Kellopeliappelsiini kirja vai leffa ensin?

Teet kuin päin vain, toinen kokemus syö toista. Kysymyshän on eri taidemuodoista. Mitä mainittuun elokuvaan tulee sen voimakas kuvamaailma ja intensiivinen näyttelijätyö vaikutti niin syvästi, etten kuvittelekaan kirjan lukemista jälkeenpäin. Mielessä vain pyörisi muistikuvat kuin ohjaaja tätäkin käsitteli tai sivuutti. Ja musiikki pauhaisi päässä.

Toisaalta, toisinkin voi olla. Luimme puolison kanssa vastikään Lapiduksen Rahalla saa-kirjan ja siihen perustuvan elokuvan katselunautintoa ei ainakaan heikentänyt perustietojen olo tuoreessa pintamuistissa. Samaa sanoi perheenpääkin. Sama koskee Lisbet Salander-trilogiaa.
Mitä "isommasta", eli laajemmasta kirjasta on kyse, sitä enemmän elokuvasovitus rajaa pois aineksia. Joskus hyväkin, kun rönsyilevästä jaarituksesta karsitaan esiin jotain olennaista, jos sitä on. Vrt. vaikka uusinta Päätalo-elokuva ja sitä kirjamassaa, joka on ollut pohjamateriaalina. Toisaalta toisinkin on. Näitä yksyhteen-teosparejakin syntyy, mieleen nousee vaikka Huovisen-Pölösen Koirankynnenleikkaaja. Toisen kun tuntee niin toisenkin tietää.

Perusongelmaa, merkittävän kirjan vääntymistä elokuvan kielelle, käsittelee J Sihvonen mainiossa pikku kirjasessaan Idiootti ja samurai. Kyseessä on Tuntemattoman sotilaan elokuvaversioiden erot ja yhtenevyydet suhteessa kantakirjaan.

KIRJA, KIRJA, KIRJA! elokuvasta puuttuu kirjan herkulliset loppukohtaukset joten ehdottomasti aina kirjat ensin. kirjat ovat aina parempia.