Mikä teillä on työtahti, kun kirjoitatte romaanianne?
Olen kirjoittanut synopsiksen, jonka pohjalta laajin treatmentin, josta tein kahden kuukauden aikana 6 eri versiota ja lopulta muokkasin yhdeksi versioksi. Nyt kirjoitan romaania alusta loppuun kronologisesti kahdella aikatasolla: ensin kirjoitan preesens-tarinan, seuraavaksi teen menneisyyden tarinan. Seuraan kirjoittamisen tahtia liuskamääräisesti eli kirjoitan 6 päivänä viikossa noin 5-7 liuskaa per päivä.
Olen kirjoittanut synopsiksen, jonka pohjalta laajin treatmentin, josta tein kahden kuukauden aikana 6 eri versiota ja lopulta muokkasin yhdeksi versioksi. Nyt kirjoitan romaania alusta loppuun kronologisesti kahdella aikatasolla: ensin kirjoitan preesens-tarinan, seuraavaksi teen menneisyyden tarinan. Seuraan kirjoittamisen tahtia liuskamääräisesti eli kirjoitan 6 päivänä viikossa noin 5-7 liuskaa per päivä.
Vastaukset 22
Vanhimmat
hyvä päivän saldo on yleensä korkeintaan 1500 sanaa eli noin 5 liuskaa kohtalaisen hiomatonta raakatekstiä. jonakin erityisen kirjoitusinnon ja tuloksellisuuden päivänä 2000 sanaa eli vajaa seitsemän liuskaa, mutta ei koskaan ole tainnut mennä siitä yli. kirjoitusperiodin aikana (eli kun kirjoitan ahkerasti päivittäin) pyrin yleensä 1000 sanan päiväsaldoon eli reiluun kolmeen liuskaan.
tästä talvesta yksilöidymmin: kirjoitin 30 000 -sanaisen kässärin puoliraakavaiheeseen (= kirjoitettua ja samalla hiottua, mutta ei täysin viimeisteltyä tekstiä) viidessä kuukaudessa eli keskimäärin 200 sanaa päivässä eli vajaa liuska.
viimeistelin saman tekstin kuukaudessa, jolloin sanamäärä väheni 20 000:en. eli lopullisessa tarkastelussa kirjoitin 20 000-sanaisen kässärin kuudessa kuukaudessa, eli keskimäärin 100 sanaa päivässä, eli kolmaosan liuskaa.
keskimääräiset päivätulokset eivät kuitenkaan kerro missä tahdissa teksti syntyi: kirjoitin puolen vuoden aikana periodeittain, välillä ahkerasti jopa kolmen viikon ajan päivittäistä työtä (niin ahkerasti että totesin pääkoppani kaipaavan jo hieman taukoa), välillä en lainkaan. pidän parempana että saisin luotua tasaisemman rutiinin.
Tahti riippuu aivan siitä, missä vaiheessa käsikirjoitus on. Kun tein ekan raakaversion, tein sen kolmessa kuukaudessa. Toki siinä ei ollut vielä kaikkia lukuja, niitä syntyi lisää hiontavaiheessa. Ekassa hiontavaiheeessa saatoin hioa yhtä lukua useamman päivän, viimeisessä useampi luku meni illan aikana.
Tahti on 2 - 4 tuntia päivässä päivätyön päälle, joskus viikonlopulla enempi, mutta muutakin elämää on ja erityisesti viikonloppuisin.
Oletko tosiaan noin kone? Mielenkiintoista, että työskentelet niin kaavamaisesti ja pystyt siihen.
Minä kirjoitan päivätyön ohessa parhaimmillaan 1000 sanaa päivässä, mutta en mitenkään säännöllisesti. Kirjoittaminen jumahtaa helposti työ- ja muiden kiireiden takia.
Kirjoitan ei-kronologisesti tyyliin mistä huvittaa kirjoittaa.
Pahin ongelmani on epäsäännöllisyys, en ole onnistunut ikinä olemaan noin kurinalainen, kuin sinä.
En ole ajatellutkaan, että olisin kone, mutta kieltämättä teen aina luovaa työtä kaavamaisesti. Olen saanut tutkijan koulutuksen, ehkä sillä on vaikutusta. Tai sitten ei.
Kirjoittaminen on vastapaino päivätyölle ja sen sosiaalisuudelle. Odotan aina, että pääsen kotiin kirjoittamaan. Mekaaninen toisteisuus auttaa kirjoittamaan vapaasti - minun tapauksessani.
Olen myös tottunut kirjoittamaan suunnitelmien pohjalta. Tasainen rutiini luo turvallisuutta romaanin mittaisessa maratonissa.
En tiedä, oliko kysymys minulle, olisi voinut olla, siksi vastailen.
Minulle on suuri haaste työskennellä järjestelmällisesti ja kurinalaisesti, siksi tämän kässärin teko on ollut jotain ennenkuulumatonta, aivan uutta minulle. Rakenteen kasaaminen oli haasteellisinta, siksi oli erityisesti ekoissa versioissa edettävä luku luvulta.
Työn vastapainoksi kirjoitan. Työ on asiantuntijatyötä, paskaduunia suoraan sanoen, dokumenttien nuuskintaa, uusien tekoa ja muuta abstraktia asiaa. Sen vastapainoksi on mukava tehdä semmoista, joka on omaa ja aidosti kiinnostaa.
Olen viihdyttänyt itseäni kirjoittamalla. Nyt on vieroitusoireita: homma on kutakuinkin valmis. Muuta pitäisi keksiä tämän tilalle.
En muista enää, kuinka kauan minulla meni ensimmäisen raakaversion kanssa (ehkä n. 3-4 kuukautta) ja toiseen raakaversioon (jouduin kirjoittamaan uusiksi kun kone hajosi ja ei ollut tekstistä kopiota missään) meni n. 3 kuukautta. Nyt kirjoittamassa loppullista versiota johon ajattelin kuluttaa korkeintaan 2 kuukautta aikaa, vaikka joitain kohtia pitää muokata rajustikin verrattuna raakaversioon.
Koko kirjaprosessiin on kulutettu suunnittelusta tähän päivään asti 1½ vuotta joten siitä voi päätellä, että kuiviakin kausia on ollut. Toivottu työskentelytahti on mulla, että joka päivä saa jotain aikaiseksi, oli se sitten 1 tai 10 liuskaa. Yleensä päivätahti on kuitenkin n. 5 liuskaa ja jos enemmän tulee niin hyvä on. Nyt kun on kaiken lisäksi aikaa kirjoittaa, kun en ole tällä hetkellä töissä ja koulukin alkaa vasta syksyllä niin...
Kyllä pitää nostaa hattua niille, jotka kykenevät saamaan aikaan noin paljon noin vähässä ajassa. Itselläni kun on vielä se, että on pakko mennä lukukohtaisesti ja järjestyksessä. En jotenkaan vaan osaa aloittaa keskeltä/lopusta tai jostain muualta tai menee punainen lanka ihan solmuun. :/
Meitä on moneksi.
Sain idean siltä kanadalaiselta, joka järjestää vuosittain tapahtuman, jossa kukin tahollaan kirjoittaa 1600 sanaa päivässä, eli 50000 sanan kirjan kuukaudessa. Kirjoitin englanniksi. Suomeksi nyt kirjoittaessani tekstiä syntyy vähemmän, sanoina, koska sanat ovat pitempiä. Se kuukauden tekeleeni syntyi joka aamu heti herättyä kirjoittaen. Merkitsin ylös, miten monta sanaa olisi ollut olla kirjoitettuna kunakin päivänä. Yleensä olin hiukan etuajassa. Tulos on kyllä vain raakaversio; en osaa englantia riittävän hyvin, ja varsinkin loppu jotenkin hajosi. Lisäksi on liikaa toistoa ja negatiivisia asenteita, ja teksti on niin tylsää, etten edes itse jaksa lukea sitä kerralla läpi, enkä siis saa kokonaiskuvaa. Pitää kai ryhtyä ensin karsimaan ja lyhentämään. En tiedä, miten muuten sen saisi muokattua.
Oli kyllä mahtava kokemus saada jotain konkreettista aikaan, oli se sitten vain vääriä sanoja väärässä järjestyksessä. Se, että kirjoittaa, on käsikirjoituksen valmistumisessa se tärkein asia.
Nyt kirjoitan taas, mutta suomeksi. En ole vielä päässyt kunnolla alkuun. Tämä s24 on sellainen houkutin minulle. Tulee ensin aukaistua nämä sivut, ennenkuin alan kirjoittaa. Sitten into jo lopahtaakin. Voisi olla hyvä laittaa toinen kone ihan kirjoittamista varten.
Ettei nyt kaikki kirjoittelijat harmistuisi edellisistä viesteistä, haluan jakaa omat kokemukseni aiheesta. Takanani on kaksi omakustanneromaania vuosilta 2008 ja 2009. Viimeisin niistä valmistui aikavälillä 2003-2009. Väliin mahtui tuo esikoiseni, jonka kasasin vuodessa ja neljässä kuukaudessa. Tätä naputinkin melko orjallisesti 7 liuskan viikkotahtiin. Nyt kirjoitan kolmatta mokomaa, johon löin ensimmäiset rivit joskus pari vuotta sitten. Yritän taas pysyä tuossa 7 liuskan tahdissa, mutta en etsi köyttä jos vaikka jään vähän jälkeen. Kaikki tämä tapahtuu kolmen lapsen ympäröimänä ja kolmivuorotyön ehdoilla. Suotta kiirehtiä. Tarina kehittyy, muuttuu ja jalostuu juuri niinä hetkinä, jolloin sitä vähiten odottaa.
Ankea ammattimaiselta tekemiselta, miksi siis omakustanne? Vai tarjositko kaupallisille kustantajille ensin?
vuonna 2005, kun luulin tekelettäni valmiiksi. Kun teksti oli poissa silmistäni kolme vuotta, huomasin itsekin miksi se ei kelvannut silloin. Juttu laihtui uudella käsittelykerralla lähes 50 liuskaa, kirjoitin sen monesta kohtaa täysin uusiksi ja kajosin jopa perusteemaan. En sitten malttanut jäädä odottamaan kustantajien vastauksia, vaan murjaisin teoksen markkinoille omalla kustannuksellani.
Pakko myöntää, lähetin kyllä Myllylahdelle synopsiksen ja yritin kehua itseäni, lopulta soitinkin. Vastaus oli, ettei tarina herättänyt heissä riittävästi kiinnostusta ja dekkarit tyylilajina on muutenkin ylitarjottu. Jos he siinä tilanteessa olisivat ottaneet uusia kirjailijoita listoilleen, olisi uusien teosten julkaisu venynyt kohtuuttoman kauas.
Selityksiä, selityksiä. Totuushan on, että pitää olla valmiiksi julkkis tai sitten kirjoittaa vain niin pirun hyvää tekstiä, että kustantajat kuulevat kassakoneiden kilinän jo ensimmäisessä luvussa.
julkkisjuttu on hieman yliarvostettua, luulisin. Loppujen lopuksi jos katsoo kotimaisia esikoiskirjailijoita, on julkkiksia aika vahan. Ja kun katsoo heidan uraansa, harva julkkis on jatkanut montaa vuotta kirjojen kirjoittamista ja kirjailijan uraan keskittymista.
Pointti on juuri hyvin kirjoittamisessa. Aina se jonkun kustantajan uteliaisuuden herattaa.
Myllylahti lienee kiinnostunut ennestaan tuttujen kirjailijoiden lanseeramista, varsinkin jos he ovat pudonneet aiemmalta kustantajaltaan ulos.
Toivottavasti ei käy niin kurjasti, että pitäisi hattu kourassa anella Myllylahdelle.
Tosiaan tuo firma ei taida olla mitenkään kovassa huudossa alan ihmisten silmissä. En tiedä, liekö niin, että mersunäyttelyssä käydään ja Toyotalla ajetaan. Tai vaikka mallista haaveillaan, mutta naidaankin sitten se naapurin tyttö. Tällä hetkellä voisinkin verrata itseäni peräkammarin poikaan, kun piti turvautua omaan... rahapussiin. Noh.
Tämä on aina kiinnittänyt huomiotani: kiire päästä käsikirjoituksesta eroon ja saada se nopeasti painosta ulos. Jotenkin ajattelen, että kirjailijan työ on lähellä käsityöläisen työtä, joten turhaa kiirusta ei ole.
Mutta ehkä se on ymmärrettävää, vuosien työn tullessa finaaliin, haluaa saada konkreettista käsiinsä painetussa muodossa. Silti mietin, että olisiko Ankealle ja hänen romaaneilleen ollut parempi ratkaisu odottaa kaupallisten kustantajien mielipiteitä.
Tiedä sitten. Kaupallisella kustantajalla on kuitenkin markkinointivastuu ja joskus voi onnistua ja päästä kirjallisuuspalkintoehdokkaaksi.
Millaisista romaaneista on kysymys, Ankea?
tätä lukiessa tuli mieleeni, että
… olenpa taas lukenut / selaillut muutamia viimeaikoina ilmestyneitä suomalaisia kirjoja. Siis napsinut niitä lähikirjaston bestsellerhyllystä ja kantanut selkä vääränä kotiin “luettavaksi”. Oikein urakalla, mutta kevyttä kevyttä on ollut.
Ja tullut mieleeni, että nämä kaikki uudet kirjat ovat sellaisia koosteita, varsinaisia silppukasoja. Kirjailijat kirjoittelevat aikansa sitä sun tätä ja sitten kasaavat kaiken kirjoittamansa kansien väliin.
Vai olenko lukijana tullut äärimmäisen kriittiseksi? Mikä minussa oikein mättää? Ihan muutama korkeakirjallisenkin (palkitun ja arvostetun) opus on jäänyt lukematta koska en ole yht´äkkiä yltänytkään samoille sfääreille. Siis mielestäni teksti joko jumalattoman yläviritteistä “lentelyä” tai sitten en vain ole ymmärtänyt = äly ei riitä. Juu sitä nyt pahaa pelkään, että älyni ei riitä nykyisiin suomalaisiin kauno- sun muihin kirjoihin! ….... Vaikeaa vaikeaa on nyt viime vuosina ollut minulle. Kun ei nytkään oikein edes tule mieleeni tässä miettiessäni/pähkäillessäni, että mitkä kirjat olisivat parin viime vuoden aikana jääneet mieleen.
Ne jotka ovat jääneet mieleeni antoisina lukuelämyksinä ovat nimittäin kaikki ulkomaalaisia kirjoja.
pyrkii vaikuttamaan erilaisiin ajatusmalleihin, jolloin vastaanoton ei odoteta olevan ja avautuvan helposti. Osa kaunokirjallisuudesta on nopealukuista, helppotajuista, osa vaatii todellakin eläytymistä, paneutumista ja linkittelyä monen kuukauden ajan. Mutta juuri siitä itse nautin lukijana eniten - että minulta vaaditaan lukijana, että itse saan vaatia lukijalta. Johdonmukaisuus pitää silti olla. Tämä on tavallaan samanlaista kuin koodin avaaminen, selvittäminen ja ratkaiseminen; aikaa vievää ja hyvin kiehtovaa.
Omat nautintoni löydän kyllä muista kulttuureista kuin eurooppalaisista.
... muutama esimerkki suomalaisesta kirjasta jossa
"koodin avaaminen, selvittäminen, ratkaiseminen; aikaa vievää ja hyvin kiehtovaa"......
ja pakkohan se nyt on sitten kertoa tähän
että mielestäni Hotakaisen kaikki kirjat ovat minulle niitä oikeita lukuelämyksiä, senverran vankkaa tavua kirjoittelee, että seuraavat tuotoksensa saavat olla
ihan mitä vaan niin kyllä luen... ja jopa rahalla ostan hänen kirjojaan kirppareilta...
joo,
mutta nämä viimeaikaiset darwinitmarilynitbukowskit sun muut,
en minä vaan ole löytänyt koodeja sen kummemmin kuin ahaaelämyksellisiä lukuhetkiä...
tyhmä mikä tyhmä
näin se on nähtävä
joo.
Thomas Pynchonin teokset.
Hannu Simpuran teokset.
Leena Krohnin teokset.
Panu Tuomen teokset.
Olli Jalosen teokset.
Raija Siekkisen teokset.
Matti Pulkkisen teokset.
Yasunari Kawabatan teokset.
... voi simpura mikä lista !
Missäs on uudet parivuotta ikäiset ??? ai yksi runoilija päässyt sentään... tjaah... eikös hänkin kirjoittele enemmänkin sitä "kreikkalaista" runoutta... vai muistanko ihan pieleen...
mutta kiitoksia paljon, saatan seuraavalla kirjastossa käydessäni selailla muutamia ja sitten jopa lainata (olen kyllä joskus joitakin näistä lukenutkin / selaillut), mutta niinhän se on että kirjamössöä selailtuani palailen mieluusti vanhoihin tuttuihin sivujen väleihin ...
ja sitten "varastelen" niistä ja kirjoittelen omia tekstejäni.....
hah !
Palataan aikatauluaiheeseen. Olen kyllä oman odotusaikani odottanut. Tuon esikoiseni julkaisin pikapikaa ihan sen aiheen ajankohtaisuuden vuoksi. Yksi tärkeä tavoitte oli linkittää kirjan sisältöön oikeita, todellisia urheiluvedonlyöntiin, sopupeleihin ja niiden epäilyyn liittyviä uutisaiheita. Yksi esimerkki: Atlantiksen silloinen maalivahti Mitshuk teki kannaltani palveluksen, kun laski tarkoituksella pallon selkänsä taa verkkoon. Kirjoitusprosessi oli juuri sillä hetkellä vaiheessa, johon faktatiedon saattoi upottaa kuin sen kuuluisan nyrkin silmään. Pidin tärkeänä, jos kerroin vaikka pesiksen loppuottelusta, että pelitilanne ja tapahtuma-aika täsmäävät tarkalleen.
Molempien julkaisujeni genre on siis rikos - ja jännityskirjallisuus. Viimevuotisen jännitysromaanini teemoja olivat veljesten suhde, huumeongelmat ja umpikujaan ajautuneiden narkomaanien hyväksikäyttö. Myönnän, tämän runnoin markkinoille omakustaneena malttamattomuutani. Nyt työn alla olevaa teosta aion tyrkyttää kustantajille taas täysillä.
kustantajan päätökseen millä tavalla jos on julkaissut joukon omakustanteita? Siis nähdäänkö se tavallaan positiivisena asiana - on valmis potentiaalinen lukijaostokunta - vai negativiisena asiana - on jo valmiiksi kentällä, miksi siis ottaa mukaan talliin?
että parhaimmilaan omakustanne toimii kuin käyntikortti.
Yksi lempiharrastuksistani on käydä kirjastot.fi sivustoilla tarkistamassa onko kirjani lainassa. Hivelee ajatus, että kirjani löytyy tälläkin hetkellä jonkin ihmisen yöpöydältä aina Helsingistä Rovaniemelle. Kun sitten jonakin päivänä isken suoneen ja saan kirjani kustantajan listoille, saavat nämä lukijani ahaa-elämyksen: "Tää on tää!"
Tavallaan kustantaja pääsee valmiiseen pöytään.