Synnytyksestä!

Hei!

Oma ranskanbulldoggini on kantavana viimesillään (laskettu 63 on jo täynnä). Lämpö on heitellyt viikon ajan 37.3-38.0 väliä. Ei ole kertaakaan laskenut alle 37. Maha on laskeutunut hyvin alas ja sidokset löystyneet. Emättimestä on tullut limaa jo jonkin aikaa ja ruokahalu on on-off. Muita merkkejä narttu ei kuitenkaan anna. Kyseessä nartun ensimmäinen pentue ja pentuja pitäisi tulla noin 2-5. Pitäisikö minun alkaa hermoilemaan kun muita merkkejä ei vielä näy vai vain rauhassa odotella vielä pari päivää? Oma huoleni on että mikäli synnytys pitkittyy niin tyttö ei pystykkään synnyttämään alakautta kun penntu kasvavat liian suuriksi ja keisarileikkaus on edessä tai että pennut menehtyvät kohtuun . (tällä hetkellä kyllä sellainen futismatsi menossa mahassa että! )

KIITOKSIA JO ETUKÄTEEN VASTANNEILLE!

terv Huolestunut
3215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minä en kasvata ranskiksia, mutta minulla on kyseisen rodun edustaja. Sen verran tiedän ranskiksen kasvattamisesta, että suurin osa pentueista pääsee maailmaan vasta keisarin leikkauksella, sillä ranskanbulldogin rakenne estää yleensä luonnollisen synnytyksen. Minunkaan koirani ei mahtunut ulos kohdun kautta, eikä yksikään sen sisarista.

Äänestä

Ottaisin yhteyttä eläinlääkäriin - etukäteisvaroituksena koska keisarileikkaus voi olla hyvinkin mahdollinen. Sitten nartun kasvattajaan ja pyytäisin apua.

Äänestä
  • Tänään lähti synnytys! :) Avautumisvaihe menossa tällä hetkellä ja innolla odotellen jatkoa. Eläinlääkärillä tieto synnytyksestä. Koira itse on syntynyt normaalisti alateitse ja eläinlääkärin mukaan koirani rakenne vaikuttaa varsin hyvältä normaaliin synnytykseen eikä uskonut että ongelmia välttämättä tulisi. Toki olen varautunut kaikkeen. :) kiitos kaikille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ekapentue kirjoitti:

Hei!

Oma ranskanbulldoggini on kantavana viimesillään (laskettu 63 on jo täynnä). Lämpö on heitellyt viikon ajan 37.3-38.0 väliä. Ei ole kertaakaan laskenut alle 37. Maha on laskeutunut hyvin alas ja sidokset löystyneet. Emättimestä on tullut limaa jo jonkin aikaa ja ruokahalu on on-off. Muita merkkejä narttu ei kuitenkaan anna. Kyseessä nartun ensimmäinen pentue ja pentuja pitäisi tulla noin 2-5. Pitäisikö minun alkaa hermoilemaan kun muita merkkejä ei vielä näy vai vain rauhassa odotella vielä pari päivää? Oma huoleni on että mikäli synnytys pitkittyy niin tyttö ei pystykkään synnyttämään alakautta kun penntu kasvavat liian suuriksi ja keisarileikkaus on edessä tai että pennut menehtyvät kohtuun . (tällä hetkellä kyllä sellainen futismatsi menossa mahassa että! )

KIITOKSIA JO ETUKÄTEEN VASTANNEILLE!

terv Huolestunut

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu