Heinäluoma Rules!

Just tollasta ukkoo nyt kaivataan ko sanoo suoraa sen miten kaikki suomalaiset ajattelee, hitto ko hää lähti pois päivän politiikasta, HEINIS takas! Itse en tunne ketään joka haluaisi maahanmuuttajia lisää, en yhtäkään, sanokoon joku edes YHDEN hyvän asian joka heistä on seurannut, niin lataan kymmenen huonoa heti pöytään.
19395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Toistelee Soinin juttuja, eipä tämä Heinis ennen tälläisiä puhunut. Aiemmin jopa Soinia moitti tälläisistä puheista.

Äänestä
  • se toistelee ja kenen lauseita,politiikassa.

    Mutta Heinäluoma/Soini kertovat ääneen sen mitä valtaosa ihmisistä ajattelee mutta ei uskalla sanoa julki. Ja miksi ei. Siksi että kuten tässäkin sanojat leimataan rasisteiksi. Vaikka totta oli joka sana.

    Jos suomi tarvitsee ulkomaalisia maahanmuuttajia. Ei se tarvitse esim. tiuruniemessä majailevia maahanmuuttajia. Vaan se tarvitsee ihmisiä jotka ovat valmiit sulautumaan yhteiskuntaan. Hyväksyä sen säännöt ja kulttuuri. Sekä valmiit tekemään työtä. Eli elämään maassa maan tavalla tai maasta pois.

    Kun prismassa "maahanmuuttaja" kerää kärryn pullolleen tavaraa yhteiskunnan piikkiin,mummot/vähävaraiset kerää aleruokia vanhaksi menevistä tuotteista. Ja vielä maksavat pienistä eläkkeistään/palkoista/työttömyyskorvauksista verot joilla maksetaan "maahanmuuttajien" ruokakärryjen tuotteet.

    Ei ihme että rasismi nostaa päätään. Ja voidaan sanoa ettei ollenkaan turhaan. Koska nykyinen ulkomaalaispolitiikka ei ole kenenkää järkevän ihmisen oikeustajun mukaista. Toiset elää yhteikunnan varoilla paremmin kuin vähäosaiset omat kansalaiset.

    Kyllä näitä elätettäviä vähemmistöjä löytyy ihan omastakin takaa. Ei niitä tarvitse tuottaa maahan elintasopakolaisten muodossa.

    Äänestä

  • Ra-sis-ti-ko? kirjoitti:

    se toistelee ja kenen lauseita,politiikassa.

    Ovat siinä oikeassa, että nyt lausuvat sanoja, mitä muut ajattelevat. Mutta kun tulee aika päättää, niin menee pupu pöksyyn. Otan esimerkiksi, vaikka Imatran. Kaupungintalon edessä poltellaan tupakkia ja jutellaan rennosti asioista. Siinä tulee julki esimerkiksi tuo, ettei tarvita maahanmuuttajia, eikä elättejä. Sitten mennään kokoukseen ja hyväksytään sosiaalitantan esitys ulkomaalaisista.

    Minne jäi se oma tahto. Minne se kansan linja.

    Äänestä

Sama se kenen lauseita toistelee, ja kuka toistelee, pääasia että joku toistelee ettei asia unohdu, ja miksei voi olla rasisti?, joku on , joku ei, itse olen rasisti ja sitä mieltä että ulkomaalaisien maahanmuuttoa tulisi ankarasti rajoittaa, s-tana onhan tää meijän maan, ja me päätämme ketkä täällä asuu. ps-Koittakaas muuten perustaa nakkikioski Turkin johonkin kaupunkiin niin teidät suurinpiirtein paloitellaa hakemus kädessä (vrt:kebap ravintolat) ja tuo mitä äskön aiemmin joku kirjoitti prisman putiikissa nähneensä, allekirjoitan täysin,

Äänestä
  • Ohi vasemmistoliiton. Demarien eduskuntaryhmänpuheenjohtaja Eero Heinäluoman maahanmuuttotyöllisyyspolitiikka nosti Perussuomalaisten kannatuksen 7,8 % tiin. Vastaavalta ajalta Vasemmistoliiton kannatus mitattiin 7,6 % tiin. Äänestäjät mieltävät Perussuomalaisten asialinjan olevan oikean suuntaista ilman kopiointia muilta ja ovat ilmaisseet kantansa gallupissa. Näin asialinjapolitiikka näkyy Perussuomalaisten kannatuksessa ilman Timo Soinin läsnäolua.

    Äänestä

  • Tosi on kirjoitti:

    Ohi vasemmistoliiton. Demarien eduskuntaryhmänpuheenjohtaja Eero Heinäluoman maahanmuuttotyöllisyyspolitiikka nosti Perussuomalaisten kannatuksen 7,8 % tiin. Vastaavalta ajalta Vasemmistoliiton kannatus mitattiin 7,6 % tiin. Äänestäjät mieltävät Perussuomalaisten asialinjan olevan oikean suuntaista ilman kopiointia muilta ja ovat ilmaisseet kantansa gallupissa. Näin asialinjapolitiikka näkyy Perussuomalaisten kannatuksessa ilman Timo Soinin läsnäolua.

    Perussuomalaisten kannatus taisi olla eurovaaleissa 10% luokkaa. Onko 7,8 % enemmän kuin 10 %? Itseasiassa Heinäluomahan vetäisi Soinilta maton jalkojen alta. Silloin harvoin kun media on yhtään kiinnostunut perussuomalaisten tekemisistä, viime viikolla tv-uutisissa, silloinkin Soini joutui selittelemään Heinäluoman lausuntoa.

    Äänestä

Heinäluoma puhuu vain työperäisen maahanmuuton rajoittamisesta,mutta Soinin Timppa puhuu asiaa koko helvetin vääristyneestä ulkomaalaispolitiikasta. Ero asioiden välillä on merkittävä ja suurimmat veroraha määrät menee juuri näiden pakolaisten rahoittamiseen, ei siihen et jos joku tulee tänne työn perässä.

Äänestä
  • Suomen valtio taitaa, pääministeri Vanhasen mukaan, "lainata" Kreikan valtiolle 1 500 miljoonaa euroa. Ei Soinilla mitään sanomista tähän ole?

    Äänestä

  • alttu kirjoitti:

    Suomen valtio taitaa, pääministeri Vanhasen mukaan, "lainata" Kreikan valtiolle 1 500 miljoonaa euroa. Ei Soinilla mitään sanomista tähän ole?

    ”Koko Etelä-Euroopalle potkut - Suomen saatava pantiksi Rodos”

    Julkaistu: 12:16
    Päivitetty: 12:28
    7 kommenttia
    Kuuntele juttu
    Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Kreikassa mellakoitiin vappuna rajusti. Kreikkalaiset ovat suuttuneet maan kurjasta taloustilanteesta, sillä he eivät itse koe aiheuttaneensa kriisiä.

    Timo Soini antaisi koko Etelä-Euroopalle potkut EMU:sta.
    http://www.uusisuomi.fi/raha/91373-”koko-etela-euroopalle-potkut-suomen-saatava-pantiksi-rodos”

    "Perussuomalaisten puheenjohtajan, europarlamentaarikko Timo Soinin mielestä Kreikalle ei pitäisi antaa rahallista tukea. Suomen osuus tuesta voi olla jopa 1,7 miljardia euroa. Soini sanoo Uudelle Suomelle, ettei Kreikalla ole mitään mahdollisuuksia maksaa lainoja takaisin, vaan ne tullaan lopulta antamaan anteeksi.

    - Näitä rahoja ei saada koskaan takaisin. Täytyisi saada pantiksi Rodoksen saari tai jotain, Soini pamauttaa Uudelle Suomelle."

    Ps Tähänkään "paskasavottaan" emme joutuisi mukaan jos emme olisi liittyneet EU:n.

    Pps. Tämän kuun lopulla näemme kuinka Demareitten puoluekokuksessa puolueen "kukkahattutätisiipi" jyrää Heinäluoman ja puolue palaa taas kiltisti "maailmanhalailu"-linjalle kutsuen kaikki maailman vähäosaiset nauttimaan suomalaisesta sosiaaliturvasta.

    Äänestä

  • Vaalivoitto2011 kirjoitti:

    Ei täällä tarvita mitään kansan linjaa. Poliitikot päättää. Kyllä suomalaisetkin osaavat elää röyhkeästi veronmaksajien rahoilla. Viinaa ja tupakkaa pämppäävät minkä kerkeevät. Menisivät tekemään niitä töitä, joita on tarjolla, eivätkä makoilisi ja vetelehtisi viinapäissään kuka missäkin. Kuka suomalaisista ei haluaisi elää kreikkalaisten tavalla? Ei tarvitse veroja maksaa, eläkeikä viisissä kymmenissä. Vasemmisto ja perussuomalaiset vastustavat populistisesti lainoja kreikkaan. Ko puolueitten tullessa valtaan Suomi joutuu samanlaiseen konkurssiin kuin Kreikka. No. Tällaista ei tule tapahtumaan. Täällä vallitsisi samanlainen anarkistinen meininki kuin Kreikassa nyt, kun kansa rähinöi kaduilla ihan aiheetta. Vasemmisto ja Perussuomalaiset vallassa ollessaan joutuisivat tekemään ihan samoja ratkaisuja, kuin nyt tehdään. Ihan kaikissa asioissa. Samalla tavalla kirjoittaisitte noita mielipiteitänne kuin nyt teette. Eläkää vaan ihan omaa elämäänne ja koittakaa tulla toimeen. Sosiaalihuolto pitää puuttellisista suomalaisista huolta, niinkuin tähänkin asti.

    Äänestä

  • hätää kirjoitti:

    http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/05/1113366
    "SDP:n kenttäväki on kolmesta suurimmasta puolueesta tyytyväisin Suomen tämänhetkiseen maahanmuuttopolitiikkaan. SDP:n kenttäväestä lähes puolet on sitä mieltä, että Suomen maahanmuuttopolitiikka on sopivaa."

    SDP:n kannattajakunta on nykyisi hyvätuloista ( 3000-5000€/kk) toimihenkilö ja vielä jossain määrin duunariporukkaakin, tottakai heille kelpaa halpatyövoima remontiin ja talon tai mökin rakennukseen siinä missä kokoomuslaisellekin.

    Äänestä

  • raha ratkaisee kirjoitti:

    Heinäluoman avaus maahanmuuttajien tarpeellisuudesta on silkkaa pluffia, vastahan Demarit olivat yksimielisesti hyväksymässä ulkomaalaislain muutoksen joka helpottaa maahanmuuttajan työnsaantia Suomessa. Vain Perussuomalaiset olivat tätä lakimuutosta vastaan.
    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/51408-ulkomaalaislaki-lapi-hurjin-luvuin-161–5
    "Eduskunta hyväksyi ulkomaalaislain uudistukset, joilla parannetaan turvapaikan hakijan asemaa. Tilapäisen oleskeluluvan saanut voi ryhtyä heti tekemään ansiotyötä. Tähän asti se ei ole käynyt päinsä.

    Äänestyksessä lakiuudistusta vastustivat vain sitä tulkinnanvaraisista pykälistä arvostelleet perussuomalaiset. Äänestysluvut olivat 161–5."

    Äänestä

  • Vaalivoitto 2011 kirjoitti:

    Lainaus:
    Demarinuorten varapuheenjohtaja Teemu Hirvonen kritisoi SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Eero Heinäluoman lausuntoa, jonka mukaan Suomen tulisi kiristää työperäisen maahanmuuton linjaa. Hirvosen mielestä ei ole syytä asettaa vastakkain suomalaisia ja ulkomaalaisia työnhakijoita.

    Äänestä

  • alttu kirjoitti:

    Suomen valtio taitaa, pääministeri Vanhasen mukaan, "lainata" Kreikan valtiolle 1 500 miljoonaa euroa. Ei Soinilla mitään sanomista tähän ole?

    Vitut Kreikkalaiset mitään tyhmiä oo.. Sen on jo historiakin osoittanut.. Ne käyttää taas hyväkseen hölmön hyväuskoisuutta ja hymyillen tulevat "sisään" jälleen... Nää EU- urpot ei vaan tajuu sitä. Kansa sai siinä Troijan hevossaagassakin olla ns.. "maksumiehenä".. Oppiikaa historiasta jotain päättäjät !!!

    Äänestä

Etelä-Saimaa uutisoi lauantaina, että Venäjällä odottaa jopa 20 000 Afgaania EU:n rajan ylitystä. Suomi ei ole näille läpikulku maa, vaan lopullinen tavoite. Eniten ylittäjiin on varauduttu Vaalimaalla, nuijamaalla ja Imatran alueella. Onkohan rajoille koulutettu pakolaistenturjunta joukkoja sen jälkeen, kun itsekkin kävin kertausharjoituksissa kouluttautumassa tähän erikoisjoukko-osastoon.

Äänestä

Menkääs lidliin kattoon kun maahanmuuttajat tekee ostoksia. Ei yks kärri riitä mihinkään vaan pari tarvitaan vähintään ja molemmat pursuaa yli ruokaa ja juomaa kun työvoimapulan paikkaajat hankkivat eväitä.

Äänestä
  • ole sinä vaan ihan kaikessa rauhassa kateellinen. Noita kärrillisen ruokaa hamstraavia riittää myös ihan supi suomalaisissa. Ei rikkaat hamstraa. Ne tietää saavansa sapuskasa ihan mistä vaan jos niin käy, että ruoka vaikka uhkaisi loppuvan ja muutenkin. Kyllä ne hamsterikeeniset ovat myös ihan tavallisia suomalaisia, joilla kärrit pursuavat ruoasta. Eikä ne mitään laihoja nälkäsiäkään ole.

    Äänestä

^^
Tätä mieltä on ainakin; http://www.vihrealanka.fi/blogit/katse-taakse-päin

"Suomen Sosialidemokraattinen Puolue on havainnut teettämissään markkinatutkimuksissa, että puolueen kanta-asiakaskuntaan kuuluu paljon maahanmuuttokriitikkoja.

Niinpä puolue on päättänyt panostaa asiakaslähtöisyyteen ja asemoida tuotelupauksensa uudelleen niin, että se kohtaa paremmin kyseisen markkinasegmentin tarpeet.

Suomeksi sanottuna demarit ovat ryhtyneet kosiskelemaan rasisteja."

"Jos demarit olisivat laatineet 1903 Forssan kokouksen julistuksen Eero Heinäluoman markkinaperiaatteella, jyrkin vaatimus olisi kuulunut, ettei piikaa enää saa lyödä kuin avokämmenellä."

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Äänestäjä kirjoitti:

Just tollasta ukkoo nyt kaivataan ko sanoo suoraa sen miten kaikki suomalaiset ajattelee, hitto ko hää lähti pois päivän politiikasta, HEINIS takas! Itse en tunne ketään joka haluaisi maahanmuuttajia lisää, en yhtäkään, sanokoon joku edes YHDEN hyvän asian joka heistä on seurannut, niin lataan kymmenen huonoa heti pöytään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu