Miksi kiire?

Palstalla ei taida olla päivää, etteikö joku vuodattaisi pettymyksistään sättirakkaudessa. Asia on sinänsä aivan ok, moni varmasti on kokenut jotain samantapaista ja saa ehkä vähän lohtua siitä, ettei ole yksin.

Kaikilla tuntuu vain olevan jumalaton kiire syöksyä tapaamiseen, sänkyyn, suhteeseen, tietojen ja valokuvien vaihtamiseen. Jos on etsimässä vakavampaa suhdetta tai vaikkapa vain pelkkää ystävää, on hyvin epätodennäköistä että se tuolla tavoin onnistuisi.

Säteissä liikkuu kaikenlaista vaeltajaa ja se mahdollisuus, että omalle kohdalle osuisi juuri kunnollinen, ei ole kovin suuri. Luottamuksesta ja rehellisyydestä on tehty melkein rangaistava rikos. Kyllä täällä pitääkin suhtautua varauksella vähän kaikkeen, ja varsinkin naisten sinisilmäisyys ihmetyttää kaikissa ikäryhmissä. Vanha totuus ”jos jokin näyttää liian hyvältä ollakseen totta, se usein myös on sitä”, on totta sätissäkin.

Maltti on valttia, ja mikä ihmeen kiire voi olla valmiissa maailmassa? Jos huomaa toisen utelevan ja painostavan, pitää miettiä hänen tarkoitusperiään. Valehtelemisella ei pitkälle pötkitä, mutta kaikkea ei ole pakko kertoa heti. Mielestäni ei petetä ketään, vaikka kirjoittelisi useammankin kanssa.

Jos oikea löytyy, voi reilusti sanoa sen muille ja lopettaa kirjeenvaihdon. Tässä asiassa täytyy jokaisen itse miettiä se paras ratkaisu. Minä en kannata kiirehtimistä ihmissuhteissa, on kyse sitten ystävyydestä tai rakkaudesta. Ei kai pari kolme kuukautta kenenkään maailmaa kaada.

Jotta avauksesta tulisi täysin ympäripyöreä, niin täytyy sanoa että kaikkeen on poikkeuksia. On salamarakkauksia jotka onnistuvat, ja pitkiä nettisuhteita jotka eivät tosielämässä kolahda. Onnea kaikille etsintään! :)
161117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kiitos veit jalat suustani, itsekin olen sättäillyt ja kirjoitellut monien kanssa ja ihan ystävyys pohjalla.
En ole etsimässä täältä sitä oikeaa ja uskon vanhanaikaisesti että se löytyy livestä.
Nyt vaan ei ole sitä fiilistä että jaksaisin rakastua joten minulle sopii tämä seesteinen elämän vaihe ja tällä tavalla pitää ystävät.
Kuukauden kuluttua voin olla eri mieltä ja onhan silloin jo kevät pidemmällä ja terassit auki :-)

Hyvää kevättä onnen etsijöille

Äänestä

törmännyt tuohon uteliaisuuteen ja painostamiseen, ihan kivan tuntuinen kaveri, mutta alkoi liikaa udella missä asun, teen työkseni ja halusi, meiliosoitteen (sen annoin), puhelinnumeron ja tavata vaikka itse en halunnut ja olin kertonut että elän ihan onnellisessa parisuhteessa enkä halua muuta kuin vain ystävyyttä ja että jutellaan vain. Olin pettynyt ja lopulta vaihdoin rekatun nikkinikin toiseen. Ehkä se toinen osapuoli oli pettynyt minuun, hänellä varmaan oli toisenlaiset toiveet ja odotukset ystävyytemme suhteen kuin minulla, toivonkin hänen löytävän itselleen ystävän joka mieluummin olisi vapaa kuin varattu.

Äänestä

Itse olen myös sivusta seurannut näitä viestejä, joissa joku kertoo epäonnistumisista suhteissaan. Yleensä vastaukset heille on sitten niitä ilkeilyjä "oma vika, miksi luotit". Tuntuu, että ihmiset nauttivat siitä, jos joku epäonnistuu ja kertoo siitä täällä.

Maltti on todellakin valttia, mutta eihän sitäkään aina jaksa muistaa. Joku suuri ihastus saattaa viedä mukanaan hyvin piankin. Siinä kamppailee järki ja sydän keskenään. Kumpi mahtaa viedä voiton. Yleensä se on se sydän.

Ihmiset ovat niin erilaisia. Jotkut ovat tunneihmisiä, toiset taas ei. Onko väärin ajatella asioitaan tunteella? Missä menee se raja? Välillä tuntuu, ettei odottelusta ole mitään hyötyä, jolloin toisen osapuolen kiinnostus lopahtaa.

Äänestä
  • Ei siitä mitään kiksejä saa kun toinen sortuu...
    mutta onhan se hyvä mainita, että jos olisi ollut järkevä niin näin ei olisi käynyt.

    Itse odottelen kyllä ja haluan vakuuttua.
    Eipähän tule sillain hörhöiltyä:)
    Tehkää te niitä nopeita kokeiluitanne.

    Voihan se olla että tämä elämä menee mutta menköön.

    Äänestä

  • oottelija kirjoitti:

    Ei siitä mitään kiksejä saa kun toinen sortuu...

    Tarkoitin itse olevani sellainen, että haluan edetä hitaasti, ettei tule tehtyä vääriä päätöksiä hätäillessä. Toinen osapuoli on aina ollut se, joka haluaa nopeaa toimintaa.

    Äänestä

  • Tunteikas kirjoitti:

    Tarkoitin itse olevani sellainen, että haluan edetä hitaasti, ettei tule tehtyä vääriä päätöksiä hätäillessä. Toinen osapuoli on aina ollut se, joka haluaa nopeaa toimintaa.

    Käsitin mitä tarkoitit ja käsitin mitä olet kohdannut vastapuolelta ja mainitsin jotain itsestäni.

    Tein yhteenvetoa jossa oli kaikki eri osapuolet ja niinhän siinä kävi ettet ymmärtänyt mitä sanoin ;)

    Äänestä

  • oottelija kirjoitti:

    Ei siitä mitään kiksejä saa kun toinen sortuu...
    mutta onhan se hyvä mainita, että jos olisi ollut järkevä niin näin ei olisi käynyt.

    Itse odottelen kyllä ja haluan vakuuttua.
    Eipähän tule sillain hörhöiltyä:)
    Tehkää te niitä nopeita kokeiluitanne.

    Voihan se olla että tämä elämä menee mutta menköön.

    mutta miten niin hyvä mainita toiselle. Kai se nyt itsekin tietää jälkeenpäin että olisi järkevämpi voinut olla.

    En kyllä silti ymmärrä näitä itkuja, jos ei ole koko tyyppiä edes ehtinyt nähdä.

    Äänestä

Emmehän me ole kenenkään semmonen tuamareita miten täällä pitää käyttäytyä.
En voi, en tiijä sanoa oom minä siitäki kuullu pitääkö semmonen sinun olla maltillinen tuota vai harkita pikkään.
Sinun pitää itte kuunnella sydäntäsi teherä kuten sinusta tuntuu tuota hyvältä, ottajen toinen osapuali myäs huamivoon

Äänestä
  • Sinä se oli taas kiteytettynä,
    vaikkakin hieman huonolla ulosannilla ;D

    Äänestä

Eniten risoo se että täällä vuodatetaan sitä että Chat-rakas ? jättää...

Sitten kaikkien pitäisi olla mielin kielin ymmärtämässä, että kuinkas nyt niin. Missä se luottamus on ja mitä milloinkin.

Helvetti sentään. Eikös täällä olla aikuisia, vai onko tämä pikkuaikuisten chat? Pikkuisten nukkerakkaiden hoitokoti.

Olkaa aikuisia ja osatkaa suhtautua pikku suhteisiinne jokseenkin realistisesti.
Ei ole syytä alkaa paapomaan jotain osapuolta kun parisuhde ei onnistu, vaikka se parisuhde olisikin vasta orastava ja vain toisen mielikuvituksen tuotetta.

Äänestä

Kuinka tuon voit perustella?

Kysyisin, että muuttuvatko ne pettymysten kohteet jotenkin ei pettymyksiksi, jos kuukauden tai kaksi kiertelee kuin kissa kuumaa puuroa??

Jos kymmeneen pettymykseen menee vaikka 10 viikkoa hosuen, niin maltilla varmaan sitten kymmenen tai kaksikymmentä kuukautta.

Vähän, kuin pelaisi hedelmäpeliä pienimmällä panoksella ja pitäisi vain peliä yllä ajankuluksi.

Väitän, että selkeys ja suoruus on kaiken a ja o, ei tarvitse ruikuttaa jälkeenpäin, ettei saanut vastauksia tai tietoa, jos ei osaa itse niitä kysyä ja vaatia, saati itseään ilmaista.

Kissa/hiiri leikit on leikitty jo kakarana, kauan sitten.

Äänestä
  • niitä tietoja täytyy jossain vaiheessa vaihtaa, jos tosissaan on. Tarkoitin ettei kaikkea tarvitse heti ensimmäisenä iltana kertoa. Sanoin myös että useamman kanssa voi ihan hyvin kirjoitella samaan aikaan.

    En pidä suhteen muodostamista kissa ja hiiri –leikkinä, kyllä on outo näkemys. Kuukausi tai kaksi ei ole mielestäni pitkä aika. Pettymys on aina pettymys, mutta maltilla voi varsinkin nainen säästyä ikäviltä hyväksikäyttäjiltä. Näkeehän näistä vuodatuksista täällä, mihin hätäinen suoruus ja selkeys on monet vienyt.

    Äänestä

  • Mrs. Tuhatkasvo kirjoitti:

    niitä tietoja täytyy jossain vaiheessa vaihtaa, jos tosissaan on. Tarkoitin ettei kaikkea tarvitse heti ensimmäisenä iltana kertoa. Sanoin myös että useamman kanssa voi ihan hyvin kirjoitella samaan aikaan.

    En pidä suhteen muodostamista kissa ja hiiri –leikkinä, kyllä on outo näkemys. Kuukausi tai kaksi ei ole mielestäni pitkä aika. Pettymys on aina pettymys, mutta maltilla voi varsinkin nainen säästyä ikäviltä hyväksikäyttäjiltä. Näkeehän näistä vuodatuksista täällä, mihin hätäinen suoruus ja selkeys on monet vienyt.

    Eli voi huokaista helpotuksesta, jos tulee pettymys, ettei tullut ihan ekoina päivinä vaan vasta viikkojen tai kuukausien kuluttua?

    Ehkä voi olla helpompi kuitenkin myöntää itselleen erehtyneesä intuitiossa ja vaistojensa ohjailemana, kuin tulleensa huijatuksi tai harhaanjohdetuksi kuukausia.

    Kukin tavallaan. Minä opin viimeisestä "nopeasta" aika paljon.

    Äänestä

  • ReijoMeri kirjoitti:

    mieluummin pettymyksen pitemmän ajan jälkeen kuin päätyisin kuvana kiertoon mailiosoitteineen. Sellaistakin tapahtuu.
    Voi mennä lankaan lyhyen tai pitkän ajan jälkeen, mutta ei tarvitse syyttää itseä hätiköinnistä jos niin käy.

    Äänestä

  • Mrs. Tuhatkasvo kirjoitti:

    mieluummin pettymyksen pitemmän ajan jälkeen kuin päätyisin kuvana kiertoon mailiosoitteineen. Sellaistakin tapahtuu.
    Voi mennä lankaan lyhyen tai pitkän ajan jälkeen, mutta ei tarvitse syyttää itseä hätiköinnistä jos niin käy.

    Ei ole yhtään niin fataalia että kuva lähtee kiertoon kuukauden kuluttua kuin parinpäivän jälkeen.

    Olisiko pitkä tutustumisaika jo kuitenkin hieman fataalia, ja tutustumisen mukana tulisi ihastus.

    Mutta entäs jos se onkin vain yksipuolista, seuraukset voivat olla aika dramaattisia, ja tuska hukatuista energioista ja ajasta ym vaivasta voivat tehdä vastapuolen elämästä suhteellisen ikävää.

    Sama tilanne siis, mutta toisesta pääsee nopeammin eroon, tod näk????

    Äänestä

Mielestäni täältä ei kannata etsiä kenenkään
vakavissaan ketään. Lähes kaikki täällä ovat
chat-riippuvaisia, jotka eivät pääse irti
tästä riippuvuudestaan. Tämä on niin helppo
tapa varatuillekin etsiä seuraa lähes ilman
kiinnijäämisen vaaraa. Varmasti sellaiset
pettyy jotka etsivät täältä vakavampaa ja
pitkäaikaisempaa suhdetta. Mahdollisuus
sellaisen ihmisen löytämiseen täältä on
häviävän pieni. Ikäväkseni on minun miehenä
se myönnettävä, että valtaosa täällä
saalistavista miehistä onkin vain etsimässä
seksiseuraa, ei mitään pidempää suhdetta,
eihän toki. Chattihan on tällaisen miehen
taivas, täällä on halukkaita naisia vaikka
kuinka paljon, eihän miehen kannata uhrata
aikaa yhteen naiseen kovin kauaa. Naiset
chatissa ovat vain saaliita joihin ei
kaadon jälkeen kannata tuhlata aikaa.
Siellähän odottaa uudet saaliit kaatajaansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mrs. Tuhatkasvo kirjoitti:

Palstalla ei taida olla päivää, etteikö joku vuodattaisi pettymyksistään sättirakkaudessa. Asia on sinänsä aivan ok, moni varmasti on kokenut jotain samantapaista ja saa ehkä vähän lohtua siitä, ettei ole yksin.

Kaikilla tuntuu vain olevan jumalaton kiire syöksyä tapaamiseen, sänkyyn, suhteeseen, tietojen ja valokuvien vaihtamiseen. Jos on etsimässä vakavampaa suhdetta tai vaikkapa vain pelkkää ystävää, on hyvin epätodennäköistä että se tuolla tavoin onnistuisi.

Säteissä liikkuu kaikenlaista vaeltajaa ja se mahdollisuus, että omalle kohdalle osuisi juuri kunnollinen, ei ole kovin suuri. Luottamuksesta ja rehellisyydestä on tehty melkein rangaistava rikos. Kyllä täällä pitääkin suhtautua varauksella vähän kaikkeen, ja varsinkin naisten sinisilmäisyys ihmetyttää kaikissa ikäryhmissä. Vanha totuus ”jos jokin näyttää liian hyvältä ollakseen totta, se usein myös on sitä”, on totta sätissäkin.

Maltti on valttia, ja mikä ihmeen kiire voi olla valmiissa maailmassa? Jos huomaa toisen utelevan ja painostavan, pitää miettiä hänen tarkoitusperiään. Valehtelemisella ei pitkälle pötkitä, mutta kaikkea ei ole pakko kertoa heti. Mielestäni ei petetä ketään, vaikka kirjoittelisi useammankin kanssa.

Jos oikea löytyy, voi reilusti sanoa sen muille ja lopettaa kirjeenvaihdon. Tässä asiassa täytyy jokaisen itse miettiä se paras ratkaisu. Minä en kannata kiirehtimistä ihmissuhteissa, on kyse sitten ystävyydestä tai rakkaudesta. Ei kai pari kolme kuukautta kenenkään maailmaa kaada.

Jotta avauksesta tulisi täysin ympäripyöreä, niin täytyy sanoa että kaikkeen on poikkeuksia. On salamarakkauksia jotka onnistuvat, ja pitkiä nettisuhteita jotka eivät tosielämässä kolahda. Onnea kaikille etsintään! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu