Joitain vuosia sitten luulin kovasti rakastuneeni, mutta minut jätettiin kylmästi.
Sen jälkeen tein lupauksen. Lupasin että kaikki rakkauteni kuuluu Jumalattarelle ja luonnolle.
Lupaukseni olen pitänyt, vaikkakin siitä en itse ole ollut tietoinen. Nykyään en osaa enää olla ihmisten lähellä enkä tunne mitään. Olen seurustellut lupauksen jälkeen, mutta en ole tuntenut mitään kumppaneitani kohtaan.
Olenko ymmärtämättäni tehnyt jonkun loitsun, joka tuomitsee minut elämään ilman rakkautta? Tein lupauksen täydestä sydämestäni, koska se tuntui silloin oikealta. Olenko tehnyt jotain väärin?
Sen jälkeen tein lupauksen. Lupasin että kaikki rakkauteni kuuluu Jumalattarelle ja luonnolle.
Lupaukseni olen pitänyt, vaikkakin siitä en itse ole ollut tietoinen. Nykyään en osaa enää olla ihmisten lähellä enkä tunne mitään. Olen seurustellut lupauksen jälkeen, mutta en ole tuntenut mitään kumppaneitani kohtaan.
Olenko ymmärtämättäni tehnyt jonkun loitsun, joka tuomitsee minut elämään ilman rakkautta? Tein lupauksen täydestä sydämestäni, koska se tuntui silloin oikealta. Olenko tehnyt jotain väärin?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kaikenlaista minäkin luulin aikoinani.
Oikea rakkaus antaa usein odottaa itseään. Joskus se kestää kauankin. Itse olin jo ajat sitten vannoutunut poikamies kunnes (vasta, vihdoin) 32-vuotiaana kohdalle kolahti SE OIKEA ja se oli sitten menoa... ;-D
Käytä aika hyväksesi. Kasva ihmisenä, kehity luonnon lapsena. Aikasi on vielä koittava!
Mutta olisi silti ihan kiva tuntea jotain...
Olisihan se tietyti hienoa tavallaan sanoa että nuo ovat yksilöllisiä ilmiöitä, mutta kun sitten kuitenkaan eivät ole...!
Tunnen itseni paapattavaksi papparaiseksi kun yritän selittää, että nuo ovat TISMALLEEN niitä fiiliksiä joita itse tunsin opiskeluaikoinani about 22-25 -vuotiaana. En edelleenkään tiedä, mistä tuollainen johtui. Olin kylmä ja jotenkin turta tunne-elämältäni. Välillä olin jo nirhaamassa ranteita auki...
Kuitenkin koko tuo prosessi (näin jälkikäteen pohdiskellen) oli esimakua sille, että kohtasin lopulta toisen ihmisen joka sai koko tunne-elämäni syttymään ja sen myötä koko elämä alkoi roihuta ihan uudella liekillä.
Paradoksi on siinä, ettet ole tunneköyhä jos osaat kaivata tunteita.
Tunne-elämä on myös tavallaan itseään ruokkiva moottori: kun se saa hieman sytykettä se lähtee nousemaan sieltä ihan itsekseen. Siis tavallan se, että anna tunteilulle mahdollisuus.
Aluksi voi vaikuttaa siltä että joudut näyttelemään ja tavallaan pakottamaan tunteet esiin, mutta tämä on myös väylä jota kautta tunteet tavallaan löytävät reitin purkautua. Mutta älä pelästy kun tämä tapahtuu: pitkään tukahdutetut tunteet saattavat ryöpsähtää aikamoisella voimalla, niinkuin tulivuoren purkaus.
No oikeastaan olen kyllä hyväksynyt sen etten nyt tunne mitään. Ja tiedän, olen nuori vielä (20) joten vielähän tässä ehtii.
Oikeastaan se miksi tänne kirjoitin ei ollut niinkään saada sympatioita vaan minua vain kiinnostaa tuo lupaus, jonka tein. Onko vain alitajuista että noudatan sitä vai johtuuko se jostain muusta.
Kuitenkaan tunteettomuus ei mielestäni kuulu wiccaan, joten minun on vaikea ymmärtää että Jumalatar tahtoisi jotain tuollaista. Vaikka lopultahan se on ihan minusta itsestäni kiinni..
Yksi outo tapaus elämässäni muiden joukossa..
Charge of the Goddess -tekstissä on kohta:
"And thou who thinkest to seek for me, know thy seeking and yearning shall avail thee not unless thou knowest the mystery; that if that which thou seekest thee findest not within thee, thou wilt never find it without thee. For behold, I have been with thee from the beginning; and I am that which is attained at the end of desire."
Näin ollet Sinä olet osa Jumalatarta ja Hän Sinua. Teit lupauksesi Jumalattarelle, mutta kannattaa ajatellla asiaa niin, että oikeastaan teit lupauksen itsellesi. En usko, että Jumalatar vaatisi sinua pitämään moista lupausta jo ensinäkään sen vuoksi, että hän on rakkauden ja toisekseen hedelmällisyyden Jumalatar. Miksi hän estäisi sinua saamasta kokea rakkkautta ja sen mukana rakastelun tuomaa tyydytystä? Kohtaa tämän asian teemoilta itsesi. Luultavasti olet luvannut tämän asian vain itsellesi (alitajunta), vaikka nimesitkin lupauksen kohteeksi Jumalattaren. Näin omasta mielestäni.
rakastua vasta sitten kun annat sille henkilölle anteeksi joka sinua satutti. Mieti sitä.
Taidat olla ihan oikeassa. Se on vain niin vaikeaa. Olen yrittänyt, olen jopa sanonut hänelle että unohdetaan menneet ja niin pois päin, mutta aina kun näen hänet en voi sille mitään että tunteet (niin viha kuin ihanat muistotkin) nousee pintaan.
En saisi vihata häntä, mutta en osaa muutakaan.. Vaikea olla..
Tiedäm omasta kokemuksesta että anteeksiantaminen on vaikeaa,erityisesti jos todella on rakastanut jotain ja huomaa ettei ole saanut vastarakkautta. Itselleni on käynyt niin useita kertoja ja luulen että ne vain ovat vahvistaneet minua ihmisenä... anteeksi antaminen on todella vaikea mutta myös tärkeä taito. Tällähetkellä elän onnellisessa suhteessa.
Että et ole tehnyt mitään väärin.
Ei johdu lupauksestasi Jumalatterelle, ettet kykene kiintymään kehenkään.
Sitä oikeaa ei ole vain vielä tullut eteesi. Kun se tulee, kolahtaa lujaa, ja silloin kyllä tiedät :).
Älä myöskään takerru menneeseen, vaan katso eteenpäin.
Kokemiasi vääryyksiä ei tarvitse unohtaa, mutta anna ne anteeksi. Itsesi tähden.
Negatiiviset ajatukset aiheuttavat negatiivisia asioita myös elämässäsi. Pyri siis vapautumaan niistä.