Vanhat rakkaudet

Nuoruuden rakkaudet tuli käytyä läpi,
vaan se ei minulle riitä.
Tämänaamuinen retki sumuiseen luontoon sai aikaiseksi tämän riimin:

Laulujoutsen, taivaalla kiitää
Salolammelle mieli sen vie,
Sinne toistenkin, vaisto ne vie.

Salolammella syntyneet kaikki
Laulujoutsenen poikasetkin,
Sinne puolison, sen, käy myös tie.

Mutta katkesi puolison lento, loppui voimansa merelle sen,
Laskee pinnalle lammen vain toinen, olo sen on niin yksinäinen.

Lammen reunassa kaulaansa kuroo
vanha uros, myös yksin se on,
olo linnun on niin levoton.

Ei nää kunnolla kumpikaan niistä
ikä painanut leimansa on,
mutta vaisto on sammumaton.

Nostaa laulunsa taivaisiin toinen, tuntee toinenkin sykähdyksen,
Nostaa äänensä vastaan ja raikuu, salo hiljenee, kuunnellen.

Lipuu toinen nyt toistansa liki
vaistoo rintansa lämpöisen,
Sukii suoraksi höyhenet sen.

Kaksi Joutsenta lammella lipuu
kaulat yhdessä keinahdellen,
sielu niillä nyt yhteinen.

Nousee kummankin laulu ja kertoo, nähdä sua en rakkaani voi.
Mutta tunnethan kuin minun syömmein, nyt vain sinulle yksin soi.

Saa säveltää, mutta sanoittaja pitää mainita: HTZA

Lisätkää tähän, lisää, rakkauden korkeita veisuja.

Ps. Juu, yleensä Joutsenet eivät pariudu uudelleen, mutta se ei ole
sääntö, poikkeuksia on nähty.
H.
93628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 93

Vanhimmat

rompoolia!

Upea runo, osaat kirjoittaa, jos tänään tuon teit.

En pysty vastaamaan korkeammalla veisulla.

Äänestä
  • puolen tunnin sisällä.
    Jo metsässä tuli aihe mieleen, joten kirjoitin sen ulos.
    Kiva, että pidit siitä.
    H.

    Äänestä

mutta kaunis, et sä mikään ihan turha poika olekaan noissa hommissa :)
Kukahan osaisi säveltää.

Taidankin lähteä tuonne lammen rannalle katselemaan, näkyykö siellä joutsenpariskuntaa.

Tuosta rompooli-nimimerkistä tuli mieleen eräs Turkka Malin laulu, josta pidän kovasti, "Uudet äänet", oletko kuullut? Se saa olla minun korkea veisuni.

Äänestä
  • muistan mutta en, pahemmin, innostunut. Ne kun kertoivat heistä itsestään ja kokemuksistaan, mutta etsin laulun ja kuuntelen.

    Mutta riimiini yritin laittaa myös iloa ja toivoa?
    Enkö onnistunut?

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    muistan mutta en, pahemmin, innostunut. Ne kun kertoivat heistä itsestään ja kokemuksistaan, mutta etsin laulun ja kuuntelen.

    Mutta riimiini yritin laittaa myös iloa ja toivoa?
    Enkö onnistunut?

    Heidän laulunsa ei todellakaan kertonut heistä itsestään tai kokemuksistaan.

    pidä veljeksistä muuten, mutta tuo yksi laulu on hyvä.
    Ei löytynyt tuubista, mutta mulla on levy kotona. Jos et löydä mistään, voin laittaa sulle
    sanat.
    "Et kuolemaa voi väistää, se kerran luonas käy, et kahlita voi aikaa, sen käsiä ei näy, soi laulu elämästä,
    sen turhaan menneen luulet, ja silloin jostain kaukaa, taas uudet äänet kuulet".

    Olihan siinä myös iloa ja toivoa, oli toki :)
    Onnistuit oikein hyvin.

    Äänestä

  • tyykikylä kirjoitti:

    Heidän laulunsa ei todellakaan kertonut heistä itsestään tai kokemuksistaan.

    En tunne koko tuotantoaan, mutta "Runkomäen iltamat" tulee, aina, mieleen kun ajan, Lahden ohi, mökille.
    Sanat ovat, NIIN, köyhät että tympii.
    Osaisisin, helposti, kirjoittaa kunnon sanat, mukavasti kuvitteelliset.
    Älä ota tätä itsekehuna.

    Miten Runkomäen iltamat tulee mieleen sulle Lahden ohi ajaessasi.

    (utelias vaan olen)

    Äänestä

  • tyykikylä kirjoitti:

    Miten Runkomäen iltamat tulee mieleen sulle Lahden ohi ajaessasi.

    (utelias vaan olen)

    joka tuo sen aina mieleen.
    Jyväskylän, Kypärämäki, tuo aina mieleen Matti Nykäsen.
    Outoa on, tunnustan.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    joka tuo sen aina mieleen.
    Jyväskylän, Kypärämäki, tuo aina mieleen Matti Nykäsen.
    Outoa on, tunnustan.

    *hymyilee*

    Itselleni Runkomäki tuo mieleen ensimmäisen "suudelman" ja nuoren mopopojan käden, joka pyrki puseroni alle.

    Malin veljeksien laulut perustui pitkälti "väritettyyn" totuuteen, joita olivat kuulleet vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan. En ollut sen tuotannon fanittaja.

    Äänestä

olisi tykännyt kovasti runostasi. Hän oli taitava Aisopos.

Äänestä

Paljon runoja lukeneena voisin sanoa, että kovin paljon on sellaisia, jotka eivät minulle sano mitään.
Riimitykset varmaankin kohdallaan, sanoja somia ja vaikka-vaikka mitä. Moninaiset runot eivät valuskele sisuksiin.
Sitten on sellaisia runoja, jotka muljahtavat "sisään" ja saavat aikaiseksi kummallisia(kin) tuntemuksia.

Jos nyt siirryn tähän sinun runoosi, niin jouduin ottamaan nenäliinan esiin ja yritin pyyhiskellä silmäkulmia, että saisin luettua sen loppuun. Jotenkin inhottava tunne, kun joutuu itselleen sanomaan, että oohan nyt ihimisiksi ja lopeta tuo tommonen vetistely.

Sen teki vaikuttavaksi se, että olen aina sanonut olevani "joutsen". Jo mieheni eläessä sanoin hänelle meidän olevan joutsenpariskunta.

Juu, yleensä Joutsenet eivät pariudu uudelleen, poikkeuksiakin on. Mutta. Minkälaisen runon tekisit, jos tämä sinun runosi joutsen huomaisikin kaulojen keinahtelun olleenkin harhaa. Tarkoitan, jos hän on uskaltautunut kurkottamaan kaulaansa toiselle joutsenelle.
Noh, ei tarvitse sellaista runoa yrittää tehdä :) Ei Oikeat joutsenet kauloja teeskennellen huojuttele. Ei ne osaa.

Kaunis runo. Vähä sait muhun suruhtavaa mieltä.
Kiitos kuitenkin runomestarille.:)

Äänestä
  • "sinun runosi joutsen huomaisikin kaulojen keinahtelun olleenkin harhaa. Tarkoitan, jos hän on uskaltautunut kurkottamaan kaulaansa toiselle joutsenelle."

    Hölmö Syrjähyppy? Pettymys?
    Aihe saa minut kihelmöimään...

    Kiva että laulun sanani, ei siis runo, sai sinut tuntemaan.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    "sinun runosi joutsen huomaisikin kaulojen keinahtelun olleenkin harhaa. Tarkoitan, jos hän on uskaltautunut kurkottamaan kaulaansa toiselle joutsenelle."

    Hölmö Syrjähyppy? Pettymys?
    Aihe saa minut kihelmöimään...

    Kiva että laulun sanani, ei siis runo, sai sinut tuntemaan.

    Minä tykkään pitää sanat ja musiikin erillään. Jotenkin yhdessä ne sekoittavat toisiaan.
    Tosin olen uutterasti opetellut kuuntelemaan myöskin musiikkikappaleitten sanoja.

    Hölmöä ajatella, että Hölmö syrjähyppy. Mutta osuit kuitenkin oikeaan. Jollakin tavalla.
    Mutta toki nämä tämmöset asiat ovat vaikeasti selitettäviä. Eikä varmasti voikaan.
    Omien ajatustensa kauttahan eri ihmiset asioita käsittelee ja siksi "selitykset" muuttuvat siirrettäessä niitä toisen päähän. Tulee Tajuton tilanne.:)

    kovasti. Toinen vaan oli niin hölmö, ettei piruvie sitten yritystä huomanut? Kaunis runo silti. Kiitos luku-elämyksestä.

    Äänestä

  • Heikunkeikku kirjoitti:

    Minä tykkään pitää sanat ja musiikin erillään. Jotenkin yhdessä ne sekoittavat toisiaan.
    Tosin olen uutterasti opetellut kuuntelemaan myöskin musiikkikappaleitten sanoja.

    Hölmöä ajatella, että Hölmö syrjähyppy. Mutta osuit kuitenkin oikeaan. Jollakin tavalla.
    Mutta toki nämä tämmöset asiat ovat vaikeasti selitettäviä. Eikä varmasti voikaan.
    Omien ajatustensa kauttahan eri ihmiset asioita käsittelee ja siksi "selitykset" muuttuvat siirrettäessä niitä toisen päähän. Tulee Tajuton tilanne.:)

    voit antaa sen sille, jonka uskot pettäneen.

    MInä en pysty nukkumaan.
    Kahvikaan ei auta,
    Jumalauta!

    Minun varpaani ovat kylmät, eivät enää kykenevät.
    Siihen mitä tekivät ennen.
    Vitultani minusta tuntuu.

    TYhjät silmät, tyhjä on sielu,
    voi kun helvetin herran veis nielu.
    tässä mikään ei, enää, auta
    Jumalauta!

    Kohta on aamu ja nousta,
    pitää nousta ja kohdata silmät.

    Äänestä

ja onneksi "puit" mielesi lennon sanoiksi.
Hyvä "asu", kaunis on luonnonläheinen värinsä ja miellyttävä sitä olisi kantaa, toisi ryhtiä elämään.

Äänestä

kuvaus kirjoittajan omasta sielusta ja tunteista. Oletko kokenut pettymyksen johonkin viime aikoina. Ei tarvitse vastata. Kysymys henkilökohtainen. Tuli tällainen ajatus myös mieleeni kun luin nyt runoasi. Etkö uskaltanut kohdata häntä kertoa mitä tunsit häntä kohtaan. Tuossa runossani on surua ja kaihoa ja myös ikävää. Hyvin kaunis ja seesteinen runosi.Vain oliko runosi yleinenkuvaus elämästä sen kiertokulusta. Nämä kaksi hyvin eriajatusta nousi nyt minulle tuosta runostasi,ei tarvitse kommentoida jos, et halua.

Äänestä
  • eivät, siis runo, ole lähelläkään omia kokemuksiani.
    Tarina on kirjoitettu, toisen ihmisen, tarinasta.

    Kiitos kiitoksista. Olisin toivonut, että olisit löytänyt siitä myös toivoa, kaikille vammaisille.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    eivät, siis runo, ole lähelläkään omia kokemuksiani.
    Tarina on kirjoitettu, toisen ihmisen, tarinasta.

    Kiitos kiitoksista. Olisin toivonut, että olisit löytänyt siitä myös toivoa, kaikille vammaisille.

    myos sinulle, jotain henkilökohtaista, laulun tai runon.
    Anna minulle vain haluamasi aihe.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    myos sinulle, jotain henkilökohtaista, laulun tai runon.
    Anna minulle vain haluamasi aihe.

    joka lämminhenkinen.En vain halua paljastaa sieluani ja mitä tunnen.Sanotaanko näin. Aiheita kyllä löytyisi.Paljon ja syviä tunteita erilaisia.Minullakin.Ihmisenä.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    eivät, siis runo, ole lähelläkään omia kokemuksiani.
    Tarina on kirjoitettu, toisen ihmisen, tarinasta.

    Kiitos kiitoksista. Olisin toivonut, että olisit löytänyt siitä myös toivoa, kaikille vammaisille.

    En tuosta runostasi löytänyt.Ikävä kyllä.Hyvin paljon kylläkin surumielisyyttä.Minusta laulun ja runon sanat taas molemmat onnistuessaan itse siihen sävellykseen.Sama asia. Ovat kuin pieni tarina tai runo.En itse rajaa runokieltä ilmaisultaan koskemaan vain kirjallisena runoutena erikseen.Myös kaunis ja eräällä tavalla koskettava musiikki on aina runoutta, vaikea nähdä ilman sanoja myös itse muusikki silloin.Jos, sanoja ei ole. Ne tulevat.Jostain.

    Äänestä

  • Brimadonna yksi kirjoitti:

    tarkoita tuota sulkien sukimista. Eräänlaisenä Toivona? Minusta se oli enemmänkin realistinen toteamus. Näin on nyt.Et voi olla vierelläni, enää. Minun on pärjättävä omillani. Nyt. Heh. itsehän tiedät paremmin;) ulkopuolisena lukijana vain näin sen koin tai tulkitsin.

    siitä että näkemättäkin pystyy pitämään hyvänä.
    Tai mikä vamma sitten onkaan.
    Toivosta kertovat huudot, lammen rannalta toiselle.
    Se että huudetaan, ei vain masennuta hiljaiseksi.

    Pitääkö sinulle selittää koko tarina?
    Missä on sielusi?

    Mksi kertoisin.Liian kevyt palsta siiheen.Pohdintaan.Vain oikeiden ystävien kesken.

    Äänestä

harrastelijan puuhastelua, ei kelpaisi runokirjaan, korkeintaan kesäkurssin kokoomateokseen,
omakustanteiseen.

Äänestä
  • koska se ei runo ollutkaan.
    Voit lukea lisää, lukemalla koko ketjun.
    Mutta, toistaiseksi, kiitos.
    Palaa asiaan, kunhan luet ketjun loppuun.
    Olisi myös hauskaa jos analysoisit kirjoituksen, ja kertoisit missä menin pieleen.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    koska se ei runo ollutkaan.
    Voit lukea lisää, lukemalla koko ketjun.
    Mutta, toistaiseksi, kiitos.
    Palaa asiaan, kunhan luet ketjun loppuun.
    Olisi myös hauskaa jos analysoisit kirjoituksen, ja kertoisit missä menin pieleen.

    enkä sanoisi, että missään varsinaisesti meni pieleen, sillä kirjoitit niillä kyvyillä joita
    sinulla on, pyri parempaan seuraavalla kerralla.
    Jos joku kiittelikin, se saattoi johtua vain miellyttämisen halusta, ei todellisesta tunteesta.
    Runo tai runoelma, ajatelma, mietelmä, mikä lieneekään, itsepä tiedät mikä se on.

    Äänestä

  • karpalos kirjoitti:

    ihan pieleen.
    Miten tulit siihen päätelmään?
    Kerro nyt, ole hyvä, sekin.
    Samalla voisit kyllä kertoa huonotkin kohdat. Jos niitä nyt on.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    ihan pieleen.
    Miten tulit siihen päätelmään?
    Kerro nyt, ole hyvä, sekin.
    Samalla voisit kyllä kertoa huonotkin kohdat. Jos niitä nyt on.

    saattaa olla, että sinua pidetään naurettavana suunsoittajana.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    saattaa olla, että sinua pidetään naurettavana suunsoittajana.

    en ole mikään kirjallisuusarvostelija, esitin vain oman mielipiteeni.
    Ikävää, ellei se ei ollut sinulle mieleinen.

    Äänestä

  • karpalos kirjoitti:

    en ole mikään kirjallisuusarvostelija, esitin vain oman mielipiteeni.
    Ikävää, ellei se ei ollut sinulle mieleinen.

    ei merkitse mitään, kirjoittajana.
    Sinun merkitsee, koska arvostelet, ja kun arvostelet, ei pelkkä "pashaa" riitä.
    Pitää myös perustella.
    Älä tee itsestäsi naurettavaa. Kerro syy, miksi et siitä pitänyt.
    Perusteluistasi sitten näemme älykkyytesi tason.
    Kai sinulla, sen verran, on rohkeutta, koska haukkumaan pystyt?

    lapsenomaisen tunteellinen, ei erityisen sointuva, tökkii pahasti.
    En hauku, vaan esitän mielipiteeni, kai taiteilija sen hyväksyy, ettei kaikkia voi miellyttää.

    Äänestä

  • karpalos kirjoitti:

    lapsenomaisen tunteellinen, ei erityisen sointuva, tökkii pahasti.
    En hauku, vaan esitän mielipiteeni, kai taiteilija sen hyväksyy, ettei kaikkia voi miellyttää.

    Kiitos.
    Laulun sanat on tarkoitettu kaikenikäisille vammautuneille.
    Lapsillekin.
    Parempaan en pystynyt.
    Ja kuten sanoin, se ei ole runo, vaan laulun sanat.
    Toivoisin että kertoisit, minkä laulun sanoista, ja niihin liittyvästä tarinasta, pidät.

    harjoittelua, ei se nyt niin huono ollut, että kannattais lopettaa.

    Tässä tarina, josta pidän, laulun muodossa,
    Juha Tapio ja Kaksi puuta, ole hyvä.

    http://www.youtube.com/watch?v=Y6nypZLLqz4

    Äänestä

Säveletön laulu, sanattomiakin lauluja joku on tehnyt.
Luin ensin aloituksesi ja ketjun jälkeen aloituksesi uudestaan.
Hyvinhän on toivoa täynnä kun kaksi yksinäistä kohtaa, johan tällä iällä niitä menetettyjä rakkauksia on useimmilla. Milloin kuolemalle milloin muuten.
Aina kun kaksi sydäntä/sielua kohtaa on siinä toivoa.

Äänestä
  • tai et ymmärtänyt, että sanat EIVÄT kerro yksinäisyydestä, vaan siitä että minkäänlainen vamma ei estä onnellisuutta.
    Sanat sopivat myös vammautuneille nuorille.
    Heevetti sentään! Käyttäkää aivojanne.

    H.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    tai et ymmärtänyt, että sanat EIVÄT kerro yksinäisyydestä, vaan siitä että minkäänlainen vamma ei estä onnellisuutta.
    Sanat sopivat myös vammautuneille nuorille.
    Heevetti sentään! Käyttäkää aivojanne.

    H.

    ettet hyväksy vammaisuutta, etkä puutteita ihmisessä, sellaisia jotka rajoittavat työkykyä
    ja ansaitsemista, olenko väärässä?
    Vammaisethan saattavat vaatia ja tarvita yhteiskunnan apua.
    Vai pitääkö olla vakuutukset kunnossa, että pärjää ilman tukia.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    tai et ymmärtänyt, että sanat EIVÄT kerro yksinäisyydestä, vaan siitä että minkäänlainen vamma ei estä onnellisuutta.
    Sanat sopivat myös vammautuneille nuorille.
    Heevetti sentään! Käyttäkää aivojanne.

    H.

    Ei nää kunnolla kumpikaan niistä
    ikä painanut leimansa on,
    mutta vaisto on sammumaton.

    No ei tässä mitää nuoruudesta kerrota, toinen oli yksin ja toinen leski, näin sen näin ja luin sori vaan.

    Äänestä

  • niinkö se onkin kirjoitti:

    ettet hyväksy vammaisuutta, etkä puutteita ihmisessä, sellaisia jotka rajoittavat työkykyä
    ja ansaitsemista, olenko väärässä?
    Vammaisethan saattavat vaatia ja tarvita yhteiskunnan apua.
    Vai pitääkö olla vakuutukset kunnossa, että pärjää ilman tukia.

    laulu on kirjoitettu ihmiselle joka asian edessä on.
    Se ei ole minun tarinani.
    Se on kirjoitettu lauluksi toivosta, niin nuorille kuin vanhoillekin.
    Älä ole naurettava. Ajattele ensin.

    Äänestä

  • Meriläinen kirjoitti:

    Ei nää kunnolla kumpikaan niistä
    ikä painanut leimansa on,
    mutta vaisto on sammumaton.

    No ei tässä mitää nuoruudesta kerrota, toinen oli yksin ja toinen leski, näin sen näin ja luin sori vaan.

    nuoriakin, lapsena on kaikki ok, mutta teini-ikään mennessä on jotain kadonnut.
    Ajattele uudelleen ja ajattele kauan, äläkä kirjoita ajattelematta.
    Sanoissani on niin paljon, että niitä ei kannata kommentoida vasemmalla kädellä.

    No hyvä luin jälleen ja nyt tuli mieleen tämä ajan juttu.
    Vanha uros ja nuori leski.
    Ehkä sun kannattaakin itse lukea uudestaan ajatuksella mitä olet kirjoittanut.
    En nyt jaksa kinata sun kanssas mitä mun päässä toi laulu herättää.

    Surullisin mielin.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    Surullisin mielin.

    nyt lähes tulkoon ainoa, joka sua vähääkään ymmärtää :))
    Jos nämä eivät näe sun sisintä ajatusta, mitä tarkoitat ja tuot esille.

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    nyt lähes tulkoon ainoa, joka sua vähääkään ymmärtää :))
    Jos nämä eivät näe sun sisintä ajatusta, mitä tarkoitat ja tuot esille.

    Mutta hei löysinhän mäkin sen toivon siitä, eika se ole mitään :(

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    nyt lähes tulkoon ainoa, joka sua vähääkään ymmärtää :))
    Jos nämä eivät näe sun sisintä ajatusta, mitä tarkoitat ja tuot esille.

    oletan että useinpia kiukutaa hölmöytensä ja hanttiin on laitettava, maksoi mitä maksoi.
    Ja monia, varmaan, harmittaa että tuli kirjoitettua turhan nopeasti, ajattelematta.
    Ihan kuin, usein, aikaisemminkin!!
    :)
    Suloisina pidän, edelleenkin.

    Äänestä

  • Meriläinen kirjoitti:

    Mutta hei löysinhän mäkin sen toivon siitä, eika se ole mitään :(

    sinä löysit toivon ja minuu piti oikein käskeä sitä etsimään :))))
    Ollaan me sitten yhtä hyviä, vissiinkiin ;)

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    oletan että useinpia kiukutaa hölmöytensä ja hanttiin on laitettava, maksoi mitä maksoi.
    Ja monia, varmaan, harmittaa että tuli kirjoitettua turhan nopeasti, ajattelematta.
    Ihan kuin, usein, aikaisemminkin!!
    :)
    Suloisina pidän, edelleenkin.

    jospa ne vielä huomaa, että olivat väärässä.
    Kävin siellä lammella, kaksi joutsenta uiskenteli oikein nätisti lähekkäin.

    Pidä vaan suloisina, siitä ne erityisesti tykkää, vaikka vähän kiukuttelevatkin, tavan vuoksi :))

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    sinä löysit toivon ja minuu piti oikein käskeä sitä etsimään :))))
    Ollaan me sitten yhtä hyviä, vissiinkiin ;)

    Ja kun en noitten joutsenien päälle ole muutekaan koskaan ollut niin ehkä siksikään en sitä ymmärtänyt.
    Kurjet on mun lintuja. Joutsenet on liian puhtaita, vähän pitää olla särmää, niinkun kurjissa on.

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    jospa ne vielä huomaa, että olivat väärässä.
    Kävin siellä lammella, kaksi joutsenta uiskenteli oikein nätisti lähekkäin.

    Pidä vaan suloisina, siitä ne erityisesti tykkää, vaikka vähän kiukuttelevatkin, tavan vuoksi :))

    Maailman suloisimmalle, runoilija- ja sanoittaja miehelle?
    Miehelle joka kaikille suo lohdun ja levottomat unet.
    Karvattomat jalat.. ja kaikki.
    :)

    Äänestä

  • Meriläinen kirjoitti:

    Ja kun en noitten joutsenien päälle ole muutekaan koskaan ollut niin ehkä siksikään en sitä ymmärtänyt.
    Kurjet on mun lintuja. Joutsenet on liian puhtaita, vähän pitää olla särmää, niinkun kurjissa on.

    olla kovia tappelemaan nuo joutsenet.
    Yks aamu näin neljä kurkea, kun lentää liihottivat ihan tästä talon yli, komea näky.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    Maailman suloisimmalle, runoilija- ja sanoittaja miehelle?
    Miehelle joka kaikille suo lohdun ja levottomat unet.
    Karvattomat jalat.. ja kaikki.
    :)

    sitä kiukutellaan, kenestä tykätään ;))
    Lapsetkin kiukuttelevat vanhemmilleen, kun luottavat heihin, että ne on ja pysyy, vaikka
    olis kuinka tuhma.
    Ole hyvilläsi.

    Äänestä

  • Meriläinen kirjoitti:

    Ja kun en noitten joutsenien päälle ole muutekaan koskaan ollut niin ehkä siksikään en sitä ymmärtänyt.
    Kurjet on mun lintuja. Joutsenet on liian puhtaita, vähän pitää olla särmää, niinkun kurjissa on.

    alkaa tykätä tästä tyttösestä.
    Vaikka vaikeasti pyytääkin anteeksi.
    H.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    alkaa tykätä tästä tyttösestä.
    Vaikka vaikeasti pyytääkin anteeksi.
    H.

    Siis mitä mun pitäis pyytää anteeksi????????????????
    Sitäkö miten ymmärsin laulusi?
    Ei mun ymmärrys siitä ole mihinkään muuttunut.

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    sitä kiukutellaan, kenestä tykätään ;))
    Lapsetkin kiukuttelevat vanhemmilleen, kun luottavat heihin, että ne on ja pysyy, vaikka
    olis kuinka tuhma.
    Ole hyvilläsi.

    kiitos.
    Mutta että anjaniinakin?

    Nyt se, tietty, kiemurtelee mielihyvästä..
    Noh, suon sen hänelle.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    Maailman suloisimmalle, runoilija- ja sanoittaja miehelle?
    Miehelle joka kaikille suo lohdun ja levottomat unet.
    Karvattomat jalat.. ja kaikki.
    :)

    myös sinua itseäsi koskettavat. Teit runon ystävällesi. Siinä mukana myös sinä itse. Ja lämpimät tunteesi häntä kohtaan. Ikävä kyllä ulkopuolisena en tuota toivoa, jota tavoittelit nyt nähnyt. Ystäväsi voi nähdä ja myöskin tuntea..Runo oli hänelle.Sinä tunnet paremmin hänet yksin.Koska, hän on hyvä ystäväsi........

    Äänestä

  • Meriläinen kirjoitti:

    Siis mitä mun pitäis pyytää anteeksi????????????????
    Sitäkö miten ymmärsin laulusi?
    Ei mun ymmärrys siitä ole mihinkään muuttunut.

    ei sinun tarvitse enää mitään.
    Ymmärsin riviesi välistä.
    Suloisten tyttöjen on, melkeinpä mahdotonta, kirjoittaa miehelle, paljastamatta sisintään.

    Iloisesti
    H.

    Äänestä

  • kestän kutituksen, millä vaan.
    "kiemurtelee".

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    ei sinun tarvitse enää mitään.
    Ymmärsin riviesi välistä.
    Suloisten tyttöjen on, melkeinpä mahdotonta, kirjoittaa miehelle, paljastamatta sisintään.

    Iloisesti
    H.

    No sallittakoon nyt tämä itsepetos sulle jos se tuo hyvän mielen.

    Iloisesti

    M.

    Äänestä

  • Brimadonna yksi kirjoitti:

    myös sinua itseäsi koskettavat. Teit runon ystävällesi. Siinä mukana myös sinä itse. Ja lämpimät tunteesi häntä kohtaan. Ikävä kyllä ulkopuolisena en tuota toivoa, jota tavoittelit nyt nähnyt. Ystäväsi voi nähdä ja myöskin tuntea..Runo oli hänelle.Sinä tunnet paremmin hänet yksin.Koska, hän on hyvä ystäväsi........

    olleet läheiselle ihmiselle. Sanat olivat ihmisille joilla ei ole hyvä olla.
    Kuten sanoin, sinäkin voit hyvin olla ihminen joka antaa ajatuksia tai tunteita joista kirjoitan, kunhan kerrot minulle aiheen.
    Iloisen tai surullisen.

    Äänestä

  • Informaatiota.
    Ja kukapa osaa sanoa milloin.
    Kuten sinullekin, on minulle palstan tavat tuttuja.
    Minulle vaan on yksi tyyli uskomaton, tyyli, hakea myötätuntoa sairaudella.
    Yleensä vaistoan provon, vaan en aina.
    Jos näissä teen itseni naurettavaksi, niin olkoon.
    Eipä ole ensimmäinen kerta.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    Informaatiota.

    ja tulin siihen tulokseen että en kirjoittanut huonosti.
    Vaikka, jos, kirjoitinkin provolle, saattaa se auttaa jotain nuorta.
    Tai vanhaakin.
    Ei huono möhläys, kuitenkaan.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    olleet läheiselle ihmiselle. Sanat olivat ihmisille joilla ei ole hyvä olla.
    Kuten sanoin, sinäkin voit hyvin olla ihminen joka antaa ajatuksia tai tunteita joista kirjoitan, kunhan kerrot minulle aiheen.
    Iloisen tai surullisen.

    syvimmät tunteeni vain ihmiselle jonka tunnen oikeasti.Tämä foorumi aivan liian kevyt sellaiseen.Olen pahoillani. Tuossa runossasi tai sanoissasi aloituksessa anteeksi, minulle vain tuli väärinkäsitys tulkinnassa.Ajattelin sen koskevan itseäsi tai sitten läheistä ystääväsi ehkä tai sitten pelkästään yleiselle tasolla...ikäänkuin sivusta seuraajan näkökulma kuten totesitkin tarkoitettu ihmisillejoilla ei hyvä olla...hmmm...erikoista ja vähän hämmentävää;) mutta, ei yllättävää. Hectorin lauluissa kun usein myös tämä persfektiivi..tarkistella omien tunteiden kautta maailmaa ikäänkuin ulkopuolisena tarkkilijana..Ja tämähän toimii hyvin. Hän koskettaa monia lauluillaan....

    Pidän ja aina pitänyt Hectorin lauluista ja sanoituksista. Varsinkin tässä laulussa joka käännösiskelmä hän hyvin tavoittaa tuon saman....en muista nimeä. Laulu sanat kuitenkin.Menee jotenkin näin.....siis kuinka siis voit edes väittää, että yksin oot..Jos, hiljaa kaupungimme läpi kuljet, ilman että, silmät suljet...

    Äänestä

  • vuosien varrella on näitä kirjoiteltu.
    Ja tullaan kirjoittamaan.
    Vaan keskustelupalstat ovat keskusteluja varten, koskaan ei tiedä kenelle keskustelee.
    Surullisuuteenkin tottuu, ja tässä en tarkoita surua omassa sielussa vaan surua toisen puolesta.
    Mutta mennään eteenpäin, vaihtoehtona on vain lopettaminen.

    Äänestä

  • Brimadonna yksi kirjoitti:

    syvimmät tunteeni vain ihmiselle jonka tunnen oikeasti.Tämä foorumi aivan liian kevyt sellaiseen.Olen pahoillani. Tuossa runossasi tai sanoissasi aloituksessa anteeksi, minulle vain tuli väärinkäsitys tulkinnassa.Ajattelin sen koskevan itseäsi tai sitten läheistä ystääväsi ehkä tai sitten pelkästään yleiselle tasolla...ikäänkuin sivusta seuraajan näkökulma kuten totesitkin tarkoitettu ihmisillejoilla ei hyvä olla...hmmm...erikoista ja vähän hämmentävää;) mutta, ei yllättävää. Hectorin lauluissa kun usein myös tämä persfektiivi..tarkistella omien tunteiden kautta maailmaa ikäänkuin ulkopuolisena tarkkilijana..Ja tämähän toimii hyvin. Hän koskettaa monia lauluillaan....

    Pidän ja aina pitänyt Hectorin lauluista ja sanoituksista. Varsinkin tässä laulussa joka käännösiskelmä hän hyvin tavoittaa tuon saman....en muista nimeä. Laulu sanat kuitenkin.Menee jotenkin näin.....siis kuinka siis voit edes väittää, että yksin oot..Jos, hiljaa kaupungimme läpi kuljet, ilman että, silmät suljet...

    olen ylpeä.
    Mies ansaitsee kaikki kehut mitä saada voi.
    Jos vakavissasi olet, olen ihan otettu että vertailet minua häneen, vähänkin.
    Mutta omasta mielestäni olen, hänestä, kaukana.
    Sanoja kirjoitetaan ja sitten kirjoitellaan.
    Minä vain kirjoittelen.

    tapaasi millä nyt kirjoitat. Ajatus Hectorista ja miten itse häntä tulkisten tuli mieleeni. Hectoria vaikea kenenkään jäljitellä. Ja kovin typerää olisin verrata Tehdä lauluja tai sanoituksia samalla tapaa...ehkä..jotain samaa. En mikään sanomaan;) tuli vain jostain mieleeni.Kun tuota runoasi tai tekstiä kuten haluat itse sanoa luin.

    Äänestä

  • jos kirjoittaa, milloin kirjoittaa.
    Kuten kaikki.

    Äänestä

  • häntä molemmissa kainaloissa ja kauppakassissa neljä :)

    Äänestä

  • lopeteta.
    Jopa minä kyllästyn.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    lopeteta.
    Jopa minä kyllästyn.

    meidän täytyy lopettaa, jos sinäkin kyllästyt ;)))
    Se on huono merkki.

    Äänestä

  • missään nimessä, halua estää lässytystä, varsinkaan tolkutonta.
    Otan myös vastaan kaikenlaista tarinaa.
    Joten, sallin teidän jatkaa, minä painun pehkuihin.
    Rakkain terveisin:
    Runo- ja laulupoikanne
    H.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    missään nimessä, halua estää lässytystä, varsinkaan tolkutonta.
    Otan myös vastaan kaikenlaista tarinaa.
    Joten, sallin teidän jatkaa, minä painun pehkuihin.
    Rakkain terveisin:
    Runo- ja laulupoikanne
    H.

    Että vastasin sinulle. En tienyt että, täällä saa kirjoittaa jos ei ole palstalainen. Läpikulkumatkalla. Runosi tai tekstisi herätti vain minussa ajatuksia.

    Anteeksi. En vastaa toiste. Anteeksi että, häiritsin.

    Äänestä

  • Brimadonna yksi kirjoitti:

    tapaasi millä nyt kirjoitat. Ajatus Hectorista ja miten itse häntä tulkisten tuli mieleeni. Hectoria vaikea kenenkään jäljitellä. Ja kovin typerää olisin verrata Tehdä lauluja tai sanoituksia samalla tapaa...ehkä..jotain samaa. En mikään sanomaan;) tuli vain jostain mieleeni.Kun tuota runoasi tai tekstiä kuten haluat itse sanoa luin.

    että, osin osaa keskusteluun. Vain läpikulkumatkalla. En tiennyt että, täällä muut kuin palstalaiset eivät saa kommentoida teksetejäsi. Nyt tiedän:))))))) Ei tule toistumaan!- sama virhe toistakertaa.

    Äänestä

  • ainakin alussa, en kuunnellut loppuun, koska musiikki ei oikein iskenyt.

    Mukavaa että sanani saa haaveilemaan, vaikka tarkoitus ei niin ollutkaan.

    Äänestä

Htza,vanha kelmi..Oletko kunnossa? Huomaan etten tosiaankaan tunne sinua ja jos jatkat tuota rataa,saat minut kyyneliin,kun muistan menetetyn ja saavutetun onnen tunteen.
Tällä menolla meistä voi tulla samoin ajattelevat bestikset ja matka kumppanit,jotka kulkevat samassa kolonnassa.
Tykkäsin,itse en kykene tuohon.

Äänestä
  • kyetä tähän mihin sinä kykenit.
    Palstan naisten pitäisi huoimioida sinut paremmin.

    Kiitos kehuista, jos jaksat lukea koko ketjun, niin löydät sieltä "raamatun" selityksiä, miksi kirjoitin näin.
    Naisille pitää aina selittää, ne kun ymmärtävät kaiken erilailla, sikäli kun nyt ymmärtävät.

    Ystäväkseni joutuu, ei pääse. Vastaisuudessa luen juttusikin, sillä silmällä.
    Tee niistä fiksuja.
    H.

    Äänestä

  • "Nostaa laulunsa taivaisiin toinen, tuntee toinenkin sykähdyksen,
    Nostaa äänensä vastaan ja raikuu, salo hiljenee, kuunnellen" värinää selkäpiissä nosti. Muuten vähän kömpelöä, mutta ihan hyvä jos joku kohta edes koskettaa, ei välttämättä ammattirunoilijoiden tuotoksissakaan yhtään mikään.

    Äänestä

  • Minämaalta kirjoitti:

    "Nostaa laulunsa taivaisiin toinen, tuntee toinenkin sykähdyksen,
    Nostaa äänensä vastaan ja raikuu, salo hiljenee, kuunnellen" värinää selkäpiissä nosti. Muuten vähän kömpelöä, mutta ihan hyvä jos joku kohta edes koskettaa, ei välttämättä ammattirunoilijoiden tuotoksissakaan yhtään mikään.

    Useimmissa tarinoissa on vain yksi kohta joka jää mieleen.
    Mutta lue koko ketju, niin ymmärrät sinäkin.
    Tämä ei ollut runo.

    H.

    Äänestä

  • Minun käsittelyyni pääsevät vain naiset.
    Kättelyyni, hienot miehet.

    Äänestä

  • Olisit saanut sukupulestasi huolimatta ennakkoluulottoman kommentin,mikäli tuo olisi ollut sinun runosi.
    Ei siinä runossa muistaakseni mainittu mitään poikarakkaudesta..??Sinä et tykännyt,minä tykkäsin,onkin aika vaijeta:)

    Äänestä

  • mitäkä mies kirjoitti:

    Olisit saanut sukupulestasi huolimatta ennakkoluulottoman kommentin,mikäli tuo olisi ollut sinun runosi.
    Ei siinä runossa muistaakseni mainittu mitään poikarakkaudesta..??Sinä et tykännyt,minä tykkäsin,onkin aika vaijeta:)

    naisille luu kurkkuun vaan, mutta vain annaniinalle.
    :) mutta vain nyt, hetkeksi, ohikiitäväksi.
    Ja se ei ollut runo, vaan sanat lauluun, valssiin.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    naisille luu kurkkuun vaan, mutta vain annaniinalle.
    :) mutta vain nyt, hetkeksi, ohikiitäväksi.
    Ja se ei ollut runo, vaan sanat lauluun, valssiin.

    Kyllä tuosta runosta valssinkin sais tehtyä,nimittäin kokeilin.Vaimo ei suostunut kokeiluun,minun hyräillessä valssia,mutta hyvin onnistui yksinkin...:)

    Olisin sanonut sanottavani,vaikka kuka olisi kyseessä.Asiaton on asiatonta..

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    naisille luu kurkkuun vaan, mutta vain annaniinalle.
    :) mutta vain nyt, hetkeksi, ohikiitäväksi.
    Ja se ei ollut runo, vaan sanat lauluun, valssiin.

    Hepsistä, palajin kotiin "reissusta" ja toki nyt sitten tänne palstallekin itteni tryykäsin.
    Aloin tätä sun ketjuasi lukemaan.

    Niin, että kirjoitit kyseessä olevan Valssi. Minä sitten uudestaan otin esiin tämän kirjoituksesi ja aloin mielessäni sitä 3/4 tahtilajiin tälläämään.
    Minusta se ei aivan stemmaa, kaikilta osin. Tarkoitan, että sanoja on vaikea rytmittää, koska joissakin kohdissa sana/sanat katkeaisivat vääristä kohdista. Ja hengitykset jotenkin menee vääriin kohtiin.
    Huolimatta vaikka "pilkkoisi" sanat pieniin aika-arvoihin, niin jotkut sanat eivät mahdu "lauseeseen".

    Onko sinulla joku tuttu valssi, joka sopisi tähän sinun sanoihisi?
    Onko sen pakko olla valssi? Meni näet ajatukset sekaisin yllättävästä valssin esiintulosta.

    Mun täytyy mennä uudestaan lukemaan aloitustasi. Jospa järkytykseni vuoksi, en kyennyt ajattelemaan sanoja "valssimaisesti", kun en aikaisemmin ollut sitä semmoiseksi mieltänyt.

    Tarvitsisin nyt pientä avitusta tässä sanojen pilkkomisessa. Muuten menetän yöunet. :)

    Mulle ei tuottanut lainkaan ongelmaa,ainoastaan läppäri sylissä häiritsi,venytin vain sanojen viimeisiä kirjaimia ja poistin pisteet ja pilkut...en taida sittenkään osata tanssia:)))sorkke kun änkesin tähän,poistun kuulemaan ammattilaisen mielipiteen.

    Menin takaisin sanojen maailmaan eli aloitukseen ja olet oikeassa kyllä siitä saa valssin.
    Eli ei muuta ku laulamaan :)

    Äänestä

  • Heikunkeikku kirjoitti:

    Hepsistä, palajin kotiin "reissusta" ja toki nyt sitten tänne palstallekin itteni tryykäsin.
    Aloin tätä sun ketjuasi lukemaan.

    Niin, että kirjoitit kyseessä olevan Valssi. Minä sitten uudestaan otin esiin tämän kirjoituksesi ja aloin mielessäni sitä 3/4 tahtilajiin tälläämään.
    Minusta se ei aivan stemmaa, kaikilta osin. Tarkoitan, että sanoja on vaikea rytmittää, koska joissakin kohdissa sana/sanat katkeaisivat vääristä kohdista. Ja hengitykset jotenkin menee vääriin kohtiin.
    Huolimatta vaikka "pilkkoisi" sanat pieniin aika-arvoihin, niin jotkut sanat eivät mahdu "lauseeseen".

    Onko sinulla joku tuttu valssi, joka sopisi tähän sinun sanoihisi?
    Onko sen pakko olla valssi? Meni näet ajatukset sekaisin yllättävästä valssin esiintulosta.

    Mun täytyy mennä uudestaan lukemaan aloitustasi. Jospa järkytykseni vuoksi, en kyennyt ajattelemaan sanoja "valssimaisesti", kun en aikaisemmin ollut sitä semmoiseksi mieltänyt.

    Tarvitsisin nyt pientä avitusta tässä sanojen pilkkomisessa. Muuten menetän yöunet. :)

    vajaassa puolessa tunnissa.
    Enkä minäkään, aina, täydellinen ole.
    Jos joku sen haluaa säveltää niin teen kyllä korjaukset.

    Äänestä

on oltu munat sinisinä anivarhain

Äänestä
  • Sä sitten osaat napsauttaa aina,voi saamari miten hyvin ;-))

    Äänestä

  • on oltu.
    Kuten, useimmiten.

    Äänestä

ihana, mut tää viimeinen säe? Kaksi yksinäistä on kohdannut toisensa,,,, mut miten tää loppu? Kummankin laulu kertoo, ettei rakkaintaan nähdä voi, ja tälle edesmenneelle laulu soi?

Luulisi että laulu olisi soinut näille yksinäisille, jotka kohtasivat toisensa? Löysivät vielä elämää ja läheisyyttä..:) Eikö se ole laulun tai runon aihe?

Äänestä
  • "Ei nää kunnolla kumpikaan niistä
    ikä painanut leimansa on,

    Kumpikaan ei näe enää...
    H.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

HTZA kirjoitti:

Nuoruuden rakkaudet tuli käytyä läpi,
vaan se ei minulle riitä.
Tämänaamuinen retki sumuiseen luontoon sai aikaiseksi tämän riimin:

Laulujoutsen, taivaalla kiitää
Salolammelle mieli sen vie,
Sinne toistenkin, vaisto ne vie.

Salolammella syntyneet kaikki
Laulujoutsenen poikasetkin,
Sinne puolison, sen, käy myös tie.

Mutta katkesi puolison lento, loppui voimansa merelle sen,
Laskee pinnalle lammen vain toinen, olo sen on niin yksinäinen.

Lammen reunassa kaulaansa kuroo
vanha uros, myös yksin se on,
olo linnun on niin levoton.

Ei nää kunnolla kumpikaan niistä
ikä painanut leimansa on,
mutta vaisto on sammumaton.

Nostaa laulunsa taivaisiin toinen, tuntee toinenkin sykähdyksen,
Nostaa äänensä vastaan ja raikuu, salo hiljenee, kuunnellen.

Lipuu toinen nyt toistansa liki
vaistoo rintansa lämpöisen,
Sukii suoraksi höyhenet sen.

Kaksi Joutsenta lammella lipuu
kaulat yhdessä keinahdellen,
sielu niillä nyt yhteinen.

Nousee kummankin laulu ja kertoo, nähdä sua en rakkaani voi.
Mutta tunnethan kuin minun syömmein, nyt vain sinulle yksin soi.

Saa säveltää, mutta sanoittaja pitää mainita: HTZA

Lisätkää tähän, lisää, rakkauden korkeita veisuja.

Ps. Juu, yleensä Joutsenet eivät pariudu uudelleen, mutta se ei ole
sääntö, poikkeuksia on nähty.
H.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu