Moro,
Mulla on Nokia 5800 XpressMusic kytky jossa tekstareita 150 kpl / kk ja puheluita 50 min / kk. Hintaa tällä paketilla on 21,40e josta puhelimen osuus on 11 euroa. Nyt tuli kuitenkin Soneralta lasku jonka loppusumma on 54,17e. Eikä ole ensimmäinen kerta kun menee paljon yli ton 21,40e. No tietysti vähän päälle 10e tuli jo siinä kun olen puhunut yli ton puhepaketin, mutta sitten laskuerittelyssä on myös tämmönen kohta
http://ameba.lpt.fi/~kivikall/Lasku2 001.jpg
Onko noi voinut tulla muka siitä kun kerran soitin Saunalahden vikapalveluun kun olin juuri hommannut Saunalahden mokkulan enkä saanut sitä pelittämään (apu muuten löytyi nopeasti ja nyt pelittää hyvin). Enkä kyllä mielestäni puhunut sinnekään reilua 20 minuuttia, mutta en ole muihin palvelunumeroihin edes soittanut. Sitäpaitsi sanoivat vielä sielä, että sinne soittaminen maksaa ihan normi puhelun verran. Mitä meinaa toi "sykäys" kun niitä on tossa melkein 200 kpl yhteensä?
Tuolta Soneran Omat Sivut mestasta ei taho löytyä mitään apua. Ainoastaan nään sieltä tämänhetkisen saldon mikä näyttäis olevan toistaseks ihan kunnossa, mutta aion tarkkailla sitä nyt koko laskutuskauden ajan, koska tää ei ollu ensimmäinen kerta kun tulee laskutusta semmosesta mistä en oo ihan perillä :D
Palvelupuhelut
3
1890
Vastaukset 3
- Bananarama
Sykäystä käytetään netin käytöstä. Eli jos puhelimessasi ei ole kiinteää kuukausimaksua netistä ja siinä on netti mahdollisuus niin puhelin voi aina mennä vahingossa nettiin. Maksat joka sekunnista, vaikka olisi vahinko ja et nettiä edes halunnut. Yhteys on hyvin hankala sulkea, täytyy kahdesta paikasta sulkea ja sittenkään ei mitään takuita jos vaikka vahinko sattuisi taas.
- JOHANNES 2
MITKÄHÄN KAIKKIPUHELUT OVAT PALVELUPUHELUITA TAKSIN TILAUS ON AINAKIN. MAHTAAKO ESIM JORVIN AJANVARAUKSEE JONOTUS OLLA SELLAINEN,
Hei Johannes 2,
Tarkoitatko HUS:n ajanvarausta --> http://www.hus.fi/sairaanhoito/laboratoriot/naytteenottopaikat/Sivut/laboratoriot.aspx?type=l&c=Espoo
Löysimme sieltä ajanvarauksen puhelinnumeron 09 471 86800, ja Viestintäviraston sivujen mukaan ko numero ei ole palvelunumero joten siitä päättelimme että siihen soittaminen on normaalihintaista, samaten jonotus. Jos sinulla on liittymässäsi puhelupaketti niin ko puhelu menee sen paketin "piikkiin".
Käyhän sinäkin katsomassa asiaa Viestintäviraston sivulla --> https://www.viestintavirasto.fi/internetpuhelin/puhelinnumerot/paikallispuhelutjatelealueet/kiinteanpuhelinverkonnumerosarjat.html
Ja tällä Viestintäviraston sivulla kerrotaan palvelupuheluista/palvelunumeroista --> https://www.viestintavirasto.fi/internetpuhelin/puhelinnumerot/palvelunumerot.html
Tero@SoneraPartio
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95893
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19765- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80658- 43611
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34594Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45590- 19576
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke19532- 33523
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66499- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476- 35473
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok105458Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132450- 44444
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi6421