lelut kateissa

Taitaa olla lelut jäänyt patterin väliin http://teamsamipensala.dy.fi/ muistelaanko teillä vuoden vanhoja asioita??? :(
251964
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Onneks vaan lelut, kun näyttää toisilla jääneen pää jumiin sinne???
Onks sensuurihemmo lähteny taas ristiretkelle ??? :o Onnea matkaan.
(kato KF6 kiertue keskustelu)

Äänestä
  • En ota kantaa KF 6:seen van Lieksan Ua:n. Pitää olla suht älykkäitä jäseniä lieksan Ua:ssa hallituksessa, jotta saavat nurin 150-200 jäsenen seuran. Aikoinaan Lieksan Ua järjesti Sm tason kilpailuita ilman toisten seurojen apua. Kun aika jätti Arvo Turusesta, Pode Poutasesta, Mikkosen Veikosta, Vacklinista, sekä muista hallituksen/toimivistä jäsenistä, niin siinä vaiheessa oli selvä, että almäki alkaa. Sitten tuli hallitukseen Peetä ja Saata, urheiluautoilijat muuttuivat voisko sanoa marttakerhoksi ja/tai nypläyskerhoksi. Eli nyt on Lieksan Ua:lla pönkkä ovella. Kun on lusikalla annettu niin ei voi kapustalla
    vaatia

    Toivottavasti joku muukin Lieksalainen ottaa kantaa asiaan.

    Äänestä

Toi on hyvä, toi lelut kateissa. Valikoivaa muistia, kukahan mahtaa olla ohjaksissa..jess.

Katteetomat lupaukset kannattaa unohtaa, velat joo nekin... sakot kyllä..kusetukset nekin on hyvä unohtaa varsinkin, jos on itte kusettaja..mutta saatavia älä koskaan unohda, muuten oot itte kusessa.

terv
valikoiva muisti ja meillähän ei muisteta edes eilistä, mutta ei myöskään luvata liikoja.;)

Äänestä
  • NIIN, ONHAN SE NOLOA KUN EI OLE TIIMISSÄ MUUTA TEKEMISTÄ KUIN KAIVELLA VANHOJA:kertoo jo vetäjästäkin paljoan.
    Tässä teille koko tyhmä juttu luettavaksi...

    Sami Pensala - Blogi
    Mielenkiintoisia hylkyjä kaudella 2009 KF6 luokassa... 07.04.10
    Aloin mielenkiinnosta tutkimaan uudelleen kauden 2009 TSP:n kytkinhylkyraportteja, kun harjoittelin datananalysoinnista luennointia. Huomasin sattumalta muutamia mielenkiintoisia yksityiskohtia, jotka voisivat kiinnostaa käppyröiden kanssa touhuavia.

    Kuvissa on Casimirin hylkyraportit Lavinnosta. Minimikierrokset laskevat normaaliajossa tuonne 7000 rpm:n paikkeille. Kiihtyvyyteen en millään löytänyt noista käyristä apua verrattuna luistamattomiin kierroksiin ja se vahvistaa käsitystäni jonkin sortin ajovirheestä. (perä irti, jarru ja kaasu yhtäaikaa hetkellisesti päällä tai kanttarista pompun ottaminen).

    Mielipiteeni onkin, noista siksakeista (kierrokset ylös, nopeus alas), että, kuskilla näyttäisi olleen riittävästi ohjelmaa ratin takana. Eipä näytä kahdessa ekassa käyrässäkään juuri nopeus kasvavan, vaan käyrähän on kuin sydänfilmi huonoimmillaan. Teorian mukaan, jos kytkimen luistaminen parantaa kiihtyvyyttä, niin sen pitää näkyä myös rpm käyrässä jyrkempänä nousuna ja korkeampana huippukierroslukuna, mutta näissä käyrissä näin ei ole käynnyt. (Jos joku on eri mieltä, niin lähettäkää oma mielipiteenne s-postilla tulemaan)

    Elikkä lyhyesti, jos kiihtyvyys paranee, niin huippunopeudenkin pitäisi näin ollen kasvaa? Kysehän on siitä kuinka nopeasti kuljetaan pisteestä a pisteeseen b. Kyllä kai sen kierrosluvun ja nopeuden pitäisi olla samaan suuntaan matkalla...?

    Vikasta raportista en viitsi edes mainita mitään sen kummempaa, sillä se on jo varikolle tulo kiekka, et silleen..;) No näistäkin voi kuuleman mukaan hylätä.
    Samanlainen kämmy, kuin Roopella Lahdessa. Aika-ajon lämppärikiekalla tullut piikki.

    Kuulin ihan suoraan lajiryhmän Pj:ltä, että se on ihan sama missä se luisto tulee, vaikka lämppärillä tai varikkosuoralla, niin siitä voidaan hylky tuomio antaa. Kytkimen pitää olla sääntöjen mukainen kilpailun aikana ja kilpailut alkavat, kun saavut kilpailupaikalle?..;) Tieto oli arvokasta ja nyt täytyy vain opettaa kuskeja lähtemään rauhallisesti varikolta ja mitään ylimääräisiä sladeja ei kannata tuunata ajon aikana tai sen loputtua. Toinen mielenkiintoinen seikka tai lausunto oli samalta kaverilta se, että vaikka kytkin on luokituksen mittojen mukainen, niin se ei tee siitä sääntöjen mukaista, jos se luistaa...Olisi erittäin "mukava" tietää, että mikä sitten tekee kytkimestä sääntöjen mukaisen?

    Olen lähettänyt nämä datat muutamille asiantuntijoille tutkittavaksi. Vastaus on sama, kuin mitä olen itsekkin tuumaillut. Kiihtyvyyteen näistä luistoista ei ole ollut mitään apua...;-)

    Toisaalta sillähän ei ole mitään merkitystä onko luistamisesta hyötyä vai ei, jos säännöissä kerran lukee, että kytkimen pitää olla lukkiutunut 6000rpm:ssä, niin sen pitää olla sillon lukkiutunut. Se on sitten ihan sama mistä luistaminen on johtunut, sillä sääntö on sääntö. Samalla lailla sääntöä tulkittiin, kun yhdelle kuskeistamme juotettiin tyhjäkäyntipiirin ruuviin lanka, joka mahdollisti ajon aikana ruuvin säätämisen. Se kiellettiin vedoten sääntökohtaan "kaikenlainen aineen lisääminen on kielletty" tämäkin on aivan totta, mutta helpompi olisi ollut käyttää tässä kohdin sääntöä "mikä asia ei ole erikseen sallittu, on kielletty" tai "jos et pidä turpaasi tukossa, olet kusessa"..;))

    Raportti 1 Aika-ajossa hylyn perusteena oleva eka kytkimen luisto.
    Raportti 2 Aika-ajossa hylyn perusteena toinen luistaminen.
    Raportti 3 Aika-ajossa kolmas hylkyyn johtanut luisto.
    Raportti 4 Kassun hylkykierros ja heti seuraava kierros.
    Raportti 5 Kassun ja Emen käppyrät

    Äänestä

  • joka vanhoja muistaa kirjoitti:

    NIIN, ONHAN SE NOLOA KUN EI OLE TIIMISSÄ MUUTA TEKEMISTÄ KUIN KAIVELLA VANHOJA:kertoo jo vetäjästäkin paljoan.

    Tosta jutusta tietää ainakin tekijän. Kaikista reppanoista ei voi sanoa samaa.
    Taitaapi olla taas tuo tuttu kytkinklaani asialla.

    Kandee laitta sit koko juttu, jos ja kun laitat. Kävin lukasemassa, niin nämä edelliseltä touholta jäi laittamatta. Kun sensuroit, niin sensuroi oikein!!!
    http://teamsamipensala.dy.fi/kayttajat.php?showblogarticle=95

    ..jatkuu

    Oulussa alimmat kierrokset ovat yhdessä kaarteessa n. 8000 rpm.
    Kuvissa Kassun eka ja toka finaali. Hylky oli tulossa ekassa finaalissa, punainen väri (kytkin tuktkittin ja juoru vaihdettiin. Tokassa finaalissa ei ollut mitään ongelmaa valojen kanssa, musta käyrä)

    Casin ja Emen käyrät Oulusta

    Lahdessa kevään ekoissa treeneissä Emellä n. 7500 rpm
    Kuva Emen Comerin datasta.

    Imatralla 13.6.2009 Kassulla aika 42,9 ja alimmat kierrokset n.7500 rpm.
    Datakäppyrää Cassun ajosta.

    Katsotaan nyt jatkuuko tuo kärpäsen jahtaaminen tykillä vielä tulevalla kaudella. Me olemme ainakin varautuneet siihen että, tuomaristo on vielä yhtä kateissa asian suhteen, kuin kaudella 2009.

    Sitten erittäin arvokasta tietoa asiasta kilpailijoille ja huoltajille. Tämä olisi ollut hyvä olla tiedossa jo viimekauden alussa, nimittäin protokolla siitä miten tuon tapahtumaketjun hylkytuomioihin johtaessa olisi kuulunut mennä: Kun Kilpailunjohtajalle tulee katsastuspäälliköltä lausunto tekee hän päätöksen sen perusteella. Jos tuomio on hylky, niin hänen tulee saattaa se kilpailjan tietoon. Tämän jälkeen kilpailija voi halutessaan puolustautua tekemällä päätöksestä tuomaristolle protestin, vastalauseen, taikka vetoomuksen (mikä se nyt tänä päivänä on) ja tuomaristo sitten pohtii tilanteen jatkotoimenpiteet. Tuomariston tehtävä on pitää peli oikeudenmukaisena. Tämäkin asia tuli selväksi lajiryhmän pj. kanssa käydyssä puhelin keskustelussa.

    Näistä datoista näkee myös sen, että puheet noista 18.000 rpm kiertävistä koneista ainakin meidän osalta voi unohtaa.

    Toivottavasti tällä kaudella myös kokeillaan vaihtaa tuo valvontalaite ennen, kun edes harkitaan esittää hylkyä ja tehdään myös se tekninen tarkistus. Jos on vielä syytä epäillä kitkapalojen vaihtoa tai kytkinkäpälien manipulointia (kynsien karkaisu tai vastaava), niin nämäkin voidaan aina tarkistuttaa tarvittaessa.

    Hyvää kesää, tervettä harkintaa ja rauhallisia liikkeitä sekä hillittyä oman edun tavoittelemista.

    nimimerkki: NOLOJEN TILANTEIDEN MIES ja
    kannattaako kameravalvonta naistenpukuhuoneessa?

    Ootteko nyt ihan varmoja siitä mitä touhuutte...nimiä, toisten juttuja ja tänne. On kyll aika "tyhmä juttu" toimia noin? aij..aij.

    - kyllä asia vielä räjähtää sylttytehtaankin silmille - paljon olis kerrottavaa...
    ei oo tyhmää julkistaa omillasivuilla pohdintoja menneestä - vaikkeihän se valitettavasti mitään vaikuta - kaikki jatkuu kuten ennenkin - ja entistä enempi vaan AKK:n siunauksella!
    En tiedä kuinka viisasta on sitten täällä julkistaa toisen kotisivun tekstiä?
    Toi lokijuttuhan on ihan totta ja se vain vahvistaa kuvaa siitä kuinka sattumanvaraista ja pärstäkertoimesta riippuvaa koffikutosen valvonta oli. Paitsi huoltajien silmissä villkkui punavalot sellaisillakin, joita ei sitten kytkimen takia kuitenkaanhylätty - eivät kuuleman mukaan olleet "valvonnan kohderyhmää".
    se, että hylkäykset kohdistu vain yhden myllyntekijän asiakkaisiin, vaikka valourut vilkkui jaatkuvasti muillakin - oli kait juuri tarkotuskin. näinhän hemmo voi koko ajan hokea että vain yhdellä tiimillä oli ongelmii. tämähän se juuri oli ajojahdin tarkoistus!
    asikäli kummaa kun valvontamittareitten omistaja ja samalla kilpailijain huoltajana toimiva hemmo oli ylin tuomari tulkinnassa. Laitteitahan ei oltu missään instanssissa hyväksytty ja sekä valvonta että valvonnan tulkinta oli täysin mielivaltaista. Ja jos luokka jatkuu siten että säännöt voivat muuttua yhdessä yössä, niin ei tarvitse ihmetellä jos kauppiaat joutuvat myymään ei oota. Se johtuu vain siitä, että kukaan ei osaa ennakoida asian päällä istuvan hemmon mielenliikkeitä ja kauppiaan aina pitää pelätä että tavarat jää käsiin - no harrastajathan senkin ajan kanssa maksaa...

    No höynäytettäviähän riittää. Joka osallistuu noihin kytkinkontrollikisoihin, niin välttääkseen onkelmat pitää vaan olla välittämättä "sokeista törmäilijöistä" ja pitää katsoa ketä nopeampi uskaltaa kulloinkin olla! Luulisi AKK:n jo jotain oppineen viime vuodesta? Mutta se taitaa olla turha toivo, ennenku lajiryhmä uusiutuu

    Onneks koffikutosille onkisoja jonne voi mennä ajaan vaikkapa suoraan kaupan hyllyltä hankitulla koneella tarvitsematta pelätä, että tulee ajojahdin avulla hylky.Törkeintä viime vuotisessa touhussa oli se, että lapsille aiheutettii harmii vain sen takiiet aikuiset yritti saada toisiaan käräytettyy hinnalla millä hyvänsä

    onneksss ei tartte olla mukana

    Äänestä

  • isompiin siirtyny kirjoitti:

    Sitähän tuossa koffikutosessa ei ole ollenkaan mietitty, että sinne menee kaverit suoraan cadetista vetämään liki jammun vauhtia maksiksen pitorenkailla. Taso ja vauhtierot on niin järkyt, että koko touhu näyttää aikalailla...no, kattokaa ite miltä.

    Mitä tohon viimekauden hylsyilyyn tulee, niin kaippa siellä yhtä kaveria jahdattiin ja saatiinkin sitte satimeen kun oikeen yritettiin.

    Äänestä

  • SuperLelulle kirjoitti:

    Nyt kannattais mennä rakentamaan niitä koneita, eikä istua 24 palstalla, kun niitä on niin hurjasti tullut. Vaikka tämähän on hyvä markkinointi palsta.

    Äänestä

  • menoa kirjoitti:

    Sitähän tuossa koffikutosessa ei ole ollenkaan mietitty, että sinne menee kaverit suoraan cadetista vetämään liki jammun vauhtia maksiksen pitorenkailla. Taso ja vauhtierot on niin järkyt, että koko touhu näyttää aikalailla...no, kattokaa ite miltä.

    Mitä tohon viimekauden hylsyilyyn tulee, niin kaippa siellä yhtä kaveria jahdattiin ja saatiinkin sitte satimeen kun oikeen yritettiin.

    Terve ilopillerit,

    Mulle soitettin ja ilmoitettin, että olen saanut taas ilmaismainontaa Suomi24 kartingpalstalla ja
    täällähän onkin oikein sulavasti kopioitu luvatta suoraan sivuiltani materiaalia. Nimikin on oikein
    mainittu ja paljon muitakin nimiä. Hienoa..!

    Toivottavasti tiedätte mitä teette ja mitä tuollaisesta typeryydestä voipi seurata! Kirjoitukseni
    pysykööt sivuillani luettavissa. Niissä on myös tekijän oikeudet, niinkuin kaikessa netissä olevassa.
    Muistakaapa se, kun seuraavan kerran COPY & PASTE hommaa harrastatte ja linkittelette toisten sivuja tänne anonyyminä.

    Tämänkaltaista härskiyttä mitä TSP:tä kohtaan on harrastettu, niin siihen ei moni henkilö näissä
    ympyröissä pysty eikä siihen alennu.

    Itselläni on aika vahva käsitys tämän näytelmän käsikirjoittajasta ja tämä olettamus perustuu täysin
    aiempiin kokemuksiini.

    Syy että otan kytkinasian esille sivuillani on, että onhan tämä tapaus jo historiallisestikin aika
    ainutlaatuinen ja opettavainen. (Itse olen ollut kuvioissa mukana sentään vuodesta 1974.)

    Tuskin on koskaan aiemmin onnistuttu järjestämään kenellekään toiselle tiimille tai mosan tekijälle
    samanlaista miinaa, kuin mihin kaudella 2009 KF6 luokassa pystyttiin. Se on jo sinänsä hatunnoston
    arvoinen suoritus.

    Ihmetystä tapauksessa herätti sekin, että kukaan ei tuntunut tietävän asiasta mitään ja kaikki siirtelivät vastuuta vain toisilleen, kun tiedustelin, että kenen takana datat ovat tai kenen vastuulla mittarit ovat, onko niitä kalibroitu, niin vastaukseksi saan kommentteja tyyliin "mistä minä voin tietää". Lairyhmän Pj:aan ei tiedä asiasta mitään, kun sitä puhelimitse tiedustelin. Joten kyseessä on mitä ilmeisemmin Mission impossible.

    Puolustautuminen tehtiin myöskin aika mahdottomaksi, koska päätöksistä ainoa ilmoitus tuli useimmiten ilmoitustaululle DQ merkintänä.

    Junioreitten vanhemmilla ei ollut mitään käsitystä siitä mitä tai miten asiassa olisi pitänyt toimia.
    Kilpailupaikalla oli sentään koulutettuja tuomareita ja valvoja, Kyllä kai heidän pitäisi nämä asiat
    tietää ja osata toimia sääntöjen edellyttämällä tavalla sekä opastaa nuoria kilpailijoita ja heidän vanhempiaan.

    Tuomariasiassa viittaan keskusteluun lajiryhmän pj. kanssa. Hän kertoi minulle miten tuon tuomioketjun kuuluisi mennä.

    Minun virheeni oli se, että en ottanut heti kovaa linjaa asiaan ja vaatinut jatkotutkimusta kytkimille
    välittömästi.
    Mittani täyttyi vasta Oulun kisojen aikana, kun vielä olin saanut tietooni, että muiden punavaloja ei edes tutkita.

    No turha täällä on tätä asiaa ruotia ja toivottavasti jatkossa luette ja pidätte ne jutut siellä missä
    niiden on tarkoitettu olevan. Jos teksteissä on asiavirheitä tai loukkauksia, niin meillähän on sitä
    varten olemassa aivan oma tie mitä kulkea. Ilmoitus s-postilla tai puhelimella tai sitten voi lähestyä

    vaikka avustajan välityksellä, jos tämän vaihtoehdon näkee parhaaksi. Ainoa pulma tässä on se, että joutuu paljastamaan henkilöllisyytensä. Se voi olla täällä anonyyminä alatyyliin kirjoittelevalle/ville aika kova paikka...

    Ai niin, miksi muuten kukaan ei ollut kiinnostunut ottamaan selvää TSP:n kytkimstä. Yleensähän aina
    halutaan selvittää ja tonkia esille "viritykset", jos epäillään jotain sääntöjen vastaisuuksia, mutta nyt
    ei ketään kiinostanut edes katsoa, että mitähän sinne kytkimeen on mahdollisesti keksitty...ja miksi se luistaa, jos se luistaa? Outoa.

    Oli työn ja tuskan takana saada porukka mittaamaan ja toteamaan, että kytkin on luokituksen
    mukainen....why?

    Nämä tarinat näiltä sivustoilta laitan nyt eteenpäin ja katsotaan mitä mieltä asiaan perehtyneet ovat
    joidenkin "tyyppien" varsin omaperäisistä toimintatavoista.

    Hyvää kesää ja toivotaan, että nuoret saisivat kaikki nauttia kivasta lajista.

    Sami Pensala

    Äänestä

  • kokoontuu? kirjoitti:

    Jos on oltu mukana vuodesta 1974, niin on se aika käsittämätöntä että sääntöjä ja lajin proseduuria ei vieläkään tunneta eikä ymmärretä ? Yhtään DQ ilmoitusta ei taululle tule ilman että asianomaisia kuullaan, ei ole koskaan tullut eikä tule. 31 vuoden kokemuksen kautta pitää tiedustella lajisääntöjä lajiryhmän puheenjohtajalta ?? On myös hyvä että kuskien vanhemmat laitetaan vastuuseen siitä etteivät tiedä sääntöjä ! Kun on kaikenlaista teemiä ja agademyä ja moottorin laittokursseja, niin kannattaisiko seuraavaksi järjestää myös siellä pääkaupunkiseudulla kurssi ihan noin niikuin lajin säännöistä ? Osaavaa porukkaa löytyy myös sieltä vaikka se paljon parjattu pj.

    Äänestä

  • valvoja= tuom pj kirjoitti:

    Näin sen pitäisi olla, mutta näin ei toimittu. Ota yhteyttä niin keskustellaan asiasta. Ennen vanhaan ukot noudattivat sääntöjä ja olivat herrasmiehiä ja haukkuivat päin naamaa. Nykyään keikistellään kasvokkain ja puretaan kaunat anonyymisti...tänne.

    Sääntökirjaakin oli helpompi tavata, kun säännöt oli yhdessä paikkaa.
    Lyhyen laskuopin mukaan 36 vuoden kokemuksella on pakko kysyä ja varmistaa Pj:ltä tiettyjä sääntöjä, varsinkin jos niitä ei noudateta.

    Valitettavasti säännöt ovat nykyään sellaisia, että alan ammattilaisillakin on työ ja tuska pysyä muutosten perässä saati sitten lasten vanhemilla, joilla ei ole mitään hajua tästä teknisestä mambojambosta.(asiasta on keskusteltu kentällä)

    Kyllä asioista voi, saa ja pitääkin olla erimieltä. Sääntöjä pitää ehdottomasti noudattaa, mutta jättäkää nyt jo nää "kostamiset" jo vähemmälle. Moni on jo saanut tutaa matkan varrella siitä mitä voi tapahtua, kun asettaa herneen herra x:n sieraimeen, se on vähän niinkuin "the long kiss goodnight" ja täältä saa lukea loput tai tulostaululta.

    Mä olen osannut odottaa tätä hetkeä ja mun vuoro on tainnut tulla...kylläpä puntti tutisee..;))
    Terkkuja kaikille näissä pihdeissä olleille. Tehdään yhdessä muistelmat tästä.

    SP

    Äänestä

  • valvoja=tuom pj kirjoitti:

    heh - ei taida tasavallasta löytä enää kuin yksi mosamies ja allekirjoittanut, jotka uskaltavat esiintyä tässä asiassa omalla nimellään - millä teidät on peloteltu?
    Vaikka mulla ei ole ollut autourheilusta kokemusta vasta kuin 45 vuotta, niin KF6-luokassa nyt neljättä kautta mukana olevana huoltajana rohkenen väittää että tässä asiassa SP on valitettavasti oikeassa. Meidän tiimillä tosin ei ole ollut mitään tekemistä k.o. mosamiehen kanssa - ja siksi varmaan meidän koneen kytkinvalvontalaitteet saivat ihan rauhassa vilkkua punaista koko kauden. Kyllähän viime kesän KF6 kytkinvalvonta oli minunkin käsitykseni mukaan ala-arvoiseti suoritettu ja siitä asiantuntemus/tasapuolisuus oli kaukana. Ja mitä tulee tuomarien ja valvojien toimintaan, niin ikävää jos sillä tasolla lähdetään pönkittämään sen kaltaista toimintaa, jota KF6-luokassa on viime kesänä esiintynyt. Mutta väitetäänhän sitäkin, että tuomareillakin on eri värisiä silmälaseja, joiden avulla on jaettu jopa mitaleita, joten ei ihme jos joku älähtää kun kalikka kalahtaa omaan sisäpiiriin - vaikka vain viereiseen pöytään...jos nyt nimim. valvoja=tuomari pj on tuomarikorttia nähnytkään;-)
    Nyt olisi mielestäni parasta vaan todeta ja tunnustaa tapahtuneet ylilyönnit ja menettelytapavirheet valvonnassa ja itse kunkin huolehtia, että jatkossa toimitaan sääntöjen ja ohjeiden mukaan. Mielestäni tuo yhden mosamiehen parjauskampanja on kääntynyt jo heti alkumetreillä parjaajia itseään vastaan!
    Toisaalta säännöt ja ohjeet ovat esim. KF6-luokan osalta niin sekavat ja niin monessa paikassa, että se on antanut mahdollisuuden myös toteutetun kaltaiseen sattumanvaraiseen ja mielivaltaiseen toimintaan valvonnassa. Toivon mukaan nyt AKK:ssa hommiin saatu asiantunteva lajipäällikkö ottaa tilanteen haltuunsa, jotta hyvä luokka kF6 ei kuole sääntöpelleilyyn. Nämä asiat on kyllä saatettu myös AKK:n lajiryhmän tietoon - eri asia sitten se vaikuttaako se mihinkään, ennen kuin myös kartingin lajiryhmässä tapahtuu AKK:n lupausten mukaista kierrätystä niin "puheenjohtajissa kuin jäsenissäkin".
    On se kumma jos lasten harrastuksessa pitää kisapaikalle tuoda oma juristi, palkata CIKFIA:sta asiantuntija neuvomaan katsastajia valvontalaitteiden käytöstä ja palkata oma video-/TV kuvaaja tallentamaan joka lähtö filmille, jotta näkisi, että oliko se oma kuski joka pyörähti toisen eteen vai oliko se se toinen joka pökkäsi oman kuskin pyörähtämään! - ai niin ja vielä pitää olla valvontakamera, että näkee ketä telttakankaan takana on laitettu kuuntelemaan sun juttujasi!
    Älä huoli SP - muistelmat tästäkin aiheesta ovat koko ajan työn alla, mutta siitä erikseen. Pitää vaan katsoa missä tekstinsä painattaa, sillä kokemusteni mukaan KF6-luokasta huolellakin kirjoitettu teksti saattaa muuttua painatusvaiheessa. Mustasta lipustakin voi tulla valkoinen!
    hyvää KF6 kesää

    Äänestä

  • aarni-vaari kirjoitti:

    Tervehdys

    Nyt mielestäni tähän KF6 keskusteluun tulisi saa päätös!
    On ihmeellistä märinä ja katkeruutta teillä huoltajilla? ketkä tästä kärsii??
    siis teidän lapset. Nyt sitten on suomeen saatu kaksi KF6 sarjaa ja kummassakin vähän osaanottajia. Kenen etu se on? ei järjestäjän ,ei kilpailjan, ei kenenkään.

    Se mitä KF6 luokassa tapahtui viime kesänä kytkimien kanssa, käsittääkseni Oulun kilpailun jälkeen valvonta toimi oikein. Eikö se tullut huoltajille selväksi miten tulee menetellä kun "puna valo vilkkuu" ? työkalut esiin ja kytkin auki ja katsatus mittaa toteaa kytkimen sääntöjen mukaiseksi tai vastaiseksi ja piste. Yksinkertaista vai mitä?

    SP on oikiassa monessa asiassa ja ihan turhaan hänen sanomisestaan vedetään "porot nokkaan" SP varmaan osaa asiansa ja hän myös osaa ajtella asioita lasten kannalta.

    Mutta myöskin ihan turhaan hauktta SL:ää näistä asioista. Ilman häntä ei monikaan asia olisi täällä suomessa muuttunut taikka montakaan harrastajaa tänne tullut.

    Sitten sinne AKK:hon on lajiryhmän paikkat auki syksyllä!! sinne hakemusta sisään ja tekemään asiat paremmin.

    Mutta sovittasko nyt jo että tää tyhjän paskan jauhaminen lopettetas ja annettas lasten harrastaa?

    Terveisin Jarmo Pekkala

    PS. Kannattaako sitä Heikin maljaa jakaakkaan kun että osaa muutako tapella????

    Äänestä

  • Jarmo Pekkala kirjoitti:

    Kiitos Jamppa. On suurelta osin ansiotasi, että KF6-luokan kytkinvalvonta saatiin kauden 2009 KF6-sarjan päätöskilpailussa Oulussa järjestykseen. Valitettavast ehti vaan olla niin monta kilpailua KF6 sarjassa ennen sitä. Olen tässäkin asiassa lähinnä välittänyt harrastajakunnan mielipiteitä, vaikka viestinviejän osa ei ole kiitollinen. Mutta toisaalta näyttää siltä, että viesti on vihdoin mennyt perille. Lasten harrastuksessa vieraisiin ilmiöihin tässä vaan on yritetty puuttua.

    Uskon, että asiansa osaavan lajipäällikön avulla homma menee AKK:ssakin uomiinsa. En tiedä ketkä tappelee, mutta paljon on asiassa ollut liikkeellä (laitettu liikkeelle?) puskasta ampujia. Minullakin lienee okeus tuoda esiin oma käsitys asioista ihan omalla nimelläni.
    Ja tarkennetaan nyt sekin, että minä en ole ollut perustamassa tähän maahan yhtään KF6-sarjaa - tuo Kartingliiton mestaruussarjan KF6-luokka oli kyllä sen liiton hallituksessa ihan esitetty - ennakoi kuulemma mini-luokan poistumista. Se, kuinka paljon mihinkin sarjaan löytyy osallistujia on sitten ihan harrastajista kiinni. Ja toivottavasti sinne lajiryhmään löytyy hakijoita - siitä varmaan olet kanssani samaa mieltä että se on nuorempien kuin minun hommaa. Mutta mehän voimme keskustella suoraankin kahden kesken...

    Äänestä

  • isompiin siirtyny kirjoitti:

    - kyllä asia vielä räjähtää sylttytehtaankin silmille - paljon olis kerrottavaa...
    ei oo tyhmää julkistaa omillasivuilla pohdintoja menneestä - vaikkeihän se valitettavasti mitään vaikuta - kaikki jatkuu kuten ennenkin - ja entistä enempi vaan AKK:n siunauksella!
    En tiedä kuinka viisasta on sitten täällä julkistaa toisen kotisivun tekstiä?
    Toi lokijuttuhan on ihan totta ja se vain vahvistaa kuvaa siitä kuinka sattumanvaraista ja pärstäkertoimesta riippuvaa koffikutosen valvonta oli. Paitsi huoltajien silmissä villkkui punavalot sellaisillakin, joita ei sitten kytkimen takia kuitenkaanhylätty - eivät kuuleman mukaan olleet "valvonnan kohderyhmää".
    se, että hylkäykset kohdistu vain yhden myllyntekijän asiakkaisiin, vaikka valourut vilkkui jaatkuvasti muillakin - oli kait juuri tarkotuskin. näinhän hemmo voi koko ajan hokea että vain yhdellä tiimillä oli ongelmii. tämähän se juuri oli ajojahdin tarkoistus!
    asikäli kummaa kun valvontamittareitten omistaja ja samalla kilpailijain huoltajana toimiva hemmo oli ylin tuomari tulkinnassa. Laitteitahan ei oltu missään instanssissa hyväksytty ja sekä valvonta että valvonnan tulkinta oli täysin mielivaltaista. Ja jos luokka jatkuu siten että säännöt voivat muuttua yhdessä yössä, niin ei tarvitse ihmetellä jos kauppiaat joutuvat myymään ei oota. Se johtuu vain siitä, että kukaan ei osaa ennakoida asian päällä istuvan hemmon mielenliikkeitä ja kauppiaan aina pitää pelätä että tavarat jää käsiin - no harrastajathan senkin ajan kanssa maksaa...

    No höynäytettäviähän riittää. Joka osallistuu noihin kytkinkontrollikisoihin, niin välttääkseen onkelmat pitää vaan olla välittämättä "sokeista törmäilijöistä" ja pitää katsoa ketä nopeampi uskaltaa kulloinkin olla! Luulisi AKK:n jo jotain oppineen viime vuodesta? Mutta se taitaa olla turha toivo, ennenku lajiryhmä uusiutuu

    Onneks koffikutosille onkisoja jonne voi mennä ajaan vaikkapa suoraan kaupan hyllyltä hankitulla koneella tarvitsematta pelätä, että tulee ajojahdin avulla hylky.Törkeintä viime vuotisessa touhussa oli se, että lapsille aiheutettii harmii vain sen takiiet aikuiset yritti saada toisiaan käräytettyy hinnalla millä hyvänsä

    onneksss ei tartte olla mukana

    Eipä taira misteriäksä pelleilyään tukijoukkoineen lopettaa.
    hiljeenisköhän nuot ees, jos laitaas milliisin ja verokarhun tutkimaan koko rempan touhua? Nuothan tykkääis just vanhoist ja tyhmiist jutuist. Samalla sais puhristettuu tota ilmoo kunnolla. Sit pääsis viel saman jyrhän alle jouthuneet purkaan paineithaan kertaheitolla. Niin ei tartees täällä vikistä.
    Tuohan menis tos samoil tuliil ton Iken tutkinaan kaans ja saais nuot lelutkin vihroon pois patteerin välist.

    Laitetahan mitettimismyssyhyn hautoomaan.

    Äänestä

  • polliisi ja karhu kirjoitti:

    Viime vuonna tietääkseni KF6 kytkimiä mitattiin tanskalaisella laitteistolla, joka on käytössä useassa eri maassa ja jopa CIK äijät olivat todenneet, että se on parempi kuin heidän laitteensa. Laitetta siis käytettiin KF moottoreiden kytkinten tutkimiseen ja valmistajana kait oli unipro joka jotain varmaan tietää noista mittareista. Miksei niiden mittareiden kanssa ollut muka ongelmia KF3 luokassa. samalla tapaa niitä käytettiin ja tarpeen tullen hylyt.
    Miksei vääryyttä kokenut tehnyt vetoomusta asiasta, niin akk olisi tutkinut sen asian kunnolla.
    Aarnille tiedoksi, et uusi lajip menee ihan teidän höpöttelyihin ja jos kuulolla tästä lähdin mitataan kytkintä, niin onnea sille toiminnalle lajipäällikölle. viime kesänä sentää oli käytöss nimenomaan siihen suunniteltu laitteisto.
    Turhaa täällä ketää moottorinlaittajaa mustamaalataan. hän on virheensä tehnyt ja mitä sitten. kisoissa tapahtuu hylkäämisiä, kun kyse on teknisestä lajista. ei yleensä ole mittareissa tai katsastajissa vika, vaan inhmillinen erehdys moottorinlaitoissa tai muuten vain jokin asia joka johti moottorin siihen tilaan, että tuli hylky. Mitä sitten. hylky ja seuraanvaan kisaan.
    ja turha on lajiryhmiä syytellä. niillä ei ole mitään valtaa kun kuulin, että urheiluvaliokunnassa istuu lajipäälliköt, jotka on lajiryhmän kokouksissa sihteereitä. pyötäkirjoittaja sihteeri siis voi muuttaa lajiryhmän päätöksen tuosta vaan.se siis lajiryhmän mahdollisuuksista ja näin akk:n valta toimii.hallitushan sitten kopauttaa nuijalla, mitä tuo lajipäälliköiden ryhmä on päättänyt eli lajiryhmän päätöksellä ei ole väliä.

    Äänestä

  • Jarmo Pekkala kirjoitti:

    Tervehdys

    Nyt mielestäni tähän KF6 keskusteluun tulisi saa päätös!
    On ihmeellistä märinä ja katkeruutta teillä huoltajilla? ketkä tästä kärsii??
    siis teidän lapset. Nyt sitten on suomeen saatu kaksi KF6 sarjaa ja kummassakin vähän osaanottajia. Kenen etu se on? ei järjestäjän ,ei kilpailjan, ei kenenkään.

    Se mitä KF6 luokassa tapahtui viime kesänä kytkimien kanssa, käsittääkseni Oulun kilpailun jälkeen valvonta toimi oikein. Eikö se tullut huoltajille selväksi miten tulee menetellä kun "puna valo vilkkuu" ? työkalut esiin ja kytkin auki ja katsatus mittaa toteaa kytkimen sääntöjen mukaiseksi tai vastaiseksi ja piste. Yksinkertaista vai mitä?

    SP on oikiassa monessa asiassa ja ihan turhaan hänen sanomisestaan vedetään "porot nokkaan" SP varmaan osaa asiansa ja hän myös osaa ajtella asioita lasten kannalta.

    Mutta myöskin ihan turhaan hauktta SL:ää näistä asioista. Ilman häntä ei monikaan asia olisi täällä suomessa muuttunut taikka montakaan harrastajaa tänne tullut.

    Sitten sinne AKK:hon on lajiryhmän paikkat auki syksyllä!! sinne hakemusta sisään ja tekemään asiat paremmin.

    Mutta sovittasko nyt jo että tää tyhjän paskan jauhaminen lopettetas ja annettas lasten harrastaa?

    Terveisin Jarmo Pekkala

    PS. Kannattaako sitä Heikin maljaa jakaakkaan kun että osaa muutako tapella????

    On tämä merkillisen kiivasta keskustelua luokasta joka on vain kansallistenluokkien lisä näytösajoluokka. Mitä tuohon moottorien virittämiseen ja kytkimien viilaamiseen tulee, niin sehän oli jo tiedossa mitä tuleman pitää kun tätä luokkaa alettiin järjestää alkuun.
    Ongelma monista luokituksista ja kytkinten kontrolloinnista olivat tiedossa.
    Tiedossa oli katsastuksen riittämätön kapasiteetti näin laajalle luokitukselle kansallisella tasolla.
    Järkipuheet eivät auttaneet, nyt on vain riitaisa joukko huoltajia. Edelleen mikäli huoltajat haluavat lapsestaan jonain päivänä kokeneen ja oikeasti ajamaan oppineen kuljettajan, suosittelen siirtymistä luokkiin missä ajetaan Ruotsalaisella raket 85 moottorilla.
    Suoravetoista autoa ajamaan oppineet tiedostavat riskinottonsa varmennin kuin kytkin autolla ajavat, näistä syistä tulevat KV-kuljettajat maailmankärkitasoon.
    Nyt joku voi ajatella että tuleehan niitä huippukeljettajia Italiastakin, tulee tulee mutta kun Suomalaisia onkin vain 5,3 miljoonaa mistä valita.

    Äänestä

  • kf6 huoltajana kirjoitti:

    Viime vuonna tietääkseni KF6 kytkimiä mitattiin tanskalaisella laitteistolla, joka on käytössä useassa eri maassa ja jopa CIK äijät olivat todenneet, että se on parempi kuin heidän laitteensa. Laitetta siis käytettiin KF moottoreiden kytkinten tutkimiseen ja valmistajana kait oli unipro joka jotain varmaan tietää noista mittareista. Miksei niiden mittareiden kanssa ollut muka ongelmia KF3 luokassa. samalla tapaa niitä käytettiin ja tarpeen tullen hylyt.
    Miksei vääryyttä kokenut tehnyt vetoomusta asiasta, niin akk olisi tutkinut sen asian kunnolla.
    Aarnille tiedoksi, et uusi lajip menee ihan teidän höpöttelyihin ja jos kuulolla tästä lähdin mitataan kytkintä, niin onnea sille toiminnalle lajipäällikölle. viime kesänä sentää oli käytöss nimenomaan siihen suunniteltu laitteisto.
    Turhaa täällä ketää moottorinlaittajaa mustamaalataan. hän on virheensä tehnyt ja mitä sitten. kisoissa tapahtuu hylkäämisiä, kun kyse on teknisestä lajista. ei yleensä ole mittareissa tai katsastajissa vika, vaan inhmillinen erehdys moottorinlaitoissa tai muuten vain jokin asia joka johti moottorin siihen tilaan, että tuli hylky. Mitä sitten. hylky ja seuraanvaan kisaan.
    ja turha on lajiryhmiä syytellä. niillä ei ole mitään valtaa kun kuulin, että urheiluvaliokunnassa istuu lajipäälliköt, jotka on lajiryhmän kokouksissa sihteereitä. pyötäkirjoittaja sihteeri siis voi muuttaa lajiryhmän päätöksen tuosta vaan.se siis lajiryhmän mahdollisuuksista ja näin akk:n valta toimii.hallitushan sitten kopauttaa nuijalla, mitä tuo lajipäälliköiden ryhmä on päättänyt eli lajiryhmän päätöksellä ei ole väliä.

    nimim. "kf6 huoltajana"
    Jos ollaan sinunkaupat tehty niin mikä estää tulla jutteleen tai soittaan? Ettei tarvi täällä nimettömänä selitellä vastoin parempaa tietoa. Leimaudut helposti meitä viime kauden kuvioiden arvostelijoita systemaattisesti mustamaalaavan "patologisen valehtelijan" juoksupojaksi, kun ei ole kanttia nimeä laittaa esiin.

    Alkaa tuo puskasta ampuilu täyttää jo jatketun herjauksen tunnuspiirteet! Täytyy ilmeisesti ryhtyä vaatimaan loanheittäjiä ja herjaajia vastuuseen? Kaikista teistä on jälki jäänyt ja ne on tarvittaessa saatavissa käyttöön. Olen omat mielipiteeni esittänyt omalla nimelläni, mutta ne pohjautuvat lukuisten KF6-luokan huoltajien esittämiin mielipiteisiin ja kokemuksiin.

    Tosiasia on kutenkin se, että viime vuonna KF6-luokassa kytkimiä valvottiin jonkun muun kuin AKK:n laitteilla ja varsinkaan alkukaudesta valvojien osaaminen ei ollut riittävä laitteiden käyttöön.
    Tosiasia on myös se, että monia sellaisia kuljettajia, joiden kytkinvalvontalaitteet vilkkuivat punaista, annettiin mennä läpi kontrollin. Kuten katsastushenkilöt hyvin tietävät laitteissa - myös AKK:n laitteissa SM-kisoissa - oli vikoja. Se voi selittää esim. sen, että suoraan kaupan hyllyltä kisaan tulleita kytkimiä hylättiin. Oulussa valvontaan tuli järkeä vasta, kun yhden katsastusmiehen pyynnöstä vihdoin oli laitteiden omistajataho suostunut, että edellisenä päivänä hylätyn kuskin kytkimessä toisenakin päivänä punavaloa näyttänyt laite vaihdettiin - ja kas kummaa valo olikin koko ajan vihreä! Olen tähän asiaan sen verran perusteellisesti eri asiantuntijain avulla perehtynyt, että tiedän, että on täysin todistettavissa olevaa faktaa se, että viime vuonna hylättiin lasten suorituksia KF6-luokassa kytkinvalvonnassa ilman pitäviä perusteita. Onko se nyt niin vaikeaa uskoa? Mitä syytä minulla olisi väittää näin, ellei näin olisi tapahtunut? Eihän meidän kuljettaja ainakaan vielä viime kesänä joutunut kertaakaan edes kytkimen tarkempaan tarkasteluun - vaikka punavalo vilkkui usein. Missään tapauksessa viime kesän kaltaisen sattumanvaraisen ja ajojahdinomaisen valvonnan ei pitäisi antaa jatkua!

    olen sivusta seurannut kyseistä kytkin juttua ja mielipiteeni on
    jos ajoi kantin päältä tai tuli muuten ajo virhe ja auto jostain syystä oli yhden sekunnin yli sallittujen kierrosten tuli hylky. jos itsellesi tulisi tälläinen tilanne, hyväksyisikkö? minä en ainakaan.
    joten mittalaitteen lukua olisi tarvinnut harjoitella alkuun jo eikä päästää lapsuksia sekaan.
    Muutenkin KF 6 on lasten luokka ja tasoerot ovat todella suuria, joten rauhanvetoja, niin kyllä se siitä, mutta todellakin se vie aikaa.
    Älkää täällä pullistelko opettakaa lapsenne ajamaan kilpaa oikeasti.

    Äänestä

  • eiks vaan kirjoitti:

    ja se sama tyyli, jolla te puhutte kanssa kilpailijoista ja miten teette asioita varikolla tulee näkymään myös jälkikasvunne tekemisessä ja puhumisessa.

    Äänestä

  • aarni-vaari kirjoitti:

    nimim. "kf6 huoltajana"
    Jos ollaan sinunkaupat tehty niin mikä estää tulla jutteleen tai soittaan? Ettei tarvi täällä nimettömänä selitellä vastoin parempaa tietoa. Leimaudut helposti meitä viime kauden kuvioiden arvostelijoita systemaattisesti mustamaalaavan "patologisen valehtelijan" juoksupojaksi, kun ei ole kanttia nimeä laittaa esiin.

    Alkaa tuo puskasta ampuilu täyttää jo jatketun herjauksen tunnuspiirteet! Täytyy ilmeisesti ryhtyä vaatimaan loanheittäjiä ja herjaajia vastuuseen? Kaikista teistä on jälki jäänyt ja ne on tarvittaessa saatavissa käyttöön. Olen omat mielipiteeni esittänyt omalla nimelläni, mutta ne pohjautuvat lukuisten KF6-luokan huoltajien esittämiin mielipiteisiin ja kokemuksiin.

    Tosiasia on kutenkin se, että viime vuonna KF6-luokassa kytkimiä valvottiin jonkun muun kuin AKK:n laitteilla ja varsinkaan alkukaudesta valvojien osaaminen ei ollut riittävä laitteiden käyttöön.
    Tosiasia on myös se, että monia sellaisia kuljettajia, joiden kytkinvalvontalaitteet vilkkuivat punaista, annettiin mennä läpi kontrollin. Kuten katsastushenkilöt hyvin tietävät laitteissa - myös AKK:n laitteissa SM-kisoissa - oli vikoja. Se voi selittää esim. sen, että suoraan kaupan hyllyltä kisaan tulleita kytkimiä hylättiin. Oulussa valvontaan tuli järkeä vasta, kun yhden katsastusmiehen pyynnöstä vihdoin oli laitteiden omistajataho suostunut, että edellisenä päivänä hylätyn kuskin kytkimessä toisenakin päivänä punavaloa näyttänyt laite vaihdettiin - ja kas kummaa valo olikin koko ajan vihreä! Olen tähän asiaan sen verran perusteellisesti eri asiantuntijain avulla perehtynyt, että tiedän, että on täysin todistettavissa olevaa faktaa se, että viime vuonna hylättiin lasten suorituksia KF6-luokassa kytkinvalvonnassa ilman pitäviä perusteita. Onko se nyt niin vaikeaa uskoa? Mitä syytä minulla olisi väittää näin, ellei näin olisi tapahtunut? Eihän meidän kuljettaja ainakaan vielä viime kesänä joutunut kertaakaan edes kytkimen tarkempaan tarkasteluun - vaikka punavalo vilkkui usein. Missään tapauksessa viime kesän kaltaisen sattumanvaraisen ja ajojahdinomaisen valvonnan ei pitäisi antaa jatkua!

    Moro Nalle ja muutkin - long time.
    (sori - noi työkiireet ja muut..)

    Tässä alla yksi vanha linkki - kaikki nyt tässä lukemani vaikutti niin kovin tutulta.
    Okei - myönnetään - onnistuneen 24-vieroitus/katkohoidon jälkeen nää jutut saattaa kolahtaa ehkä vähän liiankin kovaa (siis tuntoako tallella ;).
    http://www.kartingforum.net/forum/index.php/topic,3829.0.html

    Mitä tuumaisitte, jos suomessakin mentäisiin puhtaaseen (ja yhteen) MiniRok luokkariin ?
    Tuntuisi jotenkin selkeämmältä. Tietty jonkin järkevän siirtymä-ajan kuluessa..
    http://www.vortex-rok.com/it/campionati/italia2010/download/fiches_MINI_ROK_2010_timb.pdf

    Samppa - Tsemppiä !
    Kiitos muuten noista hienoista historiikki, tekniikka ja SM videoista !
    Eivät muuten taida syntyä ihan itsekseen - kovaa työtä meidän kaikkien hyväksi, Eikö ?

    Äänestä

  • Lynx. kirjoitti:

    Olinkin odottanut että kuinka kauan Lynksi malttaa pysyää hiljaa koska olit niin ponnekkaasti pari vuotta sitten vastustamassa kf6:sta. Onnittelut oikeasta arvauksesta! Huomaattehan että keskustelu käytiin 2008!

    Mitä tulee yksimerkkiluokkaan, niin sellainen meillä jo on - Raket. Edullinen, tasainen ja mosat suomessa valmiina. Ei heikennetä enää vaihtotasetta :-)

    lynxillä ja täällä ursuksellakin näin keväällä

    Historia on hyvä palauttaa mieliin - ja itse kukin näkee sen oasta näkökulmastaan.
    Kytkinasiassa ei mielestäni ole ollut muuta vikaa kuin viimekesäisen valvonnan taitamaton hoito. Kytkinkontrolli pystyttäisiin kyllä hoitamaan myös siten, että se täyttäisi myös kilpailijain odottamat laatukriteerit. Toivottavasti näin tapahtuu jatkossa ja lajipäällikön lupaama neuvova ja opastava linja toteutuu myös KF6-luokan katsastuksissa.
    Ja kyllähän KF6-aiheesta on juttua riittänyt palstoilla koko ajan. Luokkaa on haukuttu kalliiksi, mutta esim. meillä ostettiin eka moottori 2006 syksyllä, myytiin se 2009 keväällä ja saatiin 75 % uuden hinnasta. Toinen moottori ostettiin 2008 ja sillä ajetaan edelleen - nyt jo kolmatta kautta - ja päivitys maksoi sen 130,-. Nyt KF6 luokan neljännellä kaudella on harkittu uuden moottorin ostoa, mutta voidaan vielä odotella ja katsoa kauden mittaan mikämosameneekovimmin - tai ostaa toiseksi koneeksi jonkinmerkkinen päivitetty kone. KF6 on ainakin meillä vastannut niitä odotuksia, joita sille syksyllä 2006 asetimme. Kerrassaan edullinen ja harrastajaystävällinen luokka. Välityksen vapautus ja muuttunut rangasmerkki lisää hieman töitä ja kustannuksia, mutta niistäkin koetetaan selvitä. Kisojakin on mukavasti tarjolla - harrastajilla on vara valita mihin menee ajamaan.

    Kukasanoimitämilloin-osastolta lisää tekstiä - nämä on heti vuoden 2008 alusta olevia tekstejä:
    http://www.kartingforum.net/forum/index.php/topic,2450.0/wap2.html

    Näyttäisi kuitenkin siltä, että tuolloin joidenkin ennakoima KF6 luokan kuolema ei ole vielä ajankohtainen. Kilpailunumeroita on tälle kaudelle KF6-luokkaan varattu tähän mennessä jo 72, vaikka monet 10 - 12 vuotiaat HARRASTAJAT aloittavat kautensa vasta kesän tultua ja koulujen loputtua.

    Äänestä

  • lynksi kirjoitti:

    Olinkin odottanut että kuinka kauan Lynksi malttaa pysyää hiljaa koska olit niin ponnekkaasti pari vuotta sitten vastustamassa kf6:sta. Onnittelut oikeasta arvauksesta! Huomaattehan että keskustelu käytiin 2008!

    Mitä tulee yksimerkkiluokkaan, niin sellainen meillä jo on - Raket. Edullinen, tasainen ja mosat suomessa valmiina. Ei heikennetä enää vaihtotasetta :-)

    vaikka kait niin kait yleinen tulkinta olikin. Nallen kanssa mm. päästiin tuosta detalista (privana) yhteiseen ymmärrykseen. No ehkä se ihan pieni raksu-into saattoi kuitenkin hieman pilkoittaa kommenteista, eli siten varmaankin tulkinta taisi olla kuitenkin ihan oikein.. ja sori tuosta. Ihminen nm takana ;)

    Pointti - jota "vaatimattomasti" tuputin tuolloin - uuden luokan lanseeraaminen vaatii hirmu määrän hyväntahtoista kovaa työtä tasapuolisten edellytyksien luomiseksi kaikille. Ja niinpä monien, monien yksilöiden vuosien puurtamisella nämä koto-luokat (r y) ovat luontevasti kehittyneet kymmeniä vuosia ja tuloksena nyt nämä (kaikkien yhteisesti tunnustamat?) hyvät ja tasaiset nykykilpaluokat. Tuo tehty työmäärä on hyvä huomata, vaikka teknisesti vaatimattomia luokkia. Vastaavasti 3-4 vuodessa työssä on jo päästy todella hyvään alkuun ja työtä siis edelleen tehdään .. mutta miksi noin monta luokkaria ??

    Kaupallisuus oli sitten se toinen pienen, pieni huolenaihe. Itse kun ymmärrän "harrastusluokat" pääosin kotisyntyiseksi nyhväämiseksi, eli sen perinteisen "mynämäki" rassauksen innon jatkumona. No aikahan on nyt tietty ihan toinen ja harvalla on enää kaikkia tarvittavia omia mahdollisuuksia, ainakaan siten kun joskus tuolloin ennen.

    Eli palvelua nyt tilalle jotta hommat voivat toimia. Kuitenkin kovan ammattimaisuuden pitäisi pysyä poissa (tai olla hyvin vähäistä); tämä siis kilpailijoiden tasapuolisten mahdollisuuksien vuoksi. Mutta tuokin lienee nykyaika tehnyt aika mahdottomaksi. Kysymys laajemmin - onko lajimme ajautumassa siis jonkin eliitin etuoikeudeksi. Vai säilyykö perinteisen "jokamies-luokkaisena" ? Jokainen ratkaisee itse tekemisensä ja oikeita vastauksiakin lienee ainakin yksi jokaiselle kysyjälle - onneksi.

    Kilpailu ei ole koskaan helpoa - ei missään luokassa tai lajissa. Tekniikkaa pitäisi pystyä yksinkertaistamaan, jotta se varsinainen suorittaja (=kuski) pääsisi omalle arvoiselleen tasolle. Tekniset porsaanrei'ät (joita aina jää olemaan) tai yksinkertaisesti vain valvontatyön vaikeus, voivat muuttaa tai mitätöidä (ainakin hetkeksi) useimpien muiden osaamisen tai tekemän työn.

    Tuntematta asiaa riittävästi - kytkinjupakasta on tullut juuri tämä vaikutelma. Lopputulos ei kenenkään edun mukainen. Ei lajin tai luokan. Kuskeista, vanhemmista puhumattakaan. Todella hämmentäviä myös tiedot ettei perussääntöjä vastalause-ajoista tms. olisi noudatettu. Tai että tasapuolisuutta olisi loukattu.
    Totta tai ei - yleinen tuntemushan tässä kait on se tärkein - mitä sitten lieneekään.

    Muuten - ei kait kehitystä tai sen kehitysasteen määrää voi oikein mitata niin, että se on edistystä (tai tulevaisuutta) että sylinterissä on erillinen kansi, on sähköstartti, tai että on helppoa ja että voi kaupasta ostaa (=myyjä voi myydä). Nämähän kaikki jutut on olleet olemassa ja saatavissa vaikka kuinka pitkään.

    Olisiko siis kehitystä (tai Leiffin nerokkuutta) kenties ollut kuitenkin tuo tekninen luopuminen kaikesta "turhasta" - eli pelkistäminen ? Ehkä kierrätettävyyskin. Ainakin tämä nordic konsepti on toiminut suhteellisen pitkään. Vastaavasti 30-40 vuoden ajalta löytyy aika monenlaisia muitakin yritelmiä, siis tuolta etelän jne muilta mailta.. Ainakaan kierrätys ei ole toiminut ihan vastaavalla lailla ;)

    Okei - ongelmia on itsekullekin tullut näistä räpättien työntelystä (selkä) ja niistä kaikenlaisista welho neropattien keksinnöistä. Ensimmäisinä tuolla listalla lienee - samannäköisten 85 sylinterien käyttö (70-luku - muutti luokan lopullisesti) ja viimeisimpinä - ne vinot sylinterit (huom. oikaistuina elävät iloisesti jälleen).

    Helppous on kyllä ihan hyvä tavoite ja miksi todellakaan tehdä lasten harrastusta turhan vaikeaksi.

    Antaa siis kaikkien kukkien kukkia. Ja muistetaan kastella kukkamaata. Lämmöllä. Kun on siis kevät.
    Ja kestäähän ne pyramiditkin - vielä.

    Ps. kotoinen vapaailta vaan tässä ja ihan oikeesti ei mitään järkevää tekemistä.. sori.
    Ei kyllä tule toistumaan ihan heti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

heh heh. kirjoitti:

Taitaa olla lelut jäänyt patterin väliin http://teamsamipensala.dy.fi/ muistelaanko teillä vuoden vanhoja asioita??? :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu