pentu

miten opetitte pennulle hihnassa kulkemisen....
meillä pentu lyö heti istumaan kun laitetaan kiinni, houkuttelemalla saadaan liikkeelle, erittöin haastava ja oman pään omaava kaveri....
3171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hitaasti edeten ja jos vielä kovin pieni, niin ihan leikin lomassa pantaa ja hihnaa päälle, pientähän ei lenkitetä. Todella pienesti pitää aloitaa, yleensä pennut eivät haluakaan lähteä "lenkille" kotipihastaan.

Äänestä

opetettiin ensimmäiseksi pantaan. Laitettiin se aluksi muutamaksi minuutiksi päälle, sitten puoleksi tunniksi jne. Kun ei enää siihen noteerannut pahemmin aloitimme hihnan kanssa leikkimisen. Annettiin pennun tutustua hihnaan ja sitten kiinni, hurjalla lässyttelyllä, pompinnalla sekä namuilla saatiin aina vähän pentua eteenpäin. Sisätiloissa opeteltiin kauan, kun alkoi tyyliin huoneen kulkeminen pariin kertaan ympäri menemään suhteellisen kivuttomasti niin siirryttiin ulkotiloihin =) Kärsivällisyyttä vaatii, mutta kyllä ne siitä oppii!

Äänestä

Mennään polvilleen, ulko-oven lähelle. Otetaan namu toiseen käteen, ja panta / talutin toiseen. Laitetaan namukäsi pannan taakse, sanotaan iloisella äänellä pennulle: tule ottaan namu. Kun pentu tulee, ja samalla siis laittaa päänsä pannan sisään kehutaan kovasti ja annetaan pennulle namu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.................... kirjoitti:

miten opetitte pennulle hihnassa kulkemisen....
meillä pentu lyö heti istumaan kun laitetaan kiinni, houkuttelemalla saadaan liikkeelle, erittöin haastava ja oman pään omaava kaveri....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu