Siitä on aikaa kun tunsin itseni viimeksi.. noh ihmiseksi. Kokonaiseksi ihmiseksi.
Olen taistellut niin kauan ettei mitään rajaa ja kukaan ei auta. Jos ei mitään tee itse ei mitään saakkaan. Miten tällasessa tilanteessa on mitään mahdollisuuksia toipua kun kaikki stressaa koko ajan?!
Suurin murheeni on mun pieleen mennyt opiskelu. Aloitin lähihoitajaksi kouluttautumisen 2004 syksyllä ja kaikki meni kaksi vuotta hyvin. Sitten sairastuin ja mulla on nyt diagnosoitu masennus ja persoonallisuushäiriö. En vaan saa koulua loppuun. En pääse mihinkään kouluun jatkamaan tätä koulutustani(josta olisi enää vain vuosi!!)loppuun. En edes vanhaan kouluuni. Kukaan koulu ei ota mua ja luulen sen johtuvan siitä että mulla on oppimisvaikeksia ja toi masennus josta kerroin ihan avoimesti että miksi silloin jouduin jäämään ptkälle sairaslomalle. Tabu taitaa olla vieläkin.
Tämä on kuitenkin mun unelma-ammatti enkä halua, eikä mua kiinnosta mikään muu kuin hoitoala. Haluan tämän ammatin että voin jatkaa Amk:hon röntgenhoitajaksi. Ilman tätä tutkintoa en voi hakea amk:hon. Työkkärissä ja kelassa ehdottavat koko ajan harjotteluja. Ei kiinnosta koska oon aina ollut varma mitä haluan tehdä. Oon kokeillut kyllä jo monenlaista muutakin ja vain tämä hoitoala kutsuu mua. En ole pitänyt mistään muusta.
Työkkärissä suostuisivat makamaan jopa tämän mun koulutukseni viimeisen vuoden, mutta kun edes lähikunnan koulut eivät ota. Joko ovat täynnä tai sitten keksitään tekosyitä. Koulu jossa olin opiskelemassa ilmoittivat ettei mulla ole enää koskaan mahdollisuutta päästä/hakea kyseiseen kouluun. Perustelut etten pärjää siellä.
Kumma...aina työharjoitteluissa ja koulussa muuten oon saanut opettajilta hyvää palautetta samoin mun potilailta.
Mulla itsellä on keinot niin lopussa etten tiedä mitä tehdä?
Muuttaa en voi koska se olisi liian rankkaa tässä elämän vaiheessa enkä jaksa aloittaa taas hoitokontaktien hakemista uudelleen odotellen kuukausi tolkulla.
Tämä kuulostaa tyhmältä, mutta olen valmis tekemään jotain jopa itselle koska tilanne niin ahdistaa ja itkettää joka päivä kun asiaa ajattelen. Miksi ei kukaan auta? Olen vihattu hylkiö joka ei kelpaa kouluihin vain sen takia että on muutamia puutteita. Ja en todellakaan halua opiskella muita aloja.
Luki-ja hahmotusvaikeus ja polven nivelrikko(siksi haluan tuon ammatin että voin lukea röntgenhoit. niin siellä ei niin paljon sitä kantamista) vievät suuren osan ammatin valinnoista pois. Oon ollut niissä ammatinvalinta testeissäkin niin monesti että korvista tulee ja siitä ei ole mitään hyötyä kun vastaus on joka kerta ollut sama hoitoala tai taideala(jolle en ala siksi että sillä ei elä).
Kaikki joilla on antaa edes jotain vinkkejä niin todella tervetulleita. Ite niin neuton jo:(.
Nainen:Vm83
Olen taistellut niin kauan ettei mitään rajaa ja kukaan ei auta. Jos ei mitään tee itse ei mitään saakkaan. Miten tällasessa tilanteessa on mitään mahdollisuuksia toipua kun kaikki stressaa koko ajan?!
Suurin murheeni on mun pieleen mennyt opiskelu. Aloitin lähihoitajaksi kouluttautumisen 2004 syksyllä ja kaikki meni kaksi vuotta hyvin. Sitten sairastuin ja mulla on nyt diagnosoitu masennus ja persoonallisuushäiriö. En vaan saa koulua loppuun. En pääse mihinkään kouluun jatkamaan tätä koulutustani(josta olisi enää vain vuosi!!)loppuun. En edes vanhaan kouluuni. Kukaan koulu ei ota mua ja luulen sen johtuvan siitä että mulla on oppimisvaikeksia ja toi masennus josta kerroin ihan avoimesti että miksi silloin jouduin jäämään ptkälle sairaslomalle. Tabu taitaa olla vieläkin.
Tämä on kuitenkin mun unelma-ammatti enkä halua, eikä mua kiinnosta mikään muu kuin hoitoala. Haluan tämän ammatin että voin jatkaa Amk:hon röntgenhoitajaksi. Ilman tätä tutkintoa en voi hakea amk:hon. Työkkärissä ja kelassa ehdottavat koko ajan harjotteluja. Ei kiinnosta koska oon aina ollut varma mitä haluan tehdä. Oon kokeillut kyllä jo monenlaista muutakin ja vain tämä hoitoala kutsuu mua. En ole pitänyt mistään muusta.
Työkkärissä suostuisivat makamaan jopa tämän mun koulutukseni viimeisen vuoden, mutta kun edes lähikunnan koulut eivät ota. Joko ovat täynnä tai sitten keksitään tekosyitä. Koulu jossa olin opiskelemassa ilmoittivat ettei mulla ole enää koskaan mahdollisuutta päästä/hakea kyseiseen kouluun. Perustelut etten pärjää siellä.
Kumma...aina työharjoitteluissa ja koulussa muuten oon saanut opettajilta hyvää palautetta samoin mun potilailta.
Mulla itsellä on keinot niin lopussa etten tiedä mitä tehdä?
Muuttaa en voi koska se olisi liian rankkaa tässä elämän vaiheessa enkä jaksa aloittaa taas hoitokontaktien hakemista uudelleen odotellen kuukausi tolkulla.
Tämä kuulostaa tyhmältä, mutta olen valmis tekemään jotain jopa itselle koska tilanne niin ahdistaa ja itkettää joka päivä kun asiaa ajattelen. Miksi ei kukaan auta? Olen vihattu hylkiö joka ei kelpaa kouluihin vain sen takia että on muutamia puutteita. Ja en todellakaan halua opiskella muita aloja.
Luki-ja hahmotusvaikeus ja polven nivelrikko(siksi haluan tuon ammatin että voin lukea röntgenhoit. niin siellä ei niin paljon sitä kantamista) vievät suuren osan ammatin valinnoista pois. Oon ollut niissä ammatinvalinta testeissäkin niin monesti että korvista tulee ja siitä ei ole mitään hyötyä kun vastaus on joka kerta ollut sama hoitoala tai taideala(jolle en ala siksi että sillä ei elä).
Kaikki joilla on antaa edes jotain vinkkejä niin todella tervetulleita. Ite niin neuton jo:(.
Nainen:Vm83
Vastaukset 3
Vanhimmat
Puna-viher-värisokea ei pääse lentäjäksi. Hoitoalalla diagnosoitu mielenterveysongelma on yhtä vaikea tapaus :(
kyllä minä meinaan taiteella elää :) Esittävä taide
Mieleeni tuli sellainen ehdotus, että voisit selvittää mahdollisuuksia tehdä lähihoitajan paperit näyttötutkintona. Olen ainakin lukenut, että tällaisia järjestetään. Ainakin voisin kuvitella, että näytöissä ei tarvita mitään kuukausien paikallaoloa, vaikka olisi vähän kauempanakin... Eli varmaan sulla on mustaa valkoisella kaikesta, mitä olet ehtinyt suorittaa? Melkeinpä väittäisin, että ei kannata olla liian rehellinen ja kertoa kaikista masennuksistaan, jos itse koet olevasi kykenevä työhön ja hyvää palautetta on tullut opettajiltakin ja potilailta. Etenkin, jos nuo diagnoosit tulivat jossain erityisessä elämäntilanteessa... Diagnoosit eivät ole mitään kuolemantuomioita ja voivat olla vaikkapa vääriä. Tai jos koet edelleen noita ongelmia, niin hanki osaavaa tukea, jonka avulla selviät. Suomi on niin tsaarinaikainen, ennakkoluuloinen yhteiskunta, jossa aina tilaisuuden tullen halutaan lytätä kaikenlainen yritteliäisyys, mutta sen ei saa antaa masentaa! Häntä pystyyn, dokumentit osaamisesta ajan tasalle ja uusimmat alan teokset nenän alle :o)
Voisitko esim. tehdä portfolion, eli koota kaikki osaamisesi alalta, ja sen avulla valmistautua keskusteluun alan koulutuksen ihmisten kanssa.