Lapsen ja äidin

Hylkäsin äidin
3.5.2010 3:00
Helsingin Sanomat
Reetta, 24:

"Vieras auto saapui pihaan, ja kun tajusin, että meidän on pikkuveljen kanssa lähdettävä pois, itkin ja huusin niin lujaa kuin pystyin.
Olin kokenut äitini aina etäiseksi, mutta uudessa perheessä liimaannuin heti sijaisäitiin. Parissa viikossa aloin puhutella häntä äidiksi, biologista äitiäni kutsun etunimellä. Olin 7-vuotias.
Tajusin, että sijaisperheessäni huolehditaan, välitetään ja asetetaan rajoja. En halunnut takaisin.
Minun piti olla sijaisperheessä aluksi vain kuukausi, mutta biologinen äitini Tarja oli niin sekaisin, että jaksoa jatkettiin ja jatkettiin."
"Kun täytin 12 vuotta, sain lainmukaisen oikeuden valita lopullisesti perheeni. Laitoin välit poikki Tarjaan ja samalla sukulaisiini. Ainoastaan pikkuveljeen olen pitänyt satunnaisesti yhteyttä.
Tarja väitti tuolloin, että sijaisperhe on aivopessyt meidät. Olin kuitenkin täynnä omaa vihaa Tarjaa kohtaan. Revin hänen lähettämänsä kirjeet, heitin lahjat roskikseen enkä vastannut puhelimeen. Minusta Tarja oli tehnyt väärin.
Tarja on synnyttänyt kahdeksan lasta, mutten ole ikinä kuullut tai nähnyt, että hän haluaisi pitää perheensä koossa.
Koin lapsena usein tulevani hylätyksi, kun Tarja toimitti minut ja pikkuveljeni pitkiksi ajoiksi sukulaisten, puolituttujen ja sijaisperheiden huostaan. Kasvattamisesta ei ollut tietoakaan. Tarja ei peitellyt humalassa lapsilta seksiaktejaan ja esitteli meille pornovideoita.
Aikuisena olen tajunnut, ettei kyse ollut pelkästä välinpitämättömyydestä. Tarja oli sairas: alkoholisti ja syvästi masentunut."
"Tein jonkinlaisen sovinnon biologisen äitini kanssa 15-vuotiaana. Kirjoitin hänelle rehellisen kirjeen, jossa kerroin, millaisia kokemuksia minulla on lapsuudesta. Soitin sen jälkeen hänelle. Aluksi Tarja kuulosti kylmältä, mutta pikkuhiljaa puhelu muuttui lämpimämmäksi. Hän pyysi lopulta anteeksi monia asioita.
Tein kuitenkin selväksi, etten halua jatkossakaan tavata häntä enkä hänen sukuaan. Sovittiin, että sanotaan hei, jos törmätään kadulla. Hän on pitänyt lupauksensa, ettei ota väkisin yhteyttä minuun.
En vihaa enää Tarjaa, mutten kaipaakaan, koska hän on jo niin vieras ihminen.
Kun pääsin lapsuudenkodistani, olin levoton ja tappelunhaluinen kuin häkkieläin. Hankalaa oli myös se, että meillä oli veljen kanssa lapsille epänormaali seksuaalinen tarve, jota tyydytimme hipelöimällä.
Pitkän terapian ja sijaisperheen tuen jälkeen tunnen olevani toinen Reetta kuin lapsuudessani. Helpottavaa on, etten syytä itseäni enää yhtään Tarjan ongelmista."

Tarja, 58:

'Muistan hyvin sen aamun, kun nuorimmat lapseni oli lähetettävä pois sossun kautta järjestyneeseen sijaisperheeseen. Poika rallatteli jotakin ja käveli itse autoon. Reetta ei olisi halunnut lähteä, ja hänet piti viedä vähän väkisin.
Olen aina hakenut apua perheelleni, kun voimani ovat olleet loppumassa. Totaalinen masennus ja ryyppääminen ajoivat minut niin alas, että häädin kaikki minua sairaalaan katsomaan tulleet sukulaiset ja tuttavat pois.
Olin silloin sairaalakierteessä yhteensä viisi vuotta, suljetulla osastolla kolmesti.
Välillä, kun pääsin jaloilleni, matkustin katsomaan poikaani, joka ei sopeutunut sijaisperheeseen ja joutui psykiatriselle osastolle. Reetta pani välit poikki minuun, mutta ehdin saada käsityksen, että hänellä menee hyvin."
"Hylkääminen tuntui pahalta, mutta päätin, etten ala kiristää tapaamisia. Omalle äidilleni hyväksyminen on ollut vaikeampaa, hän joskus yritti onkia yhteystietoja.
Niin vähän olen Reetasta kuullut, että olen usein jouluna miettinyt, voinko toivottaa hyvää joulua. Hänen vanha valokuvansa on hyllylläni, se helpottaa minua.
Olen saanut kahdeksan lasta viiden eri miehen kanssa. Kaikilla lapsillani on ollut juoppo isä ja jotkut ovat olleet väkivaltaisiakin. Reetan isä on jo kuollut. Tyttö ja isä eivät ehtineet tutustumaan toisiinsa, koska mies oli Reetasta niin vastenmielinen."
"Ymmärrän Reetan päätöstä erottautua tällaisesta sekametelisopasta. Tuntui kuitenkin kohtuuttomalta, kun hän tivasi, joinko hänen pikkuveljeään odottaessani. En ole koskaan juonut raskaana ollessani!
Lapsistani neljällä on nykyään alkoholiongelmaa. Reetta on selviytynyt parhaiten. Reetta oli tosi topakka lapsi, minkä takia on varmasti pärjännytkin. Hän ei ollut kiinni helmoissani, vaan järjesteli asioita jo pienenä oman päänsä mukaan, huolellisesti ja nätisti.
Minun olisi ollut hyvä saada peli poikki jo erottuani ensimmäisestä miehestäni. Hän tapasi hakata minua päähän, lopulta jouduin letkuissa sairaalaan. Myös lapsuudenkodissani oli paljon lapsia, liikaa alkoholia, väkivaltainen mies, mielenterveyden menettävä äiti ja apua tarjoava isoäiti."
"Nyt, kun olen isoäiti-iässä, yritän puhua järkeä niille lapsilleni, jotka juovat liikaa. En haluaisi heistä kenellekään sitä kaikkea kauheutta, mitä olen kokenut.
Seitsemän lastani pitää minuun tiiviisti yhteyttä, ja itse käyn auttelemassa äitiäni. Reetta saa olla rauhassa, kun kerran haluaa."
Jutussa esiintyvien henkilöiden nimet on muutettu.
5278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No tuossa tapauksessa huostaanotto tuli kyllä tosi tarpeeseen, ja sille olisi varmasti ollut tilausta jo aikaisemminkin. Ihan kestämättömät olosuhteet lapsilla.

Äänestä
  • Heti eilen Hesaria lukiessa tuli kyllä mieleen, että tuo oli nyt lehden VASTAUUTINEN, jonka sijaishuolto on painostanut julkaisemaan viime aikaisten oikeasuuntaisten otsikoiden jälkeen.

    Oikeasuuntaisuus on sitä, että kerrotaan myös vääristä toimista, joiden kohteiksi asiakasperheet pakotetaan, sekä aiheettomista, turhista ja laittomista huostaanotoista.

    Esim. otsikot "Kunnat rikkovat lastensuojelulakia" ja "Lapsia otetaan turhaan huostaan" ovat kauhistus rahanahneelle sijaishuollolle. Siksi niitä ei ole saanut lehdissä julkaista viime vuosina, mutta ihmisoikeuksien valossa tilanne on ollut törkeä, sananvapauttava rajoitta, ja ihmisoikeuksia, sekä monia oman maan lakeja rikkova.

    Äänestä

  • Oliko äidin hylkääminen mielestäsi hyvä asia. Seitsemän muuta lasta piti kuitenkin yhteyttä. Tämä kahdeksas lapsi ei ole tasapainossa itsensä ja elämänsä kanssa, vaikka on ollut sijaishoidossa.

    Äänestä

  • Edes lapsille oikeut kirjoitti:

    Heti eilen Hesaria lukiessa tuli kyllä mieleen, että tuo oli nyt lehden VASTAUUTINEN, jonka sijaishuolto on painostanut julkaisemaan viime aikaisten oikeasuuntaisten otsikoiden jälkeen.

    Oikeasuuntaisuus on sitä, että kerrotaan myös vääristä toimista, joiden kohteiksi asiakasperheet pakotetaan, sekä aiheettomista, turhista ja laittomista huostaanotoista.

    Esim. otsikot "Kunnat rikkovat lastensuojelulakia" ja "Lapsia otetaan turhaan huostaan" ovat kauhistus rahanahneelle sijaishuollolle. Siksi niitä ei ole saanut lehdissä julkaista viime vuosina, mutta ihmisoikeuksien valossa tilanne on ollut törkeä, sananvapauttava rajoitta, ja ihmisoikeuksia, sekä monia oman maan lakeja rikkova.

    Minulle tuli ihan sama mieleen. Ja mietin, tokko tuo totta on, on vain yhdistelty eri tapauksia.

    Äänestä

oli toisaalla myös kertomus sijaishuollossa kasvaneesta naisesta, joka oli nuorena aikuisena syvästi kiinni päihteissä, mutta myöhemmin teki täydellisen suunnanmuutoksen elämässään. Jatkoi opiskelua, suoritti muistaakseni yliopistotutkinnon ja on hyvässä ja arvostetussa ammatissa tällä hetkellä.

Siinä taas esimerkkiä niille, jotka väittävät, että päihteistä ei voi muka päästä eroon... Ne ovat niiden ihmisten kirjoituksia, joiden ei oikeastaan näihin asioihin pitäisi kantaa ottaakaan.

Hän mainitsi sijaishuollossa olosta tuon monelle niin tutun vieraan hoitajan asenteen, miten hyväksyntä piti ansaita, piti olla "kiltti", piti käyttäytyä mallikelpoisesti jne. Todellisuudessahan tuollainen ei ole oikeaa välittämistä ollenkaan, minkä jokainen sen kohteeksi joutunut kyllä ymmärtää. Se johtaa liiallisiin vaatimuksiin ja niin suuriin suorituspaineisiin, joista vain ani harva voi selvitä. Lapsen musertaminen on tuhoisaa ja sitä tapahtuu myös koulumaailmassa. Totta kai joskus omat vanhemmatkin voivat sortua siihen, jos kannustavat lasta väärällä tavalla, mutta vieraan aikuisen taholta se on varmasti paljon yleisempää. Nämä ovat vain asioita, joita on vaikea nähdä kun sijaishoitaja ylpeilee mallikkaasti käyttäytyvän suojattinsa taitoja omana aikaansaannoksenaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarinaa kirjoitti:

Hylkäsin äidin
3.5.2010 3:00
Helsingin Sanomat
Reetta, 24:

"Vieras auto saapui pihaan, ja kun tajusin, että meidän on pikkuveljen kanssa lähdettävä pois, itkin ja huusin niin lujaa kuin pystyin.
Olin kokenut äitini aina etäiseksi, mutta uudessa perheessä liimaannuin heti sijaisäitiin. Parissa viikossa aloin puhutella häntä äidiksi, biologista äitiäni kutsun etunimellä. Olin 7-vuotias.
Tajusin, että sijaisperheessäni huolehditaan, välitetään ja asetetaan rajoja. En halunnut takaisin.
Minun piti olla sijaisperheessä aluksi vain kuukausi, mutta biologinen äitini Tarja oli niin sekaisin, että jaksoa jatkettiin ja jatkettiin."
"Kun täytin 12 vuotta, sain lainmukaisen oikeuden valita lopullisesti perheeni. Laitoin välit poikki Tarjaan ja samalla sukulaisiini. Ainoastaan pikkuveljeen olen pitänyt satunnaisesti yhteyttä.
Tarja väitti tuolloin, että sijaisperhe on aivopessyt meidät. Olin kuitenkin täynnä omaa vihaa Tarjaa kohtaan. Revin hänen lähettämänsä kirjeet, heitin lahjat roskikseen enkä vastannut puhelimeen. Minusta Tarja oli tehnyt väärin.
Tarja on synnyttänyt kahdeksan lasta, mutten ole ikinä kuullut tai nähnyt, että hän haluaisi pitää perheensä koossa.
Koin lapsena usein tulevani hylätyksi, kun Tarja toimitti minut ja pikkuveljeni pitkiksi ajoiksi sukulaisten, puolituttujen ja sijaisperheiden huostaan. Kasvattamisesta ei ollut tietoakaan. Tarja ei peitellyt humalassa lapsilta seksiaktejaan ja esitteli meille pornovideoita.
Aikuisena olen tajunnut, ettei kyse ollut pelkästä välinpitämättömyydestä. Tarja oli sairas: alkoholisti ja syvästi masentunut."
"Tein jonkinlaisen sovinnon biologisen äitini kanssa 15-vuotiaana. Kirjoitin hänelle rehellisen kirjeen, jossa kerroin, millaisia kokemuksia minulla on lapsuudesta. Soitin sen jälkeen hänelle. Aluksi Tarja kuulosti kylmältä, mutta pikkuhiljaa puhelu muuttui lämpimämmäksi. Hän pyysi lopulta anteeksi monia asioita.
Tein kuitenkin selväksi, etten halua jatkossakaan tavata häntä enkä hänen sukuaan. Sovittiin, että sanotaan hei, jos törmätään kadulla. Hän on pitänyt lupauksensa, ettei ota väkisin yhteyttä minuun.
En vihaa enää Tarjaa, mutten kaipaakaan, koska hän on jo niin vieras ihminen.
Kun pääsin lapsuudenkodistani, olin levoton ja tappelunhaluinen kuin häkkieläin. Hankalaa oli myös se, että meillä oli veljen kanssa lapsille epänormaali seksuaalinen tarve, jota tyydytimme hipelöimällä.
Pitkän terapian ja sijaisperheen tuen jälkeen tunnen olevani toinen Reetta kuin lapsuudessani. Helpottavaa on, etten syytä itseäni enää yhtään Tarjan ongelmista."

Tarja, 58:

'Muistan hyvin sen aamun, kun nuorimmat lapseni oli lähetettävä pois sossun kautta järjestyneeseen sijaisperheeseen. Poika rallatteli jotakin ja käveli itse autoon. Reetta ei olisi halunnut lähteä, ja hänet piti viedä vähän väkisin.
Olen aina hakenut apua perheelleni, kun voimani ovat olleet loppumassa. Totaalinen masennus ja ryyppääminen ajoivat minut niin alas, että häädin kaikki minua sairaalaan katsomaan tulleet sukulaiset ja tuttavat pois.
Olin silloin sairaalakierteessä yhteensä viisi vuotta, suljetulla osastolla kolmesti.
Välillä, kun pääsin jaloilleni, matkustin katsomaan poikaani, joka ei sopeutunut sijaisperheeseen ja joutui psykiatriselle osastolle. Reetta pani välit poikki minuun, mutta ehdin saada käsityksen, että hänellä menee hyvin."
"Hylkääminen tuntui pahalta, mutta päätin, etten ala kiristää tapaamisia. Omalle äidilleni hyväksyminen on ollut vaikeampaa, hän joskus yritti onkia yhteystietoja.
Niin vähän olen Reetasta kuullut, että olen usein jouluna miettinyt, voinko toivottaa hyvää joulua. Hänen vanha valokuvansa on hyllylläni, se helpottaa minua.
Olen saanut kahdeksan lasta viiden eri miehen kanssa. Kaikilla lapsillani on ollut juoppo isä ja jotkut ovat olleet väkivaltaisiakin. Reetan isä on jo kuollut. Tyttö ja isä eivät ehtineet tutustumaan toisiinsa, koska mies oli Reetasta niin vastenmielinen."
"Ymmärrän Reetan päätöstä erottautua tällaisesta sekametelisopasta. Tuntui kuitenkin kohtuuttomalta, kun hän tivasi, joinko hänen pikkuveljeään odottaessani. En ole koskaan juonut raskaana ollessani!
Lapsistani neljällä on nykyään alkoholiongelmaa. Reetta on selviytynyt parhaiten. Reetta oli tosi topakka lapsi, minkä takia on varmasti pärjännytkin. Hän ei ollut kiinni helmoissani, vaan järjesteli asioita jo pienenä oman päänsä mukaan, huolellisesti ja nätisti.
Minun olisi ollut hyvä saada peli poikki jo erottuani ensimmäisestä miehestäni. Hän tapasi hakata minua päähän, lopulta jouduin letkuissa sairaalaan. Myös lapsuudenkodissani oli paljon lapsia, liikaa alkoholia, väkivaltainen mies, mielenterveyden menettävä äiti ja apua tarjoava isoäiti."
"Nyt, kun olen isoäiti-iässä, yritän puhua järkeä niille lapsilleni, jotka juovat liikaa. En haluaisi heistä kenellekään sitä kaikkea kauheutta, mitä olen kokenut.
Seitsemän lastani pitää minuun tiiviisti yhteyttä, ja itse käyn auttelemassa äitiäni. Reetta saa olla rauhassa, kun kerran haluaa."
Jutussa esiintyvien henkilöiden nimet on muutettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu