Se on nyt niin että olen ihan puhki. Töissä pitäs jaksaa ja kotona samat sanat. Oli ihana elämäntoveri ja nyt ei ole enään. Miten tämä elämä on mennyt tämmöiseksi. Jatkuvaa yrittämistä ja esittämistä. Oma syy tietenkin kenempä muun. Että iteppä olen sotkusi keittänyt. Ei tartte kenenkään kirjoittaa, että olet oman onnesi seppä. Niitä täällä kun näyttää liikkuvan. Minä otin kultani aina huomioon kaikessa. Olin hänelle hyvä. Rakastin häntä ja niin tunnen yhä edelleen. Se onkin minulle raskasta kun yritän tukahduttaa tunteita. Puoli vuotta on erosta eikä tunteeni vaan muutu. On ikävä ja haluan vain hänet. En nuku öisin enkä päivisin. Olen ihan puhki. Rakkaus satuttaa nyt minua..
;(
mistä voimia
3563
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
siinä että sanotaan että olet onnesi seppä ei ole mitään mikä ei olisi prikulleen fakta. Mutta eihän sitä nyt voi soveltaa rakkausasioihin, koska kukaan ei voi päättää toisen puolesta mitä se tuntee.
Muisti on kuin lihas, kun sä joka päivä nostat puntteja lihas kehittyy ja vahvistuu. Muisti toimii samoin, kun sä ajattelet jotain, aivosi muodostaa muistisäikeen kyseiseen asiaan, ja mitä enemmän mietit asiaa sen paremmin ja vahvemmin muistat sen. Rakkaus on siitä pirullinen että kun se loppuu toiselta mutta itseltä ei, ei tiedä mihin ne tunteensa suuntaa. Sä tarvit vain uusia tuulia, koittaa keksiä muuta ajateltavaa kuin se mitä et voi enään saada. Se miten hyvä olit hänelle ja otit huomioon ei valitettavasti mitenkään liity siihen miten hän tuntee. Rakkautta vaalitaan kun sitä on, jos se on sitä oikeaa se kestää ja kestää ja kaikki huomioiset ja muut vain kasvattaa sitä. Teillä se ei ollut sitä oikeaa, älä nyt enään päässäsi kasvata asiaa sellaiseksi mitä se ei ollut.
Oletteko väleissä vielä? Puhuitteko asiat halki ja pinoon erotessanne? Voitteko vielä puhua asioista?
Sun täytyy nyt vain saada systeemeistäsi toi asia pois. Tarkkailet ajatuksiasi ja kun olet vaipumassa hänen ajatteluun repäiset itsesi irti ja sanot itsellesi että jo loppuu perrrrkele tai mikä sulle nyt toimiikin. Aloita jokin harrastus, fyysinen on hyvä koska se saa sun ajatukset pois ja energiaa sulle.
Jos sä voit puhua hänelle niin sano että tunnet häntä kohtaan paljon ehkä se auttaa sua kun kuulet että hän ei sinua kohtaan. Sun tarvii nyt vain keskittyä siirtymään eteenpäin niin teoissa kuin ajatuksissa. Ihmelääkettä ei ole sydänsuruhuin, siihenkin auttaa työ itsensä kanssa. Eli tavallaan, olet oman onnesi seppä tässäkin.
Siitä olenkin surullinen, kun jäljelle ei jäänyt edes ystävyyttä. Olen kyllä yrittänyt hänen kanssa puhua, mutta joku kumma siinä on meidän välissä. Monta vuotta oltiin yhdessä ja sitten kävi näin. Ite olisin halunnut olla etes ystävä, mutta ei sitä väkisin jaksa pysytellä toisen elämässä. Ehkä se on parempi näin, en tiedä. Tuota olen kyllä kans ajatellu, että kun mun tunteet ei näytä laskeutuvan häntä kohtaan, niin ehkä se auttais kun hän vasten kasvoja sanois ettei välitä minusta. Se olis semmonen totuus mitä ei vois ylittää. Rakkaus on kyllä satuttavaa.. Joskus tuntuu, että sydän kääntyy rinnassa kun ajattelen häntä. Yöllä taas ajaudun unelmoimaan yhteisistä ajoista ja myös tulevastakin vaikka niin ei sais tehdä. On raskasta aikaa ja tosi kuluttavaa. Mutta kiitos hyvästä kirjoituksesta. Sain voimia ja jaksan taas..
soittaa ja kysyä kuulumiset. Mieltäsi askarruttavat asiat. Puhuminen ja tunteistaan kertominen toivottavasti auttaa sinua eteenpäin jaksamisessa. Arvailetko toisen tunteet sinua kohtaan? Kysymättä häneltä itseltään?