allergiaoireet näyttelyssä

Koirakuumeissani kävin pari viikkoa sitten isossa (1000-1500 koiraa) koiranäyttelyssä, ja siellä muutaman tunnin aikana silmät ja nenä rupesivat kutisemaan ja tuntuivat ärtyneiltä iltaan asti. Lapsuudenkodissani oli koira yli 10v. enkä koskaan saanut siitä oireita, niinkuin en ole koskaan tätä ennen saanut myöskään muita koiria tavatessani, silitellessäni tai koirallisissa kodeissa vieraillessani. En käsittääkseni ole allerginen millekään.

Olen ottamassa koiran, joka olisi näillä näkymin tulossa taloon kesällä. Niinpä säikähdinkin aika lailla noita koiranäyttelyssä saamiani ärsytysoireita - ehkä sittenkin olen lievästi allerginen koirille. Varasin jo puhelinajan allergialääkärille, mutta ajattelin vielä kysyä kokemuksia täältäkin. Kolmesta seuralaisestani kaksi muutakin tunnisti lievän karheuden silmissä, mutta omani ärtyivät selvästi eniten. Onko koiranäyttely niin extremeympäristö, että se voi aiheuttaa lieviä allergiaoireita niillekin, jotka eivät muuten niitä koe?
1226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

allergiseksi yhdessä päivässä niin ruualle tai eläimelle.Suosittelen terveysasemalla käyntiä ja ainakin perus allergiatestit ottamaan.Maksaa vain käynnin hinnan ei muuta ja siitä saa varmuuden voiko ottaa vai lisä tutkimuksia.Minulla oli 4 koiraa ollut ja tauko 2 vuotta ja muistelin viimeisen koiran kanssa olleen allergisia oireita joten kävin testeissä ja selvisi heinä allergia onneksi ei koira allergia.:=)Huonompi homma ottaa koira ja laittaa kiertoon,jos allerginen eikä voi pitää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


luulosairas? kirjoitti:

Koirakuumeissani kävin pari viikkoa sitten isossa (1000-1500 koiraa) koiranäyttelyssä, ja siellä muutaman tunnin aikana silmät ja nenä rupesivat kutisemaan ja tuntuivat ärtyneiltä iltaan asti. Lapsuudenkodissani oli koira yli 10v. enkä koskaan saanut siitä oireita, niinkuin en ole koskaan tätä ennen saanut myöskään muita koiria tavatessani, silitellessäni tai koirallisissa kodeissa vieraillessani. En käsittääkseni ole allerginen millekään.

Olen ottamassa koiran, joka olisi näillä näkymin tulossa taloon kesällä. Niinpä säikähdinkin aika lailla noita koiranäyttelyssä saamiani ärsytysoireita - ehkä sittenkin olen lievästi allerginen koirille. Varasin jo puhelinajan allergialääkärille, mutta ajattelin vielä kysyä kokemuksia täältäkin. Kolmesta seuralaisestani kaksi muutakin tunnisti lievän karheuden silmissä, mutta omani ärtyivät selvästi eniten. Onko koiranäyttely niin extremeympäristö, että se voi aiheuttaa lieviä allergiaoireita niillekin, jotka eivät muuten niitä koe?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu