koirille rokotus, toiselle myöhässä ja toiselle ajoissa

rokotuksista

Mulla on kaksi koiraa, ja niiden ikäero on n. 6vko. Olen aiemmin käynyt ottamassa niille eri aikaan rokotukset, mutta olishan se helpompaa jos ei tarttis seuraavaan kylään ajella autolla kahta kertaa. Voinko siis rokottaa toisen koiran vaikka noin 1kk myöhässä ja toisen pari viikkoa ennen kuin edellisestä rokotuksesta tulisi se 2v täyteen? Olen ainakin kuullut juttua ettei myöhässä rokottaminen kovin vakavaa enää pentuiän jälkeen kovin traagista olisi. Mutta entäpä tuo etukäteen rokottaminen?

2

905

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rokota ajoissa, älä myöhässä. Siis ennen kuin ehtii vanheta ensimmäisen koiran rokotukset. Silloin ei tule karenssia, mikäli satutte olemaan menossa vaikkapa johonkin näyttelyyn tai muuhun tilaisuuteen, missä on rokotusten oltava voimassa. Mikäli ei ole mitään syytä muodollisuuksien takia pitää rokotuksia virallisesti voimassa, on ihan sama, rokotatko molemmat aikaisemmin vai myöhemmin: samaan aikaan on tietenkin järkevää, johan siinä säästää klinikkamaksuissa. Ainakin meillä käytetään aina kaikki koirat samalla poliklinikkamaksulla ja rokotetaan liukuhihnalla:-))

      • rokotuksista

        Niin sen unohdinkin mainita, että näyttelyissä tai muissa ei käydä, ja jos toisen rokotan myöhässä, niin ei sinä aikana myöskään ole pakollista tarvetta tavata muita koiria esim koirapuistossa.
        Eli sitten en varmaan ihan vielä varaa tuota aikaa, ettei toiselle koiralle laiteta kuutta viikkoa aikasemmin kuitenkaan. Puolessa välissä lienee hyvä :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      45
      5851
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      48
      5356
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3728
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      14
      3675
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      96
      3376
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3136
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2894
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      58
      2746
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      53
      2400
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1854
    Aihe