Romanien oma tieto alkuperästään

Sellainen juttu kiinnostaisi tietää, että onko tämä juttu teidän Romanien intialaisesta alkuperästä selvinnyt vasta nyt kielitieteellisten tutkimusten ja muiden sellaisten kautta teille itsellennekin, vai onko tieto Intiasta "alkukotina" ollut jo aikaisemmin tiedossa esimerkiksi tarinoiden ja muun oman perinteen kautta.

Tämä tuli vain mieleeni, kun ajattelee toista hajaantunutta kansaa, eli Juutalaisia. Sillä heidänhän perinteessään on aina säilynyt vahvana ajatus Israelista ja Juudeasta kotimaana ja kaipuu palata sinne takaisin. Ja ajattelin, että kuuluuko tällainen ajatus ja tieto alkuperäisestä "omasta maasta" myös romanikulttuuriin.
33612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Ennen kirjoitettiin että molemmat ovat samaa heimoa,toiset hommaa tavaraa ja toiset myyvät.

Äänestä
  • Lopeta palstalle tekstien kopioiminen. Tiedämme kaikki, että terroori taas alkaa. En usko, että näitä tekstejäsi joku jaksaa lukea.

    Äänestä

  • Vaalea Sveitsistä kirjoitti:

    Lopeta palstalle tekstien kopioiminen. Tiedämme kaikki, että terroori taas alkaa. En usko, että näitä tekstejäsi joku jaksaa lukea.

    valkolaisia hekin eivätkä varmaan olisi aikanaan saaneet kirjoittaa täällä.

    Äänestä

  • kuka on kuka?

    Äänestä

  • että huudon ja haukkumisen sijasta osoitat että israelilaiset olivat romaneja jos eivät olleet, olivat valkolaisia. Ei riitä että otat summittain jonkun luvun muinaisista heprealaisista kirjoituksista ja väität että se kertookin teistä, koska siellä on juoppoja ja varkaita.
    Paavalikin oli romani: "Olenhan minäkin israelilainen.." Room 11:1 Vai oliko sittenkään?

    Äänestä

  • Novvoi kirjoitti:

    valkolaisia hekin eivätkä varmaan olisi aikanaan saaneet kirjoittaa täällä.

    Efraimilaiset Josefin heimo Messianic Jews8.5.2010 10:57 Ja palautan sinut väärästä luulosta ettei romanit olisi yksi kadonnut sukukunta.Eli ainoastaan Josefin vaimon Askenasin heimoa kutsuttiin nimellä roma ,rome mistä kansainvälinen nimitys gypsy,romani heimolle .Olemme Efraimilaisia Josefin huonetta tarkalleen .Saatan haluaa aina vääristää asioita ja tukahduttaa totuuden ja olet luultavasti samoilla linjoilla .

    Äänestä

  • Novvoi kirjoitti:

    että huudon ja haukkumisen sijasta osoitat että israelilaiset olivat romaneja jos eivät olleet, olivat valkolaisia. Ei riitä että otat summittain jonkun luvun muinaisista heprealaisista kirjoituksista ja väität että se kertookin teistä, koska siellä on juoppoja ja varkaita.
    Paavalikin oli romani: "Olenhan minäkin israelilainen.." Room 11:1 Vai oliko sittenkään?

    Miksi et mene auttamaan heimo veljesiä, koska he tarttevat apua. Etkö olekaan oikia juutalainen?

    Sak.13:8,99.5.2010 15:57 Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle. Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niin kuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: Se on minun kansani, ja se sanoo: Herra, minun Jumalani.

    Tämä kun tapahtuu, niin silloin vasta romanit menevät israeliin, ei ennen. katsos me emme ole tyhmiä.

    Äänestä

  • kaalensko jeeno kirjoitti:

    Efraimilaiset Josefin heimo Messianic Jews8.5.2010 10:57 Ja palautan sinut väärästä luulosta ettei romanit olisi yksi kadonnut sukukunta.Eli ainoastaan Josefin vaimon Askenasin heimoa kutsuttiin nimellä roma ,rome mistä kansainvälinen nimitys gypsy,romani heimolle .Olemme Efraimilaisia Josefin huonetta tarkalleen .Saatan haluaa aina vääristää asioita ja tukahduttaa totuuden ja olet luultavasti samoilla linjoilla .

    jonkun kirjoittama aivan päätön juttu? Joosefin vaimo oli Asnat (Ja farao nimitti Joosefin Saafenat-Paneahiksi ja antoi hänelle puolisoksi Aasenatin, Oonin papin Poti-Feran tyttären.)
    ja Askenas oli mies, eikä kenenkään vaimo (Ja Goomerin pojat olivat Askenas, Riifat ja Toogarma.)
    Minkään Raamatun kuvaaman heimon nimi ei ole Roma nimi Gypsy johdu nimestä Roma.

    Äänestä

  • mutta sinä väität muuta koska yrität kaikin kenoin välttää asiasta puhumista. Minun haukkumiseni tai nimittelyni ei muuta mitään.

    Äänestä

  • Novvoi kirjoitti:

    mutta sinä väität muuta koska yrität kaikin kenoin välttää asiasta puhumista. Minun haukkumiseni tai nimittelyni ei muuta mitään.

    auttamaan omiasi ? Miksi ? Oletko niin pelkuri ?

    Äänestä

  • öploki kirjoitti:

    auttamaan omiasi ? Miksi ? Oletko niin pelkuri ?

    Israel pärjää varsin hyvin ilman minuakin, ei siellä mikään hätä ole. Mikset sinä auta omiasi sen sijaan että kuvittelet että pääsette joskus juutalaisten maahan, kunhan sen asukkaat on tapettu pois tieltä. Eivät teidän ongelmanne niin ratkea. Jos joku kansa on kurjassa tilassa se on romanit, joka kadunkulmassa Helsingissäkin kohta joku Romanian romani istuu ja kerjää.

    Äänestä

  • eikö tätä vaalea sveitsistä voi pannata, koska puuttu aina romanien asioihin

    Äänestä

  • Novvoi kirjoitti:

    että huudon ja haukkumisen sijasta osoitat että israelilaiset olivat romaneja jos eivät olleet, olivat valkolaisia. Ei riitä että otat summittain jonkun luvun muinaisista heprealaisista kirjoituksista ja väität että se kertookin teistä, koska siellä on juoppoja ja varkaita.
    Paavalikin oli romani: "Olenhan minäkin israelilainen.." Room 11:1 Vai oliko sittenkään?

    Kyllä sinunkin pitäisi perustella kaikessa etevyydessäsi se miksi emme voisi olla juutalaista alkuperää. Meillä ei ole intialaisten kanssa mittään muuta yhteistä kun kielisuku. Kulttuurisia tapoja ei juuri nimeksikään. Eikä myöskään ns. "sielun yhteyttä".
    Se ei kuitenkaan riitä tekemään meistä intialaisia koska kielen sukulaisuus voi tulla aivan hyvin siitäkin kun romanit ovat vaelluksensa aikana pysähtyneet Intiaan sadoiksi vuosiksi, mutta MISTÄ TULIMME INTIAAN? Se on kiinnostava kysymys.

    Äänestä

  • Aikamies,,, kirjoitti:

    teillä on kielelliset ja kulttuuriset yhteydet Intiaan, mutta ei mitään yhteyksiä lähi-itään muuta kuin nyt kristinuskon vaikutuksesta kehitetty uskomus, joka ei perustu mihinkään faktaan.
    Mistä te tulitte Intiaan ? Entä mistä israelilaiset tulivat lähi- itään? Eivät mistään, vaan toinen kansoista on syntynyt lähi-idässä, toinen Intiassa. Sitä ennen niitä ei ollut. Jos tarkoitetaan mistä tulivat ne ihmiset josta nämäkin ryhmät aikanaan muodostuivat, niin ne tulivat alunpitäen Afrikasta, jossa ihmislaji syntyi ja lähti maailmanlaajuiselle vaellukselleen.
    Onko teillä sielun yhteys juutalaisuuteen? Tuskin, mutta ehkä kuvittelette juutalaisuutta tutuksi kristinuskon kautta, mutta sitä kautta juutalaisuutta ei voi tuntea. Tai tunnette juutalaisia kirjoituksia kristillisesti selitetttyinä, koska teillä on sielun yhteys kristinuskoon jonka opetusten ja vaikutusten parissa olette eläneet jo satoja vuosia, mutta taaskaan se ei ole yhteys juutalaisuuteen vielä vähemmän munaiseen Israeliin. Teillä yhteys Intiaan henkisellä tasolla on ehtinyt katketa, ja jotkut ongelmanne saattavat johtua siitä. Henkinen koti ehkä tavallaan puuttuu?

    kulttuuri yhteydet? mustalaisilla ole mitään tietoa intian uskonnoista ja kulttuurista,mustalaisilla on vahva tieto yhdestä Jumalasta joka on päinvastoin kuin intiassa ja mustalaiset ei usko karman lakiin toisin kuin intialaiset.
    jos kieli yhteys on se määrite millä kaajet vetoaa etä mustalaiset on intialaisia alkujaan niin onko vaikka amerikan mustat sitten englantilaisia kun ne puhuu pelkästään englantia,yksi esimerkki näyttää jo tuon teorian olevan täysin perätön.

    Olet siis sitä mieltä että suomalaisetkaan ei ole tullut tänne vaan ovat syntyneet tosta noin vaan täällä ja muodostaneet suomen kansan? Ja suomalaisetkin ovat sinun teoriasi mukaan alun alkaen afrikkalaisia. Kyllä nämä jöröjukat ja seittemän veljeksen Eerot ja Juhanit ei oo afrikkalaista koskaan veressä nähneetkään. Sekasinko sää oot? Kyllä se vaan niin on että historian ja kulttuurien tutkijat ja antropologit ovat löytäneet romanien ja juutalaisten kulttuuritavoista yli 70% yhteneväisyyksiä. Puhtaustavoissa ja monissa muissa symbolisissa tavoissa.
    Lisäksi sulla näyttää olevan joku ihan oma käsitys ihmislajin syntytavassa?

    Ja romaneilla ei ole oikeasti paljon yhteyksiä intialaisiin ja niiden uskontoihin ja tapoihin.

    Edelleenkään et ole faktoihin tukien pystynyt esittämään mitään faktaa jossa todistaisit että romanit eivät missään tapauksessa voisi olla yksi juutalaisten sukuhaaroista. Eli yhtä heikoilla olet siinä mielessä kuin mekin asian todistamisessa.

    Äänestä

  • jokuvaaaan kirjoitti:

    juuri Intiaan, ja se kieli joka teillä oli ja on omana kielenä on intialainen. Kulttuuriyhteys lähi-itään puuttuu ja geenitkin kertovat yhteydestä juuri Intiaan.

    Äänestä

  • Jeenooooo kirjoitti:

    No mistäs myö sitten ollaa.kerro sinä kun olet olevinas viisas.

    täällä, ne jotka nyt muodostivat suomen kansan, jolla nyt tarkoitan etnisiä suomalaisia, en vähemmistöjä, ovat tulleet eri aikoina eri suunnista, mutta kansa on syntynyt vasta täällä ja synty on pitkän ajan kehityksen tulos. Ei tänne alunperin jostain muuttanut "suomalaisia".
    Kaikki ihmiset ovat alunalkaen afrikkalaisia, ei siitä ole mitään epävarmuutta, lajimme on syntynyt Afrikassa, sinun, minun, sekä virtasten ja lahtistenkin alkuesivanhemmat ovat sieltä.

    En ole kuullut kenenkään tutkijan löytäneen juutalaisten ja romanien kulttuureista yhtäläisyyksiä, erot sen sijaan ovat valtavat, ja näissä meidän keskusteluissammekin tulleet esiin jatkuvasti. Rituaalisen puhtauden tavoissa ei ole mitään yhteistä, juutalaisuudessa ne liittyvät vain temppeliin, ei niillä muuten ole merkitystä paitsi miehen ja vaimon välisessä suhteessa eräissä tapauksissa.
    Tässä yksi peruseroista: minä kuvittelen tietäväni ihmislajin synnystä koska tiede, juutalaiset tiedemiehet muiden muassa, ovat asian selvittäneet.
    Ei minun tarvitse esittää sinun väitettäsi vääräksi, vaan sinun on todistettava se todeksi, todistustaakka on yksin sinun.

    Äänestä

  • Novvoi kirjoitti:

    juuri Intiaan, ja se kieli joka teillä oli ja on omana kielenä on intialainen. Kulttuuriyhteys lähi-itään puuttuu ja geenitkin kertovat yhteydestä juuri Intiaan.

    Kielitieteilijät ovat osoittaneet, että romanien kieli kuuluu Intian kieliin, mutta monet romanit pitävät itseään egyptiläisinä. Heitä myös kutsutaan egyptiläisiksi monissa eri kielissä. Esimerkiksi englannin sana gypsies, espanjan gitanos, albaanin evgjit ja kreikan yifti tarkoittavat kaikki egyptiläistä.
    Romanikielessä ei tunneta sanaa 'tapa' tai 'perinne'. Kaikki käyttäytymismuodot ja tavat, jotka kulkevat sukupolvelta toiselle, perustellaan sillä, että heidän esi-isänsä ovat aina tehneet niin, joten nykyisetkin polvet tekevät niin.
    Yhteistyö ja toisten auttaminen sekä vanhempien ihmisten kunnioittaminen on hyvin tärkeää mustalaiskulttuureissa. Esimerkiksi nuori romani ei koskaan sylje vanhemman romanin läsnäolossa eikä istuudu ennen vanhemman lupaa. Nuoret mustalaiset eivät myöskään asu mielellään kerrostalossa vanhempien mustalaisten asunnon yläpuolella. Seuraavaksi kerron joistakin tavoista, joita Itä-Euroopan romanit noudattavat pääpiirteissään.

    Lapsen onnellisen lapsuuden varmistamiseksi vastasyntyneen päähän laitetaan punainen myssy ja hänen käsivarsiinsa kiedotaan punaista villaa sen jälkeen, kun napanuora on katkaistu. Myöhemmin lapselle annetaan punainen amuletti, joka suojaa häntä paholaisen pahalta silmältä. Seitsemäntenä päivänä lapsen syntymän jälkeen pidetään juhlat lapsen kunniaksi. Sinä yönä lapsen äiti ei saa nukkua, ettei "lapsen onni vaivu uneen" . Äidin täytyy myös aina imettää lastaan ensin oikealla rinnallaan, koska oikea puoli on hyvä ja onnekas puoli.

    Erilaiset tavat seuraavat lasta aikuisuuteen asti, jolloin monet rituaalit saattelevat lapsen aikuisten maailmaan. Perinteisissä mustalaishäissä sulhanen polvistuu vasemmalle jalalleen, morsian oikealle jalalleen. He ovat kasvokkain, ja juhlan juontaja asettaa leivänpalan heidän polvilleen ja ripottelee suolaa sen päälle. Morsiuspari syö leivänpalan toistensa polvilta, jolloin juontaja toivottaa heille onnellista tulevaisuutta ja keskinäistä harmoniaa.

    Hautajaiset järjestetään usein sen mukaan, mihin uskontokuntaan vainaja on kuulunut. Katoliset pitävät siis katoliset hautajaiset, islamilaiset islamilaiset ja protestantit protestanttiset hautajaiset. Usein hautaamista seuraa kuitenkin valvojaisyö, jonka aikana omaiset valvovat ruumiin vieressä siltä varalta, että tämä ei olisikaan kuollut, vaan heräisi eloon.

    Jos joku mustalainen on tapettu, raiskattu tai muuten pahoinpidelty, hänen läheisensä suorittavat verikoston rikoksen tekijälle.

    Romaneilla on myös tiukat säännöt ja traditiot pukeutumisessa. Esimerkiksi Suomessa romaninaiset pukeutuvat mustiin samettihameisiin ja kirkasvärisiin ja kimmeltäviin puseroihin sekä pitävät hiuksiaan kampauksella. Romaniassa asuvan Leiashin maanviljelijäsuvun miehet eivät puolestaan leikkaa koskaan partaansa tai hiuksiaan. He uskovat, että hiusten ja parran leikkuun mukana heidän voimansa katoavat.

    Todellinen alkuperä romanien

    Monet myytit ovat laatineet synnystä, että salaperäinen ihmisiä läsnä kaikissa Länsi-maassa kutsutaan eri nimillä, jotka tunnetaan yleisesti nimellä mustalaiset, Gitanos, Cigány, jne., joiden oikea ethnonym on Romin (tai parempi Rohm) Useimpien ryhmien ja Sintien muille. Emme aio paljastaa täällä yleisesti tunnustettu legendaa, mutta viime ja laajimmalle levinnyt myytti, että yhä uskotaan olevan paikkansa: väitetystä Indo-European etnisyys.
    Että romaneihin päässeet Eurooppaan pitkän matkan jälkeen, että alkoi sitten jossain Intiassa on se, joka ei tarkoita, että he tulivat heidän kotimaassaan. Kaikki on tultava osa jossa hänen esi-isänsä asuivat ennen, ehkä ottaa saapui sitten jostakin muusta maasta.
    Koko hypoteesi koskee väitetystä Indoeurooppalaiset etnisyys perustuu ainoa asia: romani kieltä. Tällainen teoria ei ota huomioon muita tärkeitä kulttuurin tosiseikkoja ja todisteita, jotka osoittavat, että romanit ole mitään yhteistä Intian kansojen lisäksi joitakin kielellisiä elementtejä. Jos meidän on otettava vakavasti mitään hypoteesia, jonka mielestä ainoa kieli määrittää ihmisen alkuperästä, meidän on lähdettävä siitä, että lähes kaikki Pohjois-Afrikan tuli Arabian, että Ashkenazim juutalaiset ovat Saksan heimo, että Sephardic juutalaiset olivat espanjalaiset kuulumisesta uskonnolliseen vähemmistöön mutta ei erilaisia ihmisiä, ja niin edelleen. Mustan amerikkalaisen ihmiset eivät edes tiedä, mitä kieltä heidän esi-isänsä puhui näin ne on Englanti. Ehdottomasti, kieli ei yksinään ole riittävä peruste laatia etnisen taustan, ja kaikki muu tekijä tosiasiat vastaan intialaista alkuperää Roma - kuten myös joitakin viitteitä on romani kieltä itse. Tärkeimmät tekijät, jotka hajoavat kaikki ihmiset, koska kaikkein syrjäisimmillä menneisyyden hengellisen luonteen, joita ilmenee tunteiden, tyypillisiä käyttäytymistapoja, alitajuista muistia, eli niiden atavic perintöä.
    Tässä essee, aloitan altistamalla myytti ennen esittää tosiseikkoja ja sen seurauksena oletus todellisesta alkuperästä Roma.

    Äänestä

  • kaarlo kalle kirjoitti:

    Monet toimet ovat tehneet tutkijat, joiden tarkoituksena on osoittaa intialaista alkuperää romanien, ja kaikki niistä eivät yksi toisensa jälkeen ja antaa vakuuttavia todisteita. Jotkut tilit pidetään viittauksina, kuten tarinoita Firdawsi, ovat nyt mitätöity. Kaikki ihmiset väitetään liittyvän Roma, eli Dom, Luri, Gaduliya Lohar, Lambadi, Banjara, jne. ovatkin liity lainkaan romanien, eikä edes yhteinen alkuperä. Ainoa ilmeinen samankaltaisuus on paimentolaisten elämää ja ammattien tyypillisiä kaikki liikuteltavien heimo, kaikki etniset uuttamalla. Kaikki nämä käyttämättömänä tulokset ovat luonnollinen seuraus tehtävään tutkimukseen mukaan väärin malleja, ei sen ydin romanien kulttuuria, eli henkinen perintö, joka on ristiriidassa minkään Intian kansalle.

    Viime teoria, joka ottaa jonkinlaista menestystä muun henkisen ympäristön kiinnostunut aiheesta - ja se on tarkoitettu todistettava virheellinen, kuten kaikki edellä hypoteeseja - teeskentelee ovat löytäneet alkuperäisen "kaupunki", josta romanit olisi voinut tulla: Kannauj ja Uttar Pradesh, India. Tekijä on kuitenkin saavuttanut joitakin arvokkaita päätelmiä siitä, että huonoon kaikki aiemmat teoriat, mutta samaa jälkeä, puhtaasti kielellinen vihje, puuttuu tavoite. Näin ollen kirjoittaja jolla perustetaan koko argumentointi on väitetty kielellistä osoittaa, että on aivan riitä selittämään romanien kulttuuriset erityispiirteet eivät liity kieltä ja jotka ovat varmasti paljon asiaa, eikä mitään luotettavaa näyttöä annetaan tukea hänen teoriansa.

    Äänestä

  • tietoa sinä vaan nimittelet. Mitä arvelet, kenen isoäidin iso paha susi söi? Kaksi kulttuuria ei enää voisi olla erilaisempaa kuin juutalainen ja romanikulttuuri.
    Linkki jonka esität sisältää pelkkää kristillistä kritiikitöntä tarinointia ilman mitään tietoa juutalaisuudesta, heprealaisen Raamatun kirjojen synnystä tai taustasta, joku vain on lukenut kristillistä käännöstä kuin ja selittää sen perusteella luulojaan.
    Olen linkin aiemmin lukenut täällähän siihen vedotaan vähän väliä, ja voin sen joskus täällä käydä läpi kunhan on aikaa, mutta tuskin sillä on mitään merkitystä on, ethän sinäkään tosiseikkojen takia usko että olisitte jonkun muinaisen israelilaisheimon jälkeläisiä, vaan syyt ovat muut. Kaikki relevantti on jo tiedossakin.

    Ps. Poistin ensimmäisen version korjatakseni otsakkeeseen jääneet kirjoitusvirheet.

    Äänestä

  • Laittakaa mieluummin linkit näihin teksteihin kuin pitkiä tekstejä koska niistä sivuista ei tiedä onko copyright ja siten sääntöjenvastaisia kopioida tekstejä niistä.

    tässä on jotain mitä olen itse lukenut viime aikoina:

    http://www.imninalu.net/Zakono.htm
    http://www.imninalu.net/traditionsRoma.htm
    http://www.imninalu.net/Roma.htm
    http://www.imninalu.net/history02.htm#Diaspora
    http://www.imninalu.net/culture.htm#Roma and Torah
    http://www.wallenbergcentre.net/gypsies.php
    http://www.universalworkshop.com/xenophil/pages/Gypsies.htm
    http://www.mlahanas.de/Greece/History/RomaPeople.html
    http://www.kulanu.org/gypsies/gypsies.php
    http://www.israelite.net/
    http://encyclopediaegypt.com/israel/fg001.htm

    Itselläkin herännyt kiinostus löytää vihdoinkin maa johon henkisesti kuuluu, moneen suuntaan kyllä osoitetaan tutkijoiden puolelta mutta ei taida löytyä mitään täysin pitävää tutkimusta vieläkään.

    Äänestä

  • urkkipolli kirjoitti:

    Kielitieteilijät ovat osoittaneet, että romanien kieli kuuluu Intian kieliin, mutta monet romanit pitävät itseään egyptiläisinä. Heitä myös kutsutaan egyptiläisiksi monissa eri kielissä. Esimerkiksi englannin sana gypsies, espanjan gitanos, albaanin evgjit ja kreikan yifti tarkoittavat kaikki egyptiläistä.
    Romanikielessä ei tunneta sanaa 'tapa' tai 'perinne'. Kaikki käyttäytymismuodot ja tavat, jotka kulkevat sukupolvelta toiselle, perustellaan sillä, että heidän esi-isänsä ovat aina tehneet niin, joten nykyisetkin polvet tekevät niin.
    Yhteistyö ja toisten auttaminen sekä vanhempien ihmisten kunnioittaminen on hyvin tärkeää mustalaiskulttuureissa. Esimerkiksi nuori romani ei koskaan sylje vanhemman romanin läsnäolossa eikä istuudu ennen vanhemman lupaa. Nuoret mustalaiset eivät myöskään asu mielellään kerrostalossa vanhempien mustalaisten asunnon yläpuolella. Seuraavaksi kerron joistakin tavoista, joita Itä-Euroopan romanit noudattavat pääpiirteissään.

    Lapsen onnellisen lapsuuden varmistamiseksi vastasyntyneen päähän laitetaan punainen myssy ja hänen käsivarsiinsa kiedotaan punaista villaa sen jälkeen, kun napanuora on katkaistu. Myöhemmin lapselle annetaan punainen amuletti, joka suojaa häntä paholaisen pahalta silmältä. Seitsemäntenä päivänä lapsen syntymän jälkeen pidetään juhlat lapsen kunniaksi. Sinä yönä lapsen äiti ei saa nukkua, ettei "lapsen onni vaivu uneen" . Äidin täytyy myös aina imettää lastaan ensin oikealla rinnallaan, koska oikea puoli on hyvä ja onnekas puoli.

    Erilaiset tavat seuraavat lasta aikuisuuteen asti, jolloin monet rituaalit saattelevat lapsen aikuisten maailmaan. Perinteisissä mustalaishäissä sulhanen polvistuu vasemmalle jalalleen, morsian oikealle jalalleen. He ovat kasvokkain, ja juhlan juontaja asettaa leivänpalan heidän polvilleen ja ripottelee suolaa sen päälle. Morsiuspari syö leivänpalan toistensa polvilta, jolloin juontaja toivottaa heille onnellista tulevaisuutta ja keskinäistä harmoniaa.

    Hautajaiset järjestetään usein sen mukaan, mihin uskontokuntaan vainaja on kuulunut. Katoliset pitävät siis katoliset hautajaiset, islamilaiset islamilaiset ja protestantit protestanttiset hautajaiset. Usein hautaamista seuraa kuitenkin valvojaisyö, jonka aikana omaiset valvovat ruumiin vieressä siltä varalta, että tämä ei olisikaan kuollut, vaan heräisi eloon.

    Jos joku mustalainen on tapettu, raiskattu tai muuten pahoinpidelty, hänen läheisensä suorittavat verikoston rikoksen tekijälle.

    Romaneilla on myös tiukat säännöt ja traditiot pukeutumisessa. Esimerkiksi Suomessa romaninaiset pukeutuvat mustiin samettihameisiin ja kirkasvärisiin ja kimmeltäviin puseroihin sekä pitävät hiuksiaan kampauksella. Romaniassa asuvan Leiashin maanviljelijäsuvun miehet eivät puolestaan leikkaa koskaan partaansa tai hiuksiaan. He uskovat, että hiusten ja parran leikkuun mukana heidän voimansa katoavat.

    joita tuossa esität ei juutalaisilla ole, vanhempia kunnioitettiin aikanaan mutta se tapa taitaa olla ohi...

    Äänestä

eikös myö intijasta olla lähtösin Nii mulle ainaki on sanotu

Äänestä
  • Olen nähny vanhan miehen kukri-veitsen (kurkha), joka taatusti ei ollu turistikamaa. Olen asiasta
    melkoisen varma, että se on tullut mukana kaukaa ja kauan sitten. Pitää mennä kauas itään ennen
    kuin voi nähdä vastaavan, eikä yhtä vanhaa ei voi nähdä kuin museossa.

    Äänestä

  • Sieltähän myö ollaan.mutta väliäkös sillä kuhan on jostakin ollaa kotosi.

    Äänestä

Intiasta myö ollaan kotosin.ja nyt asutaa ruottissa

Äänestä
  • kouluja käynnyt. Pakkohan se on uskoa noin oppinutta ihmistä. Ketäs me muita uskottaisi, muuta kuin sinua. Erittäin korkeasti koulutettu olet, sinä puhut oikein murteella. Oletko savosta ,vai karjalasta ? Katsos tuo Tanja on varmaan niitä , ruotsista karanneita tattareita. Koska B; viittaa berg:iin. Bergin ovat oikein fiksuja tattari kaaleita. Siellä ei liikoja hävetä. Ja piippu vielä suussa. Kyllä on oppineita naisia. Varmaan noita tabu naisia

    Äänestä

  • sanjavaa tumensa kirjoitti:

    kouluja käynnyt. Pakkohan se on uskoa noin oppinutta ihmistä. Ketäs me muita uskottaisi, muuta kuin sinua. Erittäin korkeasti koulutettu olet, sinä puhut oikein murteella. Oletko savosta ,vai karjalasta ? Katsos tuo Tanja on varmaan niitä , ruotsista karanneita tattareita. Koska B; viittaa berg:iin. Bergin ovat oikein fiksuja tattari kaaleita. Siellä ei liikoja hävetä. Ja piippu vielä suussa. Kyllä on oppineita naisia. Varmaan noita tabu naisia

    Ei ku mää oon alakujaa saamelaisii

    Äänestä

aika selvä asia. Monet puhdasverisimmistä kaaleista on kuin suoraan jostain Mumbain kadulta. Silmällä sen jo näkee. Mutta ei kaaleet hirveästi alkuperästään ole kiinnostuneita, syytä en kyllä osaa arvailla tähän, kaipuuta ei ole lähtömaahan, mutta sata vuotta sitten oli kuulema asiat paremmin ja kaaleetkin kunnon horttoja ;0)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kiinnostaa... kirjoitti:

Sellainen juttu kiinnostaisi tietää, että onko tämä juttu teidän Romanien intialaisesta alkuperästä selvinnyt vasta nyt kielitieteellisten tutkimusten ja muiden sellaisten kautta teille itsellennekin, vai onko tieto Intiasta "alkukotina" ollut jo aikaisemmin tiedossa esimerkiksi tarinoiden ja muun oman perinteen kautta.

Tämä tuli vain mieleeni, kun ajattelee toista hajaantunutta kansaa, eli Juutalaisia. Sillä heidänhän perinteessään on aina säilynyt vahvana ajatus Israelista ja Juudeasta kotimaana ja kaipuu palata sinne takaisin. Ja ajattelin, että kuuluuko tällainen ajatus ja tieto alkuperäisestä "omasta maasta" myös romanikulttuuriin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu