Perinnönjaon toteutus

Ositus- ja jakokirjat on allekirjoitettu, mutta leski ilmoittikin, että osa perinnön arvosta onkin suurentunut ja hänellehän se on sama vaikka jako ei toteutuisi muutamaan vuoteen. Perilliset ovat allekirjoittaneet jakokirjan sillä oletuksella, kuten asianajaja kirjeessään ilmoitti, että kun ositus- ja perinnönjakokirjat ovat kaikki kuolinpesän osakkaat allekirjoittaneet, jako toteutetaan. Voiko leski nyt vesittää koko ositus- ja jakokirjan tai viivästyttää jaon toteuttamista hamaan tulevaisuuteen?
5568
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mikäli leski ei ole allekirjoittanut niin pystyy ensin odottamaan moiteajan puoli vuotta jonka viimeisenä päivänä moittii jakoa raastuvanoikeudessa. Paperi joutuu pinon alimmaiseksi.
Sitten voi melko loputtomasti vaatia lisäaikaa lisäselvityksiin, milloin mihinkin.
Helposti menee 7-10 vuotta.

Ilmeisesti tässä on joku riita kun asianajajaa on tarvittu, myötätuntoni on lesken puolella.

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta ja myötätunnosta leskelle, myötätunnon tunteminen on aina kaunis ominaisuus ihmisessä ja sitä kannattaa vaalia. Toivottavasti oikeudenkäyntikulut menevät sitten kuolinpesästä, ettei leski joudu niitä maksamaan?

    Äänestä

  • Silviisiin kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta ja myötätunnosta leskelle, myötätunnon tunteminen on aina kaunis ominaisuus ihmisessä ja sitä kannattaa vaalia. Toivottavasti oikeudenkäyntikulut menevät sitten kuolinpesästä, ettei leski joudu niitä maksamaan?

    Niin on tässä sellainen hassu juttu, että leski itse ehdotti asianajajansa välityksellä ko. perinnönjakoa. Tavallaanhan hän käräjöisi sitten itseään vastaan, mutta onnistuuko kai se sekin.

    Äänestä

Kysehän ei ole toimitusjaosta, jonka moiteaika on 6kk, ellei siitä allekirjoituksellaan luovu. Jos sovintojaon jakokirjan on allekirjoitanut, niin eiköhän asia ole sillä selvä jaon toimeenpanemiseksi.
Petos tms rikoksen selvittely on toki eri juttu.

Äänestä
  • No tätä mieltä leskenkin asianajaja oli, että nyt kun jakokirjat on allekirjoitettu niin seuraava vaihe on jaon toimeenpano. Tiiä häntä sitten jos leski on eri mieltä asianajajansa kanssa ja vetää tämän oikeuteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Silviisiin kirjoitti:

Ositus- ja jakokirjat on allekirjoitettu, mutta leski ilmoittikin, että osa perinnön arvosta onkin suurentunut ja hänellehän se on sama vaikka jako ei toteutuisi muutamaan vuoteen. Perilliset ovat allekirjoittaneet jakokirjan sillä oletuksella, kuten asianajaja kirjeessään ilmoitti, että kun ositus- ja perinnönjakokirjat ovat kaikki kuolinpesän osakkaat allekirjoittaneet, jako toteutetaan. Voiko leski nyt vesittää koko ositus- ja jakokirjan tai viivästyttää jaon toteuttamista hamaan tulevaisuuteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu