surullista

treffeistä!

Epäilen että koko touhu on pelkkää haavekuvaa jostain mitä ei täälä ole. Väkisin haetaan sitä onnenhumaa / rakastumisen olotilaa joka valitettavasti poksahtaa kuin saippuakupla.Päivät vierivät koneen äärellä katsoen profiileja, aina löytyy toinen toistaan parempia kuvia/hahmoja kirjotuksia ( luodaan illuusio ihmisestä). Ruoho on vihreämpää aidan toisellapuolla. Helppo hyppiä suhteesta toiseen välittämättä siitä mitä tuhoa saattaa saada aikaan suhteen loputua. Jotkut etsivät kuitenkin tosissaan kumppania, heihin sattuu varmasti, nämä bongailijat. En usko täältä löytyvän aitoa rakkautta.
Kyllä se on jossain muualla kuin täälä!
Onko virtuaalielämä tämän arvoista? Kohta ihmisillä ei ole muuta kuin virtuaaliystävät.
12330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

OIen ajatellut tuota samaa. Ihminen hakee onnentunnetta, edes hetkeksi. Elää haaveessa, ei halua luovuttaa. Ja kuitenkin tuntuu siltä, että sitä onnea on todella vaikea löytää. Vai johtuuko se siitä,
että käsite onni on niin ainutkertaista, että sitä ei itse asiassa ole olemassa. Täytyisi osata laskea rimaa.

Tosissaan olevat ihmiset varmasti satuttavat itseään hyväuskoisuudessaan, kun kohdalle osuu mainitsemasi
bongailija. Mutta voi tavata jonkun, jonka kanssa pienikin matka on tuntunut hyvätlä. Ehkä asennetta täytyisi muuttaa niin, että ottaa päivän kerrallaan. Ja hyväksyy tilanteet ja ihmiset sellaisina kuin ne tulevat. Ehkä se kuitenkin antaa jotain, minkä ymmärtää vasta myöhemmin.

Äänestä
  • Miksi pieni matka, sitäkö elämä on nykyisin. haetaan vain edes pieneksi hetkeksi onnea. Minä ainakin haluan miehen joka elää tässä ja nyt, ei mitään koneella istuvaa virtuaalionnea etsikelevää. Elämä on ainutkertainen!!!!. Ehkä olen niitä harvoja vanhanaikasia naisia jotka haluaa muuta kuin pelkkiä unelmia. Haluan elämää jossa on ylä ja alamäkiä (niitä kuitenkin on jokaisella). Kulkea rinnakkain tätä elämää kannustaen toinen toista, arvostaen kumppania. Haluan kohdella häntä niinkuin tahdon itseäni kohdeltavan. Haluan pysyvää onnea, onnellista vanhuutta joka tuo turvallisuutta molemmille (ei sitä kuitenkaan ikuisesti nuoria olla)

    (Elämä on kertalippu,,,,ei palautus oikeutta)

    Äänestä

  • mutta totta kirjoitti:

    Miksi pieni matka, sitäkö elämä on nykyisin. haetaan vain edes pieneksi hetkeksi onnea. Minä ainakin haluan miehen joka elää tässä ja nyt, ei mitään koneella istuvaa virtuaalionnea etsikelevää. Elämä on ainutkertainen!!!!. Ehkä olen niitä harvoja vanhanaikasia naisia jotka haluaa muuta kuin pelkkiä unelmia. Haluan elämää jossa on ylä ja alamäkiä (niitä kuitenkin on jokaisella). Kulkea rinnakkain tätä elämää kannustaen toinen toista, arvostaen kumppania. Haluan kohdella häntä niinkuin tahdon itseäni kohdeltavan. Haluan pysyvää onnea, onnellista vanhuutta joka tuo turvallisuutta molemmille (ei sitä kuitenkaan ikuisesti nuoria olla)

    (Elämä on kertalippu,,,,ei palautus oikeutta)

    Kyllä katson itsekin kuuluvani noihin vanhanaikaisiin naisiin, jotka hakevat ihan oikeata onnea.
    Luulen vaan, että olen pikku hiljaa luovuttanut, vaikka en sitä ainakaan vielä itselleni myönnä.

    Irrallisuus ja vastuuttomuus ovat asioita, mihin en ihmissuhteessa ryhdy. Bongailu ei toimi minun kohdallani. Tuolla pienellä matkalla tarkoitin suhdetta, joka ehkä kestää pienen ajan, mutta perusteet
    aloitettaessa ovat oikeat. Koskaan ei voi tietää jatkuuko matka toisen kanssa lyhyen vai pitkän matkan.
    Ja hyvästä ajasta, vaikkakin vain lyhyestä olen oppinut olemaan onnellinen.

    Pysyvä onni ja onnellinen vanhuus ovat tavoitteita. Matkalla voi tulla eteen
    ihmisiä joiden kanssa kemiat eivät toimi. Mutta jos vain odottaa sitä oikeata, voi olla, että paljon hyvää jää näkemättä. Etsimättä ei sitä onnea voi löytää.

    Äänestä

  • osin onnekas kirjoitti:

    Voiko se löytyä täältä, virtuaalimaailmasta? Olen nyt seurannut sen verran tätä touhua, että usko on mennyt.
    Joskus kun lukee kirjotuksia vaikka, 40 ei uskoisi että kysymyksessä ovat oikeasti aikuiset ihmiset
    ( kirjotukset ovat 10v. luokkaa samoin kielenkäyttö)
    kuitenkin profiileissa ollaan suurin osa hyvin koulutettuja ihmisiä, jotenkin ristiriitaista.
    Vai tuleeko täälä ennenpitkää kenties vainoharaiseksi? Taidan siirtyä tonne oikeaan elämään, ei sitä tiedä vaikka tulis kaupan kassalla joku normaali ihana mies vastaan ;)
    mukavaa kevään odotusta sinulle, tovottavasti sinäkin löydät sen aidon miehen. samaa toivon itsellenikin. täälä se ei kuitenkaan ole =)

    Äänestä

Mä en usko, että täältä netistä vois löytää todellista ystävää ja rakasta. Täällä voi valehdella ja vedättää toisia aivan 100-0. Mitenkään ei saa selville millainen ihminen todellisuudessa nimimerkin takana on. Parhaiten rakkaan löytää oikeasta elämästä baarista, tansseista, harrastusten parista, kuka mistäkin. Täällä voi vaihdella ajatuksia ja löytää juttukavereita, mut ei enempää. Minä haluan tutustua uuteen tuttavuuteen aina kasvotusten. Täällä voi kirjoitella aivan jotain muuta, kuin mitä ajattelee, mutta kasvotusten kohdattaessa sanat, eleet ja ilmeet kertovat puhuuko toinen totta, vai muunneltua totuutta.

Äänestä
  • Olen tavannut aika monta ihmistä täältä "urani" aikana, suurin osa ihan ystävinä, eikä kukaan heistä ole ollut olevinaan mitään muuta kuin netissäkään. Aivan upeita tyyppejä! Heistä on tullut hyviä ystäviä netin ulkopuolellekin. Luulen että ne jotka täällä valehtelee itsestään, ei edes suostu tapaamaan ketään, koska silloin se kupla tosiaan puhkeaa. Ja kyllä sellaisen "aidon" ihmisen oppii tunnistamaan, sinäkin vaikutat sellaiselta.

    Täällä on helppoa löytää ihmiset jotka ovat samalla aaltopituudella kanssasi, eikä ulkoiset puitteet hämää. Tietty jokainen voi vähän parannella omaa minuuttaan täällä, koska on aikaa miettiä mitä sanoo. Voisko sen ajatella niin, että jos joku täällä valehtelee ja kaunistelee totuutta, se ainakin tietää mitä tavoitella :)))

    Äänestä

Tuttavista ja jopa sukulaisista jo kolmet parit ovat löytäneet toisiaan siellä, älä lannistu :))

Kai siellä on sama otanta ihmistyypeistä kuin baarissakin, osa haluaa vaan seikkailua, toiset haluaa asettua. Se että löytää sielunkumppaninsa, hänkin tuntee sua kohtaan samalla tavalla, ja kumpikin satutte olemaan vielä vapaita, on kyllä aikamoinen lottovoitto. Mutta pitäiskö vähempään tyytyä, jos seuraavat 40 vuotta kuitenkin saman kanssa pitää riidellä :)

Luulen vähän ettei se onni löydy hakemalla, eikä varsinkin missään toisessa ihmisessä. Ainiin, paitsi lapsissa. Mutta jos et löydä tasapainoa omasta elämästä, ei kukaan voi sitä sulle antaa.

Äänestä
  • seuranhakupalsta? Mä luulin, että tää on nelikymppisten oma terapiapalsta.

    Äänestä

  • nuuh kirjoitti:

    seuranhakupalsta? Mä luulin, että tää on nelikymppisten oma terapiapalsta.

    Tuosta sanasta "seuranhakupalsta" tulee mieleeni kaupanhylly, josta voi ottaa seuralaisen ostoskärryynsä ;)) . . . Tää netti on minulle vielä niin uusi ja vieras ympäristö, siksi olen epäluuloinen. Ja muutenkin mä olen vanhanaikainen. Minusta vanhat konstit ovat parempia, kuin pussillinen uusia. Mutta, en mä toisaaltaan epäile, etteikö täältäkin ystävä löytyisi. . . . . . Mä en luota keneenkään ja se näkyy myös täällä. On tässä hyviäkin puolia. Täällä mä uskallan helpommin sanoa asiat niin, kuin ajattelen. Normaalielämässä varon sanojani. . . Elämässäni on ollut aika, jolloin olen halunnut olla mahdollisimman huomaamaton . . . vie aikansa, ennen kuin pääsen siitä piirteestäni eroon. . . Elämä opettaa ;)) . . . Ja itse tunnen, että elän nyt elämäni parasta aikaa, vaikka yksin olenkin. . . Tästä on hyvä jatkaa eteenkinpäin ;))

    Äänestä

  • nuuh kirjoitti:

    seuranhakupalsta? Mä luulin, että tää on nelikymppisten oma terapiapalsta.

    näköjään :)))

    Ymmärsin että aloittaja tarkoitti treffipuolta. Vaikka onhan täällä moni kai kirjoittamassa myös seurantoivossa. Itse en. Paitsi tietty sen verran että ikävä se yksinpuhelu on :))

    Jos tarkoitat mun vastausta nöffelle, niin en ole ystäviäkään hakemalla hakenut täältä. Niin on vaan käynyt. Lähinnä on ollut naisia jotka on kokenut olevansa samassa tilanteessa, eikä halunnut vuodattaa palstalle kovin henk.kohtaisia juttuja. Itekin joskus jonkun olkapäätä vasten nyyhkyttänyt :))

    Äänestä

  • nöff, nöff kirjoitti:

    Tuosta sanasta "seuranhakupalsta" tulee mieleeni kaupanhylly, josta voi ottaa seuralaisen ostoskärryynsä ;)) . . . Tää netti on minulle vielä niin uusi ja vieras ympäristö, siksi olen epäluuloinen. Ja muutenkin mä olen vanhanaikainen. Minusta vanhat konstit ovat parempia, kuin pussillinen uusia. Mutta, en mä toisaaltaan epäile, etteikö täältäkin ystävä löytyisi. . . . . . Mä en luota keneenkään ja se näkyy myös täällä. On tässä hyviäkin puolia. Täällä mä uskallan helpommin sanoa asiat niin, kuin ajattelen. Normaalielämässä varon sanojani. . . Elämässäni on ollut aika, jolloin olen halunnut olla mahdollisimman huomaamaton . . . vie aikansa, ennen kuin pääsen siitä piirteestäni eroon. . . Elämä opettaa ;)) . . . Ja itse tunnen, että elän nyt elämäni parasta aikaa, vaikka yksin olenkin. . . Tästä on hyvä jatkaa eteenkinpäin ;))

    on myös itsesuojelua, sitäkin kannattaa harrastaa :))) Mutta ei tämä nettimaailma niin ihmeellinen ole, meitä samoja ihmisiä päästetään päivisin vapaiksi tuonne kadulle ;D Voihan täällä kaikenlaista tulla vastaan, mutta suurin osa ihmisistä on kuitenkin (kai?) kunnollisia. Tai sitten ne on vetänyt mua höhlästä ja naureskelee nyt partaansa :)))

    Äänestä

  • Putkivalo kirjoitti:

    Heh ;))) . . . Niin, tavallisia immeisiä kaet täälläkin on. . . Mulle tää ympäristö on vain juttelupaikka. . . niin, ja vähän kiusoitellakin täällä voi ;)) . . . Mut sitä elämän kumppania etsin muualta. . . Jaahas, ja nyt mie meen nukkumaan ja aamulla töihin. Hyvää yötä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mutta totta kirjoitti:

treffeistä!

Epäilen että koko touhu on pelkkää haavekuvaa jostain mitä ei täälä ole. Väkisin haetaan sitä onnenhumaa / rakastumisen olotilaa joka valitettavasti poksahtaa kuin saippuakupla.Päivät vierivät koneen äärellä katsoen profiileja, aina löytyy toinen toistaan parempia kuvia/hahmoja kirjotuksia ( luodaan illuusio ihmisestä). Ruoho on vihreämpää aidan toisellapuolla. Helppo hyppiä suhteesta toiseen välittämättä siitä mitä tuhoa saattaa saada aikaan suhteen loputua. Jotkut etsivät kuitenkin tosissaan kumppania, heihin sattuu varmasti, nämä bongailijat. En usko täältä löytyvän aitoa rakkautta.
Kyllä se on jossain muualla kuin täälä!
Onko virtuaalielämä tämän arvoista? Kohta ihmisillä ei ole muuta kuin virtuaaliystävät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu