Aina sanotaan, että ts:lle murrosikä on vaikeaa aikaa, kun ruumis kehittyy väärään suuntaan ja menee osittain lopullisestikin pilalle. Tarkoittaako tämä, että minä en voi olla ts, kun minulla murrosiässä ei ollut tuollaista, vaikka vahvoja transtuntemuksia oli ennen sitä, sen aikana ja vieläkin. Muistan kun murrosiässä pyöriskelin iltaisin sängyssä ja rukoilin - sittemmin on uskoni ainakaan rakastavaan jumalaankin heikentynyt - että murrosikäni menisi normaalisti, kun minusta tuntui, että se viivästyi. Ajattelin, että onn paras elää normaalin näköisessä miehen ruumiissa, koska mahdollisuutta saada naisen ruumis - en tiennyt hoidoista - ei ole. Mutta olin varma, ettei se elämä normaalinkaan näköisessä miehen ruumiissa onnistuisi muuten kuin hammasta purren. Sitten kehityinkin likimain normaalin näköiseksi mieheksi (siis likimain, kun muutamia naismaisia ulkonäköpiirteitä minulla on). Nyt ovat tuntemukset muuttuneet siinä mielessä, että tuntuisi hyvältä jo sekin että edes vähän naisellisuutta kehooni tulisi lisää. Onko jollain muulla samanlaisia kokemuksia?
Murrosikä
Trans-89
14486
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei kannata uskoa näitä "teeässät tuntevat näin, teeässät tekevät noin"-juttuja. Jos haluat vaihtaa sukupuolta haluat vaihtaa sukupuolta.
sukupuolta?
toivoin, että kroppani olisi normaali ja olisin normaalin näköinen. Se johtui siitä, että vihasin naisen kroppaani niin paljon, että olisi ollut erityisen kamalaa kuulla haukkuja ulkonäöstäni.
Minullakin murrosikä oli melko samanlaista. Olinkohan sitten varhaiskypsä tai jotain sinnepäin kun sisäisen tyttöyteni löytämisen jälkeisinä vuosina olin valmistautunut elämään poikana / miehenä koska tilalleni ei pystytty tekemään mitään, joten murrosikä ei ollut katastrofi. Piilotin sisäisen naiseni äijäkuoreen kuten moni muukin transnainen tekee. Moni tuttu on sanonut vanhoista kuvistani että olin komea mies. En uskaltanut tuoda ulkoisesti esiin mitään naisellisia piirteitä, ne piilotettiin tehokkaasti. Tälläkin pohjalla ponnistelin korjausprosessin läpi ja mielestäni elän nyt elämäni onnellisinta aikaa todellisessa sukupuolessani.
En odottanut mitään suuria muutoksia kehooni, joten tapahtuneet muutokset ovat olleet myönteisiä.
Mulla siinä 12 vuotiaana tapahtui sellainen murros että ymmärsin ensimmäisen kerran käsitteellisellä tasolla etten ole mies, eikä minusta koskaan tule sellaista. tietenkin tiesin jo lapsena etten tunne itseäni pojaksi, joten en koskaan myöskään kasva mieheksi, mutta murrosvaiheessa tuo tunne ensimmäisen kerran kehittyi aivan konkreettiseksi ajatukseksi sukupuolesta. itselleni oli täysin mahdotonta yrittää ottaa jotain miehen mallia missä eläisin, joten mun murrosikä johti kokonaan sukupuolettomaan "roolimalliin" minkä mukaan elää. Mulle se tarkoitti elämistä androgyyninä punkkaripoikana, jolloin mun oli mahdollista käyttää koruja, meikkejä, läväreitä ja muuta sellaista, jonka avulla erottua kokonaan vallitsevista rooleista... koin tämän kuitenkin riittämättömäksi koska olen aina tuntenut itseni enemmän tytöksi kuin "tansgenderiksi" tai androgyyniksi, joten olen pyrkinyt prosessin myötä tästä sukupuolettomuudesta kohti tavallisen naisen tavallista elämää..
että olin huojentunut siitä että en kehittynyt yhtä maskuliiniseksi kuin useimmat luokan pojat vaan muistutin enemmän tyttöjä. Sikäli murrosikä oli kaikkea muuta kuin kamalaa, ja sitä edeltäneet kauhukuvat olivat sitä kamaluutta. Tämän jälkeen elin sitten muutaman vuoden ajatellen, että voin elää mukavasti feminiinisenä miehenä mutta ei se sitten kuitenkaan pidemmän päälle maistunut.
Minä olin salaa hyvilläni, kun minua haukuttiin tytöksi tai irvittiin tyttömäisiä piirteitäni.
Et siis tiennyt hoidoista? Mitenkähän minä olen tiennyt hoidoista jo 60-luvun alkupuolella?
Mistä sait tuohon aikaan tietoja? Liikuitko määrätyissä piireissä jossa tietoa transsukupuolisuudesta oli. Vai oletko niin vanha että pystyit jo tuohon aikaan lukemaan englanninkielistä kirjallisuutta. Minä en saanut pienintäkään tietoa koko transilmiöstä 60-luvun alkupuolella, olin hämmennyksissäni ajatuksistani. Kun tietokin puuttui, miten olisi voinut saada hoitoja Suomessa. Vasta myöhemmin aloin saamaan tietoa, mutta siinäkin vaiheessa ainakin leikkaushoidot olisi joutunut hakemaan ulkomailta ja toteutus olisi ollut epämääräistä laadultaan. Viivästyksestä tuntuisi olleen hyötyä kun nyt hoidot ovat paljon paremmat ja helpommn saavutettavissa.
Puolen vuosisadan takaisista outtaamistapauksista on keskustelu täällä jo aiemmin.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/7051732
Osuu kyllä yksiin oman havahtumiseni ajankohtaan, mutta kun en asunut Tampereen seudulla. Epäilen mahtoiko kotikaupunkini huomattavasti pienempi ja konservatiivinen lehti julkaista tuota uutista. Olisinkohan varhaismurrosiässä ollut edes kiinnostunut jonkun jenkin kaksinnaimisuutisesta, sillä tuollainen pikku-uutinen on minulle täysin uusi. Muistan kyllä lukeneeni jostain viikkolehdestä kertomuksen Christine Jörgensenistä ja se herätti minut tunnistamaan tilani. Mutta eihän siihen aikaan saanut Suomessa mitään hoitoja ja Jörgensenin tapaisen leikkausmatkan ulkomaille hylkäsin mielessäni suoralta kädeltä mahdottomana. Olikohan vasta 70-luvulla jos olisi sattunut elämään Turussa niin ehkäpä olisi löytänyt oikealle lääkärille ja saanut hormonit.
Mulla oli oman sukupuoli identiteetin löytäminen tai varmistuminen alkoi joskus lapsuudesta jonnekkin reilun kahenkympin ikään asti vaikka kokeilin elää miehenä periaatteella et mänyt oon tämmönen ja oonistuikin parin vuoden ajan. Tosin jossainvaihees alkoi päähajota sen takia ja nyt oon vaihtamassa sukupuoltani. Eli pitkään ja perin pohjin on haettu ja selvitelty omaa sukupuoli identiteettiä aina homoudesta, transvetismistä genderblendaamiseen jne. mikä loppupeleissä varmisti asian omasta sukupuolesta.
Mitä murros ikään tulee se ei ollut varsinaisesti mitenkään kauhean vaikea varsinkaan alkuaikoina, kun tuli niin paljon uusia asioita elämään. Tosin jossain vaiheessa oli hyvinkin vaikeitä hetkiä oman sukupuolen/sukupuili-identiteetin kanssa. Tosin huonoja aikoja nyt on kaikilla siinä iässä koki tai ei olevansa väärässä kropassa.
Ihan näin yleisesti kokeilkaa elää omaksi kokemassanne sukupuolessa vaikka lomamatkalla (jos ei halua muiden tuttujen tietävän) tai sellaisessa seurassa ketkä ei tuomitse ainakaan kauheen pahasti. Avartaa näkemystä asiaan todella paljon, omallakohdalla ainakin avarsi.
Muistan kyllä lukeneeni isotätini mökin p-huussissa Teiskon takamailla Jörgensenistä. Myöhemmin oli juttu lehdissä hollantilaisesta Romy Haagista, joka oli kaiketi klinenfeldiläistyttö, eli xy-kromosominen, mutta resistentti testosteronivaikutukselle.
Koulun bilsakirjassa oli kuva kukosta, joka oli ollut hormonihoidossa ja ihan kana siis. Ei tarvinnut hirveesti järkeillä, että sama tapahtuisi ihmisellä. Jossain lehdessä oli niihin aikoihin juttu Ruotsista, jossa teini-ikäinen transtyttö pääsi hoitoihin ymmärtäväisten vanhempiensa tukemana. Minulla pyöri asia päässä jatkuvasti, rukoilin ja tuskailin.
Itselleni tuli murrosiässä raju heinänuha, joka paheni astmaksi, kun yliminä tai aivovärkki protestoi nousevia testosteronitasoja vastaan. Astma loppui vasta siihen, kun hormonit lopulta vastasivat aivojen sukupuolta.
Valitettavasti ihmisellä ei tapahdu f->m muutosta Lapin kylmähkön ilmaston avulla.
Kilpisjärven sammakot ovat tehneet sadusta totta - ainakin osittain. Osa naaraista muuttuu ihan oikeiksi sammakkoprinsseiksi. Suudelmilla ei tässä sadussa ole sijaa, sillä todennäköisempi syy sukupuolen vaihdoksille on käsivarren Lapin kylmähkö ilmasto. Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan tutkijat havaitsivat, että Enontekiön Kilpisjärvellä syntyvistä naarassammakoista kymmenisen prosenttia vaihtaa ulkoisen sukupuolensa koiraaksi.
- Muuttujat eivät näytä ulkoiselta olemukseltaan poikkeavan mitenkään tavallisista koiraista. Nämä sammakot lisääntyvät koiraina, mutta perimältään ne ovat edelleen naaraita, sanoo tutkija Jussi Alho.
Sukupuoltaan muuttaneet yksilöt eivät kuitenkaan tuo helpotusta Kilpisjärven sammakkoyhdyskunnan toiseen kummallisuuteen. Populaatiosta kaksi kolmannesta on naaraita, kun yleensä jako menee suunnilleen tasan tai hieman jopa koiraiden eduksi. Koiraiksi muuttuneet pikemminkin pahentavat vinoumaa, sillä niiden ja tavallisten sammakkonaaraiden jälkeläisissä ei ole lainkaan koiraita.
http://www.nelonen.fi/uutiset/kotimaa/sammakot-tekevät-sadusta-totta-suudelmilla-ei-osuutta