Vieläkö papat kirmailee ihmiskaupan uhri kintereillään?
Mega-auton kahvio
Datsun 100A
14611
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
noi loikkii kuin vasikat laitumella. Mölytään kovaan ääneen ja ne rumaakin rumemmat apinakasvot pitää sellasta saatanallista kimitystä ja haisevat halvoille hajusteille. Joukkoon on tullut yks uusi epätoivoinen vanhus uuden ihmisuhrinsa kanssa.
kauppa käy joka suuntaan, niin halpaan lihaan kuin kahviin ja pullaankin.
Eläkeläisillähän sitä on aikaa ja rahaa hoivata noita itseään omassa maassaan myyviä perhetyttöjä.
mukavaa, että näin ne kahden kansan epätoivoisimmat ihmiset kohtaavat toisensa.
on entisellään.
Papoillahan on tapana mantramaisesti hokea että heidän ostamansa huorat ovat perhetyttöjä.
saman tarinan kuulin eräältä Hatsinan mieheltä, kun tälle tarttui reissulta matkamuisto mukaan.
miehisyytensä menettäneet käyttävät puolustuspuheenaan. Ei miehen ole helppo tunnustaa, ettei saa naista kun rahalla.
oo se vanhempi äijä joka asustelee Metsäkankaalla ja ajelee pakulla. Surullisen kuuluisa Hatsinan mies. Haki tosiaan kotiapulaisen itelleen Thaimaasta.
Valottakaa hieman taustoja?
Kannattaa kattoa missä sitä melaa uittaa. Ei se Vesijärven vesikään ihan tauditonta ole. :-D
on sentään vaaratonta, verraattuna noihin thaimaan hiviperseisiin.
Onhan se mukavaa meloa pienemmässäkin lammessa!
ja sama meno vaan jatkuu
Kärkkäisellä oli pappa villa-lipoverissä tiukkapeppunen ryssähuora mukana , yritti tarjota sille kireäperseelle kahvia mutta ei se jaksanu juoda HAHHAHAHA .
Sikapäivät on ihan kivat saa huoratkin pullaa.