Justin Case

Nyt kaivattaisiin uusia raikkaita mielipiteitä kaikkien alojen asiantuntijalta sieltä Puolangan perukoilta koskien Kreikkaa ja punaviinin hintakehitystä Alkossa.
4159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kreikka on varmaan hieno maa
ja punaviiniä ei pysty juomaan, ihan peestä!

Äänestä

Kiitos muistamisesta. On tosiaan ollut hiljaista tällä rintamalla. Ajelin nimittäin rangella pääsiäsien jälkeen taas tänne Provencen suuntaan, ja aloin rapsehtimaan täällä tuttavan viinitarhalla. Kovin on ollut pitkiä päiviä kevättöissä, eikä ole joutanut nettiin paneutumaan.
Mutta työ tekijäänäsä kiittää! Parin viikon perästä alan taas ajelemaan euroopan läpi peräkontti tiineenä erilaisia viinilaatuja. Jätin rangesta oikein takapenkin pois, että sopii paremmin juomia kyytiin. Siinä reilu puoli viikkoa menee kun olen taas puolangalla. Silloin alkaa blogien kirjoittelu ja kannustaminen rapsehtimaan.

Rapsehtimisiin!

Äänestä
  • Toivottavasti Afrikan pakolaiset hoksaavat että siellähän Provence maaseudulla on mukavampi rapsehtia kuin esim. Marseillessa (vaikka leppoisat olot heillä sielläkin on) ja vaativat kunnon tilukset itselleen.

    Äänestä

Kunhan vaan kreikkalaisilla ouzoa riittää niin mikä siellä on rapsehtia ja tanssia zorbasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bujouletkis kirjoitti:

Nyt kaivattaisiin uusia raikkaita mielipiteitä kaikkien alojen asiantuntijalta sieltä Puolangan perukoilta koskien Kreikkaa ja punaviinin hintakehitystä Alkossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu