EOK:n tavoitteena (näin olen ymmärtänyt) on se, että viranomaiset kohtelevat k a i k k i a kansalaisia niin kuin viranomaisten kuuluu kansalaisia kohdella - niin rikollisia kuin muitakin kansalaisia.
Viranomaisten harjoittama mielivalta on johtanut siihen, että EOK:n siipien suojaan ja tuen piiriin on hakeutunut satoja tuhansia kansalaisia (noin miljoona). Ja tuen ja avun tarvitsijoiden joukko kuulemma kasvaa.
EOK ei kuulu tälle sivuille muutoin kun siten, että EOK tuodaan esiin turvaa ja apua tarjoavana elimenä tapauksissa, jotka sivuavat kansalaisoikeuksia ja ihmisoikeuksia sekä viranomaisten tekemiä oikeusmurhia samoin kuin viranomaisten kansalaisiin kohdistamaa suoranaista vainoa.
EOK:n suojassa olevien satojen tuhansien henkilöiden joukossa on 10.000:sta wincapitalaisesta jonkinlainen joukko (en tiedä tarkkaa määrää). Jos wincapitalaisia on jäsenistössä 1.000, on se noin yksi (1) % koko EOK:n tarjoaman avun piirissä olevista.
Näyttää siltä, että EOK ei miellytä lakia rikkovia ja kansalaisten oikeuksia polkevia oman edun tavoittelijoita.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Et sinä voi laskea yhteisöjäsenten jäseniä henkilöjäsenten lukumäärään ja vielä väittää että miljoona henkilöä olisi hakeutunut EOK:n jäseniksi. Tuollainen on jo tyhmää.
hakeutunut EOK:n jäseniksi ?
ensinnäkin se,että Suomeen tulee EIT:stä kolme kertaa enemmän rangaistuksia vuodessa ihmisoikeusrikkomuksista
kuin pohjoismaassa yhteensä,joten ihmiset ovat alkaneet ajatella,jostain on saatavaa turvaa sen varalle
ja EOK on ainoa Suomessa toimiva järjestö tietääkseni ,mikä ei ole sidoksissa rappareiden kanssa jollain
tavalla,mikäli hinta tiedot pitävät paikkansa ei se jäsenistölle ole yhtään sen kalliimpaa kuin missään
muuallakaan,vaan päinvastoin ?
"EOK on ainoa Suomessa toimiva järjestö tietääkseni ,mikä ei ole sidoksissa rappareiden kanssa jollain
tavalla"
Kehnot ovat tietosi vapaamuurareista, järjestöistä ja suomalaisesta yhteiskunnasta yleensäkin.
Tuttavapiirin vaihto ja kattava lukuharrastus auttaisivat.