Eli tosiaan itse olen lukenut monilta eri palstoilta, että dobermannien erot ovat ilmeisestia aika suuriakin verratessa esim. suomen ja usan pentueita (siis tarkoitan lähinnä kokoa). Voisiko joku minua fiksumpi kertoa tähän syyn, itselläni ei rodusta ole kokemusta joten ihan mielenkiinnolla vaan kyselen. :)
Dobermannien erot
kokematon...
2548
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Lähtökohtana voidaan aloittaa ettei suomessa edes enää OLE koko rotua, vaan jotain sekarotuisia huiskähäntiä ja lurppakorvia joita kutsutaan doppereiksi, jostain syystä niille on jopa annettu dobberin paperit?????????????
Amerikan dobberi on hyvin toisenlainen. Siellä ihmiset eivät juurikaan harrasta näyttelyiden lisäksi muuta, eli ulkonäkö on ollut määräävä tekijä jalostuksessa jo pitkään. Eurolinjoissa sentäs on jäljellä vielä työkykyisiäkin yksilöitä. Itse en edes haaveilisi Jenkkikoirasta, vaan ottaisin kotimaisen. DObberi on kuitenkin etupäässä harrastuskoira!