Naamat mytyssä

On se kumma, että onpahan mikä tahansa hanke kyseessä, niin aina pitää löytyä vastaan haraajia. Jämsään ei voi enää pystyttää jäätelökioskiakaan ilman, että joku olisi jo asiasta hallinto-oikeuteen valitusta kiikuttamassa. Tai ainakin sillä uhkailemassa. Tuommoiset änkyrät pitäisi viedä saunan taakse ja lopettaa.
4308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Suomen positiivisimmassa ja yhteistyökykyisimmässä kunnassa Jämsässä kuvitellaan, että valittaminen ei kannata. Ei pidä paikkaansa. Vaasan yliopiston julkisoikeuden professori Eija Mäkinen selvitti tutkimuksessaan, että kunnallisvalitusjärjestelmän olemassaolo vahvistaa hyvää hallintoa. Se pakottaa kiinnittämään huomion laillisuuteen ja hyvään valmisteluun, mikä puolestaan rajoittaa mahdollisuutta epäasialliseen vaikuttamiseen.

Jämsässä heikko valmistelu on pakottanut toistuvasti päätöksentekijät mahdottomiin tilanteisiin. Päätös pitäisi saada kiireellä tehtyä, vaikka edellytyksiä päättämiselle ei ole valmistelulla luotu. Epäloogisuudet ja linjattomuudet herättävät tietenkin epäilyt mikä epäasiallinen vaikuttaminen on käsittämättömät päätökset aikaansaaneet.

Äänestä
  • "Jämsässä kuvitellaan, että valittaminen ei kannata. "

    No eipä se yleensä ole kannattanut. Yli 90 % tulee bumerangeina takaisin. Valituksia on kahdenlaisia. Suurin osa niitä, joilla yritetään vaan tehdä hankkeille kiusaa. Sitten on niitä tyhmien tekemiä, jotka eivät edes ymmärrä minkälaisia asioita HO:ssa ylipäätään tutkitaan.

    Äänestä

ovat myttynaamaista porukkaa! Ja aivan erityisen myttynaamaista väkeä näyttää siivilöityneen tälle palstalle. Vastenmielistä, niin vastenmielistä.

Äänestä
  • Kun luin kirjoituksesi vakuutuin että on niitä myttynaamoja ainakin yksi. Nii-in juuri SINÄ

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aurinkoinen. kirjoitti:

On se kumma, että onpahan mikä tahansa hanke kyseessä, niin aina pitää löytyä vastaan haraajia. Jämsään ei voi enää pystyttää jäätelökioskiakaan ilman, että joku olisi jo asiasta hallinto-oikeuteen valitusta kiikuttamassa. Tai ainakin sillä uhkailemassa. Tuommoiset änkyrät pitäisi viedä saunan taakse ja lopettaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu