Nuorille

ja miksei vanhemmillekin joille "tinnitus" on ilmaantunut yhtäkkiä ilman mitään näkyvää tai kuultavaa syytä tahi vammaa, tinnitus vain ilmaantui kuin tyhjästä.

Monille, varsinkin nuorille elämän murrosvaiheesa jolloin tunne-elämä käy kierroksilla ilmaantuu tinnitus ihan tuosta vain.

Näin kävi itsellenikin kymmenisen vuotta sitten voimakkaassa stressitilanteessa, tinnitus ilmaantui kuin salama kirkkaalta taivaalta, eräänä iltana korvat vain alkoivat huutamaan.
Tietysti pelästyin että mitä hemmettiä ja ei muuta kuin korvalääkäriin tutkimuksiin, tuloksena kuulo normaali, korvissa ei mitään vikaan, mutta tinnitus vain jatkui ja jatkui.

Tämä korvalääkäri oli ilmeisen viisas mies, sanoi sellaisen viisauden mikä sillä hetkellä tuntui suorastaan järkyttävältä ja täysin mahdottomalta ja ahdistavalta toteuttaa.
Hän totesi että älä kiinnitä asiaan mitään huomiota, opettele olemaan kuin tinnitusta ei olisikaan, opettele elämään sen kanssa, korvissasi ei ole mitään vikaa, mielesi sensijaan käy ylikierroksilla.

Siinä tilanteessa tämä tuntui mahdottomalta ajatukselta kun koko mieli oli fokusoitunut kuuntelemaan tinnitusta ja mitä enemmän sitä kuunteli niin sitä voimakkaamaksi se yltyi. Itseasiassa pelkäsin tinnitusta ja sitä että se ei lopu ikinä ja joudun kuuntelemaan sitä loppuelämäni. Päivät kuluivat tinnitusta kuunnellen, aivan kuin mitään muuta ei olisikaan kuin tuo tinnitus.

Myöhemmin alkukauhujen jälkeen mielen rauhoittuessa ajan kuluessa pelkoni tinntusta kohtaan hiljalleen katosi äänen muuttuessa tutummaksi. En kiinnittänyt siihen enää niin paljon huomiota minkä johdosta tinnitusvinkuna laimeni ja muut ajatukset alkoivat vallata pään aivan kuin ennenkin, elikkäs mieli tasaantui normaaliin uomaansa, kunnes hiljalleen huomasin että tinnitus katosi kokonaan.
Toki yrittämällä saan vinkunan edelleen kuuluville mutta kun tiedän mikä se on niin kuuluu vain sen ajan kuin haluan.

Elikkäs vaikka tämä kuulostaa epäuskottavalta niin tällaisen normaalin terveenkin korvan tinnitus on aivan normaalia kuulon tyhjäkäyntiä, jokainen saa tuon tinnitusäänen jossain vaiheessa esiin ja jatkuvuus riippuu siitä kuinka paljon ääntä säikähtää ja jää pelkäämään.

Ihmisen aistit, myös kuuloaisti on rakennettu siten että se mitä pelkää niin se voimistuu ja siihen kiinnittää koko huomionsa, tämä on luontainen puolustusreaktio vaaran kohdatessa. Tässä tapauksessa ihminen jää pelkäämään tuota tinnitusääntä.

Oheisen linkin takana on erinomainen kuvaus asiasta, olkaa hyvä ja lukekaa se ajatuksen kanssa ennenkuin ryhdytte turhanpäiten hyppimään parvekkeelta.

Sillä elämänne on vasta alussa, ei lopussa.

http://www.tinnitus.org/home/frame/translations/finnish-TRT1.htm
0207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

ssssssssssssssssssss kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu