Laitoin postiin eläkehakemuksen..tunteet niin sekavat..haikeutta ja luopumista että en jaksa ja pysty töihin enää.
Olen ollut työelämässä liki 40 vuotta,tässä sitä ollaan raihnaisena ihmisenä ,ikää lähemmäs 60 vuotta,sairauksia tullut viime vuosina niin,että lääkäri ehdotti että laitetaan eläkepaperit vetämään.
En tiedä miten käy,puhuvat että vaikea saada myönteistä päätöstä,mutta muuta vaihtoehtoa ei ole.
Tämä tyhjä tunne vaivaa sisintä,on lapset ja heidän perheet,mutta jotain puuttuu tai yksi vaihe elämässä on ohi,sitä tämä varmaan on.
Luopumisia elämässäni on ollut paljon,ja luulin jo että osaan niitä käsitellä,mutta ei se niin olekkaan.
Olen viime vuosina sairastellut paljon,leikkauksia pelkoineen käynyt läpi,odottamista tuloksista jne..
En vain saa tästä elämästä nyt jotenkin kiinni,voi olla joku välivaihe meneillä.
Miten teillä muilla,onko se ollut vain mukavaa ja iloista aikaa eläkkeelle jäänti,oletteko saaneet niistä eläkeläisten2 kiireistä "heti kiinni vai onko pitänyt ottaa lukua,kuten minä nyt?
Olen ollut aina iloinen ja toimeen tarttuva ihminen,mutta nyt olen jässähtänyt paikoille,arjesta en meinaa nähdä niitten pieniä iloja.
Olen ollut työelämässä liki 40 vuotta,tässä sitä ollaan raihnaisena ihmisenä ,ikää lähemmäs 60 vuotta,sairauksia tullut viime vuosina niin,että lääkäri ehdotti että laitetaan eläkepaperit vetämään.
En tiedä miten käy,puhuvat että vaikea saada myönteistä päätöstä,mutta muuta vaihtoehtoa ei ole.
Tämä tyhjä tunne vaivaa sisintä,on lapset ja heidän perheet,mutta jotain puuttuu tai yksi vaihe elämässä on ohi,sitä tämä varmaan on.
Luopumisia elämässäni on ollut paljon,ja luulin jo että osaan niitä käsitellä,mutta ei se niin olekkaan.
Olen viime vuosina sairastellut paljon,leikkauksia pelkoineen käynyt läpi,odottamista tuloksista jne..
En vain saa tästä elämästä nyt jotenkin kiinni,voi olla joku välivaihe meneillä.
Miten teillä muilla,onko se ollut vain mukavaa ja iloista aikaa eläkkeelle jäänti,oletteko saaneet niistä eläkeläisten2 kiireistä "heti kiinni vai onko pitänyt ottaa lukua,kuten minä nyt?
Olen ollut aina iloinen ja toimeen tarttuva ihminen,mutta nyt olen jässähtänyt paikoille,arjesta en meinaa nähdä niitten pieniä iloja.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kesti minullakin hetken, kunnes oloneuvoksen elämä alkoi muotoutua ihan ansaituksi. Minulla on ulkoilu ja liikunta ollut aina tärkeää ja minulla on harrastuksia, joita olen harrastanut koko elämäni. Lastenlasten hoitaminen silloin tällöin jarruttaa liiallista laiskottelemista ja antaa mukavan tunteen, että mummo on välillä avuksi. Myös minulla on yhden harrastusseuran 'paperitöitä'. - Edelleenkin pidän välillä 'kesä- ja talvilomaa' , jolloin vaan laiskottelen. Ja lukemista, ristikoita, leffoja ym kulttuuririentoja riittää. Ihmissuhteistakin täytyy pitää huolta, joten tapaan rakkaitani, ystäviäni ja tuttaviani silloin tällöin ihan ajan kanssa. - Kyllä elämä eläkeläisenä on upeata ja ihan oikeutettua ja kaikki tämä on on tärkeää oman mielenvirkeyden ja kuntoilunkin takia.
melkoisella vauhdilla tuo eläköityminen. Ensin 56-vuotiaana osa-aikaeläkkeelle (60 %). Työllistin täten nuoremman työtoverin ja osallistuin esim. kunnallispolitiikkaan ja vietin aikaa aviomiehen kanssa. Mies kuoli pari vuotta ennen eläkkeellejäämistä, siinä oli omat järjestelynsä. Seurasi suuri muutto asuttuani 37 vuotta samalla paikkakunnalla. Lapset muuttivat kumpikin tahoillaan. Kehitysvammainen sisareni, jonka edunvalvöja olen, muutti. Ensin lapset, sitten uusi miesystävä halusivat minut mukaan matkoille. Tänään käväisin jo Turussa ja pian lähden 130 km itään. Olen saanut olla terveenä, toivottavasti Sinun terveytesi kohenee, kun ei ole työstressiä. Täällä olen ankkuroitunut paikkakuntaan eläkeläisyhdistyksen kautta ja vienyt muita mukanani. Voi löytyä joku kannustava lähimmäinen, kun pikkuisen vielä lataat akkuja. Peukut pystyyn puolestasi.
sopeutua eläkkeellä olemiseen. Joskus vieläkin (olen täyttänyt 66) teen työkeikkoja. En tosin voi sanoa, että erityisesti kaipaisin työelämään. Arki on täyttynyt muusta ja luulen, että työyhteisön puute on korvautunut esim. tällä nettikirjoittelulla. Kun asun pääkaupunkiseudulla harrastuksista ei ole puutetta. Myös parissa yhdistyksessä olen mukana, samoin seurakunnan vapaaehtoistyössä.
Tuo "tyhjä tunne" vaivasi minuakin alkuun, mutta ei vaivaa enää. On kiva asettua illalla levolle ja ajatella, että aamulla ei tarvitse lähteä mihinkään, saa herätä verkkaisesti, lukea lehden ja seurata "pientä elämää" lintulaudalla ja pihapiirissä.
Niin, että melkein "lupaisin" sinulle, aloittaja, että ristiriitaiset tunteesi tasoittuvat ajan myötä ja koska olet kokenut paljon, kokemukset ovat sinulle arvokas pääoma. 'Tämä nimenomainen tilanne on vain sinulle uusi. Selviät siitä ja monet ovat kokeneet, että eläkkeellä ollessa terveyskin kohenee kuin itsestään, kun on aikaa ja voimia huolehtia siitä. Tsemppiä vaan!
sairauspv-rahalla, koska et ole saanut päätöstä. Minä olin myös sen 300 päivää, mutta se eläkepäätös tuli siinä vaiheessa kun päivärahaa oli maksettu n.pari kuukautta ennen sen loppumista.
Myönteinen päätös tuli ja olin ihan ihmeissäni, koska kaikki puhui ettei eläkkeitä kovin helpolla myönnetä. Pitkä työsarka on tullut tehtyä, kuten monella muullakin.
Keskussairaalassa käyn 4 krt/vuodessa edelleen neurologian poliklinikalla, eli hoito jatkuu. Silmän ja käden yhteistyö ei hyvin suju, pitää tarkkaan syynätä, että onnistuisi, nuo taidot oli tärkeintä työssäni.
Päätöksen odottaminen oli kaikista vaikeinta aikaa ja kun se tuli niin oli helpottava olo. Samalla tuli tunne, että tässäkö tämä elämä nyt oli, mitä nyt. Nuorena aloittaa työnteon ja sairaaksi päätyy, ketä kiittää tai kiroo.
Vuosi kulunut eläkkeellä ollessa ja elämä on tasaista, enkä mitään kiireitä kaipaa. Toivottavasti saat myönteisen päätöksen.
Kyllä olen sairauspäivärahalla,täyttyy päivät tässä keskikesällä.
Käyn myös neurologian polilla,aina tarvittaessa,minulla on ollut halvaus,vain toisella puolella,mutta aiheuttaa ongelmia..
Sitten on tullut keuhkoleikkauksia sun muuta..
Kyllä sitä miettii tässäkö tämä..onneksi kesä tulee,saan lapsenlapsen seurakseni kesäksi,on tärkeä jollekkin,minua tarvitaan sitähän tämä on..paikkansa etsimistä elämässä.
Sitä luulee olevansa vahva ja elämän kolhima,että kestää jo mitä vain,mutta kummallinen ihmismieli on,suree jotain sellaista mikä on ollut vaikeaakin,raskasta,ja ei halua nähdä niitä hyviä puolia,pitää kiinni tutussa ja turvallisessa,vaikka ei pysty enää siihen.
Kiitos teille kaikille kannustavista kommenteista hyvää kesää toivottelen ja itse jään odottelemaan mitä kuuluu...