Mitä tehdä kun koulu ei noudata Kiva Koulu hanketta vaikka on siinä mukana? Koulussa usean oppilaan sekava kiusaamistapaus. Kiusaajan äiti on ns. leijonaäiti, joka syyttää, haukkuu ja uhkailee kiusaajaoppilaita. Kiusaajien äidit eivät uskalla/jaksa keskustella leijonan kanssa. Luokan opettajan rooli on vähän sekava.
kivakoulu
matru
31889
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Pelkkiä kiusaajia, ei yhtään kiusattua.
kiitos selvennyksestä siis kiusatun äiti on se jellona.
Olisiko hänellä jopa hieman syytäkin? Jokainenhan meistä omiaan puolustaa, joskus jopa aiheettomastikin. Jos oma lapsi on kiusattu niin silloin on kyllä syytäkin häntä puolustaa vaikka hieman vahvemminkin sanakääntein varsinkin, jos koulu ei sitä tee.
Tehokkaasti juttuun puututaan rikosilmoituksella. Kiusaaminen täyttää usein monenkin rikoksen tunnusmerkistöt, jotka eivät murene sillä, että ne tehdään koulun alueella. Kiusaaminen pitää usein sisällään tavaroiden rikkomista, joka on vahingontekoa. Töniminen, tuuppiminen ja lyöminen on pahoinpitelyä. Tavaroiden luvaton ottaminen on vähintäänkin luvatonta käyttöä tai näpistystä, joskus jopa varkautta jne. Kiusaaminen puolestaan on epämääräinen käsite, jota ei edes kunnolla ole määritelty mutta useinhan se juuri noista em. asioista koostuu.
Kiusattujen vanhemmat ja kiusatut voivat aivan hyvin tehdä tällaisia seikkoja sisältävästä kiusaamisesta rikosilmoituksen poliisille vaikka tekijät olisivat vielä ala-asteella. Poliisi tutkii jutun aivan, kuin aikuistenkin tekemät rikokset. Tutkintaan osallistuvat myös sosiaalityöntekijät, jotka jatkavat asian selvittämistä poliisin esitutkinnan jälkeen. Rikosoikeudellista rangaistusta ei alle 15v lapselle tule mutta muita toimenpiteitä kylläkin. Tällaisia ovat mm. lastensuojelulliset toimet.
Kiusaamista ei tule sallia missään muodossa, eikä sille hyväksyntää etsiä! Kiusattuja tai heidän vanhempiaan ei myöskään tule syyllistää asiassa. On muistettava, että kyse on lapsista, joiden tunne-elämä on vielä hyvin kehittymätöntä ja siksi erityisen suojelun alaisena.
Kiusaamista ei todellakaan pidä hyväksyä. Meidän poikaa on syytetty puolta isomman pojan kiusaamisesta ja kun häneltä kysyttiin miten sen sais loppumaan, hän sanoi, että sitten kun se lopettaa tönimisen ja hakkaamisen. Siis se kiusattu lopettaa. Tässä nyt mietitään, että mitenkähän päin tämä asia oikein on. Tiedossa on, että tämä 'kiusattu' uhkailee toisia saadakseen tahtonsa läpi. Itse kielsin omia lapsiani menemästä niille kylään jo vuosia sitten, koska sen perheen lapset omien lapsieni mukaan ajavat toisiaan veitsi kädessä, tönivät ja lyövät. Myös meidän lapsia. Ja jos muut lapset puolustautuvat ne kertoo heti, että heitä kiusataan. Tämä tarina on tullut vastaan monen lapsen suusta. Niilläkin on sellainen äiti, joka tulee heti pienimmänkin konfliktin takia lankoja pitkin ja huutaa. Esim pikkuauton lainaamisesta. Lainaajan sisar sanoo, että meidän lapset varasti, kun omani ja siellä paikalla olleet muut lapset sanovat, että antoi lainaan. Täällä on pieni yhteisö ja tietysti puhutaan mitä tapahtuu. Ko perheellä on kokoajan sota joitakin muita perheitä vastaan lasten asioissa.
Ei oikein nyt tiedä mitä tekisi. Kesäkin tulossa. Antaisiko asian olla ja toivoa, että syksyllä on paremmin. Meinataan nimittäin vaihtaa lasten koulua tämän asian takia.
Nimimerkin "Kaameeta" viesti antoi hyvän kuvan siitä, ettei kiusaaminen todellakaan aina ole koulukiusaamista. Koulun on todella vaikea puuttua asiaan, johon on vedetty useita keskenään sotivia perheitä. Jos siellä kotona ei asioihin saada järjestystä, vaikeaa se on koulussakaan. Nuo leijonaemoäidit kun haukkuvat ihan yhtä hanakasti meidät opettajat, jos satummme sanomaan edes puolikkaan poikkipuolisen sanan heidän lastensa käyttäytymisestä muita kohtaan. Kokemusta on. Ei saisi yleistää, mutta hanakimpia omien lastensa puolustajia ja heidän rötöstelyjensä kieltäjiä ovat ainakin minulla olleet korkeasti koulutetut (lääkärit, poliisit...). Paha siinä on mennä opettajana hyppimään heidän varpailleen - hyvä, ettei lakitoimilla uhkailla. Ikävää, että kiusaaminen tuntuu edelleen olevan aivan liian yleistä. Kunpa meille opettajille annettaisiin oikeasti keinoja työrauhan ja mukavan ilmapiirin säilyttämiseen...Velvollisuuksia kyllä on!
Vai ope ope ope haluaa että heille annetaa keinoja työrauhan ja ilmapiirin säilyttämiseen. Onkos nyt unohtunut se opettajan rooli siellä koulussa kokonaan, vai onko ideakoppa tyhjä ?
Kiusaaminen on niin ala-arvoista kuin voi olla. Totta kai siihen pitää puuttua. Meillä asia meni niin, että otin asian puheeksi koululle, he tekivät omat systeeminsä. Nyt seuraan, että homma toimii. Ja jos ei toimi, niin oikeasti suutun ja vien asian poliisille. Siinä sitten saa opettajakin miettiä, tekikö kaikkensa asian ratkaisemiseksi. Tässä vaiheessa luotan, että koulu tekee sen minkä lupaa
Ope ope ope. Ei ole tarkoitus hyppiä kenenkään varpaille, jos et sitä käsitä, olet väärässä ammatissa. Tarkoitus on huolehtia siitä, ettei kukaan lapsi joudu kiusatuksi sen paremmin koulussa ja siinä olet oikeassa, muuallakaan!
Vastuussa tästä ovat kaikki aikuiset, niin koulu, koti, kuin muutkin toimijat. Kodit ovat tietenkin avainasemassa ja koulu silloin, kun vanhemmat eivät näe jälkikasvunsa tekemisiä. Kasvatusvastuu ei tietenkään ole koulun vaan vanhempien. Mutta vastuu kiusaamiseen puuttumisesta on tosiaan meillä kaikilla.
Erilaisia puuttumiskeinoja on sitten monia. Keskustelut, koulun toimenpiteet, kotien omat toimenpiteen jne. Viimeisenä keinona on sitten tuo rikosilmoitus, jos muu ei ole auttanut. Sitä kautta käynnistyy virallinen linja, joka oman kokemani mukaan on usein auttanut.
Siitä varpaille hyppimisestä. Kun rikosilmoitus on tehty ei siinä silloin enää katsota vanhempien yhteiskunnalliseen asemaan vaan asia selvitetään pohjia myöten. Rikoslilmoituksen tekoa ei tarvitse pelätä tai hävetä. Se kannattaa tehdä, jos muu ei auta!
Aina puhutaan koulukiusaamisesta. Eikö kiusaamista ole kesällä, tai iltaisin tai muulloin kuin kouluaikana. Ihan kuin koulukiusaaminen olisi koulun toimintaa. Avatkaa jo silmänne! Koulu on sivullinen täsäkin asiassa. Vainko koulu voi ratkaista tämän ongelman?
Tuskin tulen tätä tekemään eläkeikään asti. Nyt kymmenisen vuotta "uraa" takana, josta suurin osa ONNEKSI toisella asteella. Minun opettajuuttani tai sitä, mahdanko olla oikeassa ammatissa, saa ihan vapaasti arvostella. Teen tätä rahan takia kuten suurin osa työssäkäyvistä. Mitään kutsumusta tms. tässä ei tasan ole. Enkä tosiaan ole luokanope vaan aineenopettaja. Mutta se siitä.
Haluan vain oikaista sen keinojen antamisasian. Kun otin omasta työstäni virkavapaata ja kokeilin yläkoulun opena oloa, huomasin, miten kiihkeimmät vanhemmat koulun toimiin suhtautuivat. Vaikka tarkoituksena on vetää kodin kanssa yhtä köyttä, tuntui, kuin olisi Bosnian sodassa ollut. Tultiin ihan oikeasti lankoja pitkin päälle, soiteltiin myöhään illalla kännykkään yms. Ja ihan oikeasti puolitosissaan uhkailtiin lakitoimilla, jos kiusaamisasian tutkimista jatketaan. Meidän poika ei kiusaa, tämä on kunnianloukkaus! Keskusteluhan se on pitkälti koulun keino puuttua kiusaamiseen, tiedän sen ja toimin myös niin. Mutta jos kiusaaminen on fyysistä, tuntuu, ettei voi mennä väliin, tai asia käännetään open syyksi. Sitten se olisi ope, joka kajoaa fyysisesti oppilaaseen, jos hänet vaikka irrottaa voimaa käyttäen alla olevan päältä. Kaikkea tällaista.
Pointti vielä syvemmällä oli se, että kaikki lasten keskinäinen kiusaaminen ei todellakaan ole koulukiusaamista; vain se, mikä tapahtuu koulussa ja kouluaikana. Näin minä sen koen enkä ole henkilökohtaisella tasolla mitenkään kiinnostunut sitä, mitä penskat kouluajan ulkopuolella touhuavat. Eikös se virkavelvollisuuskin johonkin lopu? Vapaa-aika on sitten vapaa-aikaa enkä halua silloin kasvattaa kenenkään lapsia paremmiksi kansalaisiksi.
Osuit naulan kantaan, juuri tuo oli pointtini. Kiitos hienosta viestistä!
Jokainen meistä opettajista ja myös vanhemmista haluaa varmasti, että ketään ei kiusattaisi. Ongelma vaan on siinä, että todellakin ummistetaan silmät siltä mitä muulloin tapahtuu. Usein onkin niin, että kiusaajallekin kouluympäristö antaa paitsi suojan myös yleisön toteuttaa kiusaamista maksimihyödyllä. Onhan kiusaajallakin oikeus käydä koulua turvallisessa ympäristössä. Jos todella halutaan, että kiusaaminen loppuu, on varottava alleviivaamasta sanaa koulu ja alettava puhumaan pelkästä kiusaamisesta. Kiusaaminen on vanhempien asia, ei koulun.
No niin. Nyt päästiin asiaan.
Edelisissä kysytään, eikö kiusaamista tapahdu koulun ulkopuolellakin. Tapahtuu mutta silloin ei puhuta kiusaamisesta vaan ne tapaukset tutkitaan niiden oikeilla nimillä, erilaisina rikoksina, pahoinpitelyinä, vahingontekoina, laittomina uhkauksiana, luvattomina käyttöinä ym. Pointtini on se, ettei koulun ulkopuolella juurikaan puhuta kiusaamisesta, puhutaan laittomista teoista niiden oikeilla nimillä eli puhutaan rikoksista. Rikos on rikos vaikka sen tekisi alle 15v henkilökin.
Tästä päästään lempiaiheeseeni, joka on se, että meidän tulisi unohtaa koko kiusaaminen- tai koulukiusaaminen-termi. Sellaista ei ole määritelty oikeastaan mitenkään, eikä sen taakse pitäisi kätkeä tai vähätellä kouluaikana tapahtuvia laittomia tekoja, jotka täyttävät rikoksen tunnusmerkistön. Esimerkiksi pahoinpitely on pahoinpitely tapahtuu se sitten kadulla tai koulun käytävällä ja se tulee saattaa tutkintaan.
Siinä olen opejen kanssa täysin samaa mieltä, ettei koululle voi sysätä kasvatusvelvollisuutta. Koululla on velvollisuus opettaa erilisia taitoja, ei kasvattaa. Se on yksiselitteisesti kodin tehtävä. En usko, että lapsistaan välittävät vanhemmat edes haluavat, että heidän jälkikasvuaan kasvattaisi joku muu, kuin he.
Tuoss ylempänä jo totesin, että koulukiusaaminen-termi tulisi unohtaa ja puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Samoin ongelmat tulisi hoitaa niiden vaikeusasteeseen tarvittavilla keinoilla. Hyvä on usein parhaan pahin vihollinen. Tarkoitan sitä, että usein hyvää tarkoittavat teot kääntyvät itseään vastaan ja tilanteen selvittämiseksi on otettava käyttöön järeät ja kaikkia osapuolia herättävät keinot, esimerkiksi rikosilmoitus. Olen usen huomannut sen auttavan koulussa tapahtuvien vahingontekojen, pahoinpitelyitten tai varkauksien lopettajana.
Juuri näin! Me opettajat emme ole lainvalvojia emmekä viranomaisia, joten me emme voi tutkia koulun puolelta näitä kiusaamisia perin pohjin. Siksi on todellakin syytä heittää koulukiusaaminen-termi arkaistiseen romukoppaan ja puhua asioista niiden oikeilla nimillä myös koulussa. On se kummallista, että jos oppilas lyö toista koulussa, se on kiusaamista, mutta muissa paikoissa nimike on ihan eri.Ja jos opettaja menee leikkimään kiusaamisasioissa poliisia, hän tekee väärin. Oikea taho siis hoitamaan nämä laittomat uhkaukset, lievät pahoinpitelyt yms. Silloin meille jäisi enemmän aikaa ja resursseja perusopetustyöhön.
Justiinsa näin! Eikä ne jellonaäidit/-isätkään siellä poliisiasemalla kuulustelussa niin kauheasti melskaa :)
ne melskaa puhelimessa. Soittaa jokaikisestä pienestäkin väärinkäsityksestä. Jos niiden lapset vähänkään ovat riidoissa tai huonoissa väleissä toisten lasten kanssa ne saa sen kyllä selville. Ja sitten soitetaan. Niiden lasta on kiusattu. Eli oltu eri mieltä ja sanottu se niille.
Eikö lasten normaaliin kasvamiseen kuulu, että ollaan eri mieltä ja vähän kinastellaan toisten kanssa. Siinähän haetaan rajoja.
Meidän kylällä on tapahtunut tosi ikäva kiusaamistapaus. Poikaa on potkittu ja lyöty. (ei meidän ole kumpikaan osapuli). Sama poika on kiusannut muita. Äiti sanoo, että se johtuu kiusaajisa. Eli omassa lapsessa ei missään nimessä mitään vikaa. Kiusaajat sanoo, että se ensin tönii. Myös muutamat, jotka ei kiusaa sanoo, että se tönii ja tuuppii. Miten ihmeessä saat esiin tällaisesta tapauksesta totuuden? Kaikki lyö toisia? häh?
Ensin pelotti, sitten oksetti. Ope ope kommentit ovat kylmää, raakaa luettavaa. Niistä ei paljon inhimillisyyttä ja myötätunnon elettä herahda.
Kiusaaminen koulussa kuuluu koululle luonnollisesti. Opettajat ovat siellä vastuussa lain määräämästä turvallisesta koulukäynnistä. Tätä lain kohtaa he eivät voi jättää sivuuttamatta. Eli jokaisella on oikeus turvalliseen koulun käyntiin.
Vapaa-ajalla kaveriporukat valikoituvat ihan eri tavalla kuin koulussa. Harvoin kaverit kiusaavat toisiaan tai koulussa kiusaajat olisivat ylimpiä bestiksiä. Kotona eli siellä vapaa-ajalla hakeudutaan harrastuksiin ja kaveriporukoihin eri kriteerein. Tuskin kukaan hakeutuu samaan porukkaan jos yksikään kiusaisi koulussa.
Otetaan vertaukseksi työpaikkakiusaaminen. Miksi ei voi olla koulukiusaamista ? Totta kai voi olla, sillä se kiusaaminen tapahtuu koulussa fyysisesti. Ihan samalla tavalla kuin työpaikkakiusaaminen tapahtuu työpaikalla.
Ainahan sitä kiusaamisesta on siellä koulussa ollut ja tulee olemaan. Kehitetään sitten vaikka mikä kiva-projekti, niin sitä on ja tulee olemaan. Ei se koskaan pääty. Se, että miten siihen reagoidaan on kiinni myös opettajasta. Kiusaaminen tapahtuu yleensä välitunnilla. Missä on välituntivalvoja ? Montako heitä on ? Valppaus on yksi keino ennaltaehkäistä kiusaamista.
Minkä verran koulussa puhutaan kiusaamisesta ? Onko monellakaan opettajalla kykyä puhua asiasta ? Opettajat eivät yksin ratkaise kiusaamisen ongelmaa, mutta he ovat avainhenkilöitä siellä koulussa puuttumaan, puhumaan asiasta. Useinhan kiusaaminen tulee esille sieltä kodin kautta. Minusta sekin on luonnollista, että vanhemmat ottavat yhteyttä kouluun. Toki pitää kelloon katsoa ja miettiä sanansa tarkasti, ettei kandidaatti tai peräti maisteri saa hernettä nenäänsä. Kuka lapsen asiaan puuttuu jos opettaja sitä ei tee ? Vanhemmat aivan juuri ne opettaja kunnan inhoamat vanhemmat.
Ja tiedättekö miksi opettajat inhoavat vanhempia ? juuri siksi, että he puuttuvat asioihin, vaativat selityksiä ja vastauksia joita opettaja ei ole kyvykäs antamaan.
Lopuksi huomautan, että on olemassa hyviä opettajia, jotka osaavat hoitaa hommansa sekä puuttuakin tarvittaessa asiaan. Ja niille vanhemmille, joilla lapsi joutuu kiusatuksia koulussa. Tehkää rikosilmoimoitus ja tehkää se myös rehtorista sekä opettajasta jotka ovat jättäneet suorittamatta virkavelvollisuutensa.
Olen ajoittain kirjoitellut näistä kiusaamisaasioista ja yrittänyt selittää tätä samaa asiaaa. Kiusaamisjutut eivät todellakaan aina ole yksinkertaisia ja se, kuka on "syyllinen", kuka ei, voi olla monimutkainen asia selvitettäväksi.
Koulukiusaaminen on sanana moniselitteinen ja edes kaikki vanhemmat eivät näytä sitä täysin hahmottavan. Toisille kiusaamista on jo tuo mainittu eri mieltä oleminen jostakin asiasta ja se, kun lapset RIITELEVÄT. Sehän ei kiusaamista ole.
Julkisuuteen nostetaan iltapäivälehdissä räikeimpiä tapauksia ja niiden taustat jätetään kaikessa rauhassa kertomatta. Tästä osa vanhemmista vetää omat johtopäätöksensä ja kun tämän päivän ihmisistä osa kuvittelee iltapäivälehtien ja Seiskan edustavan journalismin huippua ja selvittävän asiat perinpohjaisesti, tulokset ovat takuuvarmat:: jo pieni kärhämä vaikuttaa koulukiusaamiselta ja todellisia tapahtumia ei edes haluta oikeastaan selvittää.
Saman ilmiön täälläkin näkee: ei kaikkien pyrkimyksenä oikeasti ole etsiä ongelmiin ratkaisua tai kuulla muiden mielipidettä; pääasia on se, että pääsee mussuttamaan ja valittamaan siitä, kuinka HIRVEÄ paikka koulu on.
Oppilaiden kanssa asiat aina saa selvitettyä, mutta joillekin vanhemmile ei edes se kuuluisa rautalankamallin vääntäminen auta. Jos vanhemmilla on taustalla edes pieniä kokemuksia koulukiusaamisesta - tai siitä, mitä he sellaisena ovat pitäneet - he reagoivat lastensa tuntemuksiin herkästi yli. Ja kaikkein kovaäänisimpien vanhempien lapset harvoin ovat hekään sieltä hiljaisimmasta päästä. Se, miten huonosti jotkut vanhemmat jälkikasvunsa tuntevat, on oikeasti aika surullista. Lapsi koulussa ja lapsi kotona voi olla kaukana toisistaan. Tätä realiteettia jotkut vain eivät millään hahmota.
Hui mikä ope. Minua saa kyllä ihan vapaasti arvostella, kuten sanoin. Nimimerkkien takanahan täällä vain toimitaan.
Tekeekö se minusta huonon, tunteettoman tai kylmän opettajan, kun en vapaa-ajallani puutu lasten ja nuorten keskinäisiin kahnauksiin? Jos joku lapsi tai nuori sanoo toista ostarissa ääliöksi, en puutu siihen, koska se ei ole minun asiani - vaikka sattuisin opettamaan kyseisiä henkilöitä.
Työajallani puutun ihan varmasti, jos kusaamista tapahtuu. Kaksi vuotta sitten jouduin puuttumaan niin maan perkeleesti, että sitä alkoi jo kyseenalaistaa omaa ihmisarvoaan. Keskustelupalsta ei ole oikea paikka kertoa sen kiusaamistapauksen taustoista, mutta voin sanoa sen verran, että se oli opettajallekin rankkaa. Pääkiusaajan toinen vanhemmista oli poliisi ja siinä alettiin jo uhkailla minua tavallaan poliisin roolissa. Jouduin sanomaan, että olet nyt valitettavasti samalla lailla vanhempi kuin muutkin vanhemmat etkä voi nyt toimia poliisina ja että jos haluat asiaa tutkittavan rikosmielessä, pitää laittaa ulkopuolinen poliisi hommiin. Parin viikon ajan kaikki illat menivät puhelimessa notkumiseen, kun asianosaisten vanhemmat halusivat keskustella. Ja minähän keskustelin, kotona ja koulussa.
Opettaja ei ole kone, joka jaksaa käyttää kaiken aikansa lasten ja nuorten asioiden vatvomiseen. Kyseisen kiusaamisjupakan selvittelyn jälkeen olin henkisesti ja fyysisesti niin hajalla, että päätin tehdä vain sen, joka minulle työaikana kuuluu. Silloin puutun ja keskustelen ihan varmasti, jos satun havaitsemaan kiusaamista. Eli hoidan siis sen, mikä minulle virkavelvollisuutena kuuluu. Te minua arvostelevat ette sitä varmaan halua uskoa, mutta näin on. Työnantajan puolelta siitä on tullut kiitostakin, kun uskallan puuttua ja nostaa kissan pöydälle, oli lapsen /nuoren vanhempi kuka hyvänsä.
Kysyit, miksi opettajat inhoavat vanhempia? Minun kokemukseni mukaan valtaosa vanhemmista on hyviä ja yhteistyöhaluisia tyyppejä, joiden kanssa on kiva toimia. Mutta kun on niitäkin, jotka kääntävät myös lapsensa opea vastaan. Kotona naureskellaan ja haukutaan opettajia eikä sitä jätetä kertomatta koulussa. Helposti tehdään sekin virhe, että uskotaan mieluummin omaa lasta kuin opettajaa esim. jos koulussa on sattunut jotain. "Meidän tyttö sanoo, ettei se ole mitään tehnyt, taidat vain pitää häntä silmätikkuna jne." Kurjaa.
Summa summarum: meitä on moneen junaan. Nyt ope ope ope kiittää ja kuittaa ja aloittaa opinnäytetöiden arvioinnin.
Älä ota näistä turhista provoilijoista pulttia! Se on turhaa. Heidän tavoitteenaan ei ole keskustelu vaan se, että toisia saa haukkua!
Saa siinä sitten ihmetellä sitä mistä lapset ne kiusaamistaitonsa oppivat!
Minulla poliisista on taas myönteinen kokemus. Jo opettajan urani alkuvaiheessa osasin käyttää poliisin palveluja hyväksi ja apua olen aina saanut. Tämä poliisi ei ole ystäväni, vaan ihan virkapoliisi, jonka lapsia tosin olen opettanut yläasteella. Kun jokin asia tuntuu epäselvältä itse ratkasitavaksi ja haistan lain vaatimukset siinä, kysyn neuvoa tältä luottopoliisilta. Apua olen sanut niin koulun henkilökuntaa kuin vanhempiakin koskevissa selvitystä vaativissa tapauksissa. Näitä on ollut siis myös koulun sisällä, mutta myös vanhempien hyökkäykset olen saanut torjuttua poliisin avulla. On niillä sen verran vielä arvovaltaa. Yksi hyvin tärkeä ohje on ollut minulle se, että älä koskaan tutkin koulun ulkopuolella ja koulun ulkopuolisia asioita, siihen ei ole opettajalla oikeutta. Tämä on hyvä muistaa paitsi opettajien mutta myös vanhempien. Ilmoitusvelvollisuus toki opettajilla on silloinkin tietyissä asioissa. Lakia on kaikien noudatettava.
allekirjoitan täysin, että vanhemmat eivät tunne lapsiaan. Samoin on koulumaailmassakin. Ei opettajat tunne oppilaitaan.
Tästä aiheesta oli hyvä kirjoitus kodin kuvalehdessä nro 10 "mitä opettaja ajattelee yläkoulusta". Suosittelen kaikille vanhemmille mutta myös opettajille luettavaksi. Mielellään kahteen kertaan, sillä siinä oli opettajan näkemys asiaan. Artikkeli avautuu parhaiten lukemalla koko juttu, mutta siteeraan pari kohtaa lyhennettynä:
" yläkoulu on kuin yritystori (jonkin oppiaineen opettaja) koettaa myydä tuottaan ( oppiaine) mahdollisimman tehokkaasti. Yksi aineenopettaja voi opettaa yhden kouluviikon aikana toista- tai useampaa sataa oippilasta. Jos opetusryhmän koko on 24 oppilasta ja jolla on 7 opetusryhmää, työviikolle kertyy 168 oppilasta. Kullekin opettetaan kolme tuntia viikossa.
"Koko koulun läpäisee moni asia, esimerkiksikiusaaminen: se ylittää luokka- ja ryhmärajat, koulun pihat, bittiaidat. Usein opettajat ja luokanvalvoja ovat viimeisiä, jotka tietävät."
"Koko koulukiusaaminen on harjaanjohtava termi, koulu on usein lähinnä kiusaajan ja kiusatun yhdistävä paikka; itse kiusaaminen saattaa tapahtua paljolti myös kouluajan ulkopuolella. Entistä enemmän pitäisi tarkastella, mistä kumpuavat tarve,,,,,
Suosittelen lukemaan.
Ja tulit takaisin mussuttamaan ( lainatakseni lempisanaasi) ammattikasvattaja....tervetuloa =)
Tulin takaisin "mussuttamaan". Heikko luonne kai olen...
Olen lausunut mielipiteeni sekä Suomen yläkouluista että koulukiusaamisesta useita kertoja. Se, että yläkoulun opettajat eivät tunne oppilaitaan, ON minusta ongelma. Olen TÄYSIN samaa mieltä kanssasi.
Kodin Kuvalehti nyt on... mitenhän tuon kauniisti sanoisi? Lehti? Mikään ei tee sen toimittajia Suomen koululaitoksen asiantuntijoiksi. Koulukiusaamisesta puhuminen näyttää olevan trendikästä ja kaikkien kunnon perhelehtienkin on siis luonnollisesti asiaan kantaa otettava. Sanamuodot ovat ehkä lievemmät kuin kunnon otsikoita repivissä sensaaatiohakuisissa lehdissä, mutta toimintatapa on periaatteeesa sama: se yksi totuus on olemassa ja sitä "myydään" ihmisille.
Yhä edelleenkin väitän, että koulukiusaaminen on pientä verrattuna siihen, millaista se ennen oli. Tapausten tuomittavuutta se ei vähennä ja VÄÄRIN koulukiusaaminen on, mutta objektiivisesti tarkasteltuna tilanne ei mitenkään katastrofaalinen läheskään kaikissa kouluissa ja koulumuodoissa ole.
Korjattavaa toki on. Yläkoulun toimintatapojen ja -mallien uudelleenarviointi olisi tuikitarpeellista. Siitä kukaan ei kuitenkaan mitään puhu. Liian suurien koulujen välttäminen olisi toinen ilmiselvä rastkaisu, mutta poliittista tahtoa tähän ei näytä löytyvän: suuri on aina vain edelleenkin kaunista.
Tästä huolimatta VÄITÄN, ettei tilanne korjaudu haukkumalla ja marisemallakaan. Yhteiskunta on muuttunut. Niin koulun kuin kasvattajien kotonakin on siihen reagoitava. Yhteistyötä tarvitaan. Vaivannäköä tarvitaan. Vaikka kouluissa millaisia tuhattaitureita olisi, ilman kotia ja sen työpanosta ongelmat eivät katoa.
Ja edelleenkin väitän, että jos koti suhtautuu kouluun myönteisesti ja tukee koulun työtä & odottaa lapselta ASIALLISTA toimintaa, lapsi useimmiten TOIMII koulutyönsä suhteen asiallisesti. Jos asenne on kielteinen ja omissa toimissa ei kritisoitavaa nähdä, minkäänlaisia pulmia ei helppoa työstää ole.
Ja kaikella kunnioituksella edellisten sukupolvien opettajia kohtaan; kyllä koulu totisesti on muuttunut! Opettajien asema on muuttunut. Suomalainen koulu on erittäin rento paikka verrattuna vaikkapa saksalaiseen kouluun, jossa opettajia on herroiteltava ja rouviteltava. Mitenhän se maistuisi suomalaisille? Olisiko se sitä "arvovallan palauttamista", josta osa vanhemmista haaveilee? Ilmeisen traumaattiset ovat joidenkin ihmisten kokemukset omana kouluaikanaan olleet, mutta linja on hakusessa: jos kuri on kova - koulu toimii väärin. Jos koulussa ollaan rentoja ja toverillisia - kuri on LIIAN LÖYSÄ!
Jep. Kasvatustyö EI helppoa ole. Nyt keskityn kuitenkin Jääkiekon mm-kisoihin. En siis mussuta enää...
Se kodin kuvalehti on mikä on mutta kirjoittaja sille artikkelille oli etelä-suomalainen äidinkielen opettaja. Joten hänellä lienee asiaan jotain tietopohjaa ? Olettaisin....toivoisin...luulisin....
Eihän mikään lehtijuttu ole koskaan objektiivinen, ei edes tämä mutta tässä opettaja toi hienosti, taitavasti asioita esille kertoen päivästä niin että vanhemmatkin tajuavat sen päivän sisällön opettajan silmin. Se oli se pointti.
Me ei olla Kiinassa, Saksassa eikä edes Ruotissa. Jos meillä alettaisiin muuttamaan radikaalisti mallia peruskoulun suhteen olisi edessä muutos myös opettajien koulutuksen suhteen. Ei kaikki käy käden käänteessä. Vaatisi molemmin puolista asennemuutosta, että herrottelu asteelle menisi tämä homma. Tällä hetkellä pitäisi ehkä kuitenkin panostaa siihen, että nämä nykyiset opettajat pärjäisivät työelämän haasteissa. ( isot ryhmät, yhteiskunnan muutos, haasteet, säästäminen jne)
Kiusaamista ei tule hyväksyä. Ehkä meillä pitäisi vielä opettaa sekin, että epäasiallisen käytöksen kun vaihtaa asialliseksi, moni kiusaamiselta tuntuvakin asia vaihtaa näkökulmaansa.
Mitä tehdä kun koulu ei noudata Kiva Koulu hanketta vaikka on siinä mukana? (Lainaus)
---koulu ei noudata? Kuulostaa ennemminkin siltä, etteivät oppilaat ja heidän vanhempansa noudata. Kiva koulu -hanke ei voi toimia vain koulun tekemällä työllä, vaan myös oppilaiden ja heidän vanhempiensa on sitouduttava hankkeeseen ja sen pelisääntöihin.
Niin, mutta mieti sitä miten se yhteistyö voi toimia kodin ja koulun välillä kun lukee täälläkin opettajan / "opettajjan" kommentteja.....
Vastuu on toki jokaisella osapuolella, mutta se päivän vastuu on opettajilla. Vai haluatteko, että vanhemmat tulevat valvomaan päivän kulkua ja lasten turvallisuutta, kun te ette siihen pysty ? Älä vieritä vastuuta, vaan kanna vastuu. Jatkuvasti jauhatte, kuinka vastuu on kodilla mutta ei teillä. Missä vaiheessa te alatte kantamaan sitä omaa osuuttanne vastuusta ? Missä vaiheessa sitä kannetaan yhdessä ? Tuskin missään, jos vanhemmat jotain kysyy, kommentoi niin se otetaan heti arvosteluna, pahana asiana vaikka todellisuudessa usein (KOROSTAN USEIN E I AINA) on kyse opettajan kyvyttömyydestä hoitaa asia tässä ja nyt.
Mikäkli haluatte lastenne asiat kuntoon, niin katsokaapa peiliin. Tai käykää katsomassa naapurin peiliin. Oma apu paras apu!
Niinpä niin. Sitä tässä on varmaan moni yrittänyt ja kun ei ole vikaa löytynyt on sitä lähdettävä etsimään seuraavasta tahosta. . . ;)
Koulussahan opettajilla on muutakin tekemistä kuin kytätä kuka kiusaa ketä miten siellä nimitellään. Opettaminenhan niiden pääasiallinen työ on. Opettajilla ei käsittääkseni ole enää kovinkaan paljon työkaluja lasten ojennukseen. Ja monien lasten perheessä puuttuu kokonaan kunnioitus opettajia kohtaan. Sieltähän ne pennut oppii miten opettajille puhutaan.
Valitettavasti kuitenkin opettajat näkevät riitojen/erimielisyyksien lopputuloksen. Eivät tiedä mitä on alunalkaen tapahtunut, eikä niillä ole aikaakaan selvitellä lasten välisiä kahinoita.
Jotkut porukat vaan käyttäytyy huonommin kuin muut. Niin se on aina ollut. Me sanotaan meidän lapsille, että pysykää erossa niistä ja niistä. Olen jopa kieltänyt lapsiani menemästä joihinkin luokkatovereidan kotiin kuultuani miten niissä sisarukset käyttäytyvät toisiaan kohtaan. Onneksi uskovat.
Olen myös sitä mieltä, että osansa tämän päivän lasten huonoon käytökseen ovat antaneet jotkin pelit. Monet vanhemmat antavat ala-asteikäisen lastensa pelata k-18 pelejä. Meilläkin on yritetty tuodan niitä kavereilta lainaan. Jotkut vaan ei tajua, että se k-18 on siihen peliin laitettu syystä. Ei se ole lasten kiusaksi siihen laitettu.
Ap. viestin kirjoittaja nimenomaan kirjoitti, että yksi vanhemmista haukkuu jne. Siitä päättelin, etteivät kaikki vanhemmat ole halukkaita noudattamaan pelisääntöjä. Ope ei voi puuttua siihen, jos vanhemmat keskenään tai vanhemmat & kiusaajalapset selvittelevät asioita koulun ulkopuolella. Siihen tuo haukkuminen ja huutaminen kai liittyi. Anteeksi, jos olen väärässä.
Joo, ajattelin tässä, että minkälaisen kuvan asioiden hoidosta lapset saa. Jos kiusaajat itse ovat haukkuneet ja uhkailleet. Heille tehdään samalla tavalla. Vanhempi on vahvempi, saa käyttäytä heikompaa kohtaan ko. tavalla. Kiusaajat ovat kiusattuja kohtaan isompia ja vahvempia (ilmeisestikin, harvoin pieni ja hento päätyy kiusaajaksi isompaa kohtaan) ja ovat käyttäytyneet huonosti toista kohtaan. ??? Missä ovat viisaat ja turvalliset vanhemmat??? Kierrehän siitä syntyy ja vihanpito. Jos peli halutaan pistää poikki ei se tuolla tavalla onnistu. Pahenee ja jää kaunoja.