Olisiko siivoamisessa apu köyhyyteen? Kauheaa ajatella kuinka rautaruukki ulkoisti siivouksen ja työtekijät saavat naurettavaa palkkaa vähän päälle 8e, nyt ne ulkoistaa kunnilla siivousta ja 7-8e tunti palkka, työtekijöillä palkka tippuu kankkulan kaivoon. Ja sitten valitetaan kun ei työtä saada tehdyksi kunnolla, akat aamulla valittamassa kun on paskaa nurkissa, kun siivooja ei enää ehdi, kun on ulkoistettu ja mielenkiinto menny, arvostus viiimeinekin loppunut. Mitä hittoa tässä ajatellaan, kun iss , sollit ja mollit hoitaa nykyään ennen kaupungin siivojille kuuluvat työt ja kohteen. Ihmetellään kun päiväkodit/koulut ovat epäsiistejä. Eihän ketään jolta palkkaa alennetaan ulkoistuksen vuoksi, voi vähempää kiinnostaa siivota. Alueet kasvaa hurjiin mittoihin joita käytännössä ei voi pystyä siivoomaan siinä ajassa kuin maratoonin juossut ihminen. Loppuun palaminen on taattu. Työvoimatoimisto kehtaa kysyä, miksei siivous kiinnosta? Kysyn samoin miksei virkailijaa itseään siivous kiinnosta? Onko tässä apu köyhyyteen että laitetaan ihmiset siivoomaan? pakotetaan. Tässä asiassa olen jopa tullut siihen tulokseen että on hyvä että ulkomalaiset tulevat tänne tekemään nämä ulkoistukset siivous työt, tervetuloa. Kuinka tätä jaksaa selvinpäin?
oisko
oisko
2149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
http://www.hs.fi/haku/?kaikkiSanat=kiinalaiset siivoojat
Asioista tietty ajattelee eri tavalla aiemmin talossa ollut ja ulkoistuksen kohteeksi joutunut, jolla on alennuksia asioihin ja liksaan ym. tullut. Itse taas juuri ollut muutaman vuoden laskuun jokusessakin talossa joissa ulkoistus (kuulemma) joskus iskenyt juuri kaupungeilla ja kunnilla ja monella nuoremmalle etenkin, ollut aika yllättäväkin kuulla "ai täällä on joskus ollut siivooja ihan talon kirjoilla?". Sen verran monta vuotta ulkoistus ollut niin arkipäivää julkisella puolella, että moni jo jonkin aikaakin tehnyt siivooja, ei ole ikänsä puoleen edes nähnyt muuta kuin yksityisten ajan.
Jossain tietty tulee kommenttia vielä vuosien jälkeenkin "voi kun se Alma siivosi niin hyvin aina, mutta ei jäänyt TE TE TE TE TE!!!! tulitte ja ajoitte pois!". Ja jossain taas sanottu, että "olettepa te reippaita, ei ne vanhat ikäloput siivoojat täällä enää muuta tehnyt kuin istua jurottivat ja kiukuttelivat, vaivojaan vertaillen". (Kaksi ihan aitoa esimerkkiä nuokin, ensimmäisessä nimi muutettu:) )
Eli ainahan se riippuu miten asiaa katsoo ja mitä itse on nähnyt. Joskus asiat ulkoistuksessa jopa paranevat, toki usein käy niin, että taso laskee. Mutta tapauskohtaistahan se ja millaista väkeä tilalle tulee tai millainen vanhojen jatkajien motivaatio on.