Kullannuput

KAMALA! Täynnä uhmaa ja vihaa. Mutta meni aikanaan ohi.

En hyväksy nuorilta (enkä vanhoilta) huonoa käytöstä. Jos kuulen nuorten huutelevan solvauksia ja kirosanoja puutun asiaan. Tämä homottelu ja huorittelu ei kuulu kenenkään suuhun. Ja entäs tämä räkiminen? HYI olkoon, oksettaa ja saa verevpaineen nousemaan.

Minunkin lapsenlapseni alkavat kohta olla murkku-ikäisiä. Toivoisin heille valoisan tulevaisuuden, että pärjäisivät koulussa ja saisivat hyvät opiskelupaikat. Ja saisivat töitä ja kasvaisivat tasapainoisiksi ja vastuunsa kantaviksi aikuisiksi.

Oli vaivaa ja vähtiä, työtä ja ainasta rahanpuutet.
ne asiat on korjaantuneet mutta lapselleni toivoin kaikkee sitä mistä jäin ilman.
Niin turhaan, mustapekka lyötiin käteen ja käskettiin pelamaan .
Ole täs sit kristillisest ,kirotakkaan ei kuulema sais.

Nuoristamme tulee juuri sellaisia kuin heiddät kasvatetaan. Kodin ja vanhempien merkitys on ratkaiseva. On turha vedota yhteiskuntaan, kavereihin kouluun tai muuhun koska jos niillä olisi merkittävää vaikutusta, samassa koulussa tai kaveriporukoissa liikkuvat olisivat kaikki samanlaisia. Ehei, se niin mene. Koti merkitsee ja ratkaisee, millainen kenestäkin tulee.

Eli enemmän toivon vanhempien ja kodin huolehtimista, välittämistä ja myös ymmärtämistä. Nuori tarvitsee aikuisen tukea ja on usein identiteettinsä kanssa heikko ja hauras. Elintavat ja mm. itsestä huolehtiminen lähtevät nekin kodin esimerkistä ja vaikutuksesta.

Oma murrosikäni oli haparoivaa ja surullista. Kotona oli rahaa ja vaikutusvaltaa muttei mitään muuta. Kävin lukion ja opiskelin, ja koskaan ei ketään kiinnostanut, miten kouluissa meni. Sain rahaa yltäkylläisesti mutta se kaikki meni viinaan ja yleiseen pämppäämiseen. Oppina tästä kaikesta oli minulle se, etten tänä päivänäkään arvosta rahaa pätkääkään ja ihmettelen suunnattomasti lottoamista, jonka voiton varaan ihmiset niin kovasti elämäänsä unelmoivat.

niin vanhat lapset, etteivät kuulu enää nuorisoon.