Kreikan asiaa hoidetaan hätäillen. Tosiasiassa kyseessä on 1, 6 Miljardin euron pankkituki, jonka Suomi maksaa Keski-Eurooppalaisille pankeille. Kreikka olisi saanut kaatua ja muutama pankki myös. Samoin Kreikka olisi pitänyt potkia pois rahaliitosta. Etelä-Euroopan maat ovat rakentaneet talouttaan velkarahalla ja nyt Suomi on hyppäämässä samaan kuiluun. Toivottavasti tässä uutisessa on kuitenkin edes jotain perää. Juuri tuossa katselin kauppataseen kehitystä pääkauppamaittain, ja tällä vauhdilla ollaan banaanitasavalta 5 vuoden kuluttua. Siinä vaiheessa kun Kiina alkaa tekemään kulutustavaroiden lisäksi myös infran ja myös paperivienti loppuu, ei meillä olekaan enää mitään vietävää. Varsinkin jos Nokian asema pikkuhiljaa murenee. Siinä ei ydinvoimaloiden rakentamisella saada muuta aikaiseksi kuin isompi konkurssi. Tästä maasta puuttuu totaalisesti edelläkävijyys poliitikoilta ja yritysjohdosta. Olisikohan aika vaihtaa maisemaa? Suomesta tulee jonkinlainen puolivalmisteiden viejä ja kotimarkkinatalous
Puolivalmisteiden
Ekonomi2
0109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.