windows on mainoskikkare

Kuulostaa siltä, että windows on pelkkää mainosta reunasta reunaan. Live sähköposti on mainosta, nyt tämä uusi palvelu joka lyö sosiaaiset mediat yhteen on mainosta ja kaippa siinä solitairessakin on mainoksia. Joka kerran kun kursori heilahtaa mainoksen yli, lähtee käyttöjärjestelmien suosiota mittaavaan palveluun viesti, että taas on jossain windows päällä. Tällä saadaan pidettyä windowsin suosio yli 60prosentin. 5v päästä kun käyttäjiä on enää alle 20pros, niiden koneet on aivan pullollaan mainoksia jotta saataisiin mitattua suosio yli 60prosssss
27206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Ne ei se Microsoft todellakaan ole läheskään Googlen tavalla itseään mainostajien tarpeisiin pyhittänyt tai samalla tavalla pyri joka netinkäyttäjää niputtamaan omiin palveluihinsa taatakseen mainostajille ison kohdeyleison kauttaan. Mainokset tuskin kuluttajia häiritsee koska Google on niin suosittu ja koko sen toiminta tähtää vain mainosteajien palvelemiseen jotka tietysti ensisijaisesti Googlen asiakkaita ovat. Google vie suurimman osan internetin mainoskakusta. Google on keksinyt viimeisimmät trendit ohjata käyttäjiä mainoksiin ja miten kerätä käyttäjien tietoja ja siten kohdentaa mainontaa tarkemmin eri segmenteihin.

Microsoft on mainostajien palvelemisessa ja mainosten levittämisessä kääpiö Googleen verratuna. Google kehitti jopa oman Chrome -selaimen ainoastaan parantaakseen tiedon keräämistä mainosasiakkaidensa tarpeisiin. Google hakukone palvelee mainostajien tarpeita... karttapalvelut jne. Mikään muu palvelu ei ole niin läpeensä alistettu bisnekselle ja mainonnalle kuin Google.

Äänestä

Olet näköjään päässyt kokeilemaan Liven sähköpostia naapurisi toimivalla Windows koneella kun tuli kiire puhumaan paskaa tänne sodat palstalle.
Aikaisemmin kirjoitin Liven sähköpostista juuri sen takia, että se on ainoa ilmainen sähköposti jonka tiedän jossa ei ole mainoksia näkyvissä.
Esim. suomi24 sähköposti sisältää mainoksia ( [email protected] on roskakäyttöön pyhitetty sähköpostiosoitteeni ).

Äänestä
  • Eivät vaan näy kuin Livestä lähetettyjen sähköpostien vastaanottajilla ja häiritsevät enemmän kuin webmail-sivulla olevat mainokset, jotka voi helposti poistaa Adblockilla.

    Äänestä

  • c=3 kirjoitti:

    Eivät vaan näy kuin Livestä lähetettyjen sähköpostien vastaanottajilla ja häiritsevät enemmän kuin webmail-sivulla olevat mainokset, jotka voi helposti poistaa Adblockilla.

    Minulle tulee ainakin nämä:

    Live Alerts joka liittyy kalenteriin ja joka ei ole mainos ja on käyttökelpoinen juttu. Toimii niin että jos on laittanut kalenteriin jollekkin päivälle jotain muistettavaa niin Live alertista tulee sähköposti sinä päivänä joka muistuttaa tapahtumasta.

    Windows Live tiimin voi lakkauttaa mutta olen antanut tulla. Tämä on kyllä mainos.

    Download notifications on myös kirje joka piti ihan erikseen tilata ja jonka tietenkin voi myös lakkauttaa jos on tarvis.

    Muutakin TILATTUA (=on pitänyt ihan erikseen pyytää) sähköpostia tulee MS:ltä.

    Eli kokeile itse niin tiedät, mitään roskaa ei tule MS:n puolesta jos et itse halua.

    Äänestä

  • yksi tapa varmistaa että kursori liikkuu mainoksen yli, on asettaa mainokset sähköpostiohjelman reunoille. Käyttäjä kokee asian miellyttäväksi -mainokset ei häiritse- mutta se on salakavala tapa kerätä lisää suosiota windowsille. Kun rekisteröit jonkin ohjelma selaimellasi, tulee ilmoitus sähköpostiin saapuneesta varmistuksesta jota klikkaamalla pääsee sivulle joka ilmoittaa sähköpostiin saaåpuneesta varmistuksen varmistuksesta. Tällä tavalla windowsissa siirrytään aina mainosvallin yli ja suosio kasvaa. Tehokäyttäjät painavat tabulaattoria, mutta näissä tapauksissa mainosvallin jokainen mainos aktivoi suosioprosenttia kohottavan analysaattorin. Tämä on perusteltua, koska tehowindowskäyttäjät käyttävät windowsiaan monen normiwindowskäyttäjän edestä.

    Äänestä

  • Vista_fani kirjoitti:

    Minulle tulee ainakin nämä:

    Live Alerts joka liittyy kalenteriin ja joka ei ole mainos ja on käyttökelpoinen juttu. Toimii niin että jos on laittanut kalenteriin jollekkin päivälle jotain muistettavaa niin Live alertista tulee sähköposti sinä päivänä joka muistuttaa tapahtumasta.

    Windows Live tiimin voi lakkauttaa mutta olen antanut tulla. Tämä on kyllä mainos.

    Download notifications on myös kirje joka piti ihan erikseen tilata ja jonka tietenkin voi myös lakkauttaa jos on tarvis.

    Muutakin TILATTUA (=on pitänyt ihan erikseen pyytää) sähköpostia tulee MS:ltä.

    Eli kokeile itse niin tiedät, mitään roskaa ei tule MS:n puolesta jos et itse halua.

    Itse en M$:n tuotteita käytä.
    Sähköpostiini saapuvissa Livestä lähetetyissä viesteissä on M$:n mainoksia.

    Äänestä

  • c=3 kirjoitti:

    Itse en M$:n tuotteita käytä.
    Sähköpostiini saapuvissa Livestä lähetetyissä viesteissä on M$:n mainoksia.

    http://www.aijaa.com/v.php?i=6167387.jpg

    Eli puhut taas paskaa niinkuin aina.

    Äänestä

  • Vista_fani kirjoitti:

    http://www.aijaa.com/v.php?i=6167387.jpg

    Eli puhut taas paskaa niinkuin aina.

    Minulla Hotmail lähettää aina kaikissa viesteissä m$-mainosroskaa. Tämän takia käytänkin pääasiassa Gmailia. Etkai vaan ole huijannut jollain tavalla? Vai löytyykö jostain asetus, että sen saa pois?

    Äänestä

  • UPDATE_8929894 kirjoitti:

    Minulla Hotmail lähettää aina kaikissa viesteissä m$-mainosroskaa. Tämän takia käytänkin pääasiassa Gmailia. Etkai vaan ole huijannut jollain tavalla? Vai löytyykö jostain asetus, että sen saa pois?

    Lähetin kokeilun Liven sähköpostiohjelmalla, en selaimella toimivan sähköpostin kautta.
    Mahtaakohan tässä olla eroa, pitää kokeilla. Mitään muita säätöjä en ole tehnyt.

    Äänestä

  • Vista_fani kirjoitti:

    Lähetin kokeilun Liven sähköpostiohjelmalla, en selaimella toimivan sähköpostin kautta.
    Mahtaakohan tässä olla eroa, pitää kokeilla. Mitään muita säätöjä en ole tehnyt.

    Tämä on lähetetty selain liittymän kautta:

    http://www.aijaa.com/v.php?i=6167470.jpg

    Ja mainos tuli mukaan vastaanottajalle.
    Selain sähköpostin lähetys sivullakin ON mainoksia joten mainokseton hotmail on käytössä ainoastaan Liven asentaneilla Windows käyttäjillä.

    Äänestä

  • Vista_fani kirjoitti:

    Tämä on lähetetty selain liittymän kautta:

    http://www.aijaa.com/v.php?i=6167470.jpg

    Ja mainos tuli mukaan vastaanottajalle.
    Selain sähköpostin lähetys sivullakin ON mainoksia joten mainokseton hotmail on käytössä ainoastaan Liven asentaneilla Windows käyttäjillä.

    Eli kukas se puhuikaan paskaa?

    Mainoksettoman Live mailin käyttöön tarvitaan maksullinen Windows, joten ilmainen sähköposti ilman mainoksia ei tässä tapauksessa toteudu.

    Äänestä

  • c=3 kirjoitti:

    Eli kukas se puhuikaan paskaa?

    Mainoksettoman Live mailin käyttöön tarvitaan maksullinen Windows, joten ilmainen sähköposti ilman mainoksia ei tässä tapauksessa toteudu.

    Maksuton lisäpalvelu Windows käyttäjille.

    Äänestä

  • Vista_fani kirjoitti:

    windows saattaa myös lähettää viestin, jonka mukaan windowspuhelimella saa enemmän vastinetta rahoilleen. Koska windowskäyttäjä on niin kyllästynyt windowspuhelimeensa joka on täynnä mainoksia, hän saattaa klikata mainoksessa olevaa "vertaa tästä" linkkiä selvittääkseen minkä summan hän saa puhelimesta luopuessaan vastineeksi. Tämä klikkaus nostaa windowsin suosiota sekä mobiili että työpöytäkäytössä.

    Äänestä

  • c=3 kirjoitti:

    Eivät vaan näy kuin Livestä lähetettyjen sähköpostien vastaanottajilla ja häiritsevät enemmän kuin webmail-sivulla olevat mainokset, jotka voi helposti poistaa Adblockilla.

    Heh.. titteliä yhdessä Microsoftin Http 404....Heh.. titteliä yhdessä Microsoftin Http 404

    Äänestä

  • Ihan sekaisin kuin w10en

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heh.. titteliä yhdessä Microsoftin Http 404....Heh.. titteliä yhdessä Microsoftin Http 404

    Joo!!

    Äänestä

niin, mainoksista puheenollen:
ikinä en ole törmännyt mainosikkunaan käyttäessäni tätä marginaali käyttöjärjestelmää. Joskus muinoin windowsin kanssa pelleiltyäni (juu, oli se aika pelleilyä kun ei toiminut) vähän väliä jossakin nettisivulla ponnahti ties minkälainen ikkuna. Hyvin usein sitä ei edes saanut millä pois...

Pentti Nelonen - tuo ylivertainen Jim Beam ja windows guru - ei ole näillä palstoilla auttanut ketään, joilla on ongelmia windowsin kanssa. Miksi? Todennäköisesti siksi, ettei osaa...

Olisi jo pentinkin aika astua isompiin saappaisiin ja auttaa kanssa_windowsejaan toimimaan kunnolla...

Äänestä

Aika varhaisessa vaiheessa tajuttiin mitä windows tulee olemaan.

Äänestä
  • Zaimaan baappa ei seisonut kuin windows asennuslevylle ja nyt koko elin kadonnut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Zaimaan baappa ei seisonut kuin windows asennuslevylle ja nyt koko elin kadonnut.

    Käytännön täytyy turvautua tarkoituksenmukaisiin keinoihin, jos organisaation uusi toimintakaavio järkeistää käsitystämme kyseisestä asiakokonaisuudesta, mihin tavallaan liittyy myös laajentuvia markkinoita ja uusia induktiivisia tuotantomenetelmiä.

    Windows on maailman ylivoimaisesti huonoin tuote, tämänhän kaikki toki tietävät todeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Zaimaan baappa ei seisonut kuin windows asennuslevylle ja nyt koko elin kadonnut.

    Kauheeta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kauheeta!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä. Meniköhän joku windowsia kehumaan.

    Äänestä

Tuo on totta... ja mua ärsyttää se w10 "neljän ytimen ongelma"

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

main os kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että windows on pelkkää mainosta reunasta reunaan. Live sähköposti on mainosta, nyt tämä uusi palvelu joka lyö sosiaaiset mediat yhteen on mainosta ja kaippa siinä solitairessakin on mainoksia. Joka kerran kun kursori heilahtaa mainoksen yli, lähtee käyttöjärjestelmien suosiota mittaavaan palveluun viesti, että taas on jossain windows päällä. Tällä saadaan pidettyä windowsin suosio yli 60prosentin. 5v päästä kun käyttäjiä on enää alle 20pros, niiden koneet on aivan pullollaan mainoksia jotta saataisiin mitattua suosio yli 60prosssss

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu