eniten sisäistä mielekkyyttä ja onnentunnetta? Tämä on kysymys joka vaatii syventymistä. Olemme , oletan tällä palstalla kaikki jo ikäihmisiä, paljon elämää jo kokeneita.
Siis tämä loppuelämäsi joka on edessäsi, mikä on tärkeintä juuri Sinulle?
Siis tämä loppuelämäsi joka on edessäsi, mikä on tärkeintä juuri Sinulle?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kysymyksen asettelusta tulee mieleen ihminen, joka on jo päätynyt omaan toimintamalliin. Intuitioni sanoo, että se voisi olla uskonnollisuuteen viittaava, kuitenkin hienovaraisesti esitetty kysymys.
Oma polkuni iästä huolimatta on vielä paikoitellen hyvinkin epäselvä, ns. tienhaara-vaiheessa tiedän mitä seurata. Niin varma suunnastani, että uskon pitäväni siitä kiinni viimeisenä elinpäivänänäkin.
Selvänäkijänäkin tunnettu Tapio Kaitaharju kirjoitti minulle: näen sinut keskellä sakeaa sumua. Joku vuosi sitten hänen poismenonsa jälkeen elämän 'valottumisprosessi' käynnistyi. Se jatkuu yhä.
pikemminkin henkisyyteen, omassa sisimmässään vahvistaa positiivisia ajatuksia, kypsyä ihmisyyteen ja tasapainoon ja hakeutua niitä vahvistaviin harrastuksiin.
Pieni miettimishetki aamuisin, löytää ilo sisimmässään, ja kiitollisuus olemassaolostaan, on kuin lähettäisiä hyviä signaaleja ympärilleen. Ja sieltä se löytyy, usko elämään ja ihmisiin.
Noo-o, minä ainakin yritän rakastaa lähimmäistäni melkein niinkuin itseäni. Aina se ei onnistu ja joskus se on ylivoimaista.
Mutta ihan tosissani jatkaakseni; minulla on aivat ihanat lapset, heidän puolisonsa ja lastenlapset. Heitä on helppo rakastaa varauksetta ja olen heiltäkin saanut myös aika paljon rakkautta ja mielekkyyttä elämää eteenpäin elettäessä.
Myös lähiomaiseni ja muutamat ystävät ja jotkut tuttavani kuuluvat eittämättä siihen mukavaan ja itsestään selvään 'rakkauspiiriin'.
Sitten jo alkaakin kanssaihmisten ja muiden luettelo ja vaikeuksia alkaa ilmaantua.
Loppujen lopuksi olen aika hyvällä mielellä kaikkia kohtaan - tietyllä varauksella kuitenkin.
Tarkoituksella en ota mitään ismejä tai oppeja tähän mukaan.
tunteet kanssakulkijoita kohtaan ovat sellainen voimavara ja sisältöä antava tekijä elämässä, jonka varassa on hyvä elää. Varautuneisuuteen on opittava, ettei haavottuisi hyväuskoisuudessaan ja sinisilmäisyydessään, mutta sittenkin se kannattaa:)
Väistää mieluimmiin ja antaa anteeksi jos jollakin on niin vaikeaa, että purkaa pahaa oloaan muihin.
Siitä juuri se hyvä olo syntyykin, kun oppii itsensä kieltämisen joissakin asioissa.
Unohtamatta kiitollisuutta, sitä koen usein, kaikesta hyvästä jota olen saanut kokea, ihan tällä palstallakin!