Millä raskausviikoilla suunnilleen kaksosilla olisi suht turvallista syntyä keskosina? Sain just tietää että odotan kaksosia ja näin viime yönä unen että ne tulikin ennen aikojaan ja olivat ihan mun peukalon kokosia vaan ja kuolivat. Nyt täällä duunissa itkettää vieläkin kun ajattelen sitä unta. Ja päässä vaan vainoo kysymys siitä, että suunnilleen mihin rv saakka pitää vielä kulkea pelko sydämessä ennenkuin tietää, että nyt jos syntyisivät niin oltaisiin kuitenkin voiton puolella... Ja voin kyllä kysyy tätä lääkärissäkin mutta kun siihenkin on vähän aikaa. osaakohan täällä kukaan antaa mitään tietoja?
Keskoskaksoset??
23
6984
Vastaukset
- Stressipainajainen
viikolla 30.
- ammattipainajainen
eiköhän se viikko 30 suunnilleen ole, mutta jospa keskittyisit mielummin odottamiseen ja tietoon, että tilastollisesti kaksoset syntyvät viikolla 38. Paljon riippuu tieysti omista lähtökohdistasi ts. terveydentilasta ja kaksosraskauden tyypistä.
- me
meillä on identtiset tytöt, jotka syntyivät 34 5. Joka äitiyspolikerralla sanottiin, että identtisten kanssa on jo hyvä, jos päästään 35. rv:lle, tuppaavat syntymään hieman aiemmin kuin epäidenttiset. Meidän tytöt olivat aika tasan 2kiloisia ja onneksi hyvin terveitä. Keskosvauvojen kanssa oleminen on raskasta ja pelottavaa mutta ihanaa.Siihen kannattaa jo ajatuksen tasolla varautua.
Älä murehdi, Suomessa olet oikein hyvissä käsissä! Lapset syntyvät sitten, kun syntyvät! Toivotan sinulle oikein ihanaa ja levollista raskausaikaa, kaikki menee hyvin! - RV 28+2
Onnea vaan iloisesta tupla-uutisesta! ;) Yritä rauhoittua ja nauttia raskaudesta, itse ressasin paljon ja nyt jälkikäteen harmittaa...Meidän tytöt syntyivät rv 28 2 ja olivat 900g ja 1265g, pieniä mutta niin sisukkaita pakkauksia. Alku oli kivinen ja raskas mutta vietimme juuri 1 v synttäreitä ja kaikki on nyt hyvin. Keskosuuteen liittyy paljon niin hyvää kuin toisinaan huonoakin mutta keskittymällä hetkeen ja miettimättä liikaa tulevaa elämä liukuu mukavasti eteenpäin. Keskosten hoito pn suomessa aivan huippuluokkaa ja parempaa hoitopaikaa kuin Lastenklinikka ei varmasti ole.
Onnea odotukseen!- afsfsadasdf
Jopa 23 viikkosia kaksosia on hyvin selvinnyt. On hyvin yksilöllistä, joskus voi mennä mänkään vaikka olisi täysiaikainen raskauskin.
Meillä itsellä 29 5 vkoset kaksoset painot 1060 ja 1080 ja hyvin on mennyt. - sdkjfgh
afsfsadasdf kirjoitti:
Jopa 23 viikkosia kaksosia on hyvin selvinnyt. On hyvin yksilöllistä, joskus voi mennä mänkään vaikka olisi täysiaikainen raskauskin.
Meillä itsellä 29 5 vkoset kaksoset painot 1060 ja 1080 ja hyvin on mennyt.on juuri samoilla viikoilla 29 5 syntyneet kaksoset! =) Syntymäpainot olivat 1620 ja 1460. Poika ja tyttö. Ensimmäinen vuosi meni sairastellessa, mutta keskosuudesta ei jäänyt mitään pysyviä "jälkiä". Elokuussa lapset lähtee ensimmäiselle luokalle ja ovat hyvin tomeria.
Alkuperäiselle kirjoittajalle voin lohdutukseksi sanoa, että kaksosraskautta seurataan tarkemmin kuin yksösraskautta, joten neuvolassa olet hyvissä käsissä. Itselläni alkoi supistukset liian aikaisessa vaiheessa ja olin sen takia osastolevossa muutaman viikon että vauvatkin ehtivät kasvaa vielä vähän aikaa ennen syntymää. Ennenaikainen syntymä oli siis ennalta tiedossa.
RELAX! =)
- ---Äippää---
Meille syntyi keskoskaksostytöt rv 36 ja painoa heillä oli 1620g ja 1750g.
Pelkäsin ja odotin noin puolenvälin raskausajan jälkeen,että koska syntyvät. Ja lopulta jo toivoin,että syntyisivät pian,kun viikkoja vaan kului ja olo oli todella tukala,vaikka olikin kevättalvi.
Koko viime syksy ja talvi on sairauksia ollut, mutta toukokuussa tytöt täyttivät vuoden ja sairastelut ovat loppuneet.
Tsemppiä odotukseen ja nauti raskausajasta ja muista,että keskolassa hoitajat/lääkärit tekevät kaikkensa vauvojesi takia.
P.S. Keskolassa oli samaan aikaan 900g kokoinen vauva,joka selvisi. Hänen äidiltään sain voimaa omien tyttöjen alkutaipaleelle,koska itse näin,että vielä pienempikin selviää. Olin jälkeen vielä tämän äidin kanssa yhteydessä. - enkeli kaksoset
Hei kaikki,
meille syntyi 3.4.11 pikkukaksoset, tyttö ja poika rv 24 2. Molemmat menehtyivät 36 tunnin sisään. synnytys käynnistyi infektiosta (tulehdusarvoni oli vain 30 tienoilla) josta ei ollut mitään oireita minulle. kaikki tapahtui kovin nopeasti.
molemmille lapsille tuli pahat aivoverenvuodot joten hoito päätettiin lopettaa.
mutta suunta eteenpäin ja uutta yritystä parin kk päästä. - tuplat rv 24+5
viimeisin kommentoija olisi voinut jättää kirjoittamatta... tai minä lukematta.
- anteeks vaan, mutta
Ettekö halua kuulla muuta kuin vaaleanpunaisen ja -sinisen röyhelön vuoraamia tarinoita? Eikö teille kelpaa toinen puoli totuudesta, se, ettei aina välttämättä käy kuin elokuvissa? Sitten valitetaan, ettei kukaan kertonut, ettei raskaus, synnytys ja äitiys ollutkaan ihan pelkää ruusuvettä ja auringonsäteitä.
- ....................
juu, sama täällä, juuri iloitsin että pääsen viikolle 24 kohta näiden kanssa ja oltaisiin jo turvallisemmalla puolella.. ilmeisesti sitten ei 8/
- voimia odotukseen:)
sanoisin teille että noin ikävästi(: onneksi käy tosi harvoin itse olen keskosen äiti:) "tosin vain yhden " meidän vauva painoi 650g viikkoja oli 30 2 tästä on 12 vuotta aikaa ja keskosuudesta ei ole jäänyt mitään pysyvää vikaa tai vammaa eli kaikki meini hyvin:) voimia teidän tupla odotukseen:) ja jaksuja tulevaan vauva arkeen :)
- öplö
Heippa. Meidän identtiset tyttökaksoset syntyivät rv 36 4 eli päästin tosi hyville viikoille ja olivat kummatkin melkein 3 kiloa ja täysin valmiita vauvoja. Älä turhaan vielä murehdi, hyvin voi mennä raskaus ihan mallikkaasti. Raskausviikolta 23 lähtien vauvoja yritetään tehohoidolla pelastaa ja osa näillä viikoilla syntyneistä selviääkin ja vielä ihan ilman mitään pysyviä vaurioita. Kaikkea hyvää!
- keskoskaksonen-73
Hei olen itse kaksonen ja nyt siis jo38v. Synnyttiin 2 kk liian aikasiin ja ihan terveitä ollaan molemmat. mieti mikä oli tekniikka ja tietotaito vuonna 73 kun me synnyttiin....silti kaikki meni hyvin. Nykypäivänä selviää jo tosi pienetkin keskoset. ITse painoin 1,4 ja siskoni 1,7kg että pienestä on ponnistettu elämään. Alle kilon painoisillakin on ihan hyvät mahdollisuudet kasvaa terveiksi....älä suotta murehdi!
- tuplamami86
ENKELI KAKSOSET, minusta kirjoituksesi on asiallinen. ja ikävä kyllä näitä sattuu niin yksösta ja kaksosia odotellessa. :( raskauteen pitäisi aina suhtauta niin että pelkää pahinta ja toivoo parasta. Pitää kuitenkin tiedostaa raskausaikana riskit ja sen että niinkin voi sattua.. Eipä nämä perusriskit tule ainakaan puun takaa jos jotain käy. MUTTA, hulluksi tulee jos pelot valtaavat ajatukset. Eli suunnitelee tulevaisuuden juurikin positiiviseen ajattelutapaan perustuen. terve maalaisjäärki mukaan.
niin ja aloittaja! Minä olen kummatkin raskaudet, niin yksöstä ja kaksosia odottaessa nähnyt painajaisia lapsen/lapsien menettämisestä, ja tiedän että ne on ahdistavia. se on ihan normaalia. alitajunta käsittelee vaan pelkoja. Elä huoli! päivä kerrallaan ;)
Meidän tytöt syntyivät 34 0 viikoilla 44cm 2360g ja 42cm 2320g.
ja esikko 35 1 2950g 47cm - babylove_89
ikävä kyllä en osaa vastata muuhuin kun että 37 viikolla on yhen lapsen turvallista syntyä mut monikkoraskauksista ei ole tietoa, minä ehdotan että anot johkin korkealuokkaiseen sairaalaan:) kuten Tampere jne jne
- 25+5
Meillä kaksoset syntyivät viikoilla 25 5. Painoa oli 725g ja 900g. Pituutta 34cm.
Melko raskastahan sairaala-aika oli. Nyt lapset 4 v vilkkaita tapauksia :)
Niinhän asia vain on että kaikki ovat niin yksillöstä mitä tulee tapahtumaan...Mutta mahdollissuksia on selvitä aikasilla viikoilla syntyneillä. - enkelit
Meillä syntyi 23 0. Molemmat pojat enkeleitä. A eli 8vrk, molemminpuolisen aivoverenvuodon takia hoidot lopetettiin ja B kuoli 3vrk iässä keuhkoverenvuotoon. Raskaus sujui todella hyvin, voin loistavasti kunnes äkillisesti alkoi supistaa 22 5. 23 0 todettiin kohtutulehdus jonka takia piti sitten synnyttää.
- Täysiaikaiset
Meillä kaksoset syntyivät viikolla 39 5 (tyttö ja poika). Painoivat 3300 g ja 3400 g. Jos äiti on terve, syö terveellisesti, ei ole ylipainoinen ja liikkuu paljon, ei ole mitään estettä, etteikö raskaus voisi sujua aivan yhtä hyvin kuin yksöisraskaus!!
Avaajan kaksoset ovat jo 2,5 vuotiaita, mutta kaikki ne odottajat, jotka nyt painivat samojen ajatusten kanssa, voisivat pelkäämisen sijasta pitää huolta omasta terveydestään. Terveelliset elämäntavat pitää tosin aloittaa jo vuosia ennen raskautumista. - enkelit.
Ja terveelliset elämäntavatko olisi estänyt esim. kohtutulehduksen?
- kaksi pientä
Ei todellakaan.. Nuo on niitä asioita mihin ei pysty vaikuttamaan kukaan.. ja tuo "liikkuu paljon" ei kyllä päde kaksosraskaudessa.. Itelle hoetaan jatkuvasti että liikkuminen ja rehkiminen vältettävä ajoissa, ettei paikat kypsy.. Kaksi kun tulee yhtä helpommin pihalle..
- neljän äiti
Täällä syntyi viikolla 37 kaksostytöt, 3500g ja 3300g. Olisivat viihtyneet pidempäänkin mahassa, mutta lääkärin päätöksestä leikattiin vkolla 37. Liikuin loppuun asti ja pakkokin oli koska kotona kanssani oli vilkas 1-vuotias sekä koulun jälkeen ekaluokkalainen.
- keskoskaksonen
https://www.youtube.com/watch?v=7ZT92fRAe9k alku ei lupaava, mutta ....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113465MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768