miul venähti vapun vietto pitkäksi ;) Menin ambulansilla aattona sairaalaan kovien alavatsa kipujen takia. Ja äsken tulin sielt vast pois. Tiistain leikkasivat viel yhen suolen miult pois, eli ummparihan se siel kiristeli miu mahaa... Reumalääkärillä kävin samal reissul kuuntelemas ja piiktettävänä. Nähtävästi alotetaan solusalpaajaalla hotitaa miu reumaa... ihan pikkusen suututtaa... Et tälläst miulle nyt kuuluu.
no nii
aamun-virkku
3227
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
juhlia vappua :-) . Minulla vietiin umpilisäke silloin kun suolikin lyhennettiin. "Kun maha nyt kerran oli valmiiksi auki" totesi kirurgi. Eipähän ole siitäkään sitten huolta. Eilen oli tiputus, olisikohan ollut nro. 25. Tuntuu että pikkuhiljaa tulee aina huonompi olo parin päivän ajaksi. Varsinkin nyt kun tiputusväli on kaksi viikkoa. Vielä pari kertaa ja sitten on ultra. Sanotaan että kevät keikkuen tulevi. Ei paljon keiku ainakaan täälläpäin, pikemmin haraa lujasti vastaan. Mutta pari oravanpoikasta on jo käynyt pihalla leikkimässsä. En olisi uskonut että orava pääsee niin lujaa kuin mitä ne vipelsi toinen toistensa perässä. Pihalla on alkanut vierailla myös herkullisen pullean näköinen nyyhky. Siitä saisi hyvät rintapalat pannulle mutta eläköön nyt kuitenkin rauhassa.
Ei se ollutkaan nyyhky. Se oli kyyhky. Mistä noista kaikista tietää. Hyvin se matkii kuitenkin pöllöä.
sellanen nyyhkylintu ei ois vättämättä ollu kovin maukas. ois saatanu olla aika vetisen makunen lintu ;) joo on monta eri tapaa juhlistaa noti kaikenäkösii kekkereitä. sain mie tajunki pikuseksaikaa entisestää huonomaks. oli senverran tujua ainetta ne lääkkeet mitä piikittivät minuu. mut kyl tuli vaihteeks neulatyyny olo. kämmenselät. kyyneärtaipeen ja pikkusen niitten välistäkin on nyt mustana. Kyl varmast sinuu jo mokomat tiputkukset rupee väsyttää. voip tulla vaik kirjotus virheitäkin. ;) miul yks lekuri ihmettelekin sitä kun sitä ei ollu poistettu. ja mainitsin siitä ennen kun taju läks leikkaus salissa. siel joku sano ettei enää oikeen harrasteta sitä.. miul ei ollu es tulehtunu se umppari, vaan se oli menny sikinsokin ja kireellä kun viulunkieli kuulemma.. se jää sit arvotukseks miks noussu oli tulehdusarvot 127 ?? nyt oon antipiottikuurilla. saap nähä miten sit käy kun ne loppuu. hups.. nyt miu silmät on sikinsokin. toinen itää toinen länteen kattelee. en saanu taaskaa nukuttuu sairaalassa kun pikkupätkiä..