Hyvää iltaa

Mitä kuuluu palstalle? Toivottavasti hyvää. Kirjoitusten vähyydestä päätellen väki on ulkona kauniissa luonnossa päivät pitkät:D

Itse olen nyt illalla lupautunut koiravahdiksi. Siinä Bellapentu leikkii nallensa kanssa ja murisee ja tappelee
urhoollisesti. Tuo ulkoilmassa työskentely raukaisee kyllä iltaa myöten mahdottomasti, varmaan torkun telkkarin ääreen uutisten jälkeen.

Pentu haetaan kyllä ennen 12.00 kaipa herään ovikellon soittoon. Mitenkä olette voineet muut?
4154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Luvassa kuulemma epävakaista viikonloppuna. Oma 'lelu' sääasemani näyttää huomiseksi, perjantaiksi sadetta ainakin osittain, lauantainakin vielä, mutta sunnuntaiksi puolipilvistä.
Säistä viis - tämä valoisan aika tuntuu kiitävän pikajunan vauhtia.

Työkaverini, joka eli 90 vuotiaaksi sanoi jo huhtikuussa; pian se on vappua. Juhannukselta sitten alkavatkin syyssateet. Se on totta, että 6 viikon kuluttua on kesäpäivänseisaus.

Äänestä
  • Saa sataakin, se vain elvyttää kaiken viherjöimistä, ja saahan istua sisälläkin laiskempana ja kerätä voimia.
    Tänään ihan herkistyin kun koivussa näkyi jo heleän vihreät pikkulehdet auringossa! Kohta maailma on kauneimmillaan taas! " Taas niityt viherjöivät, ja laiho laaksossa"... tulee mieleen!

    Äänestä

  • ihana aika! kirjoitti:

    Saa sataakin, se vain elvyttää kaiken viherjöimistä, ja saahan istua sisälläkin laiskempana ja kerätä voimia.
    Tänään ihan herkistyin kun koivussa näkyi jo heleän vihreät pikkulehdet auringossa! Kohta maailma on kauneimmillaan taas! " Taas niityt viherjöivät, ja laiho laaksossa"... tulee mieleen!

    Tänään olin raiviolla=hakkuu aukio, keräämässä korvasieniä naapurin kanssa. Saimmekin ihan mukavasti, ehdimme myymään ne paikalliseen ravintolaan. Ihan mukava lisä viikkibudjettiin.

    Puiden lehdet ovat hiirenkorva vaiheessa. Katselen aamuisin rastasperheen hautomishommia, pariskunta pitää huolta pesästä ja kumppanista. Ei siinä riidellä elävät sovussa kuten hautomis-odotusaikana sopiikin.

    Äitienpäiväkin pakkaa päälle. Menen äitienpäiväkonserttiin, lapset asuvat kaukana joten pitänee ostaa Cava-kuohuviiniä ja nauttia sitä naapurin yksinäisen äidin kanssa. Kaipa lapsilta tervehdykset tulevat aina on muistettu. Tulipa mieleen kansakoulun äitienpäivä juhlissa usein lauloin posket punasina, Tuuli hiljaa henkäilee, aalto vapaa välkkyilee.....Hmm, tulin taas yli sentimentaaliseksi!

    Äänestä

  • Lorena* kirjoitti:

    viestejä tutuilta palstalaisilta:D Kyllä sitä saa hieman herkistelläkin kun koko luonto puhkeaa kukoistukseensa!

    Minullakin on melkein viikko mennyt, etten ole ehtinyt kirjoitella, ihan olen kaivannut sitä:D

    Meilläkin vietetään äitienpäivää myöhemmin, piti mennä syömään lähiravintolaan, mutta kaikki oli jo varattu paitsi klo 19.00 ja se on liian myöhään. Kuolee nälkään ennen sitä.

    Niinpä vietämme puhelinhetken ja tapaamme mökillä kun aika sopii kaikille. " Pikkulintu riemuissaan laulelevi onneaan" !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tähtisilmä ** kirjoitti:

Mitä kuuluu palstalle? Toivottavasti hyvää. Kirjoitusten vähyydestä päätellen väki on ulkona kauniissa luonnossa päivät pitkät:D

Itse olen nyt illalla lupautunut koiravahdiksi. Siinä Bellapentu leikkii nallensa kanssa ja murisee ja tappelee
urhoollisesti. Tuo ulkoilmassa työskentely raukaisee kyllä iltaa myöten mahdottomasti, varmaan torkun telkkarin ääreen uutisten jälkeen.

Pentu haetaan kyllä ennen 12.00 kaipa herään ovikellon soittoon. Mitenkä olette voineet muut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu