LAMINAATTI KERROSTALOSSA

Halvan laminaatin laittoivat yläkertaamme. Sen jälkeen ei ole asumisen rauhaa ollut meillä.
Olemme olleet paossa huoneistosta jo yli puoli vuotta. Laminaatin kautta kantautuu meille jatkuva jytinä kaikuvana kuin olisi rumpukalvon alla. Kaikki yläkerran liikkuminen kuuluu. Yksin koiran puruluun kanssa peuhaaminen. On kuin Pétanquea pelattaisiin yläkerrassa. Kuullaan sängyissä olemiset, sänkyihin menot, nousemiset. Samoin huonekaluihin menemiset ja niistä ponnistamiset. Samoin ruokailutuolien siirtelyt. Paljon on pauketta, kolinaa, rapinaa. Kuullaan myös joka ikinen kaappien ovien aukaiseminen ja kiinni laitto.
Pää on "haljennut" jo monta kertaa.
204912
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

pyydä isänöitsiä tai hllitus kuunteleen eikö ratkaisu löydy sieltä

Äänestä
  • Isännöitsijä kävi kollegansa kanssa kuuntelemassa jo kuukausia sitten. Totesi minulle ääneen, että vain kovahermoinen kestää. Sitten tilasi jonkun RIn arvioimaan. RI kävi kerran ja vetäytyi pois. Ei halunnut sotkeutua. Sitten pyysin terveystarkastajan. Se tulee yksin ja ei kuule yläkerrasta ääniä, joita isännöitsijä ja se asukas siellä olivat tuottavinaan. Terveystarkastaja ei kuullut jytinän jytinää. Kheotti tekemään tarkistusmittaukset askelääniin. Tehtiin jo toistamiseen. Siinä välissä oli jo yksi mittaus, jonka isännöitsijä tilasi RIn vetäytymisen vuoksi. Isännöitsijän pimitti meiltä kokonaan sen, että sille yläkertaan laittoivat eteiseen (pitkänomainen) klinkkerin. Se tieto tuli meille vahingossa tältä RIltä. Ensimmäiset askelmittaukset antoivat 58, 60 desibeliä ja klinkkerin kohdalla lähes 80. Isännöitsijä kehotti asukasta palauttamaan eteisen alkuperäistä vastaavaan tilaan. Laittoi kumipohjaisen muovimaton. Tuli toinen mittaus ja jäi alle. Kumipohjaiset muovimatot nähtiin seuraavaksi heidän kellarikomerossaan. Kait ne samat matot oli siellä silloin, kun terveystarkastaja oli yksin meidän huoneistossa kuuntelemassa ääniä. Hallituksella oli tieto remontin sisällöstä. Jäi kait valvonta tekemättä. Siellähän oli jäävit miehet yläkerrassa tuottamassa niitä ääniä. Tuskinpa kukaan murhamies, joka laitettaisiin tutkimaan ja tuomitsemaan tekemänsä murha, päätyisi siihen, että on syyllinen.
    Ei tämä mitään tavallista ole. Laitapa pääsi rummun sisään ja joku rummuttamaan rumpua.
    Sellaista rummun sisällä olemista olo on alakerrassa.

    Äänestä

että yläpuolella asutaan, mutta tuo kaapin ovien avaaminen ja kiinnilaittokin. Huh-huh. Minkähänlainen lienee välipohja? Jos laminaatin alla on solumuovi ja aluslattia vähänkään tasainen, askelääninormit on täytetty.

Äänestä
  • Tässäpä näyte erään yönseudun laminaatin kautta kulkeutuvista äänistä; äänien seurantaa illasta seuraavaan puoleenpäivään asti (menty huoneistoon illalla klo n. 23.30 niin, että yläkerta ei tiedä menosta, jotta elävät, kuten normaalisti elävät. Ulkovaatteet vaihdettiin vain yövaatteisiin ja suoraan sänkyihin kirjaamistarvikkeet sängyn vieressä (puhelimen kello, kynä, paperia))
    23.48 kävelyä
    23.57 kolahteluja
    23.59 sängyn kolinaa
    00.02 "puukepin" ääni
    00.03 rasahdus
    00.04 kolahduksia, useita
    00.18 paukauksia 3 kpl
    00.20 kolahdus
    00.28 kävelyääniä
    päästy uneen, mutta herätty postinjakajan rappukäytävän ääniin
    herätty yläkerran ääniin klo 7.19
    7.19 kolinaa 4 1 kpl
    7.19 jysähdys
    7.25 ikään kuin siirto
    7.27 kolaus
    7.28 kolauksia 2 kpl
    7.32 koiran haukahdus
    7.35 kolauksia 2 1 kpl
    7.40 ääni kuin luolasta
    7.42 kolauksen tyyppinen ääni
    7.45 askeleet 3 5 kpl
    7.47 kumaus
    7.48 kolaus
    7.51 askeleet 10 kpl
    7.50 vaimea kumaus
    7.54 vessan lasku
    7.54 askelia vähintään 7 kpl
    7.57 kolaus 2 1 kpl
    7.58 kopsaus
    7.59 kolaus
    7.59 askeleet 8 1 1 4 kpl
    8.01 askeleet
    8.01 kajahduksia
    8.02 kolaus
    8.03 siirtelyääni
    8.04 kumaus
    8.08 kumaus
    8.09 kumaus
    8.10 kumaus, kolinat 2 kpl
    8.11 kolaus 1 1 2 kpl
    8.12 kilahdus
    8.12 kolinaa
    8.13 akselia 6 8 kpl
    8.15 kumaus, kolaus
    kirjaaja laittaa itselleen kahvit tippumaan termoskannuun, käy myös Wc:ssä
    8.26 keittiön kaappeja avattu
    8.26 kolinaa
    8.26 suihkuun menty? veden laskua joka tapauksessa
    8.27 kolaus
    8.28 kolaus 2 kpl
    8.30 kolaus, kolina
    8.35 kovahko paukaus
    8.35 rytinää
    8.36 kumauksen tyyppinen
    8.38 kumaus
    8.39 kolaus
    8.39 vettä laskettu
    8.40 askeleet 6 3 kpl
    8.41 askeleet 2 kpl
    8.41 rapinaa
    8.41 kumaus, askelia 3 kpl
    8.42 vaimea ihmisen ääntä kuin kova haukottelu
    8.42 ripsaus
    8.42 askeleet 8 2 kpl
    8.43 askeleet 2 kpl, rapsaus
    8.44 askeleet 2 2 kpl
    8.44 kolinaa
    8.45 kopsahduksia
    8.45 lysähdys
    8.46 yläkerran huoneiston ulko-ovi käy, koiran ulkoilutus
    8.49 veden laskua, pyykkikone päällä
    8.51 veden lasku jatkuu
    8.53 pesukoneen rumpu pyörii
    8.54 kolauksia 2 kpl
    8.54 vessan lasku?
    8.56 veden laskua
    8.56 askeleet vähintään 3 kpl
    8.57 keittiön hanat avattu
    8.58 keittiössä veden laskussa katkos, jatkui
    8.58 pesukone otti vettä, rumpu käy
    9.04 askelia 7 14 kpl
    9.05 rumpu käy
    9.05 wc tai pyykkikoneen vedenlasku
    9.06 koiran kanssa sisälle, yläkerran huoneiston ulko-ovi käy
    9.07 askelia ainakin 5 6 3 kpl, puheääntä vaimeana
    melurasitusta jo tässä vaiheessa kirjaajalla niin paljon, että leuat jo jännittyneet, ottaa kupin kahvia
    9.14 kone linkoaa
    9.19 lopettaa linkouksen
    9.21 askeleet 3 4 kpl, kolinaa 2 kpl
    9.21 askeleet 2 3 kpl, rapsaus
    9.25 kolaus, kumaus, kaapin ovi
    9.26 rahinaa
    9.26 pikaimuri tai hiustenkuivain
    9.26 askelia 4 kpl
    9.27 kolinaa, kolinaa paljon, tavaroiden siirtelyä, jokin sähkökone päällä
    9.28 kopsaus 2 kpl, kolinaa, rahinaa, kolina, kolaus
    9.28 rapasaus
    9.30 jokin sähkölaite
    9.30 kaapin ovi, kolaus, rapsaus
    9.31 rapinaa, kumaus, kolaus, rapsahduksia
    9.33 kolauksia
    9.35 kolaus
    9.36 askeleita 2 4 6 kpl
    9.38 kumaus
    kirjaaja siirtyy ottamaan aamupalan huoneistonsa makuuhuoneesta keittiöön
    Kuuluvat keittiöön: kolauksia olohuoneesta, vessan lasku, vesihana vessassa, askeleet 4 6 kpl, 9.55 askeleet 8 7 6 kpl, vesikraana, kaapin ovi
    kirjaaja siirtyy makuuhuoneeseen
    9.55 veden laskua
    9.56 kolaus, kaapin ovi
    9.57 veden lasku loppuu
    9.58 huoneiston ovi käy
    9.58 katson parkkipaikalle
    10.01 koira kuljetti jotakin esinettä lattian pinnalla
    10.05 koiralta kolaus
    10.05 posti tulee kirjaajan huoneistoon, ilmeisesti koira reagoi yläkerran postin tuloon
    jatkuu seuraavassa viestissä

    Äänestä

  • klo 10.01 lähtien klo11.39 välillä normaaleja elämisen ääniä. Mitkään äänet tällä ajanjaksolla eivät ole kaikuvia, bassomaisia. Normaalit elämisen äänet korvaa paikallistaa. Kirjaamisäänet kaikuvat, kuuluvat kuin luolasta, monentuvat ja ovat bassomaisia. Kirjattuihin yläkerran ääniin syynä laminaattilattia.

    11.39 palattu yläkertaan, huoneiston ulko-ovi käy; jatkossa ei ole askeläänien lukumääriä kerätty
    11.39 huoneiston sisäovi käy
    11.39 jytinää, askelia
    11.39 kaapin ovi käy
    11.40 jysähdys
    11.41 jytinää, askelia
    11.41 askelia
    11.42 askelia kymmenkunta
    11.42 askelia
    11.43 askelia
    11.43 huonekalun siirto, ikään kuin sängyn alla olisi vetolaatikko joka vedetty
    11.43 askelia
    11.44 kolinaa
    11.44 askelia
    11.45 rapinaa
    11.45 jysähdyksiä 2 kpl
    11.45 kolinaa
    11.46 jysäys
    11.50 askelia, jysähdys
    11.50 vettä laskettiin
    11.50 kolinaa
    11.51 askelia
    11.51 askelia
    11.53 kolaus
    11.53 askelia
    11.54 askelia
    11.56 kopsaus
    11.56 askeleet, kolinaa, rapinaa, kopsauksia
    11.56 imurin ääntä, kovaa ääntä, listoissa paukkuu
    11.57 jatkuu, askelia koko ajan
    11.57 letkun meneminen pinnassa kuuluu, itse imurikoneen ääni ei juuri kuulu
    11.58 nyt imuroidaan mattoa tai huonekalua
    11.59 siirryttiin koville pinnoille imurin pään kanssa
    11.59 kovia jysähdyksiä
    12.00 askeleita, imurointi jatkuu
    12.00 kaivua raastava ääni imurista tulee kovia pintoja imuroitaessa
    12.01 kova yksittäinen kolahdus
    12.02 todella kova pintojen imurointia
    12.02 kolahtelee
    12.02 askelia
    12.03 vapaata imurin ääntä
    12.03 siirrytään imuroimaan pehmeitä pintoja, imurin intervallityyppinen imuääni kuuluu
    12.04 kovia ääniä, kolinaa, tömistys, huonekalun siirto?
    12.04 rullataan lattian pinnassa(ilmeisesti sängyn alusta imuroidaan)
    12.05 rullaaminen jatkuu
    12.05 rullaaminen loppui, siirryttiin muille koville pinnoille
    12.06 imurointi loppui
    12.07 kolinaa, siirtelyääniä
    12.08 rahinaa, jatkuvaa kolinaa
    12.09 siirrytty imuroimaan eteiseen
    12.10 ratinaa, kolaus
    12.11 imurin ääni jatkuu
    12.11 rapina, ratina, rasahdukset jatkuu
    12.11 siirrettiin jotakin, huonekalu? kenkäteline?
    12.13 imurointia, koiran puruluun tyyppinen ääni
    12.15 akseleita
    12.15 ryminää
    12.18 tipahti jotakin olohuoneen yllä, kuului kirjaajan makuuhuoneeseen saakka; pomppiva ääni tipahtavalla esineellä
    12.18 askelia
    12.18 ryminää, lattian pinnalla menee jokin kova esine
    12.19 askelia
    12.19 kaapin ovi, askelia
    12.20 akselia
    12.21 askeleita
    12.21 askeleita
    12.22 askeleita
    12.23 jysäys
    12.24 askeleita
    12.24 askeleita
    12.30 systemaattinen kirjaaminen lopetettu
    akselia, jytinää, paukauksia, kolistelemista koko ajan
    12.34 -12.36 vedetään tai levitellään jotakin lattian pinnassa, jälleen imurin ääntä
    askelia, koko ajan kolinaa, kumahteluja (ikään kuin tyhjät ontoiksi tehdyt puuesineet kolisisivat),
    12.39 sahaaminen alkoi, verstaan ääni koko ajan
    12.46 tehty asiasta puhelimitse häirintäilmoitus ties jo monennesko

    Äänestä

  • sairastunut asukas kirjoitti:

    klo 10.01 lähtien klo11.39 välillä normaaleja elämisen ääniä. Mitkään äänet tällä ajanjaksolla eivät ole kaikuvia, bassomaisia. Normaalit elämisen äänet korvaa paikallistaa. Kirjaamisäänet kaikuvat, kuuluvat kuin luolasta, monentuvat ja ovat bassomaisia. Kirjattuihin yläkerran ääniin syynä laminaattilattia.

    Auttaa! Tilaa itsellesi aika lääkäristä! Tutkituta trolli pääsi!

    Äänestä

  • mikä... kirjoitti:

    Auttaa! Tilaa itsellesi aika lääkäristä! Tutkituta trolli pääsi!

    Omistan useampia kerrostalohuoneistoja. Jos päässä olisi vika, niin ei se esiintyisi vain siinä huoneistossa.
    Sinulla olisi aihetta mennä lääkäriin, kun tuommoista väität. Olen huolestunut sinusta!!!

    Äänestä

  • Ontelolaatta on. Eteiseen, kun laittoivat klinkkerin, niin poistivat alta alkuperäisen karvapohjaisen muovimaton. Suoraan ontelolaatan betonipinnalle laittoivat klinkkerin. Juuri kuulin pienremontteja tekevältä henkilöltä, että ylipäätään kerrostaloon kivilattian laitto on arveluttavaa. Ja varsinkaan ei saa alta poistaa alkuperäisiä lattiamateriaaleja, joissa ääntä eristäviä elementtejä.

    Äänestä

  • sairastunut asukas kirjoitti:

    klo 10.01 lähtien klo11.39 välillä normaaleja elämisen ääniä. Mitkään äänet tällä ajanjaksolla eivät ole kaikuvia, bassomaisia. Normaalit elämisen äänet korvaa paikallistaa. Kirjaamisäänet kaikuvat, kuuluvat kuin luolasta, monentuvat ja ovat bassomaisia. Kirjattuihin yläkerran ääniin syynä laminaattilattia.

    11.39 palattu yläkertaan, huoneiston ulko-ovi käy; jatkossa ei ole askeläänien lukumääriä kerätty
    11.39 huoneiston sisäovi käy
    11.39 jytinää, askelia
    11.39 kaapin ovi käy
    11.40 jysähdys
    11.41 jytinää, askelia
    11.41 askelia
    11.42 askelia kymmenkunta
    11.42 askelia
    11.43 askelia
    11.43 huonekalun siirto, ikään kuin sängyn alla olisi vetolaatikko joka vedetty
    11.43 askelia
    11.44 kolinaa
    11.44 askelia
    11.45 rapinaa
    11.45 jysähdyksiä 2 kpl
    11.45 kolinaa
    11.46 jysäys
    11.50 askelia, jysähdys
    11.50 vettä laskettiin
    11.50 kolinaa
    11.51 askelia
    11.51 askelia
    11.53 kolaus
    11.53 askelia
    11.54 askelia
    11.56 kopsaus
    11.56 askeleet, kolinaa, rapinaa, kopsauksia
    11.56 imurin ääntä, kovaa ääntä, listoissa paukkuu
    11.57 jatkuu, askelia koko ajan
    11.57 letkun meneminen pinnassa kuuluu, itse imurikoneen ääni ei juuri kuulu
    11.58 nyt imuroidaan mattoa tai huonekalua
    11.59 siirryttiin koville pinnoille imurin pään kanssa
    11.59 kovia jysähdyksiä
    12.00 askeleita, imurointi jatkuu
    12.00 kaivua raastava ääni imurista tulee kovia pintoja imuroitaessa
    12.01 kova yksittäinen kolahdus
    12.02 todella kova pintojen imurointia
    12.02 kolahtelee
    12.02 askelia
    12.03 vapaata imurin ääntä
    12.03 siirrytään imuroimaan pehmeitä pintoja, imurin intervallityyppinen imuääni kuuluu
    12.04 kovia ääniä, kolinaa, tömistys, huonekalun siirto?
    12.04 rullataan lattian pinnassa(ilmeisesti sängyn alusta imuroidaan)
    12.05 rullaaminen jatkuu
    12.05 rullaaminen loppui, siirryttiin muille koville pinnoille
    12.06 imurointi loppui
    12.07 kolinaa, siirtelyääniä
    12.08 rahinaa, jatkuvaa kolinaa
    12.09 siirrytty imuroimaan eteiseen
    12.10 ratinaa, kolaus
    12.11 imurin ääni jatkuu
    12.11 rapina, ratina, rasahdukset jatkuu
    12.11 siirrettiin jotakin, huonekalu? kenkäteline?
    12.13 imurointia, koiran puruluun tyyppinen ääni
    12.15 akseleita
    12.15 ryminää
    12.18 tipahti jotakin olohuoneen yllä, kuului kirjaajan makuuhuoneeseen saakka; pomppiva ääni tipahtavalla esineellä
    12.18 askelia
    12.18 ryminää, lattian pinnalla menee jokin kova esine
    12.19 askelia
    12.19 kaapin ovi, askelia
    12.20 akselia
    12.21 askeleita
    12.21 askeleita
    12.22 askeleita
    12.23 jysäys
    12.24 askeleita
    12.24 askeleita
    12.30 systemaattinen kirjaaminen lopetettu
    akselia, jytinää, paukauksia, kolistelemista koko ajan
    12.34 -12.36 vedetään tai levitellään jotakin lattian pinnassa, jälleen imurin ääntä
    askelia, koko ajan kolinaa, kumahteluja (ikään kuin tyhjät ontoiksi tehdyt puuesineet kolisisivat),
    12.39 sahaaminen alkoi, verstaan ääni koko ajan
    12.46 tehty asiasta puhelimitse häirintäilmoitus ties jo monennesko

    Jaaha, taidat olla tämän minun nykyisen asunnon entinen omistaja kun kuulostaa liiankin tutulta.
    Tosin yläkerta aloittaa aamun jo viiden jälkeen naputtelemalla jotain niin en tarvitse edes herätyskelloa.

    Äänestä

yksi tyypillinen tapaus kateellisesta "kulunut muovimatto lattialla" -tapauksesta! Vaihda sinäkin laminaattiin, niin ei tarvi olla kateellinen naapureille!

Äänestä
  • Meillä on parketti. Koivuparketti.
    Oliko se jotenkin niin, että köyhän ei kannata ostaa halpaa vai?

    Äänestä

  • laatua löytyy kirjoitti:

    Meillä on parketti. Koivuparketti.
    Oliko se jotenkin niin, että köyhän ei kannata ostaa halpaa vai?

    tuo sängyn 'kolina' 'suhina' kuului vain 4 minuuttia? oh-hoh- taitaavat jo olla vanhoja käpyjä?

    Äänestä

  • kiinnostavaa kirjoitti:

    tuo sängyn 'kolina' 'suhina' kuului vain 4 minuuttia? oh-hoh- taitaavat jo olla vanhoja käpyjä?

    Tuntitolkulla on ollut sängyn kopsetta. Ei siinä totta totisesti nukuta alakerrassa. Tosin touhut on arvoitus. Narisee se sänky silloinkin, kun noustaan rakkoa tyhjentämään nestetankkauksen jälkeen:)
    Tosin tiheyttä en osaa sanoa. Muutamat yöt on yritetty olla ja nekin on jouduttu valvomaan.

    Äänestä

  • sairastunut asukas kirjoitti:

    Tuntitolkulla on ollut sängyn kopsetta. Ei siinä totta totisesti nukuta alakerrassa. Tosin touhut on arvoitus. Narisee se sänky silloinkin, kun noustaan rakkoa tyhjentämään nestetankkauksen jälkeen:)
    Tosin tiheyttä en osaa sanoa. Muutamat yöt on yritetty olla ja nekin on jouduttu valvomaan.

    Yhden kerrostalon alakerrassa moottori humisi liikaa (ilmastointiin liittyvä) ja laitettiin kumitappeja, tai patjalle lattialle hurisemaan se laite (tekninen tila) ja terveystarkastajatkin kävi mittailemassa (sai n. 30db ääntä irti), mutta kun kukaan muu ei ollut kuulemassa huusi kuin hyeena... Ja isännöitsijälle 1-100 vastaajaviestiä yössä...

    Yhdessä asunnossa oli katkaistu kaikki sähköjohdot pistorasioiden ja kytkinten takaa ja laitettu rasiat ja kytkimet takaisin paikoilleen ja oli kuulemma murtomiesten työtä (tämän asunnon omistaja omisti useita asuntoja, eikä missään muussa asunnossa ollut tapahtunut ikinä mitään) sama toistui n 6kk päästä.

    Eräs rouva keksi että keittiön ja kylpyhuoneen väliseen seinään jää tilaa (putkikanava) n30-40cm ja oli itse mitannut tämän tarkkaan, niin kun kylpyhuoneen valo alkoi vilkkua niin kyseessä oli häntä salaa kuvaavan agentin (joka siis asui siinä mitatussa välissä) merkkejä toiselle agentille (ei tiennyt missä toinen agentti ottaa signaalit vastaan) mutta vaati että huoltomiehet tilaavat poliisin joka vie kätyrin pois.

    Siinä vasta kerma kakun päältä ja en nyt suoraan väitä aloittajaa kukkuu ihmiseksi, mutta Tiitisen lista ja perustelut alkavat pikkuhiljaa antamaan osviittaa sinne suuntaan...

    Äänestä

  • näitä paljonkin kirjoitti:

    Isännöitsijä on sanonut äänien olevan todella kovia ja että vain kovahermoinen voi asua sellaisessa melussa.
    Saman tiedon oli välittänyt hallituksen puheenjohtajalle. Isännöitsijä käyttänyt sanaa bassomaiset äänet kävelyäänistä. Ei tarvitse olla kuukuu-ihminen. Emme ole ainoat. Todistajia löytyy.
    Testaustilanteista se, että laitteiden äänet eivät ole "näyteltävissä". Ja jos terveystarkastaja mitannut, niin uskon kyllä. Mutta terveystarkastajan mittaamina ihmisten tuottamat äänet ovatkin sitten eri juttu. Kävellä ihminen voi niin monella tapaa. Hiljaa ja kovaa. Kantapäillä ja päkiällä. Paljain jaloin ja villasukat jalassa. Ja testaustilanteessa ei oltu imuroitu eikä vietetty sitä normaalia elämää, mikä on sitten alakerran ihmisten riesa testausten ulkopuolella.
    Ja matot ovat olleet siinä testaustilanteessa lattialla. Sitten kääritty pois ja viety varastoon.
    Että sellainen tapaus.
    Uskon, että jossain on kukkuu-ihminen tässäkin tapauksessa. Erittäin hyvä havainto sinulta..

    Äänestä

Laminaatti pitäis kieltää lailla kerrostaloissa. Surkea materiaali!

Äänestä

Kerrostaloon muuttaessa pitäis jo tietää, että odotettavissa on ties minkälaisia asumisen ääniä. Kops kops ja narinari, sekä muksujen tramppaaminen rappukäytävässä ja pihalla. Tyhjentyneeseen asuntoon tehtävät rempat surrur ja por, sekä pam ja naps. Huoltomiesten lehtipuhaltimet, nurmikon jyssyttämiset, lumityöt. Koirien räkytykset.
Herttis. Nehän on elämän ääniä, eikä tuo laminaattilattia mikään erityinen melunaiheuttaja ole, päinvastoin. Nykyaikainen ja helppohoitoinen kaunis materiaali. Toki eriasia on, jos asuu norsuperhe yläkerrassa, vaan harvinaista se on, norsut ei kumminkaan tykkää yläkertoihin mennä hisseillä eikä portaillakaan.
Oman kerrostalokotini yllä suhii päivittäin lapin lennoston koneet ja vaikka se möyke joskus vituttaa, niin tottuu siihenkin.

Äänestä
  • minä asun omakotitalossa yksin isolla hehtarin tontilla.

    viime yönä kuulin kello 01.11 kun käpy putosi katolle lähimännystä.

    oli se aika häiritsevää katson kaadanko sen männyn ja teen siitä takkapuita vai miten teen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    minä asun omakotitalossa yksin isolla hehtarin tontilla.

    viime yönä kuulin kello 01.11 kun käpy putosi katolle lähimännystä.

    oli se aika häiritsevää katson kaadanko sen männyn ja teen siitä takkapuita vai miten teen.

    Anna männyn kasvaa ja kerää ne tippuneet kävyt! Niistä voi askarrella vaikka joulukoristeita, jota myydä 2.99e/ hintaan.

    Miekin kuulin viime yönä, kun en vielä nukkunu vaan luin jännää kirjaa, niin naapuri tuli työvuorostaan autolla pihaan ja likimain läiskäytti auton oven kiinni!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    minä asun omakotitalossa yksin isolla hehtarin tontilla.

    viime yönä kuulin kello 01.11 kun käpy putosi katolle lähimännystä.

    oli se aika häiritsevää katson kaadanko sen männyn ja teen siitä takkapuita vai miten teen.

    Nauroin ääneen.
    T. Kerrostaloasukki talossa, jossa löytyy kaikkea mahdollista ääntä rempoista lehtipuhaltimiin sekä musisointiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sairastunut asukas kirjoitti:

Halvan laminaatin laittoivat yläkertaamme. Sen jälkeen ei ole asumisen rauhaa ollut meillä.
Olemme olleet paossa huoneistosta jo yli puoli vuotta. Laminaatin kautta kantautuu meille jatkuva jytinä kaikuvana kuin olisi rumpukalvon alla. Kaikki yläkerran liikkuminen kuuluu. Yksin koiran puruluun kanssa peuhaaminen. On kuin Pétanquea pelattaisiin yläkerrassa. Kuullaan sängyissä olemiset, sänkyihin menot, nousemiset. Samoin huonekaluihin menemiset ja niistä ponnistamiset. Samoin ruokailutuolien siirtelyt. Paljon on pauketta, kolinaa, rapinaa. Kuullaan myös joka ikinen kaappien ovien aukaiseminen ja kiinni laitto.
Pää on "haljennut" jo monta kertaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu