Kirkkoetiketti hukassa

Ällistynyt

Monelta nykynuorelta tuntuu kirkkoetiketti olevan valitettavasti melko hukassa. Niin morsiamet kuin häävieraatkin tulevat etenkin ev.lut-kirkossa oleviin häihin pukeutuneina kuin ravintolaillan viettoon, puku niin avoimena että hyvä kun juuri päällä pysyy tai niin lyhyt, että kumartuessa paljastuu jo melkoisen paljon liikaa. Kirkkovieraan (myös morsiamien) hyvä tapa edellyttää, että esim olkapäät suojataan ainakin kevyellä huiville eivätkä rinnat näy, lisäksi hameen pituus on ns. säädyllinen. Ortodoksissa ja katolisissa kirkoissa ei välttämättä pääse edes sisälle vajaasti pukeutuneena.

Toinen, mikä kummastuttaa on häissä esitettävät laulut. Mikä ihmeen pakko on saada KIRKOSSA olevaan KRISTILLISEEN toimitukseen kaikenlaisia iskelmiä yms "maallisia" rakkauslauluja? Eikö kirkossa ole paikallaan esittää kirkkoon sopivaa, hengellistä musiikkia ja hääjuhlassa sitten se kevyempi osuus? Kirkossa ollaan kuitenkin Herran huoneessa ja tuskin kenellekkään tiulisi mielennkään laulaa joku päivän iskelmä jumalanpalveluksessa. Vai olemmeko jo niin vieraantuneita kaikesta peruskristillisyydestä, että ihmiset eivät enää ymmärrä tilanteen vaativaa arvokkuutta ja käytöstapoja?

5

1528

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rennommin voi ottaa

      Löysääpä sitä pipoa vähän. Jos kerran pappi ja kanttori hyväksyvät maallisia rakkauslauluja esitettäväksi, niin etköhän voi sinäkin hyväksyä. Tai jos et, niin vaihda kirkkoa. Sitä paitsi tuo olkapäiden peittäminen on todella vanhanaikainen juttu. Varsinkin morsian saa kyllä ihan luvan kanssa tulla nykyään olkapäät paljaana kirkkoon. Siitä voi vielä erikseen kysyä papilta, mutta en ole kuullut enää aikoihin yhdenkään papin sitä paheksuvan. Harvassa hääpuvussa decoltee muuten on mitenkään avoin. Ja kylläpäs sinä olet tiiviisti tuijotellut naisvieraiden rintamuksia kun kerran olet oikein huomannut, että kumartuessa näkyy jotain. Hyvänen aika, miten sinä nyt noin, herran huoneessa vielä? Keskity sinä vain omaan hartauteesi ja pukeutumiseesi ja anna toisten olla niin kuin ovat. Eivätköhän he sitten viimeisellä tuomiolla saa rangaistuksensa olkapäidensä näyttämisestä kirkossa, eikös juu?

    • samaa mieltä

      Olin kerran vieraana häissä, jossa morsiamen puku oli niin auki, että suntio ei päästänyt naista kirkkoon, ennekuin pukua nostettiin hakaneuloilla vähän ylöspäin ja kaaso lainasi huivia. Silti se puku oli niin avoin, että ihme kun päällä pysyi.

      Turhaan sää edellinen nipotat täst alkuperäisestä, koitappas tosiaankin esim katolilaiseen kirkkoon sortseissa tai topissa. Et pääse sisälle!

      Muuten, minä olen kanttori, eikä meidän srk:ssa ne maalliset laulut todellakaan kuulu kirkolliseen vihkitoimitukseen. Talossa talon tavalla, ja kirkossa kirkon tavalla, Hyvä, että joku aloittaa tästäkin keskustelua.

      • rennommin voi ottaa

        Ahaa, no olin kyllä Australiassa katolisessa kirkossa häissä ja ihan siellä oli ihmiset olkapäät paljaana ja lyhyissä hamosissa. Pointtini oli, että jos pappi ja kanttori hyväksyvät niin on se nyt kumma jos pitää jonkun vieraan asiasta motkottaa. Eikä alkuperäisessä viestissä edes puhuttu mistään tuollaisista ylilyönneistä, että suntiokaan ei kirkkoon päästä. En ole koskaan moisista kuullut, mutta olen ollut useissa häissä, joissa morsiamella on olkaimeton ja avoin puku, mutta ei millään tavalla törkeä. Siinä mun mielestä ei ole mitään valittamista.


      • Ralle S
        rennommin voi ottaa kirjoitti:

        Ahaa, no olin kyllä Australiassa katolisessa kirkossa häissä ja ihan siellä oli ihmiset olkapäät paljaana ja lyhyissä hamosissa. Pointtini oli, että jos pappi ja kanttori hyväksyvät niin on se nyt kumma jos pitää jonkun vieraan asiasta motkottaa. Eikä alkuperäisessä viestissä edes puhuttu mistään tuollaisista ylilyönneistä, että suntiokaan ei kirkkoon päästä. En ole koskaan moisista kuullut, mutta olen ollut useissa häissä, joissa morsiamella on olkaimeton ja avoin puku, mutta ei millään tavalla törkeä. Siinä mun mielestä ei ole mitään valittamista.

        Tänä kesänä oli kyllä taas niin uskomattomia pukuja, että! Kirkkoetiketti on täysin hukassa.


      • kaapu

        Olen täysin samaa mieltä ällistyneen ja kanttorin kanssa, hääetiketti on kirkossa kateissa. Minulle on tullut käsitys, että Suomen ev.lut. kirkko ei ota asioihin riittävästi kantaa. Jos haluaa kirkollisen vihkimisen, toivoisi, että vihkimisellä on vihittäville pareille myös kristillinen merkitys. Tuntuu kuin pappi on vain joku seremoniamestari. Miksi papit suostuvat tähän?
        Ja ihan rehellisesti, kuinka kaunista tuo paljastaminen on? Katsokaa valokuvia, harvoin paljas pinta kovin kauniilta näyttää. Kaikilla samanalinen puku: paljaat käsivarret, paljas rintamus jne. mitään persoonallista ei sitten 90-luvun jälkeen ole näkynyt.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      58
      1442
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1063
    3. 80
      925
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      786
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      764
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      695
    8. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      89
      690
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      11
      672
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      646
    11. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      630
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      108
      611
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      581
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      572
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      503
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      502
    19. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      37
      487
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      38
      481
    Aihe