molluskat

5-vuotiaalle pojalleni olen alkanut syöttää Remasan-osterivinokaskapseleita molluskojen hoitoon. Miten kauan niitä pitää antaa että alkaa vaikuttaa? Kokemuksia?
1525458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

kärsin myös pienenä molluskoista mutta minulla ne nipistettiin pinseteillä neuvolassa.siitä on jäänyt arvet.onkohan nuo tabletit uusi keksintö vai miksiköhän minä en syönyt sellaisia?mielelläni olisin syönyt niitä kuin ollut neuvolan tädin kiusattavana.asiasta on yli 20vuotta.ei kai siihen aikaan ollut muuta hoitoa.onko nuo tabletit luontaistuotteita?

Äänestä

Molluskat lähtivät tytöltäni voitelemalla niitä perusvoiteella. Poikaani pelkkä voitelu ei tepsinyt, mutta olisinko 2 - 3 paketillista syöttänyt Remasan-kapseleita. Sitten hävisivät. Terveyskeskukseen ei menty hoidettavaksi, vaikka muuan lääkäriksi opiskeleva tuttavamme neuvoi menemään. Molluskat olisi avattu pinseteillä.

Äänestä
  • Poikani sai molluskoja noin viisi vuotiaana ja neuvolantäti sanoi, että ne kyllä lähtee itsestään. Eipä lähteneet, joten kokeilin laittaa Bacimysiiniä = nykyään nimellä Basibakt. Kissamme piti Basimysiinin mausta ja nuoli pojan molluskat ja sen jälkeen jokainen syylä katosi kuin taikaiskusta. Olen vielä 13 vuotta myöhemminkin ihmeissäni parantavasta kisustamme, joka alkaa olla nyt jo vanhus.

    Äänestä

Meidän 4-vuotiaalla pojalla molluskat lähtivät itsestään. Kesti kyllä aika kauan, mutten halunnut viedä poikaa pinseteillä tongittavaksi. Tietenkin eri asia,jos vuosikausia on eikä lähde itsestään. Silloin pakko kokeilla lääkkeitä ja tohtoria.

Äänestä

Hei vaan! Minullakin oli pienenä tyttönä molluskoita ja söin juuri noita samaisia osterivinokaskapseleita. Molluskat lähtivät parissa-kolmessa kuukaudessa. Tosin nykyään opiskelujen myötä ovat erilaiset ihotaudit ja -sairaudet tulleet tutuksi ja tiedän että molluskat lähtevät pois myös ihan itsestään. Jos niiden häviämistä haluaa nopeuttaa voi lääkäri poistaa niitä pinseteillä tai avata niitä - osterivinokkaan vaikutuksesta ei ole silmiini osunut minkäänlaista juttua. Voi olla että molluskojen katoaminen oli vain sattumaa, mutta mene ja tiedä. Ainahan voi kokeilla. Itse ainakin olen vieläkin vakuuttunut siitä että kyllä kapseleilla oli osuutta asiaan:)

Äänestä
  • ...kapseleitten syöttöä (yksi iso laatikko) enkä aio enää jatkaa. Molluskat ovat tallella mutta kaipa tosiaan häviävät ajan myötä.

    Äänestä

  • äitee kirjoitti:

    ...kapseleitten syöttöä (yksi iso laatikko) enkä aio enää jatkaa. Molluskat ovat tallella mutta kaipa tosiaan häviävät ajan myötä.

    sinkkipasta kuivattaa ainakin vähän molluskoita,saa apteekista. ei hävitä kokonaan.

    Äänestä

Se aikansa istuu ja sitten keho tuottaa riittävästi vasta-aineita = molluskat häviävät, eikä uusia enää koskaan tule. Syöttäkää vaikka pikkukiviä - molluskat lähtee, kun vasta-ainetta on tarpeeksi.

Äänestä
  • ...näin on. Molluskat ovat vähän lisääntyneet kun ollaan lopetettu tuo osterivinokas mutta toivossa on hyvä elää.

    Äänestä

5-vuotiaalla tyttärellämme on ollut molluskoja nyt marraskuusta 2003 lähtien. Ilmeisesti sai ne hoitokaverilta kun niin paljon halailivat ja pussailivat. Hoitokaveri oli nyt syönyt kolmen viikon satsin osterivinokasta ja syylät olivat hävinneet.

Kävin eilen ostamassa meillekin paketin osterivinokasta. Saa nyt nähdä miten käy...

Kävimme asian tiimoilta lääkärissä joulukuussa ja lasten lääkäri sanoi, ettei molluskoja kannata poistaa. Ne lisääntyvät niin kauan kuin tarpeellinen vastustuskyky syntyy eli Pox-virus jyllää aikansa. Voi kestää puoli vuotta tai kauemminkin..Osterivinokaskapseli lisää vastustuskykyä, joten "taikavoima" lienee siinä.

Äänestä
  • ...yhä molluskat, mutta minusta niiden lisääntyminen on loppunut. Onneksi muuten nuo osterivinokaskapselit eivät olleet pahoja, vaikka meilläkin tyhjennettiin sisältö lusikkaan mehun sekaan. Oli kuulemma "pehemoosen" makuista.
    Toivottavasti teillä auttaa!

    Äänestä

Meillä oli myös toinen kylki täynnä ja molempien käsien kyynärtaipeet. Kokeilimme useita perusvoiteita, tuloksetta. Viimein löytyi Orionin Ceralan -voide, joka on atooppiselle iholle tarkoitettu. Pari viikkoa iltaisin ennen nukkumaan menoa levitetty ongelma alueille, niin enää on muutamia jäljellä.
Meillä myös kyynärtaipeet kutisivat ikävästi öisin, jolloin pyyhimme kirveltämättömällä desinfiointiaineella kutiavat kohdat ja Ceralania päälle, niin hetken kuluttua loppui kutina.
Yhtään ei ole puristamalla poistettu.

Äänestä
  • Tohtori tosiasia

    Yllä viisas puhe. Harvoin tuollaista kuulee näillä sivustoilla.

    Osterivinokkaan voitte kasvattaa eräässä ruskeassa reiässä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


äitee kirjoitti:

5-vuotiaalle pojalleni olen alkanut syöttää Remasan-osterivinokaskapseleita molluskojen hoitoon. Miten kauan niitä pitää antaa että alkaa vaikuttaa? Kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu