Kun kerta nuo miehettömät akat kokevat että heillä on oikeus täällä meuhkata mielinmäärin niin keskustellaanpa nyt siitä mitä olette saaneet kestää omalta ex:ltänne ja puolisonne ex:ltä.
Onko exien touhut vaikuttaneet mitenkä lapsiin ?
Ja sovitaanko että kun tähän ketjuun kuitenkin alkaa meuhkaamaan myös nuo palstan häiriköt/häirikkö, niin jätetään sen kirjoitukset omaan arvoonsa, ei lähdetä niihin mukaan, antaa paskan tukehtua omaan ahdistukseensa ja huutaa pahaa oloaan yksin.
Onko exien touhut vaikuttaneet mitenkä lapsiin ?
Ja sovitaanko että kun tähän ketjuun kuitenkin alkaa meuhkaamaan myös nuo palstan häiriköt/häirikkö, niin jätetään sen kirjoitukset omaan arvoonsa, ei lähdetä niihin mukaan, antaa paskan tukehtua omaan ahdistukseensa ja huutaa pahaa oloaan yksin.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Oman ex:n kanssa ovat välit olleet aina hyvin asialliset. Välillä ei ole asioista pystytty puhumaan mutta kun aikaa menee niin on ne puhevälitkin löytyneet. Lapsia ex on tavannut aika harvakseltaan mutta siihen minä ja lapset olemme tottuneet. Isän touhut eivät ole vaikuttaneet lapsiin mitenkään. Isä on heille rakas ja tärkeä kuten aina ennenkin. Toki ero satuttaa myös lapsia mutta siitä pääsee yli kun asia käsitellään asiallisesti ja annetaan lasten tuntea omat ikävätkin tunteensa mutta ei jätetä lasta yksin niiden tunteiden kanssa.
Uuden suhteen ex on antanut meidän elää elämäämme rauhassa mutta hän toimii palveluammatissa ja palvelu ei ole aina ole kovin ystävällistä. En tullut heidän väliinsä sillä heidän erostaan oli kulunut jo vuosi kun minä tulin kuvioihin mukaan enemmän kuin ystävänä. Minun lapsiin ei tämän ex:n touhut ole vaikuttaneet mitenkään. Lapset saavat häneltä yhtä ystävällistä palvelua kuin aina ennenkin.
", antaa paskan tukehtua omaan ahdistukseensa ja huutaa pahaa oloaan yksin."
Olen ex,enkä lähde meuhkaamaan,mutta huolestuttavaa luettavaa tuo lause,minkä kirjoitit.
Minulla ei koskaan tulisi mieleeni jättää ketään yksin pahan olonsa kanssa,oli se uusikko,ex,leski,juoppo,narkomaani,lapsensa hyljännyt..jne.
Kirjoituksesi kertoo paljon sinusta,ei siitä tarvitse exien lähteäkään meuhkaamaan.
Hyvää kevättä ja iloista mieltä =)
Omista kokemuksista voisin kirjoittaa vaikka kirjan.
Mutta lyhyesti; lapseni isä heittäytyi todella hankalaksi eromme jälkeen ja varsinkin silloin kun tapasin nykyisen mieheni. Lapsemme todella kärsi, jos lapseni sanoi sanankin miehestäni isälleen, isä rankaisi lasta, jopa fyysisesti. Tilanne ei helpottunut edes siitä että ex löysi itseelleen uuden naisen. Jossain vaiheessa lapseni isä kieltäytyi kokonaan tapaamasta lastani, lapsen soittaessa kielsi jopa soittamasta. Lapsi oli palasina, ja minä yritin auttaa minkä pystyin. Vaikka mies olikin tuolloin uudessa suhteessa ei mieleeni tullut syyttää tuosta exmieheni puolisoa, se oli hänen oma päätöksensä. Onneksi tuo tilanne on taaksepäin jäänyttä. Lapsen välit isäänsä ovat kunnossa, ja olemme expuolison kanssa nykyään lähes ystävät. Saatamme puhua pitkään puhelimessa, myös uusperhe-elämästä, ja on todella ihanaa että tähän on päästy. Myös lapsen kannalta on ideaali tilanne että vanhemmat ovat hyvissä väleissä.
Mieheni ex on sitten oma lukunsa; hän on kiristänyt, haukkunut, valehdellut, kiristänyt rahaa, estänyt lasten tapaamiset, matkustanut miesystävänsä kanssa mieheni rahoilla jne jne jne
Tällä tarinalla ei ole kaunista loppua eikä sitä varmasti koskaan edes tule. Oikeustoimet ovat käynnissä, ja toivon että mieheni nuorinkin saavuttaa täysi-ikäisyyden ettei meidän tarvitse enää ikinä edes kuulla tuosta akasta mitään.
Lapsethan tässä kärsii, vanhin siitä että äiti heitti pihalle heti kun rahan tulo lapsesta loppui, siis KYLLÄ tälle naiselle lapset ovat vain tulonlähde, rakkaudesta hän ei tiedä mitään.
Nuorimmat kärsivät kun eivät saa olla isän kanssa, ja äiti meuhkaa ja haukkuu ihmisiä jotka ovat lapsille tärkeitä. Kun lapset ovat olleet meillä menee aika siihen että lapset purkavat pahaa oloaan ja kertovat mitä äiti on tehnyt ja sanonut. Kuinka monta kertaa olen ollut surusta kasaan mennyt lapsi sylissä, lohduttanut ja silittänyt tukkaa, kun pieni ei tajua miksi äiti tekee sellaista mitä tekee.
meuhkaat ja haukut samalla lailla??
Minusta on aivan eri asia huutaa ja meuhkata TÄÄLLÄ,kuin sotkea lasta tuollaiseen soppaan!
Vaikka kuinka vihaan lapseni isän käytöstä,en sitä lapsen niskaan kaada.Isä on isä ja ainakin vielä rakas,vaikka olisikin äidin mielestä itsekäs sika..
hän ei lapsia hauku, vaan palstan häirkköjä, ja siihen on kyllä täysi oikeus.
Nää häiriköt sit tekee mitä tekee lastenkin kärsimyksen uhalla.
Miten niin eri asia? Onko eri asia et nyksät voi meuhkaa ja haukkua miehen exää ja lapsia miten lystää, mutta exät eivät saa sanoa mitään nyksistä hänen kakaroistaan????? Mikä siitä tekee eriasian????
että missä sen tekee!
Jos exä meuhaa LASTEN KUULLEN nyksästä ja lasten toisesta vanhemmasta,on itsekäs.
Jos se toinen vanhempi meuhaa LASTEN KUULLEN exästään,on itsekäs.
Jos nyksä meuhaa lasten kummastakaan vanhemmasta LASTEN KUULLEN,on itsekäs.
Se on aivan saamarin sama,mitä mieltä toisistaan on exä ja nyksä ja joku rassukka(jota mieheksi sanotaan) siinä välissä,kunhan niillä mukuloilla olisi siedettävä olla!
Ja vaikka minulla ei tällä hetkellä olekaan miestä asumassa saman katon alla(ei siis sitä virallista uusperhettä..),ja vaikka täällä puolustankin exienkin näkökulmaa,niin haluaisin mainita,että olen ollut uusperheellinen aikoinani,jo silloin kun moni täällä nykyään kirjoitteleva leikki nukeilla..
Juu,vanha :D
Minä en meuhkaa enkä hauku.
Minä en ole koskaan lapselleni arvostellut hänen isäänsä vaikka syytä olisikin ollut enkä isän puolisoa, siihen ei ole kyllä edes ollut aihetta.
Minä en arvostele mieheni ex;ää lasten kuullen, minä olen se syli jossa asioita itketään.
Ja tähän kaikkeen pystyn, vaikka kukaan ei ole koskaan minua niin haukkunut kun miehen ex, vaikka hän ei edes minua tunne. Olen päättänyt olla alentumatta moiseen käytökseen, hänhän itsestään tekee pellen moisella käytöksellä. Tosin säälittää lapset, jotka kärsivät tilanteesta.
Ai niin miehen ex on haukkunut myös minun lapseni, vaikka ei ole koskaan lastani edes tavannut.
Sellainenko pitäisi antaa anteeksi ?
asia, mutta sinusta kenties on, koska et uskalla myöntää virheitäsi. Ja toisten syytteleminen omista ongelmista on herkullista
sä olet niin helvetin tyhmä ettet tajua totuutta vaikka se sulle rautalangasta väännettäisiin.
KK ei ole täällä koskaan "puolustellut" nyxiä vaan ennenminkin exä. Tässä asiassa hän kirjoittaa täyttä asiaa.
On kamalaa että katkerat ihmiset eivät suojele lapsiaan omalta pahalta ololtaan.
ketähän minä mahdoin syyttää äskeisessä tekstissäni omista virheistäni?
Selitä,ole hyvä,en ymmärrä vaikka kävin lukemassa kirjoitukseni uudelleen.
on paras mitä ex voi olla. Välit asialliset ja hyvät. Emme ole yhteyksissä kuin lapsen asioissa, niissäkin harvakseltaan, kun lapsi jo isompi ja hoitaa asioitaan itse isänsä kanssa. Pitää luonaan, ostaa, vie matkoille, maksaa elatuksen ajoillaan, soittelee ja rakastaa syvästi lastaan. Valinnut ystävällisen ja fiksun kumppanin.
Lapsemme hyvä olla isänsä kodissa, sisarusten ja iskän puolison luona.
Mieheni ex, no....hankala, itserakas ja manipuloiva epäkypsä nainen. On yrittänyt erottaa meitä mm. tyrkyttämällä itseään miehelleni (ehdotti vaakamamboa miehelleni, vaikka oli vielä naimisissa ex-mies nro 2 kanssa tuolloin). Laittoi monta "minä rakastan sinua ja voitaisiinko palata yhteen, mehän oltiin niin onnellisia ennen"-viestejä miehelleni. Mieheni on näyttänyt näitä viestejä minulle (tällöinkin oli vielä naimisissa ex-mies nro 2 kanssa????) Erohan heillekkin. tuli...
Maksattaa kaiken mahdollisen ex-miehellään, hänellä kun ei koskaan ole "varaa", vaikka saa kolmet elatukset ja kolmet yksinhuoltajan lapsilisät (siis kahdelta eri isältä) ja tietenkin myös palkan.
Lapset kärsivät koska pitävät minusta, mutta äidin takia eivät saisi pitää minusta. Ja olen varma että tämän mieheni hyväksikäyttö ja manipulointi ei lopu ennenkuin molemmat lapset ovat täysi-ikäisiä. Hirvittää ajatella mikä rumba alkaa, kun toisesta lapsesta loppuu kohta lapsilisät?
Mieheni ex on oikea maanvaiva, aiheuttaa harmia miehelleni, minulle ja heidän yhteiselle lapselleen. Ex ei suostu olemaan kanssani missään tekemisissä, lapsi kärsii tilanteesta. Hän on katkera ja tämä kostautuu lapselle. Olemme miehieni kanssa yrittäneet niin hyvällä kuin pahallakin helpottaa tilannetta, turhaan. Ex ei suostu näkemään minua, haukkuu minua lapselle jne. Tällä hän tietenkin tekee hallaa lapselleen.
Lapsen vaihdot äidiltä isälle ovat aina yhtä helvettiä, exä muuttelee sovittuja asioita ja hankaloittaa tilannetta joka ikinen kerta niin paljon kuin vain ikinä pystyy.
Taustasta sen verran, että en ole rikkonut heidän liittoaan, he olivat eronneet jo kauan ennen kuin tutustuin mieheeni. Kuitenkin, kun astuin kuvioihin, exälle tulikin yllättäen ikävä miestäni. Hän ei kuitenkaan voinut mitään, mies oli jo valinnut minut. Ilmeisesti tästä syystä exä päätti alkaa vihata minua verisesti.
Nyt olemme asuneet yhdessä vuoden. Joten luulisi naisen jo ymmärtävän, että unohtaisi typerät kaunansa ja keskittyisi lapsensa hyvinvointiin, johon suhde lapsen isään ja valitettavasti myös minuun väkisinkin kuuluu! Mutta ei, yhtä showta koko elämä yhä. En ole vieläkään nähnyt naista edes vilaukselta, koska hän kieltäytyy ehdottomasti tapaamasta minua!! Miten tällainen outo käytös VOISI tehdä hyvää lapselle???
Eihän se lapsi tosiaankaan kuulu sun elämääsi mitenkään, mikset voi antaa olla?? Pelkäät ja lapsi on sulle uhka.
Sulla ei ole kuin exmies joka halusi susta niin kauas kuin mahdollista ja lapset joiden mielen olet myrkyttänyt.
Sä olet säälittävä paska, et muuta.
"miksi oot katkera voi sua ressuu": Ömm... Enhän mä tässä katkera ole, vaan miehen exä. Ja mitä mä muka pelkään? En muuta kuin että tolla menolla miehen exä kasvattaa niiden lapsen ihan kieroon. Ja vaikka en niin välittäisi, lapsi KUULUU mun elämään, kun asuu puolet ajasta mun kotonani. Et silleen. Toivoisin lapselle vain hyvää, koska se on mun mieheni lapsi, ja itselleni tasaista elämää ilman miehen raivostuttavan exän sähläämistä.
itekkään.;)
Häh? Ihme hommaa kun jokapaikkaan pitää änkee tollasia riidanhaastajia. Taidat olla itse yksin jäänyt ruikuttaja, joka vihaa muita naisia...
anna itsesi provositua tuon tyhjäpään kirjoituksista.
Meillä on sellaista mitä se haluaa ja on meille kovasti kateellinen.