vierelle

Eli miten olette opettaneet koiranne tulemaan vierelle käskystä. Ja esim. lenkillä käveltäessä osaisi tulla vierelle. Minulla on vähän reilun vuoden ikäinen seropi narttu ja ajattelin ruveta tätä sille opettamaan.
43482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minä opetin sen koiralleni aluksi niin että menin ihan seinän viereen niin että koira mahtuu sinne minun ja seinän väliin ja annoin käskyn ja ohjasin palkkiolla sen oikeaan kohtaan. Kun koira hoksasi asian niin pystyimme irrottautumaan seinästä ja opettelemaan viereen tuloa missä vain. Nyt palkitsen enään vain täydellisestä suorituksesta.
Ystäväni koiralle kävi niin että koira alkoi yhdistämään viereen-käskyä seinään ja meni aina seinänä viereen kun käsky tuli joten tämäkin lienee yksilökohtaista miten opettaa.

Äänestä

ja kädellä ohjaat kättä liikuttaen koiran viereesi, istuminen pitää opettaa tietysti ensin, sitten pyydät koiran istumaan vierelläsi. Miljoona toistoa, eri paikoissa, aloita rauhassa ja pienillä toistoilla muuten koiralta katoa amotivaatio. Jos se palkkautuu leikillä paremmin, sitten käytät leikkipalkkaa.

Äänestä

Itse olen opettanut sakemannilleni viereen tulemisen niin, että kädessäni oli makkaranpala, jolla ohjasin koiran viereeni istumaan, ja annoin palkan kehut välittömästi. Tein useita toistoja eri paikoissa, (ulkona, sisällä, lenkillä yms.) ja vähensin käteni liikettä useiden toistojen jälkeen VÄHITELLEN. Kun koira teki sen lähes ilman kättäni, aloin liittää viereen tulemisen yhteydessä sanan "sivu". Koira oppi muutaman kerran jälkeen sanan merkityksen ja tulee sivulleni nykyään täysin ilman kättäni. Kierros, jonka teki ennen käteni mukana, on jäänyt kokonaan pois, kun koira on oppinut nopeamman tavan.
Koira kannattaa opettaa luopumaan herkustaan, jotta koira oppii ajattelemaan opetushetkellä opetettavaa asiaa, eikä kulje pelkästään herkun mukana, koska tämän seurauksena voi käydä niin, ettei koira opikaan mitään.. ainoastaan seuraamaan makkaraa, jotta saisi sen. Herkusta luopumista voi opettaa koiralle esim. niin, että pidät jotain koiran erityistä herkkua nyrkkisi sisällä, jolloin koiralla ei ole mahdollisuutta osua siihen. Yleensä koira koittaa saada herkkua tökkimällä kättäsi, tai nuolemalla. Älä ole huomaavinaankaan näitä eleitä, vaan odota kunnes koira luovuttaa, anna tällöin herkku koirallesi välittömästi! Voit vaikeuttaa asiaa koiran oppiessa niin, että koiran täytyy katsoa silmiin sinua ennen kuin saa herkun, tai että kätesi voikin olla auki, niin ettei koira kosketa siihen ennen kuin annat luvan. Toivottavasti tästä oli edes jotain apua! Onnea opettamiseen! :)

Äänestä
  • itsekkin olen vähän tuolla tavoin opettanut meidän koiraamme, meni paremmin kuin uskoin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


.. kirjoitti:

Eli miten olette opettaneet koiranne tulemaan vierelle käskystä. Ja esim. lenkillä käveltäessä osaisi tulla vierelle. Minulla on vähän reilun vuoden ikäinen seropi narttu ja ajattelin ruveta tätä sille opettamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu