Moi vaan kaikille!
Tämä viestini saanee taas haukkujat liikkeelle, saakoon.
Olen kolen lapsen kotiäiti nykyään. Vuosia sitten en ollut riittävä äiti. Pyynöstäni lapset otettiin huostaan lopulta ja he pääsivät mahtavaan sijaisperheeseen. Alku oli toki haastava ja sydäntäni särki, kun ensimmä'isen kerran lapseni sanoivatkin sijaisperheen äitiä äidikseen.
Vaikka se loukkasi, ymmärsin pitää suuni kiinni ja tukea lapsia kiinnittymään perheeseen. Sijaisperhe oli kasvatuksesta samoilla linjoilla omien kasvatustavoitteitteni kanssa, joten hyvin sitten pärjättiin kun tilanee vakiintui.
Kun lapset saatiin pelastettua perhehelvetistämme, sain kerättyä vähät voimanrippeeni omaan käyttööni ja lopulta sain jätettyä silloisen mieheni. Mies oli päihdeongelmainen ja ilmeisesti persoonallisuushäiriöinen. Väkivalta hänen käytöksessään lisääntyi koko liittomme ajan ja minäkin sain siitä osani. En koskaan unohda, kun aikoinaan poliisi soitti perääni mentyään kotiimme ja kysyi, voiko minulla olla enää yhtään hiusta päässäni, kun kodin lattialta löytyi niitä niin valtavasti.... Mies olis säännöllisesti vankilassa jo liittomme aikana ja sama on jatkunut yhä.
Kun sain miehen jätettyä, alkoi hidas paranemiseni. Lopulta aloin muistuttaa taas kokonaista ihmistä ja löysin nykyisen miehenikin. Hyvässä yhteistyössä suunniteltiin lasten sijoituspaikan vaihto kotiimme ja lopulta huostaanotto purettiin. Tästä on jo vuosia, mutta edelleen pidämme yhteyttä sijaisperheeseen ja vaikka asuvatkin kaukana, pyrimme pääsemään vuosittain kylään heidnä luokseen.
Tämä lienee se "täydellisesti tavoitteensa saavuttanut huostaanotto".
Nykyisellä miehelläni on lapsia, joita hän ei liittomme alkuaikoina saanut tavata. Heidän eronsa oli ollut hyvin riitaisa ja eron jälkeen miehellä ei ollut voimia taistella lasten tapaamisista, kun äiti ne kielsi. Kun mies sitten oli lähtenyt tilannetta selivttämään, oli äiti muuttanut lasten kanssa ties minne. Aina kun perhe löytyi ja mies löysi oikean lastenvalvojan asiaa selivttämään, äiti muutti perheineen. Tätä sirkusta mekin vielä pyöritimme muutaman vuoden ja tavattuamme. Mutta lopulta eräs lastenvalvoja neuvoi viemään asian oikeuteen ja äiti saatiin haastettua, vain viikko-pari ennenkuin hän taas muutti. Mutta kun oikeusasioissa muutto ei vaikuttanutkaan.
Lopulta alkoivat tapaamiset.
Ensin vaikutti lupaavalta, vaikkakin vaikeaa oli, kun äiti ei mieheni kanssa suostunut asioimaan. Mieheni oli kokoajan ollut vakuuttunut, että äiti voi olla häntä kohtaan hankala, mutta on silti taatusti hyvä äiti, sen hän liitostaan muisti vahvasti.
Mitä enemmän lapset kävi ja mitä enemmän heihin tutustuimme, sen selvemmäksi kävi, ettei äiti ainakaan enää niin kauhean hyvä ollutkaan. Hän pani sanoja suihimme sekä lasten suihin. Hän oli opettanut lapset pysymään vaiti perheensä asioista ja valehtelemaan vaihtuneista miehistään, kodissa tapahtuneesta väkivallasta ja jopa lasten omista terveydentiloistaan. Lopulta lapset kertoivat äidin kieltäneen isäksi kutsumisen, halaamisen ym ja raivoavan heti jos moista kuulee tapahtuneen.
Kotona perheessä nautitaan nolaamishuumorista ja jopa suora haukkuminen voi olla hyväkin vitsi. Kuinka moni hyväksyisi sen, että koko perhe nauraa yhdessä 14-vuotiaalle, jota on juuri haukuttu niin lihavaksi, että tuolikin pettää alta....
Äiti on opettanut lapsilleen olevansa ylin päätäntävalta. Tämän hän on itsekin kertonut. Hän ei voinut kertoa oikeudenpäätöksestä lapsille, koska lapset olisivat voineet käsittää, ettei viimeinen sana olekaan äidin, vaan Suomen lain.
Äiti polkee yhteishuotajuutta maanrakoon, pimittää lasten tietoja ja kieltäytyy sovitteluista, neuvotteluista ym. Ja lapsille aina muistetaan kertoa, kuinka kaikki on isin vika ja isä tekee äidistä väsyneen ja romahduttaa äidin terveyden jne.....
No, en osaa kuvata ikävä kyllä koko tilannetta niin julmaksi, kuin se todella sivusta seurattuna on! Mutta sen voin sanoa, että vaikka huostaanotto oli raastavaa lapsilleni ja minulle myös, ja tiedän, miten kamalasta asiasta sinääsä puhun, olen täysin varma, että näiden lasten kohdalla se olisi tarpeen.
Olisimme toki valmiita myös siihen että lapset saisivat asua meillä, ei siinä mitään, mutta nyt on todella sellainen tilanne, että lapset olisi syytä todella pelastaa omalta äidiltään!
Kukaan ei vaan usko, kun olen mieheni vaimo ja "vain minä ja mieheni" olemme huolissaan.....
kuinka opettjat voisivat sen huomata, kun koulu vaihtuu alle vuoden välein???? Kuinka perheneuvola voisi sen huomata, kun lapset eivät pääse sinne???? Kenen muun se oikein pitäisi huomata??????
Alan olla jo niin väsynyt.... Huoli lapsista valvottaa.... Päivittäin väännetään nyt kättä, kun pitäisi kesälomat muka sopia..... Ja solvausmeilit ovat arkipäivää...... Kauanko lasten pitää kestää puun ja kuoren välissä?
Tämä viestini saanee taas haukkujat liikkeelle, saakoon.
Olen kolen lapsen kotiäiti nykyään. Vuosia sitten en ollut riittävä äiti. Pyynöstäni lapset otettiin huostaan lopulta ja he pääsivät mahtavaan sijaisperheeseen. Alku oli toki haastava ja sydäntäni särki, kun ensimmä'isen kerran lapseni sanoivatkin sijaisperheen äitiä äidikseen.
Vaikka se loukkasi, ymmärsin pitää suuni kiinni ja tukea lapsia kiinnittymään perheeseen. Sijaisperhe oli kasvatuksesta samoilla linjoilla omien kasvatustavoitteitteni kanssa, joten hyvin sitten pärjättiin kun tilanee vakiintui.
Kun lapset saatiin pelastettua perhehelvetistämme, sain kerättyä vähät voimanrippeeni omaan käyttööni ja lopulta sain jätettyä silloisen mieheni. Mies oli päihdeongelmainen ja ilmeisesti persoonallisuushäiriöinen. Väkivalta hänen käytöksessään lisääntyi koko liittomme ajan ja minäkin sain siitä osani. En koskaan unohda, kun aikoinaan poliisi soitti perääni mentyään kotiimme ja kysyi, voiko minulla olla enää yhtään hiusta päässäni, kun kodin lattialta löytyi niitä niin valtavasti.... Mies olis säännöllisesti vankilassa jo liittomme aikana ja sama on jatkunut yhä.
Kun sain miehen jätettyä, alkoi hidas paranemiseni. Lopulta aloin muistuttaa taas kokonaista ihmistä ja löysin nykyisen miehenikin. Hyvässä yhteistyössä suunniteltiin lasten sijoituspaikan vaihto kotiimme ja lopulta huostaanotto purettiin. Tästä on jo vuosia, mutta edelleen pidämme yhteyttä sijaisperheeseen ja vaikka asuvatkin kaukana, pyrimme pääsemään vuosittain kylään heidnä luokseen.
Tämä lienee se "täydellisesti tavoitteensa saavuttanut huostaanotto".
Nykyisellä miehelläni on lapsia, joita hän ei liittomme alkuaikoina saanut tavata. Heidän eronsa oli ollut hyvin riitaisa ja eron jälkeen miehellä ei ollut voimia taistella lasten tapaamisista, kun äiti ne kielsi. Kun mies sitten oli lähtenyt tilannetta selivttämään, oli äiti muuttanut lasten kanssa ties minne. Aina kun perhe löytyi ja mies löysi oikean lastenvalvojan asiaa selivttämään, äiti muutti perheineen. Tätä sirkusta mekin vielä pyöritimme muutaman vuoden ja tavattuamme. Mutta lopulta eräs lastenvalvoja neuvoi viemään asian oikeuteen ja äiti saatiin haastettua, vain viikko-pari ennenkuin hän taas muutti. Mutta kun oikeusasioissa muutto ei vaikuttanutkaan.
Lopulta alkoivat tapaamiset.
Ensin vaikutti lupaavalta, vaikkakin vaikeaa oli, kun äiti ei mieheni kanssa suostunut asioimaan. Mieheni oli kokoajan ollut vakuuttunut, että äiti voi olla häntä kohtaan hankala, mutta on silti taatusti hyvä äiti, sen hän liitostaan muisti vahvasti.
Mitä enemmän lapset kävi ja mitä enemmän heihin tutustuimme, sen selvemmäksi kävi, ettei äiti ainakaan enää niin kauhean hyvä ollutkaan. Hän pani sanoja suihimme sekä lasten suihin. Hän oli opettanut lapset pysymään vaiti perheensä asioista ja valehtelemaan vaihtuneista miehistään, kodissa tapahtuneesta väkivallasta ja jopa lasten omista terveydentiloistaan. Lopulta lapset kertoivat äidin kieltäneen isäksi kutsumisen, halaamisen ym ja raivoavan heti jos moista kuulee tapahtuneen.
Kotona perheessä nautitaan nolaamishuumorista ja jopa suora haukkuminen voi olla hyväkin vitsi. Kuinka moni hyväksyisi sen, että koko perhe nauraa yhdessä 14-vuotiaalle, jota on juuri haukuttu niin lihavaksi, että tuolikin pettää alta....
Äiti on opettanut lapsilleen olevansa ylin päätäntävalta. Tämän hän on itsekin kertonut. Hän ei voinut kertoa oikeudenpäätöksestä lapsille, koska lapset olisivat voineet käsittää, ettei viimeinen sana olekaan äidin, vaan Suomen lain.
Äiti polkee yhteishuotajuutta maanrakoon, pimittää lasten tietoja ja kieltäytyy sovitteluista, neuvotteluista ym. Ja lapsille aina muistetaan kertoa, kuinka kaikki on isin vika ja isä tekee äidistä väsyneen ja romahduttaa äidin terveyden jne.....
No, en osaa kuvata ikävä kyllä koko tilannetta niin julmaksi, kuin se todella sivusta seurattuna on! Mutta sen voin sanoa, että vaikka huostaanotto oli raastavaa lapsilleni ja minulle myös, ja tiedän, miten kamalasta asiasta sinääsä puhun, olen täysin varma, että näiden lasten kohdalla se olisi tarpeen.
Olisimme toki valmiita myös siihen että lapset saisivat asua meillä, ei siinä mitään, mutta nyt on todella sellainen tilanne, että lapset olisi syytä todella pelastaa omalta äidiltään!
Kukaan ei vaan usko, kun olen mieheni vaimo ja "vain minä ja mieheni" olemme huolissaan.....
kuinka opettjat voisivat sen huomata, kun koulu vaihtuu alle vuoden välein???? Kuinka perheneuvola voisi sen huomata, kun lapset eivät pääse sinne???? Kenen muun se oikein pitäisi huomata??????
Alan olla jo niin väsynyt.... Huoli lapsista valvottaa.... Päivittäin väännetään nyt kättä, kun pitäisi kesälomat muka sopia..... Ja solvausmeilit ovat arkipäivää...... Kauanko lasten pitää kestää puun ja kuoren välissä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
aiheuttaa sinun jaksamisesi omien lastesi huoltajana. Kannattaisiko mennä taas sossuun pyytämään lastesi huostaanottoa. Miehesi lasten asiat eivät kuulu sinulle, vaan miehesi hoitaa lastensa asiat lasten äidin kanssa. Oma elämäsi on edelleen kaaoksessa, yhteiskunnan huolehtiessa lapsistasi kampitit uuden ongelmaisen miehen. Anna miehesi entisen vaimon olla rauhassa, miehesikin on yrittänyt parhaansa mukaan suojella entistä vaimoaan juonitteluiltasi. Kauheaa, miten arvostelukyvyttömiä miehet voivatkaan olla tuollaisen hirmun edessä. Näyttelet tietysti hurmaavaa kun miehiä on paikalla.
Vai miksi syytät lapsista huolissaan olevaa?
Täytyypä muistaa kertoa kaikille, etteivät saa olla huolissaan "muiden lapsista"... Jos vanhemmat jättää, hakkaa, laiminlyö näkyvästi tai vähemmän ilmiselvästi, on tärkeintä muistaa, että sen on vanhempien välinen tilanne, eikä kuulu muille ;)
Hakkaamisesta ja laiminlyönnistäkö tuossa olikin kyse? Minusta vaikuttaa lähinnä kahden aikuisen naisen kissanhännänvedolta siitä, kumpi voittaa. Jos aloittajan voimat ovat noin lopussa, niin kannattaisiko hänen harkita taas omia lapsiaan huostaan, kun tuntuu olevan siinä asiantuntija. Hänestä ei tainnut tuntua kivalle kun mies kehui exää hyväksi äidiksi, niin piti kateuksissaan alkaa hänestä vikoja kaivelemaan. Ja löytyyhän niitä tietysti, kun saa riidan aikaiseksi, kukaan ei taida olla parhaimmillaan suuttuneena ja riidellessään. Niin kuka niitä sanoja lasten suuhun oikein laittaakaan lopulta?
-Mikäs muu vaihtoehto sijarille tuliskaan mieleen? Ja sen oikeaa huolta kantavan ihmisen lapset, tietty. Lähetä vielä likasanko postissa hälle, niin tietää paikkansa. Sinä se olet oikea sanomaan ja päättämään.
Jaksamisia itsellesi! Olet varmasti hyväätarkoittava ihminen ja hyvä äiti. Nyt sinun kuitenkin täytyy ymmärtää oman jaksamisesi rajat ja jopa ajatella omaakin hyvinvointiasi. Pidä hyvää huolta omista kolmesta lapsestasi, hyväluontoisesta miehestäsi ja itsestäsi. Muista päivittäin tehdä jotakin ihan vain omaksi virkistyksesesi, liiku, jumppaa, käy salilla tms. Tapaa ystäviä, käy teatterissa tai elokuvissa, joskus matkoillakin. Tai jos tuntuu kovin turhautuneelta, etsi sopivaa osa-aika-tai vapaaehtoistyötä.
Miehesi eksä on kantanut päävastuun lastensa hoidosta ja kasvatuksesta, ja kun ovat jo murrosikäisiä, lapset joka tapauksessa lähivuosina muuttavat pois kotoa vaikkapa opiskelija-asuntoon, sitä nopeammin mitä huonommin viihtyvät kotona. Voisi sanoa, että kasvatuksensa suhteen vahinko on jo tapahtunut.
Miehesi lasten suhteen varmasti on toivomisenvaraa monessakin asiassa. Mutta: jätä huolet ja asioista sopiminen miehellesi. Etköhän ole perhesotkuista jo kiintiösi suorittanut omassa ensimmäisessä liitossasi.
Enemmän olisin huolissani sinusta. Lue Melody Beattien kirja Irti läheisriippuvuudesta, jos se ei ole ennestään tuttu sinulle. Ala suhtautua tähän eksvaimoon, lasten äitiin kuten narsistisesti käyttäytyvään henkilöön tulee suhtautua. Eli älä antaudu tällaisen henkilön uhriksi tai jätesäkiksi. Kommunikoi ainoastaan lasten välttämättömistä asioista. Tällaisenkin liikenteen tulisi mennä aina lasten isän ja äidin välillä, ei sinun kauttasi. Älä ota vastaan solvaustekstistejä, tarvittaessa vaihda numero tai estä viestien lähetys sinulle hänen numerostaan/sähköpostistaan. Vaikuttaa siltä, että sekä eksä että miehen lapset ovat havainneet sinun olevan kiltti, herkästi manipuloitavissa oleva ihminen. Pidä varasi ettet ylirasitu.
Lue Markku Salon kirja Varo narsistia ja esim. Raimo Mäkelän kirja Naamiona terve mieli.