Voiko 7v sheltti

Takana on 3 pentuetta ja kaikki on mennyt hyvin.
Se osaa hommansa, eikä edes rasitu.
On nopeasti näyttelykuntoinen.
Aika pentu vielä itsekin,
tosi vilkas ja terve.
Haluaisin vielä pentueen,
jotta voisin jättää siitä jälkeläisen itselle.
Koira on niin ihana. :)
4562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eiköhän ne kolme pentuetta riitä. Ja ettei narttu rasitu tiineydestä, synnytyksestä ja pentujen hoidosta, ei tosiaankaan pidä paikkaansa. Narttu rasittuu aina! Turkki lähtee ja elimistö kokee mullistuksia. Se, että se olisi nopeasti näyttelykuntoinen, on huuhaata, olet kuullut nartun edelliseltä omistajalta puppua. Vanhemmiten palautuminen kestää aina kauemmin ja on rankempaa. Saahan sen turkin näyttämään runsaammalta erilaisin vippaskonstein näyttelyitä varten, mutta kyllä synnytys voimat vie.

Aika pentu vielä itsekin - no ei ole. 7-vuotias sheltti saattaa henkisesti olla erittäin virkeä ja leikkisä, mutta kyllä sen elimistö vanhenee biologisesti ihan samaa tahtia kuin muidenkin.

Tiineen nartun hoito, pennutus ja pentujen hoito ym. mitä asiaan kuuluu, on myös omistajalle raskasta ja vaativaa ja kallista touhua. Hyvä syy pennutukselle ei ole, että voisi jättää jälkeläisen itselleen. Shelttejä on myynnissä ympäri Suomen, jos pennun haluat, osta sellainen, ihania ne on kaikki muutkin. Älä turhaan rasita enää päivätyönsä jo tehnyttä keski-ikäistä narttua.

Äänestä
  • Mielestäni on moraalitonta pennuttaa koiraa usein ja varsinkin vanhana.

    Äänestä

Sheltti on pienikoinen paimenkoira. Tuossa iässä se on jo aikamoinen riski. Älä teetä enää pentuja. Kai haluat pitää vielä koirasi terveenä ja hyvinvoivana.

Äänestä
  • En suosittele, sillä koirani emä sai 7-vuotiaana kolmannet ja viimeiset pennut. Pentuja syntyi kuusi, joista kolme kuolleena. Kaksi kuoli myös pian ja vain yksi narttu jäi henkiin.

    Koirani ei ollut tässä pentueessa. Se syntyi pari vuotta aiemmin ja silloin sama narttu sai vielä 8 tervettä pentua 5-vuotiaana. Nartun ulkonäkö voi todella pettää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vielä synnyttää? kirjoitti:

Takana on 3 pentuetta ja kaikki on mennyt hyvin.
Se osaa hommansa, eikä edes rasitu.
On nopeasti näyttelykuntoinen.
Aika pentu vielä itsekin,
tosi vilkas ja terve.
Haluaisin vielä pentueen,
jotta voisin jättää siitä jälkeläisen itselle.
Koira on niin ihana. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu