vanhukset sekoilee ja häiriköi taas tänään oikein kunnolla. Roskiksista kannettiin väärin lajiteltuja (heidän mielestään) jätteitä ihmisten ovien taakse.
Rinkelikadulla
12+10
17312
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ei tuollaisia voi olla olemassa. Minä ainakin löisin turpaan heti jos joku tulisi oveni taakse roskia tuomaan. Uskaltaisin jopa väittää suurimman osan ihmisistä tekevän samoin, ainakin miesten.
Muutenkin lajitelkoon he keitä se huvittaa ja yksi lysti jos joku ei sitä tee. Vapaassa maassa pitäisi olla mahdollisuus päättää itse haluaako lajitella vai ei. Uskooko joku muka että jätteet menee eri paikkaan vaikka ne lajittelisi joka roskan erikseen. Pelkkää ylimääräistä rahastamista ja viherpiipittäjien paskantärkeilyä. Kaikki jätteet vain polttouuniin niin tulee halvemmaksi. Ihmisen pienet teot ei vaikuta mihinkään sen rinnalla mitä tulee tulivuorista yms.
mutta lyötkö vanhusta?
alueen kultaiset vanhukset tapojaan muuttaneet. Talojen hallitus tulisi välittömästi ohjata pakkohoitoon. Etenkin ne veljekset, jotka kertovat olevansa yhtä vaikutusvaltaisia kuin nokia hallitus.
Katsokaa google mapsista. Siinä niitä kyrpiä istuu.
Olin huomaavani että sinne Rinkelikadulle olisi tulossa putkiremontti, sekös sekoittaa jo valmiiksi pehmenneitä päitä. Yhtiökokouksessa hanketta ei vielä hyväksytty.
Ruosteista vettä tulee varmaan putkista ja rakenteisiin valuu vettä, mutta eipä kai tuo haittaa. 10vuoden päästä lähes ilmaisia asuntoja kun vanhukset ovat jo haudassa ja talot läpimätiä.
tuli jo 5 vuotta sitten yläkerran asuntoihin. Sitten kun myit asuntoasi niin piti mainita että asunnossa on ollut "paska"vesivahinko. Taloyhtiö ei korvannut ihmisten viottuneita parketteja..
Vanhukset vanhainkoteihin ja pois ihmisten seasta tykkänään. Keratakaikkiaan hirveä asuinalue.
Jos vanhukset noin rakastaa roskia niin soita ovikelloa ja tyrkkää roskasäkki avaamaan tulleen vanhuksen syliin. Muista sanoa vielä että voit tuoda vastaisuudessakin roskat suoraan vanhukselle niin saa eläkeläinen sisältöä tylsään elämäänsä. Jos et itse uskalla niin palkkaa lähikapakasta joku tarpeeksi häijyn näköinen henkilö hoitamaan asia.
pitäisi alkaa toimimaan yhtä tylysti heitä kohtaan ja tekemään kiusaa samalla mitalla.
muori oli tonkimassa roskapusseja katoksessa. Saas nähdä onko kohta taas roskia ihmisten ovien takana.
oven takana? Kyseinen mummeli on yleensä aika ahkera puuhissaan. Itselleni tuotiin kerran vokkipannu oven taakse. Vein sen roskiin ja se tuotiin vieläkin oveni taakse. :-)
Asuta siellä tuuppaisimme paskat takaisin sille joka roudaa ne asukkaille takaisin, kyllä neet k****t oppisi olemaan kunnolla. Pitäisimme huolen siitä että tulisi samalla mitalla takaisin että tyrät tärisisi, oppisivat kiertämään meidät kaukaa alanpa tässä odotella jos vaikka joku tarjoisi meille sieltä kuuluisalta Rinkelikadulta vaikka asuntoa tarjoisi, niin lupaaan että sinne muutos tulee silläkin uhalla että häädön saisimme mutta sehän on asia taas erikseen, mutta eivät arvaisi mihin kätensä lykkäisivät...
normaalit nuoret työssäkäyvät asua ollenkaan. Omistusasunnot uhkaa hallitus ottaa haltuunsa ja vuokralaisille järjestetään häätö puolen vuoden sisään.
Vanhukset lavastaa itse näitä roskaamis ym juttuja. Käyvät ryskimässä ovien takana että saavat koirat haukkumaan, laittavat paskaa postiluukusta jne
Itse pakenin jo muutama vuosi sitten. Vanhukset kävivät useasti asunnossani yleisavaimella olleessani poissa kotoa. Kerran yksi mummo putkahti sisään kun olin kotona. Luuli kai etten ole.
et kai itsekkään usko tuota, mitä kirjoitit ?
Pistäkääpä joku vanhusten vainon uhriksi joutunut vaikka kameravalvonta asuntoonne niin näette kuinka kultaiset vanhukset käy tutkimassa kämppänne. Isännoitsijä ei sitä usko, koska on täysin vanhusten pompotettavissa.
Jos pitää paikkansa niin kannattaa tosiaan kuvata todisteet ja nostaa syyte. Liiketunnistimella varustettu kamera ei kovin paljon maksa.
Olisi kyllä hauskaa jos asumassani talossa olisi samanlaista. En yleensä viitsi mennä avaamaan jos ovikello soi eikä kukaan ole soittanut tulevansa käymään. Joku jos rupeaisi murtautumaan sisälle niin huonosti kävisi. Oven lähellä on itselläni metalliputki ja puukko valmiina kutsumattomien vieraiden varalle. Löisin kysymättä samalla kun ovi aukeaisi koska omaa kotiaan saa puolustaa.
aiheeseen sopiva uutinen
http://www.ess.fi/?article=281093
"Päijät-Hämeen käräjäoikeus vapautti syytteestä lahtelaismiehen, joka ampui oven läpi kahta asuntoonsa pyrkinyttä miestä"
En kuitenkaan suosittele toimimaan samoin. Jos tosiaan tulee omin luvin niin asiasta ilmoitus poliiseille.
olin vuokralaisena pienessä yksiössä yhdessä näistä taloista. Mummu (hallituksen ikijäsen) tuli yleisavaimella sisään, ilmeisesti luuli että asunto on tyhjä.
Olin nukkumassa.Noustessani petistä pelästyin minä mutta muori pelästyi vieläkin enemmän. Tuli kuulemma katsomaan onko kraana jäänyt valumaan kun rappuun kuului kohinaa?
Jouduin lähtemään asunnosta jatkuvan kiusanteon vuoki puolen vuoden kuluttua.