Oliko se Keuruulle tulos joku oopperatalo? Pihlajavesi tarkempi paikka.
Joko se on valmis?
Joko se on valmis?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 245
Vanhimmat
Teemaan sopiva aaria: "Muurahaiset aina, rakentaa ja rakentaa, vaan eivätkö ne koskaan valmihiksi saa? Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa..."
Onko korpisali valmis jo? Vai lauletaanko noita aaroita vain oikeussaleissa? Tietääkö kukaan?
Jos kerran palkka maksetaan rakentamisesta, niin totta kai kannattaa jatkaa rakentamista.
Lehti kirjoitti, että sakkoja saa rakennuttaja. Rikkoi lakia. Valittaa siviilikanteena. Tuskin menee läpi. Mikä onkaan seuraava valitusaste? Keuruun rakennustarkastajalle kymmenen pistetä ja papukaijamerkki siitä, ettei ole lähtenyt vöyhöttämiseen mukaan, vaan on pitänyt kiinni lakipykälistä.
Onko edellä kerrottu rakennus ainoa ilman lupia rakennettu Keuruun alueella?
Ettei vain jossakin sivummalla olisi muitakin.
Oletkos itse synnitön?
Haloo...Kysymyshän kuului: onko YHDISTYS saanut rakennettua konserttisalinsa valmiiksi asti?
Ei siis, että onko joku YKSITYINEN saanut rakennettua valmiiksi luvattoman rakennuksensa?
Kaipa varmasti on ero rakennuksella ja rakennuksella? Tukiaisilla rakennettua pitää rakentaa ja valvoa tarkasti. Vai eikö?
Ihan hyvä, että julkisuuteen nousee malliksi edes jokunen varoittava tapaus. Olkoon pelotuksena ja esimerkkinä siitä, miten ei ainakaan pidä toimia. Eikä eri sääntöjä turhille julkkiksille!
Jos sinua noin hiertää naapurisi rakennukset, niin mene ihmeessä ja kysy, onko luvat kunnossa. Reilu peli olla pitää. Nurin se, millä ei ole lupaa.
Ååå såålemiå, ååå såålemiå
Mikä pirun oopperatalo?
Eiks se ole rakenteilla Helsingissä?
Ååå såålemiå, ååå såålemiå
Mistä helvetistä Tukiainen löytää "YHDISTYKSEN" näistä kirjoitelmista? Ei muualta, kuin omasta päästään ja mielikuvituksestaan. Älä selittele ja muuta totuutta. Jos on paskanen mieli, niin älä sotke muita ajatusmaailmaasi, ettei haju tartu.
Löytyi Ylen arkistosto seuraavaa, lukaisehan ja vastaa. Eikö ole YHDISTYKSESTÄ kysymys? Haistatella voit itseästi ihan vapaasti.
Konserttisali nousee Keuruun korpeen
julkaistu 11.12.2008 klo 07:56, päivitetty 11.12.2008 klo 14:52
Sali on noussut jo korkealle.
Keuruun Pihlajavedelle rakennetaan yli kahdellesadalle katsojalle konserttisali ja lämpiö. Konserttisalin on tarkoitus valmistua ensi keväänä. Hankkeen taustalla on Kulttuuriyhdistys Korpikirjasto ry., joka koostuu noin viidestäkymmenestä kulttuurin ammattilaisesta.
Konserttisalin rakennustyömaalla on puolentoistavuoden ajan työskennellyt yli kaksikymmentä rakennusalan pitkäaikaistyötöntä. Konserttisalin materiaalit puolestaan ovat pääosin kierrätystavaraa.
Oopperatalo mainostamatta vaikka ilmaista palstaa on vapaana. Miksi?
Missä nyt Keisari luuraa? Hukkuiko viikunanlehti?
Steinway D, Bösendorfer Imperial 290 vai Fazioli 308 flyygeli? Eihän konserttisali ole mitään ilman massiivista flyygeliä.
Yhden unohdit.
Maailman kuulun Bechsteinin.
Konserttitalon isäntä emäntineen yhteiskunnan elättejä.samaa sukua kai se lähialueen palanneen koulun talonmieskin.
Kulttuuriyhdistys Korpikirjasto ry. Kipinä. Keuruu. 48 818 e,
te-keskus.fi/Työllisyyspoliittiset hankkeet 2008
Kulttuuriyhdistys Korpikirjasto ry / Kipinä-proj. Keuruu. 45 665 e ,
www.ely-keskus.fi//Työllisyyspoliittiset hankkeet 2009
RAY 2010:
KULTTUURIYHDISTYS KORPIKIRJASTO RY
1 Syrjäytymisvaarassa olevien erityisryhmien tuen kehittämiseen (Pihlajaista-petäjäistä elämäniloa -projekti, 2010-2014)
Myönnetty €: 0
Haettu €: 79 000
Ei ole helppoa olla toiminnanjohtaja/projektipäällikkö, jos ei rahaa heru mistään rojekteihin.
SK 10.5.2010 ,s.4
"Rakennustarkastaja sai haasteen......Haastehakemuksessa Keski-Suomen käräjäoikeudelle esitetään myös lähes 40 000 euron vahingonkorvausvaade."
www.kela.fi
Työmarkkinatuki on 25,63 e/pv, ja sitä maksetaan 5 päivältä viikossa.
Tukea korotetaan huollettavina olevien alle 18-vuotiaiden lasten perusteella. Lapsikorotus on
* yhdestä lapsesta 4,86 e/pv,
* kahdesta lapsesta yhteensä 7,13 e/pv ja
* kolmesta tai sitä useammasta lapsesta yhteensä 9,19 e/pv.
Työllistymistä edistävän palvelun ajalta työmarkkinatukeen maksetaan korotusosaa enintään 200 päivältä. Korotusosa on 4,41 e/pv.
www.yle.fi
Konserttisali nousee Keuruun korpeen
julkaistu 11.12.2008 klo 07:56, päivitetty 11.12.2008 klo 14:52
Sali on noussut jo korkealle.
Keuruun Pihlajavedelle rakennetaan yli kahdellesadalle katsojalle konserttisali ja lämpiö. Konserttisalin on tarkoitus valmistua ensi keväänä. Hankkeen taustalla on Kulttuuriyhdistys Korpikirjasto ry., joka koostuu noin viidestäkymmenestä kulttuurin ammattilaisesta.
Konserttisalin rakennustyömaalla on puolentoistavuoden ajan työskennellyt yli kaksikymmentä rakennusalan pitkäaikaistyötöntä. Konserttisalin materiaalit puolestaan ovat pääosin kierrätystavaraa.
Missä projektit ja rahat 2010?
Olen ymmärtänyt, että tämä konserttisalin rakentaja on taiteilija ja hänellä on myös muusa henkisenä tukena. Kautta aikojen taiteilijoilla on ollut vapaus toimia ohi yhteiskuntanormien. Keuruulainen kulttuuriväki ei vain vielä ymmärrä, kuinka suuresta luomisvoimasta rakennustaiteessa ja siihen vahvasti liittyvässä musiikkitaiteessa on kysymys Pihlajaveden korven kätköissä. Valitettavasti näiden rohkeiden taiteilijapersoonien arvo ymmärretään vasta vuosien kuluttua, jolloin heidän luomisvoimansa on kadonnut ympäristön ymmärtämättömyyteen. Voin vain kuvitella toistaiseksi, kuinka kauniisti Hendel soi konserttisalin avoimista ikkunoista ympäristöön, ilta-auringon laskiessa viimeisiä säteitään, leikitellen valojen ja varjojen maailmassa.
Yhdistyshän siellä rakentaa ihanaista idylliä! Siis 50 taiteilijapersoonaa. Ei 1 tai 2.
Hyi miten ymmärtämätön kommentti tuo edellinen. Kaikki kunnia YHDISTYKSELLE, joka uhraa voimavarojaan ja sydämenpaloaan...Vasta vuosien päästä ymmärrämme mihin.
Kuka Hendel?
Barokin mestari Georg Friedrich Händel?
Menivätkö tenttisi läpi?
Mietippä uudestaan, onko kulttuuri sinun alaasi...
Kulttuuri ei ole koskaan ollut minun lajini, se on ollut minun työtäni. Kun opiskelin Ranskassa 50-luvulla Sorbonnen yliopistossa flaamilaisia taiteita, törmäsin usein tähän "Händeliin". Nimittäin minun asuinkumppanini sukunimi oli Händel. Musiikin professorimme ei suostunut kirjoittamaan Händeliä äällä, vaan hän kirjoitti todella barokin mestarin ja myös asuinkumppanini nimen Hendel, niinkuin se saksalaisittain lausutaankin. Täältä nimen "väärinkäytökseni" johtuu, joten anteeksi teille sivistyneille keuruulaisille. Mutta mitä mieltä ole puolalaisen Stanislaw Skrowaczewskin Passacaglia Immaginaria konsertosta. Sekin varmasti soi kauniisti Pihlajaveden konserttisalissa. Toivottavasti tulen sen vielä kuulemaan, sillä ikä alkaa jo painaa.
Sillä sitä tulet tarvitsemaan. Jo 2008 oli Ylen uutisen mukaan sali "noussut korkealle". Sen jälkeen sali varmaan kohosi niin korkealle, ettei sitä enää näe! Seikkailee varmaan jo ulkoavaruudessa.
Kiitos vain söpöstä tarinasta! Ihmellistä ja ihanaa aikaa tuo opiskelijaelämä ;D
Kyllä jo riittää tämä vouhotus ooppera talosta, kokoasia pilaa hyvän maun musiikista Kyllä noita tyhjiä tupia on jotarpeeksi.
Keuruulla jotain yrittää!
Rakkikoiria kaikki kylät täynnä.
Onkohan?Tässä kateutta vai mitä se oli?Olisko yksi kuolemansynneitä?
Yksi suuri ero on yrittäjällä ja "yrittäjällä". Oikeat yrittäjät yrittävät omilla rahoillaan.
juuri niin!
Onko siellä lipunmyynti avajaiskonserttiin aloitettu tai milloin se alkaa? Eräs huhu kertoi eetä syyskesällä olis jotain ohjelmaa ei avajaisia mutta jotain muuta.
Tai käy kylmät. Rahoitusjärjestelmän laillisuusvalvontaa? Eikun kateutta. Sorry. Meinasi unohtua, että ollaan Suomi 24:llä...
Kyllä olisi mukava tavata näitä taiteilija- ja kirjoittajapersoonia, jotka tällekin palstalle mielipiteitään kirjoittelee. Vastaako pärstäkerroin yksyhteen mielipiteiden kanssa. Keuruulle voisi perustaa tällaisen "kirjailijakuppilan", jossa viinin, oluen ja kirkkaiden juomien innoittamana voisi käydä hyvinkin syvällisiä, henkisiä keskusteluja vaikkapa sitten tästä konserttisalista ja Händelistä.
Suomi 24 on kuule kulttuuriväen ikioma voorumi. Tämä täällä on temokratiaa. Eläkä yhtään yritä urkkia, ketä pärstiä täälä on. Kaikki tykkää jouhisoitosta ja operasta. Ettet vaan ole k a t e e l l i n e n ?
jos siihen kulttuurikuppilaan voisi tulla pussi päässä ja housut jalassa, niin ketään ei voisi ainakaan ensi syönnillä tunnistaa. Näin säilyisi tämä anonyymi. Vaara vain on, että ne tykästyy toisiinsa. No ehkä ei kuitenkaan, kun ei näytetä kaikkia intimiteettiä. Miltäs tuntuis???
Näyttämölle vaan, Oopperatalon kummitukset oopperatalon lämpiöön.... Dösä alle ja tervemenoa vaikka joka ilta.
Valkoinen mies/nainen puhuu asiaa. Tällaisen taiteilijakuppilan voisi luonnostaan pistää pystyyn tuonne vanhan Keuruun alueelle Kamanaan, siihen museon yhteyteen. Eikös ne muusat ole liikkuneet niillä nurkilla jo vuodesta 1624. Piispalle ei vaan saa ilmoittaa, ettei se julista taas Keuruuta pannaan ja kirkon kiroukseen.
Se tyhmä ole joka pyytää vaan se joka antaa!Eiköhän Arkadianmäellä ole päätetty,että tälläistakin(Hätä apua)saa ,olisihan typerää jättää tälläinen etuus käyttämättä.
vaille valmis. Aaria alkaa Kalliolle, kukkulalle rakennan minä majani, jos vaan luvan saisin ja saisin, jos vaan luvan saisin, keskivaiheilla kajahtaa Saiskos pluvan! , loppuosassa kuoro laulaa Missä money, money, money?
Toivottavasti joku rakentaa laittomasti kettulaan oopperatalon tai asuntoja hei tuu rakentaa tänne peltoja on. Lupia ei tarvita tä mustalaisten valtakunta.
"Dount vorri, pi häpi" ja sitten "kyllä minä maksan sen nikkelimarkan", kertauksena "miksi ovet eivät aukene meille"??
On jotenkin laimeaa tämä keskustelu oopperasta ym. korkeakulttuurista, kun itse tirehtööri loistaa poissa olollaan. Oli aina niin mieltä nostattavaa kuulla, miten kansaa yritetettiin sivistää ja synnyttää tuskalla ja vaivalla "jotakin uutta", jota kukaan ei tuntunut ymmärtävän. Halloo, Keisari! Hienohan siitä salista tulee, eikö? Ja Mullovat on tilattu ym. ym. Ja Ylen kamerat käy? Ihanaa, että korpikansa vihdoinkin pääsee kansainvälisen sivistyksen makuun. (Unohdetaan se, että maidän naapurin kersat on just opiskelemassa USA:ssa, Saksassa ja Ranskassa, puhuu kuutta kieltä ja vääntää väitöskirjaa...nehän nyt on vaan "ihan tavallisia maalaiskersoja") Tarvitsemme Suuren Sivistyneen Pelastajan! Missä olet nyt, Kapakallion Keisari...ystäväsi kaipaavat Sinua.
Oli kuulemma sellainenkin hanke, eikä edes ihan pieni. Suomalaiset kylät elpyivät varmaan hienoon kulttuurikuntoon?
Siitä oopperatalosta?
Savonlinnan oopperavestivaalit saavat varteenotettavan kilpailijan Pihlajalaweeltä?
purra. Eli että Minä tuon valon ja kultturin pimeydessä vaeltavalle alkukantaiselle korpikansalle. Voin samalla paaluttaa itselleni ja perheelleni kohtuullisen kokoisen kaistaleen neitseellistä erämaata ja rakentaa sinne tarpeitteni vaatimat rakennukset. Ei kai nyt Minun ei tarvitse alentua piittaamaan jostain korpikansan primitiivisistä rakenusmääräyksistä. Voi ah, miksi he eivät osaa olla Minulle kiitollisia vaan aina vain napisevat.
Kannattaisi hankkeen vetäjän ottaa projekti nyt uusiksi, kun on näyttöä saavutuksista kulttuurin saralla eikä tarvitse enää ylpeillä sillä, että ei ole lukenut yhtään kirjaa. Suurin saavutus keisarilla korkeasti sivistynyt muusa, toinen usvakuvien ottaminen ja näytteillepaneminen. Ja varmasti siellä jo kaikuvat upeasti omin käsin tehdyn pajupillin sävelet Kana-aitankalliolla.
tämä se sama kuin korpikirjasto korpijärven rannalla?
niin joko sävelet hyväilevät Pihlajaveden rantoja?
Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.
Eikö se olekkin se karavaanari "kaikkien kaveri" näin kesähelteellä? Konserttimökki on kumminkin tainnu upota reissussa Saharan hiekkaan? Luulisi vaan että viulun vinkutus kuuluisi keisarin korvesta paljonkin kovemmasti kuin koiran haukku. Mutta eipä kuulu yhtikä mittään.
Jokunen vuosi sitten vanhan pappilan pelloille rantamaisemaan piti tuleman keuruulainen ooppera muistaakseni Herpmannin pojista.
Libretto on valmiina.
Siihen se sitten tyssäsikin.
Hanke- ja puuhamiehet olivat isokenkäistä sakkia, mutta niin jäi oopera valmistumatta, esittämättä ja harmi myös kuulematta. Ehkä hyvä niin?
Keuruulaista oopperaa taitaa olla vain saippuaooppera saunan jälkeen puhatailla valkeilla lakanoilla Pappilanniemessä?
No tuleeks niistä Keuruun oopperoista mitään?
Toisesta on vain libretto ja toisesta vähän enemmän.
No kumpi ehtinee ensin?
Pappilan pellon telttaooppera vaiko Ison Korpijärven oopperahaus?
Esim. Keuruun Musiikkileirillä jylläävät joka kesä oikeat musiikin ja kulttuurin ammattilaiset. Kannattaa käydä kuuntelemassa konsertit.
Jotkut kyllä kovasti uhoavat synnyttävänsä Keuruulle ihmeellistä ja yli-ihanaa kulttuuria. Kehuvat saavutuksensa maasta taivaaseen lehdessä tai panevat toiset kehumaan väkisin. Mutta jos nämä itsensä kehujat ihan oikeasti olisivat suuria taiteilijoita, niin kyllä pieni Suomi tuntisi heidät nimeltä aikaisempien näyttöjen ja saavutusten perusteella. Mitähän ne ovat taidesaavutukset esim. korpijärven maestrolla? Ai niin, Venäjällä on näytillä valokuvia, Uskomattomia, ihania, erilaisia, ennennäkemättömiä - sikäläisen Ludmillan mielestä eivät tästä maailmasta ollenkaan.
Ehkä vähän hävettää paikallisten aviisien puolesta. Ovat ihan pompoteltavissa. Jyviä ei osata tai haluta erottaa akanoista. Kumpaakohan ja minkä takia?
Mistä ne kumpuavat?
Akanoista?
Lakanoista?
Pakanoista?
Julkisuuteen tunkijat kestäkööt julkista arvostelua.
On se maailma mennyt mallilleen kuin väärin valottuneilla valokuvilla tehdään taidetta. Valokuvaajan omasta mielestä. Eikä saa arvostella. Taiteilijan omasta mielestä. Eikä saa rakennustarkastaja tulla tarkastamaan taloa. Rakentajan mielestä. Täyttä tuubaa koko oopperatalo. Minun mielestä. Vain onko minulla väärä mielipide????
Sinun mielestäsi sinun mielipidettä ei saa arvostella.
Täyttä tuubaa koko mielipiteesi!
Sa joka viimeks kirjotit...sa olet niin ihana. Sa olet niin alukas....sa olet nii-iin ii-ihana! Sanosit viela kerran se "tuubaa"...se on niin ii-hanaa, et ma kuolen. Taa ei voi olla tasta maailmasta! Taa on niin iihanaa. Et on kerta joku alukas ja charmantti henkilo, joka ummartaa Suuren Taiteen paale. Taa on niin korkea tasosta keskustelua et mua huimaa!! Elkaa enaa kertoko mull, ett olis viela jotain rakennuksia, jotka olis rakenneltu iha metsaan .-..iiikk, ma en kesta enaa tata ihannuutta. Ma pyortysin just nut..Te ole siel Keurusel iha ihaniiiiiiiiiiii, Te osamas tehta kultuurit. Ma rakastamas te.
Ettei nyt olisi se koira älähtänyt, johonka kalikka on kalahtanut. Tunnetusti Forschmack ei siedä arvostelua, koska pitää tekemisiään omasta mielestään huippuhienona. Ihan oikeat suuremmatkin taiteilijat kestävät rääväsuiden kritiikkiä, mutta aloittelijat puolustautuvat hyökkäämällä takaisin.
Ei tuollainen taide montaa ihmistä kiinnosta. Ja neljän ihmisen vuoksi ei kannata tehdä asiasta suurempaa kuin se todellisuudessa on. Tällaiselle toiminnalle on oma nimensäkin; populismi.
Pappilan kivinavetassa on mielestäsi taidetta?
Joopa joo.
Fitzcarraldo, jossa oopperanharrastajaa näyttelevä Klaus Kinski haluaa rakentaa oopperatalon Perun vuoristoon mutta tuleekin pahasti mutkia matkaan. On muuten hyvä elokuva.
http://en.wikipedia.org/wiki/Fitzcarraldo
Panisikohan Renny Harlin nyt vuorostaan rahansa likoon? Natiivit ja työttömät kyöräämään kylätaloa oopperatalolle makkarakioskiksi. Mikä ettei? Kannattaisi kysäistä ELY-keskukselta taiteen apurahaa.
Ainakin omasta mielestään. Yhteiskunnanko rahoitettava kaikki päähänpälkähdykset? Auta armias.
Valmistuuko se ikinä?
Nerot ovat aina olleet väärinymmärrettyjä ja tavallisten Junttilan tolvanoiden kadehtimia henkilöitä, joiden arvo paljastuu myöhemmin aina merkittäväksi.
Odottakkaa ja katsokaa pimeässä vaeltajille sytytetään kirkkaana loistava valo, jota kohden heidän on helppo suunnistaa ja kulkea.
Uskonveli todistaa jykevästi - ja Jumalan tosi varmaan on näin: viimmeistään taivaassa kuuntelemme kaikki oopperaa samalla kun Pyhä Pietari laappii tervaa niin juntin kuin neropatinkin kankuille.
Kiitos Veli, olen nähnyt Valon.
Jos joulukuussa 2008 oli jo näinkin valmiinnäköistä?
http://yle.fi/alueet/keski-suomi/2008/12/konserttisali_nousee_keuruun_korpeen_420955.html
kyselevät kaikenlaista. Pitää USKOA. Ei kysellä. Ettekö ääliöt millään ymmärrä?
ensi kesänä ooppera kaikuu korpijärven aalloilla?
Straussin Elektra sinne, niin oppivat pihlajawetiset punaniskat kulttuuria:
http://www.youtube.com/watch?v=OofNFAy7KzI
jokos se valmistuu?
KERTOKAA JO !!!!!!!!!!!
Mitä kertoa jos ei ole mitään kerrottavaa.
Odottakaa musiikin ystävät vielä.
hiljaa hyvä tulee.
Mikä närästää, kun tuotasian jatkuvasti esille?
Ota poika Rennietä se auttaa närästykseesi.
Opetus- ja kulttuuriministeriön virkamiehet tekivät tarkastuskäynnin kansanedustaja Markku Uusipaavalniemen curlinghalliin. Käynnillä todettiin, että halli on samassa tilassa kuin vuonna 2007. Uusipaavalniemen yhtiötä uhkaa valtionavustusten takaisinperintä, koska halli ei ole valmis.
Olisiko Uusiksen kannattanut hakea avustukset työvoimaministeriön puolelta?
Rauhallista joulun aikaa kaikille oopperan ystäville.
Hyvää ja rakentavaa uutta vuotta erityisesti ooppera-talon rakentajille
aaria raikaa korpijärvellä?
Hyvää uutta vuotta!!
Pihlajavedellä raikaa aina.
Oli ooppera tai joku muu.
Tuu sääkin rakennetaan yhes talkoolla jotain kivaa.
Suur-keuruu lehti tietää missä mitäkin tehdään.
Toimittaja opastaa halukkaat ja uteliaat perille.
Eikun sinnne metsän kätköihin.
hieman hankaloittaa rakennus toimia, varmaankin niin luulisin.
Kyllä tämä olisi alunperinkin kannattanut hankkeistaa jóhonkin eteläranskalaiseen maalaiskylään. Siellähän on niitä tuttuja pormestareitakin vai jokos sen hankkeen rahoitus on loppunut. Maalaismollot täällä Jumalan seljän takana eivät vaan tajua näitä korkeakulttuurisia juttuja. Ja kun on tämä siperialainen talvikin
eikö tätä ajojahtia ja nälvimistä saa millään lopetettua.
Saa.Sari Saarinen saa aina.Jokos hän on muuten hakenut oopperanjohtoon.
eihän se Iisakin kirkkokaan ihan vuodessa tai kahdessakymmenessäkään noussut. Suuri osa energiasta ja ajasta menee myös lukuisien avustus- ja hankehakemusten laatimiseen.
Ja kun muina hakijoina on kaikenlaista huuhaahankeväkeä, ei tahdo tämmöisille asiallisille ja perustelluille hankkeille enää ollenkaan löytyä rahoitusta.
Mutta kerran viel se Pajatson naurukin kajahtaa ja orjien kuoro saa avata äänensä.
Kuunnelkaa Lohengringiä.
Se helpottaa kateellisten olotilaa.
En ymmärrä alkuunkaan, miksi tätä yritystä mollataan ja vastustetaan. Jo joku haluaa rakentaa korpikirjaston ja oopperatalon, niin tällaista pitää vilpittömästi tukea. Näyttää vain olen niin, että kadehtijia ja kampittajia löytyy kaikkialta. Virkamiehille tällainen omatoimisuus näyttää olevan myrkkyä ja aina keksitään syitä hankkeen estämiseen.
ihan omilla rahoillaan tekee niin se ei tosiaan kuulu kenellekään. Siitä vaan sano Tsaikovski! (osuipa aiheeseen sopiva sananparsi!)
suurin syy kirjoitteluun on varmaankin uteliaisuus, milloin valmistuu, missä vaiheessa rak työt on, ja muukin toiminnan ympärille liittyvä kirjoittelu ja tiedotus
Kysyisn onko keväällä ja kesällä 2011 tapahtumia tiedossa? Sekä miten kirjasto on auki?
Mitenkäs se Jyväkylän Ristikiven asukkaitten ikioma yksityinen ja yhteisöllinen "lähikirjasto"?Vieläkös se toimii ja mitkä on aukioloajat? Onko tapahtumia? Vai siirtyikö se jonnekin muualle?
Joko kohta kajahtaa "Kevätlinnuille etelässä"
onko siellä vaali tilaisuuksia?
eipä taida olla toistaiseksi kuin tuuli-tilaisuuksia
Ei sotketa kultturia ja politiikkaa.
Koska lennokkaita korkeakulttuurinautintoja etsivät pihjalawetiset pääsevät kuuntelemaan Rigolettoa, La Traviataa, Aidaa? Tai kotimaisista Kullervoa, Punaista viivaa, Viimeisiä kiusauksia.
Outoja asioita nämä täällä. Auttaiskohan jos äänestäisi sitoutumattomia?
eikös kulttuuri ja politiikka ole jo täysin risteytyneet
On muuten hieno paikka kannatta käydä joka ei oo vielä käynyt kattomassa. Toivottavasti pian valmistuu. Hienoa
jaksamista ja reipasta mieltä kaikille rakentajille
http://www.keuruu.fi/ptk/kokous/20111793-7.HTM
oheisessa linkissä vähän tietoa, jotain mättää, lupa rakentaa leikkimökki rakennettu suurhuvila ja syyllinen on kunnan rakennustarkastaja,,ilmeisesti jokin mättää todella.
Saas nähdä annetaanko lupa jos annetaan on tämä ennakkotapaus ja kaikki mökkiläiset saa rakentaa vastoin määräyksiä ja hakea lupaa jälkikäteen, eikö?
No luuletko, että siellä kaikki mökkiläiset rupeavat rakentamaan oopperataloja, jos tälle nyt lupa annetaan?
Koita nyt rauhoittua!
tulee junalla pastorin matkassa heti kun talo on valmis ! Pate Lappi pitää avajaispuheen ja kerää kolehrin! Juhlat voivat alkaa....
Mitkä kaikki kömmelit tuolla on yleisölle tarkoitettu? Mitä on näkemistä ja milloinka ovet on auki. Oopperatalo tokko valmis. Jos vaikka kyytisin anoppia kesemmällä.
millaset aukiolo ajat on korpikirjastolla?
Kun joku joskus jotakin erikoisempaa, niin miksi kaikki aina vaan?
Vaan entäpä vastuullisuus ja ympäristöarvot, ei edes joukkoliikennettä ja kävelymatka vain ammattipatikoitsijoille. Eli kaikki jonossa omilla autoilla ja bensaa palaa.......
Niimpä. Vaan tokko siellä enää "erikoisempaa" touhutaan? Enempi vissiin sitä samaa vanhaa aina vaan. Onhan se hienoa nautiskella herraskaisista kulttuurielämyksistä niitten kellä on autot ja rahaa poltella kallista bensaa. Vielä kun on tuo kunnan kirjasto, niin saa meikäläinenkin palvelua läheltänsä, ja vieläpä ilmaseksi. Persut pitäkööt nyt kovasti köyhän puolta.Suomeen EI tarvita yksityisiä kirjastoja eikä oppilaitoksia! Ooppera on ihan siinä kintaalla. Ainoasti jos omilla rahoillansa rakentaa, niin sitten en pane vastaan.
Yritäppä ite.
http://www.keuruu.fi/ptk/kokous/20111804-4.HTM
tämä vähän selvittäneen
valitus valituksen jälkeen, aikaa kuluu voihan se joskus muuttuakin.
Valmistuisi se oopperatalo että saisi nauttia korkea kulttuurista.
kyllä se tulee ja valmistuu kun ahkerat rakentajat rakentaa. Älä vaivu toivo synkkyyteen.
Olette kaikki väärässä.
Se Tulee Vilppulan Maakasperälle..
Jaapa jaa. Salia pukkaa joka perukalle. Ja mikä ettei, rakentaa osaa joka mies. Mutta valittaminen, se on taidetta.
Joo, ei ole vielä nähty kuin lukemattomia valitusaarioita.
Armoton möykkä päälle vaan. Voihan sitä sitten kehua vaikka aariaksi kun kerran oopperatalokin on mikä on. Kukapa noista ymmärtää ja paljon välittääkään sen puoleen.
onko korpikirjasto auki näin kesäisin? Jos on niin auki oloajat, kiitos
Kun vaan riittävän kauan ja monta vuotta jaksaa louskuttaa joka suuntaan ja kaikesta mahdollisesta valittaa, niin antaahan se vastapuoli periksi.
Uskomatonta tekstiä rakenushallinnon ja valvonnan taipuisuudesta kuitenkin paikallislehdessä. Kunhan ei nyt avattaisi Pandoran lipasta.........
Paras ooppera-aiheinen elokuva. Onkohan esitetty Suojalla ja Kuvanäyttämöllä?
http://www.leffatykki.com/elokuva/fitzcarraldo
Rainasta jäi mieleen mahtavat maisemat ja filmiryhmän iso rahan hassaus. Mutta minkäs tekee, kun nerous pakottaa päätä. Sopisi kyllä Kuvanäyttämölle - tai miksei kesäteatterin lavalle näytelmäversiona. No ja olisihan vielä oikein autenttinen esittämispaikkakin, mutta eipä tuota viitsi mainita ettei vaan joutuisi käräjille.
onko kirjasto ooperataolla mitään erikoista kun on markkinat Keuruulla?
Ei siellä ole mitään erikoista muulloinkaan. Tuskin tuleekaan.
vaihtuuko nimi rokki-taloon?
Ei maalaismöllejä ja kaljatelttoja. Nimi pitää olla kansainvälinen, korkeatasoinen ja kaiken kattava, esim Innovaatio Center.
Olikoos Oopperatalon suunnalla hieno ja kansainvälinen kulttuurikesä?Kävikö kukaan kuuntelemassa konserttoa? Olivatko etes kirjastossa kirjat yhtä hyviä ja tuoreita kun kirjastoautossa? Eppäilen. Talojako yhä vaan pukkaa?
Monia tosi huikeita hankkeitahan onkin tuolla näemmä jo toteutettu, kun katsoo vaikka yhdistyksen nimellä Keski-Suomen hankerekisteristä. On kaikkea karpaloviljelyksestä Euroopan ja Venäjän kylien kulttuurielvytykseen. Eikös ollut vielä se mainio Kipinä-hankekin, missä työttömät rakensivat konserttisalia tms? Kun kerran kaikki nuo ovat jo toteutuneet, niin yksi kysymys vain jää. Milloin valmistuukaan itse konserttisali? Siis itse sali - ei tms. (Kateellinen olen tietysti ilman muuta, toki, toki. Jotta ottakaahan kaverit iisisti. Säästyi teiltä paljon päänvaivaa, että mitähän nyt tuohonkin kommentoisi...;D)
Karpalonvijelykoulutus vaikuttaa sentään yleishyödyllistä toisin kuin suomalais-ranskalais-venäläiset kulttuuripäivät, johon on näköjään irronnut reippaasti tukirahoitusta esiselvitys mukaanlukien.
Onko joku kuullut jotakin tuosta karpalonviljelykoulutuksesta. Entä koeviljelmästä? Kovasti kiinnostaa, kun itsekin olen kova marjamies!
Kappasta vaan, että onkin esiselvityksineen päivineen ollut ihan 86 000 euron hanke tuo Kulttuuri Euroopan kylien elävöittäjänä. Esiselvityshankkeen kautta onkin näemmä sitten "pystytty osoittamaan konkreettisesti tarve ja perustelemaan kulttuurin mahdollisuus kylien elävöittäjänä, uusien yhteyksien luojana, on löydetty sitoutuvaa halua synnyttää suomalaisille kylille uusia keinoja, kylien toimintaa ja elinvoimaisuutta tukevan ennen vielä järjestämättömän minikulttuurisen kulttuuritapahtuman avulla. Saadun tiedon ja kokemuksen avulla tehdään suomalaisessa kylien tukitoiminnassa uusi aluevaltaus ja synnytetään kulttuuritapahtuma, joka ammentaa voimansa suomalais-ranskalais-venäläisien kylien erilaisista voimavaroista. Vuodesta toiseen jatkumaan tulevien kulttuuripäivien päämääränä on noukkia kunkin maan hyväksi koetuista kokemuksista parhaat toteuttamiskelpoiset ajatukset suomalaista kylätoimintaa tukemaan, katsoa mahdollisuuksia ja pyrkiä kulttuuripäivien avulla luomaan pysyvää, ei vaan kulttuurista, vaan taloudellista ja koulutuksellista kanssakäymistä Suomen, Ranskan ja Venäjän maaseutujen välillä. Hankkeen kautta syntyvät elokuussa 2009 järjestettävät Suomalais-ranskalais-venäläiset kulttuuripäivät Keuruun Pihlajavedelle.
---------
Että semmonen tappaus. En paremmin tule ja sano....
Hankkeen rahoittajana näyttää olevan Vesuri ryhmä ry. Raha tulee ilmeisesti EU:lta.
Tulipa rahat sitten Vesurilta, EU:lta tai valtiolta, niin veronmaksajan pussista ne ovat poissa. Olisiko väärin vaatia, että ainakin hintavammat "hankkeet" olisivat jonkilaisessa tulosseurannassa - sanotaan vaikka yli 20 000 e hankkeesta takaisinperintä, jos tulostavoite ei täyty? Einari Vuorela-kisan runopalkinto oli muuten tasan 8 000 euroa. Suomen suurinta runopalkintoa moni keuruulainen ehti moittia liian isoksi. Olisiko tuossa kv- kulttuurihankkeessa verorahat käytetty yli 10 kertaa paremmin? Entä, missä viipyy kv-kulttuuripäivien jatkotoiminta, kun vain yksi tapahtuma on ollut 2009? Ja miten onkaan sen konserttitalon laita? Kaipa näitä sentään saa kysyä, ilman että käräjille kiskotaan?
Viimeinkin tämä keskustelu on palautunut oikeille urille. Pitkään on jauhettu tyhjää, herjattu aiheetta täysin syyttömiä ihmisiä.
Alunperinhän oli kysymys siitä, millä varoilla ja millä aikataululla konserttitalon rakentaminen ja siihen liittyvät (?) projektit etenevät.
Vastauksia kysymyksiin ei ole löytynyt, mutta kovin on hiljaista sillä rintamalla. Olisiko nyt vihdoinkin yhteisten rahojen jakamista epämääräisiin hankkeisiin tiukennettu? Hartaasti toivon, että niin olisi käynyt. Onko tietoa?
Toivon hankkeelle kaikesta huolimatta hyvää menestystä.
Tähän uuteen oopperataloon tulee aivan omaa luokkaansa oleva akustiikka Supmalais-Brittiläisenä suunnitelmana,siitä kuuluu varmaan suuret kiitokset Koopille?
Kutsuuhan Korpikirjaston isäntä kaikki sukulaisensa varmasti kuunteleen taide antia uudella areenalla.Suku on pahin tai paras miten on elänyt tähänasti.....että onko paljon tulioita ooperaan.....
Tästä "oopperatalosta"tulikin sellainen yksityinen klubi tyyppinen.
Kuinka moni on käynyt paikalla??? Minä olen. Paljon on rakennettu, mutta paljon on vielä rakentamatta. Paikka leimaa epäsiisteys, roskia ja jätettä jokapaikassa.
Itse mietin >>>, onhan kaikki rakennukset, korpikirjasto, juuri valmistutunut suuri lämpiö ym. rakennuttajan mökkitontilla, niin voisiko tapahtua niin, että kun kaikki rakennukset on saatu valmiiksi (yhteiskunnan tuella sekä lahjoituksina) todetaan ettei suunniteltu käyttö olekkaan perusteltua ja näin hienot rakennukset jäävätkin rakennuttajan omaan kesämökki ja vuokrakäyttöön.
Ilari rouvineen on saanut puuhastella ja leikkiä vuosikaudet mökillään yhteiskunnana,,EU tuilla,, mikäs sen mukavampaa.
Onkohan Ilari jo saanut synninpäästön Karansalmen kylätalon konkurssipesästä.
Tulosvastuu ei taida liittyä mitenkään EU-tukiin, joten siitä vaan hakemaan tukirahaa kulttuurinedistämishankkeisiin. Yksikään kansankomissaari ei takahikiälle tule valvomaan toteutumista.
Valitettavasti Ilarin syvästi halveksimat ja mollaamat Pihlajaveden Kylätalo-hankkeessa mukanaolleet pihlajavetiset ovat päästäneet Kalakallion keisarin vastuusta kuin koiran veräjästä.
Ymmärtäisi edes olla jatkamatta solvauksia heistä.Nuo uutterat ja rehelliset kyläläiset ovat paikanneet ja paikkaavat talkootyöllä jälkiä, jotka hän rehennellen jätti jälkeensä.
Valitettavasti ymmärrys ei riitä edes häpeämiseen, mutta mitäpä enempää voi odottaa ihmiseltä, jonka suurin ylpeilyn aihe on, että hän ei ole lukenut yhtään kirjaa.
joko kesällä 2012 saamme kuulla oopperan avajaiset?
entä milloin näistä iloa ihmisille:
- Karimon kylä ja koulu / Kaikki Ei Vielä Ole Menetetty?
-kylätalo 24 /7 Lääkäri, apteekki, vanhuspalvelut, pyykkärit, kauppiaat ,kampaajat ja hierojat?
- Uusi kylä Petäjävedelle?
- Suomalais-Ranskalais-Venäläisen kulttuurin vuosittainen kv-tapahtumasarja?
- Oopperatalo / Konserttitalo a) pystyyn nostetuista ratakiskoista b) jostain materiaalista?
- Mullovan konsetti?
- Sosiaalinen yritys?
- Karpalo-projekti?
-?????
Onko siellä tarkoitus esittää ensimmäisenä Lapualaisooppera, Porno-ooppera vai Mörköooppera?
kaikki tullee kun kerkee
Asioista ei pidä kysellä. Usko tekee autuaaksi.
Niin, nythän kävi niin että Keuruun rakennuslautakunta/uusi rakennustarkastajatar nöyrtyi ja niin Ilari sai rakennusluvan jälkikäteen, että silleen. No tämä on meille ennakkotapaus, joten jatkossa Keuruulla voi rakentaa järvenpäälle ja ilma lupaa, luvan saa kunhan vain jaksaa olla välittämättä mitään rakennuslautakunnan päätöksitä. Rakennuslupa päätös on luettavissa Keuruu>päätöksenteko
Haastattelu uusimmassa Suur-Jyväskylän Lehdessä, s. 43.
http://www.sjl.fi/web/index.php?id=72
Kuntavaalit tulossa.
Niinpä niin. Olisiko jo äänestäjillä aika nostaa rehellisyys ja suoraselkäisyys poliitikkojen tärkeimmäksi ominaisuudeksi. Kaikennäköisiä ketkuja ja keinottelijoita on siellä jo ihan tarpeeksi nähty. Että ei enää uusia tarvittaisi.
Hyvää uutta vuotta!
kaikille oopperan ystäville.
(ensi kesänä tavataan)
Sovitaanko, että tavataan taas siinä ranskalais-venäläisessä tapahtumassa, jota on vietetty joka kesä vuodesta 2009? Sehän on vallankin kahden viime kesän aikana ollut ihan huikea tapaus. Tavataan siinä orkesterisalin ensimmäisen penkkirivin luona, siinä orkesterimontun vieressä. Lämpiö on tietysti silloin niin pullollaan väkeä, ettei sinne kannata yrittää. Jospa vihdoin olisi jo Mullovakin paikalla. Varmaan saadaan maistiaisia sieltä karpalon koeviljelmältäkin.Tuskin maltan odottaa!
Istu sinä siinä mättäällä niin minä istun kannon nokassa. Esiselvitätkö sinä minut ensin vai minä sinut?
toivottavasti pakkanen ei viivästytä rakennus hommia
Kunnallisvaalikiireitä?
Kyllä siellä Mullovan viulu ei pysy vireessä, kun on noin paljon pakkasta. Jos ei pysy Mullova itekkään. Soolokonsertissa esiintyjiä lienee enemmän kuin katsojia.
Mutta ei anneta periksi, jos se vaikka kesäkuussa onnistuisi. Ei puhuta vuosikymmenestä mitään.
No hitto. Kesäkuussa tietysti, tai noh, sanotaan että kesällä, niin ei mene arvaus niin pahasti pieleen. Se vuosi ei ole ratkaiseva, eikä varsinaisesti sekään, mikä valmistuu. Jospa kokeilisi tätä oppia pomoon jo maanantaina aamusella!
Jokos on viulut, cellot ja cembalot vireessä oopperatalolla? Kulttuurinnälkä hiukoo jo ootellessa.
Parhaillaan on menossa Sammon taontaa ja suohon laulantaa.
nyt kun kelit paranee, alkaa homma edetä
joko Pihlajaveden lumet ovat laskeneet?
onko rakennus työt jo aloitettu ankaran talven jälkeen?
Esiintyykö Pihjalaween ooppera-aariafestareilla tämä septetti?
http://www.bookadda.com/books/finnish-opera-singers-soile-isokoski-books-llc-1155706226-9781155706221
totta kai ja muutkin suuruudet tulevat, he ovat jo kyselleet MILLOIN he saavat tulla esiintymään.
tai ainakin luulen niin heidän tekeneen en ole varma uskoisin niin.
jokos korpijärvi on vapaa jääkannesta? Meillä vielä järvissä jää , lapissa kestää vielä. Kesällä Keuruun Pihlajavedelle.
Koska kajahtaa pihjalawetisille Verdin Rigoletto? Nähdäänkö Keuruun katukuvassa tulevana kesänä mm. Jorma Hynninen ja Matti Salminen?
valmistuu..............................
vuosi ja kuukausi sekä päivänmäärä on vielä sopimatta.
Erikoinen hanke. Mutta varmasti hyvä. Hieno ja tarpeellinen. Hienosti on sitä johdettukin. Asiantuntija asialla, tulosta tulee. Kunnallisvaaleissa uusi harava.Ylivoimaiset näytöt osaamisesta. Näin se on nähtävä.
Vaalisyksy tulossa: värikästä ja niljakasta vääntöä koko rahalla. Kuka kaipaa oopperaa?
täällä käydään hyvää ooppera keskustelua
Mikä tämä koko juttu oikein on?
Siellä nyt Pihlajavedellä joku yrittää saada aikaiseksi
jotain ihan uutta ja ennen näkemätöntä paikkakunnalle.
Innokkaalta yritäjältä on jokin pykälä jäänyt ajoissa huomaamatta.
No eihän sellainen käy päinsä!
Kunnan on tietysti pakko ragaista oikein olan takaa, pistää kaikin tavoin hanttiin ja kovat sakot yrittäjälle.
Siltä tuntuu näin asiaa enemmän tuntematta.
Tässä ei kyllä ole kysymys huomaamatta jääneestä pykälästä,yrittäjä saanut jo monta mahdollisuutta toimia rakennusmääräysten mukaan mutta kun ei mene jakeluun.
Mahtaisiko joku osata täällä kertoa, mikä on yrittäjän yritys? ihan vaan mielenkiinnosta kysäsen, kun alkoi kiinnostaa tuo juttu. Yrittäjästä tääläkin kovasti puhutaan, mutta meikäläisellä on ollut se mielikuva, että laitokset omistaisi yhdistys, eikä yksityinen yrittäjä. Korjatkaa jotka paremmin tunnette asiaa.
Niinpä. Miksi ei voi toimia pykälien mukaan jo alunperin. En ole kuullut, että sellaiset rakentajat joutuvat vaikeuksiin, jotka pelaavat sääntöjen mukaan. Omavaltaisuus - vaikka on ärhäkkä asianajaja tukena - ei johda hyvään lopputulokseen.
Apua! Neronleimauksia rupesi tätä oopperastooria lukiessa pukkaamaan. Meikäläinen sitä kuulkaa osaisikin vasta pykätä vaikka m i t ä ja vaikka m i n n e. Taatusti olisi ennen näkemätöntä ja ihka outoa ja kerrassa mullistavaa.
OLEN IHAN INTOPIUKEEENA! JEES!
Voisiko muuten meikäläistä varten säätää kokonaan omat pykälät, ettei kateellisista naapureista olisi haittaa?
Kateellinen naapuri nyt on jokaisella, mutta onkohan tuolla edellisellä kirjoittajalla edes julkisia vihamiehiä? Salavihamiehet ovat nykyään pois muodista.
Millaiset kävijämäärät oopperatalolla?
SATA TYKKÄÄJÄÄ. OOPPERA JYRÄÄ . Milloin tulee avajaiset.
Myöhäistä, turpaan tuli niin että tukka lähti. Sumiasten oopperatalo, La Kala!
http://www.facebook.com/LaKalaOopperaSumiainenKeskiSuomenKamariooppera
Olisikohan syytä siirtyä Oopperaleiriin tai kaikilla Keurusseudulla tulevaisuudessa järjestettävillä leireillä kiertävään Leirioopperaan. Esitettävän teoksen voisi suht nopeasti muokata paikallisiiin oloihin sovittamalla jo olemassaolevia teoksia, vähän kuitenkin myös nimeä päivittämällä, vaikkapa Kun mikään ei riitä eli Oopperaleiri muuttaa taivaaseen.
Joko avattu?
vaali kaffia?
lisää kulttuuria!!!
Niinpä sitten niin, että yrittäjä vain aloittamaan kaiken alusta:
Ensimmäiseksi purkamaan kaikki tähän asti rakennettu ja sitten hakemaan luvat, kuten asiaan kuuluu.
Ei kai se nyt niin vaikeaa ole?
Onhan se nyt ihan selvä, että tuollainen rakentaminen täyteen rakennetuilla rannoilla ei sovi.
Naapurit tietysti häiriintyy kamalasti, kun 4-5 metrin päässä rannasta melkein 20 m2:n suuruinen kesäkatos on, vai oliko siinä jo aikaisemminkin sellainen ollut.
Ei se sillä korjaannu, että saa poikkeusluvan jälkeenpäin.
Siitä nyt pitää kaupungin rakennuslauakunnan istua jatkuvasti pitkiä kokouksia,
On se!
Tuota nuin! Tuttavani kertoi, että ei siellä mitään naapureita ole lähimaillakaan, ihan korvessa koko paikka.
Pitääkö todella paikkansa?
Viime kesänä ajettiin Pihlajaveden läpi, eikä se niin kovin ahtaalta paikalta näyttänyt, järvien rannat on tietysti erikseen.
Jaa että naapurien puute oikeuttaisi sitten rakentamaan säädöksistä piittaamatta? Tai se, että jossain muuallakin voi olla säädösten vastainen rakennus. Eli lakia voi rikkoa, jos ei ole näkijöitä tai kokijoita tai jos joku muu on jossain rikkonut. Mielenkiintoinen tulkinta.... Jäämme jännityksellä odottamaan muitakin periaatteen sovelluksia yhteiskunnan eri osa-alueilla. Mikään ei ole enää niinkuin ennen.
Ei se tilanne tahdo oikein pelkillä pitkillä selityksillä parantua. Kun on selvästikin taito ja kyky ottaa kaikesta selvää niin miksei yrittäjä? ole voinut ottaa selvää rakennusmääräyksistä ja säädöksistä ennen kuin rakentaa yhtään mitään.
Justiinsa noin.
Ihan oma moka ja sitten nostetaan hirveä selittely, nuoha ja vääntö. Kaikki nuo hakemukset, valitukset ym. pitäisi määrätä maksullisiksi k ä y p ä ä n hintaan. Tulevat yhteiskunnalle mielettömän kalliiksi. Tuollaiselle pitää tehdä stoppi. Sitäpaitsi aivan liian yleisiä, joten lainlaatijat saisivat pikkuhiljaa jo herätä. Oikeuslaitos selittää, ettei ole turhia juttuja ja haluaakin, että asioiden hoito kestää vuosia.
Joko siellä talon isäntä ja emäntä tarjoilevat kulttuurinnälkäisille oopperavoileipiä, Oopperakellarin silakoita ja Opera -pizzaa?
Kohta sieltä ooppera isäntä tulee laittaan omat asiat kuntoon kaupungin talon suuressa kammarissa.Vastaan pulisijat voi viedä ketveleen sairaalaan lepäämään.
kyllä se taitaa olla niin että Keuruulla ja muuallakain on tehty kaikenlaisia rakennuksia ilman lupaa sinne ja tänne. Nyt on täällä nostettu tikun nokkaan korpikirjaston rakentaja koska ao henkilö on ei herroja eikä narreja kunnioita. Taitaa tietää valtaa pitävien toilailuista liian paljon. Nyt sitten liikutaan koston poluilla, ja sehän tietää monenlaisia hankaluuksia. Jatkuu huomenna niinkuin pekka Lipposen seikkailut.
Jaa että naapurien puute oikeuttaisi sitten rakentamaan säädöksistä piittaamatta? Tai se, että jossain muuallakin voi olla säädösten vastainen rakennus. Eli lakia voi rikkoa, jos ei ole näkijöitä tai kokijoita tai jos joku muu on jossain rikkonut. Mielenkiintoinen tulkinta.... Jäämme jännityksellä odottamaan muitakin periaatteen sovelluksia yhteiskunnan eri osa-alueilla. Mikään ei ole enää niinkuin ennen.
Paras laitaa jo asiat pykälien mukaan kuntoon korvessakin ilman pulinoita ennen kun rupeaa toisen etuja ajamaan ja hoitamaan.
Keuruulla alkaa uusi ooppera.
Esitetäänkö Pihlajaweellä nonstoppina oopperaelokuvia Fitzcarraldo ja Phantom of the Opera?
http://mooovie.org/movie/view/Fitzcarraldo
Eikö siis oopperasalia olekaan? Mihin ihminen enää voi luottaa?
se on D-mollissa, demari operetti, kantaatti teoksesta Suomi EU:n ytimessä säv P.L
kertomus siitä kuinka maan kassavirta kääntyi Eurooppaan päin ja kuinka kävi kansan olot tukalaksi ja kuinka kunnat ajautuivat suureen ahdinkoon. Sekä siitä miten rahaa riittää rahoittaa toisia maita mutta unohtaa oman kansan hyvinvointi, täällä vain ainut lohtu on nousevat verot.
Huima valitusmylläkkä tuntuu jatkuvan lehden mukaan. Taas keksitään mielettömiä selityksiä, valituksia ja tutkimuspyyntöjä sorvataan liukuhihnalta. Kuinkahan paljon tällaisen show'n pyörittäminen vuodesta toiseen tulee yhteiskunnalle maksamaan? Ilmeisesti tämä on valittajille niin halpaa, että heidän kannattaa jatkaa ikiliikkujana.
Vaikka päätöksissä olisi ollut jotakin muotovirheitä niin jokainen ymmärtää, että ne päätökset voidaan tehdä uudelleen ja lopputulos on ihan se sama.
Onhan siinä jutussa rakennuslautakuntakin töpeksinyt ihan riittävästi. Ely-keskus on jo siitä moitteet antanut. On todettu lain vastaista päätöksentekoa yms.
Voi olla, mutta tuohon ELYyn en kyllä luottaisi pätkääkään. Sieltä voi tulla ihan mitä tahansa, lain vastaisia ohjeistuksiakin. Niissä on mopo karannut pahasti ja hyvävelisysteemi pelaa.
muuta en sano mutta koko torvi on heppu himamäki eikä sitä jaksa lisäksi pirukaan kuunnella
jokaisessa kunnassa on omat valittajansa, oli asia mikä tahansa.
voiko tuosta oopperatalosta valittaa ja minne?
vieläkö sitä rakennetaan?
Huhujen mukaan ( 2 eri huhua)
" olisi valmis" ja toinen " rakennushommat lopetettu kokonaan"
taitaa olla kateellisten kertomuksia.
nostoa esiin ettei unohdu
Mitä opimme tästä? LÄPINÄKYVYYS, se on kaiken a ja o.
ja ne jotka osaavat olla läpinäkyviä näkymättömiä.
Läpinäkyvät hankkeet puhuvat puolestaan.
Jokohan tuo ikuisuusprojekti alkaisi VALMISTUA? Monta vuotta on jo synnyttää ährätty.
hyvin suunniteltu, puoli väli häämöttää
Mitä nyt yksi korven talo!
Iisakin kirkkoa tehtiin kauan ja eikös ranskalaisetkin aika kauan ole jo rakentaneet sitä Suomen uutta ydinvoimalaa. Sen hinta nousee, mutta valmista ei ole tullut, jos koskaan tuleekaan. Ja harva se päivä on uutisia rakennuksista jotka on uusia tai uudistettuja, mutta kohta homeessa tai muuten vain pilalla ja haisevat.
Siis, mitä nyt yksi talo korvessa jaksaa teitä kiinnostaa?! Jos oltaisi Pohjanmaalla, niin joka kylään alettaisiin rakentaa omaa oopperataloa ja hankerahoituksia vaan postiin. Keuruulla kateus on saattamuutta ja pelkkää p:n jauhamista.
Voiko oopperatalon myöhästymisestä valittaa Hämeenlinnan hallinto-oikeuteeen?
OOPERAN voi laitaa samaan paikkaan mihin suositelaan paljon muutakin,sinne ei kovin usein paista aurinko.
Tulleeko Tolkin Rock-ooppera Pihlajaweelle?
http://www.metallimusiikki.net/metallimusiikki/timo-tolkin-rockooppera-valmis
Millaisia kesä-juhlia siellä on tänä kesänä?
Samanlaisia konsertteja kuin edelliskesänäkin. Ja sitä edellisenä. Ja sitä edellisenä....
On muuten ehkä Suomen tunnetuin kohde, jota ei ole olemassakaan.
tuleeko juhannus-aariaa tänä juhannuksena?
onko syys näytöksiä?
Syyskonsertinko yhteydessä julkistetaan se uusi Pihlajavesi-historia ja esitellään karpaloviljelmät?
painokone jumissa.
karpalo on vielä kukkaasteella
mutta pian ehkä ensi .............
Ja kuka viisas tekisi selvityksen, kuinka paljon hankerahoja on vuosien, kohta vuosikymmenten saatossa uhrattu näihin hankkeisiin alkaen yritelmästä Karasalmen Kylätalo. Ja kuinka paljon iloa ja tuottoa niistä on ollut paikkakunnalle ja sen asukkaille. Joskus homma tuntui naurettavalta, mutta nyt jo sivullistakin melkein itkettää. Vai pelottaako seuraamukset, jos tekee ja julkaisee tutkimuksen asiasta?
Koskahan se Pihlajaveden historiakirja ilmestyy? Aika kova avustus tuo 63 000 euroa kirjalle. Riittää kun s y n n y t t ä ä?
Mitä kuuluu hankkeille? Onko väliraportteja nähtävillä? Milloin on dead-line?
http://www.keskisuomenmaaseutu.fi/hankerekisteri/karpalo_-_suosta_voimaa_suomen_elinkeinoelamalle_ja_tyollisyydelle.13.xhtml
http://www.keskisuomenmaaseutu.fi/hankerekisteri/kirkkaus_keuruun_ja_pihlajaveen.13.xhtml
Mikä hullu taho syytää yli 60 000 euroa Pihlajaveden historialle?- Kuka sellaisen on tilannut? Olisi pitänyt, jos näin väljä rahahana jossain on, antaa hikipäin uurastaneille kyläkauppiaille tai tällä hetkellä varat voisi suunnata Kauppalan työntekijöille. - Eikö julkisilla avustuksilla ja apurahoilla tueta sellaisia tekemisiä, joista on iloa tai hyötyä ihmisille?
"Hanke on voinut kestää enintään kolme vuotta"
http://fi.wikipedia.org/wiki/Maaseudun_kehittämisyhdistys
http://www.keskisuomenmaaseutu.fi/vesuri
Missä on nähtävillä tai keneltä voi tilata Karpalo-projektin loppuraportin? Onko Suur-Keuruussa tai Keskisuomalaisessa ollut kirjoituksia tästä?
Syntyykö vai jatkuuko synnyttäminen aina vaan?
Syntyikö Pihlajavedelle komea historiateos?
Syntyikö tuottoisa karpalotuotanto ja koeviljelmät?
Syntyikö upea konserttisali?
Syntyikö hulppea sosiaalinen yritys uskomattomine luonnontuotteineen?
Syntyikö mahtavat kansainväliset kulttuuripäivät jatkuuko ennennäkemätön kansainvälinen yhteistyö kylien elävöittämiseksi?
Syntyikö Karansalmelle aivan kerrassaan ainutlaatuineen 24/7 kylätalo, jossa kaupat, kampaamot, pankit ja apteekit jne?
Syntyikö Karimon kylälle uutta uljasta elämää projektivoimin?
Synnyttämällähän näitä kaikkia synnytettiin vai synnytettiinkö?
Onkos kesälle 2014 millaista toimintaa?
Toimiiko Karansalmen kioski vielä?
On. Toimii.
No Niin. Syksy on ja talvi tekee tuloaan. Mitäs oopperatalo tekee
Ei ole saanut vielä rakennuslupaa kun Louna ja perässähiihtäjät estävät sen.
Pitäiskö laittaa uusia hankkeita vetämään?
Rojekti venuu niinkun eräskin atomivoimala tai Iisakin kirkko. Ja minkälaista porukkaa mahtaa kuulua tähän ryn päättäviin elimiin.
Toteutusalueeksi Keuruu, niin näette paikkakunnan projektit (54 kpl).
http://www.keskisuomenmaaseutu.fi/hankerekisteri
Ensi keväänä tiedotetaan tarkemman aikataulun suunnittelusta yksityiskohtaisemmin.
Minkäslainen se Korpikirjaston Konserttitalo sitten on? Onko ketään paikallakävijää, joka vois kertoo et mimmonttii se on?
Kannattaisiko tarkempia tietoja kysellä esim. yhdistyksen puheenjohtajalta ja sihteeriltä yms.? Nehän ne yleensä yhdistysten asiat parhaiten tietävät.
Miksi eivät puheenjohtaja ja sihteeri itse esittele hankkeita Keuruulaisille? Ei kai vain koko Oopperatalo ole pelkkää huijausta? Voisivatko yhdistyksen jäsenet vastata? Rivijäsenkin kelpaa, jos ei satu sihteeri tai pj olemaan kuulolla.
saako kesällä 2017 kuulla aariaa uudessa oopperatalossa Keuruun Pihlajavedellä?
Onko kohta valmista kuka tietää?
Ooppera vaatii monen o s a a j a n yhteistyötä. Jos oopperassa on vain yksi narsistinen solisti, niin ei siitä tule musiikkia. " Oopperatalokin" on guggenheim-vaiheessa..
Kaipa tuo toivoton tapaus voidaan vähitellen jo unohtaa siinä missä Gykkenheimikin. Molemmissa tapauksissa hirveä uho ja paljon meteliä tyhjästä.
No nyt valkeni. Oopperatalohan on tietysti vain virtuaalinen "talo" kyberavaruudessa. Samalla tavalla kuin Pihlajavesi-kirjakaan ei ole "kirja", jonka voisi ostaa kirjakaupasta. Me kansalaiset vain olemme jälkeenjääneitä, kun emme arvosta nerokkaita tuotoksia. Onneksi yhteiskunnan tukijärjestelmät sentään ovat olleet ajan tasalla. Kyberihmeiden aika ei ole ohi niin kauan kuin hankemaailma pyörii ja hakukaavakkeita riittää.
Sopisiko Karansalmen kylätalolle vastaavanlainen hanke?
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/130545-lieksaan-maahanmuuttajataustaisia-tyovalmentajia-kylakulttuuritalo-metka-tarjoaa-tekemista-yli-20-ihmiselle
Ei kiitos Pihlajavedelle. Mutta ehdotan "yrityspuiston" asukeille kyytiä Lieksaan, koska näkyy siellä niin hienosti toimivan.
Eero Lehden tapaus. Saas nähdä, onko laki sama kaikille.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006503583.html