Heippa kaikki! Ottaisin aiheeksi koiran kakat, mikseivät ihmiset voi kertätä niitä pois? On ärsyttävää että koira syö ne, astuu päälle tai saa taudin niistä. Sitäkö te haluatte? Itse kerään AINA kakat pois, paitsi en jos olemme umpimetsässä ja tekee kauaksi. Se vasta onkin ärsyttävää että koira kakkaa keskelle tietä ja se kakka jätetään siihen. Hei haloo! Toivon että sanotte mielipiteenne asiasta.
Kakat!
Haloo!
15215
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
en ymmärrä miten moni koiranulkoiluttaja viitsii jättää koiransa tuotoksen keskelle kulkuväylää, olkoonkin vaikka vaan polku asutuksen lähistöllä olevassa "metsässä". Siitä kun todennäkösesti kulkee toisenkin kerran ja säännöllisesti jopa, miten ei voi kepillä tai hui kauheeta, jopa ihan kengänsyrjällä, kuivahkoa kökkärettä vippasta edes pikkusen sivummalle siitä. Näin teen itse, en mä ainakaan korkkareissa koiraa ulkoiluta, etten voisi vähän maallista materiaa avittaa pois silmistä ja kanssakulkijoiden jaloista. Mutten ymmärrä sitäkään kun tiiviin asutuksen lomassa, sen ulkoiluteiltä, on hävyttömän vähän jos ollenkaan roskiksia mihin kakkapussit heittää. Onpahan tullut sitten sijalle muita luovia tapoja "hävittää" nuo pökäleet pienenkin koiran.
Kui sulle tollanen tulikin mieleen. Ihan on outo aihe, josta ei ole koskaan keskusteltu, ei kirjoiteltu lehdissä, eikä missään, voi hyvä tavaton sentään. Onnittelut upeasta aloituksesta ja aiheesta. Viikonloppuja.
Kaikki ei kuule ole yhtä vanhoja kuin sinä, vaan koko ajan kasvaa uusia koiranomistajia ja sinulle vanha juttu onkin heille ihan uusi. Kokeilepa ajatella vähän laajemmin tätä elämää, niin ehkä oivallat jotain.
No sori, jos ei oo mitään aiheeseen liittyvää nii ei tarvi kommentoida. Joillakin on asiaa tähänkin aiheesee, itse en nähnyt etusivuilla yhtään samanlaista aihetta.
aikuiseksi yhden kevään aikana?
koirankakan maatumisesta ;) On sitä hassumpiakin tutkimuksia olemassa, luulen.
Omia koiria kaksi, jotka enimmäkseen kakkii omalle pihalle ja vasta sen jälkeen kävellään kadulla. Pusseja on mukana varmuuden vuoksi. Minulla on pari kompostia, joihin kerään kakat, lisään kuivikkeita ja kesällä rikkaruohoja niin maatuvat nopeammin.
Jos käy niin, että esim. lumi ehtii tulla kakkojen päälle ja kakat löytyy vasta keväällä...niin ne tosiaan löytyy vasta keväällä ja suht kuosissaan.
Jos koirat talloo kakkansa niin ne häviää nopeammin, kakka kulkeutuu laajemmalle alueelle. Kokonaisena köllöttävä kakka kestää muodossaan useita kuukausia. Kesällä tietty kasvit ja heinät jättää ulosteita piiloonsa ja piha voi näyttää kakattomalta vaikka näin ei olisikaan.
Naapurin koira kävi kakkimassa helmikuun alussa pihallemme sille alueelle, johon omilla koirilla ei ole pääsyä. Mikälie ruokakaupan serti käytössä kakan väristä ja rakeisuudesta päätellen. Jokatapauksessa unohdin tuon kakan poistaa kun tuli lunta päälle. Nyt sitten mies puuhaili tuolla puolen pihaa äitienpäivänä ja eikös tuo touhutessaan polkassut sen kakan päälle.
Eli kaduilla kakat näyttää nopeasti "maatuvan" koska ihmiset ja koirat talloo ne ja tuote liiskaantuu ja ohenee, jolloin sade tai lumen sulaminen sen helpommin hävittää. Samoin käy niillä koirapihoilla, joissa koirien kakkoja ei niin usein siivota. Koirat siis talloo niitä.
Nyt vaan kaikki reippaasti polkemaan koiran kakkoja levyksi, niin seuraavan sateen jälkeen ei ole kuin hajua muistona :) Mitä pidemmän viirun vedät kengän pohjan avulla, sitä nopeammin kakka katoaa.
Olisi kyllä mukavaa jos kukin hoitaisi oman koiransa ulosteet pois kävelyteiden varsilta. Siihen ei varmaan koskaan päästä, joten jatkan omaa elämääni.
Itse toimin melkolailla lain kirjaimen mukaan. Eli korjaan kakat hoidetulta alueelta, eli käytännössä teiltä, leikatuilta nurmikoilta ja talvella auratuilta alueilta. En kerää pientareilta, missä ruoho on pitkää, enkä talvella syvästä hangesta. Mielestäni on ylipäätään järjetöntä noukkia kasat pientareilta, kun ne "häviää" kuitenkin seuraavan vesisateen myötä. Koskaan en ole koiranläjään astunut.
Käytän biohajoavia kakkapusseja, mutta roskikset joihin pusseja voi laittaa, on jätesäkeillä vuorattuja, joten eivät taida pussikakat pahemmin maatua.
Hehheh... Mutta tämä olikin taas tätä samaa. Loppuun käsitelty. Yhtälailla voi kysyä miksi jotkut paljastelee itseään, hei haloo!? Kaikki eivät kuitenkaan tee niin :) Vai tekevätkö...
Itsekkin kerään AINA kakat, olen sen jo sanonutkin :D En kyllä mistään ojasta lähde etsimään. Sekin on ärsyttävää että osa kerää kakat mutta jättää kakkapussit (missä on kakkaa) tielle! Mitäs järkeä siinä on?
Oletko siis nähnyt että joku on jättänyt niitä kakkipusseja tien varteen? Oma käsitykseni on kyllä, ja se on tullut silminnäkijähavaintona, että se, tai ne joka niitä pusseja tienposkeen levittää on nämä pienet mutta älykkäät siivekkäät ystävämme jotka roskiksiamme dyykkaavat. Siis lähinnä varikset ja harakat. Myös oravat tonkivat joskus roskiksissa.
Hmm, enpä olisi oikein uskonut ellen omin silmin olisi tuota nähnyt. Täällä kerrostaloalueellamme olin koirani kanssa lenkillä ja siinä sitten kadulla eteemme "kiilasi" nuori tyttö sekarotuisen sakemannin kanssa. Ja ensi töikseen koira, kun pääsi jalankulkuväylälle, kiilasi naapuritalon porttikongiin kuselle. Meni vajaat kymmenen metriä ja yllätti paskahätä. Oikein kunnon ripulisellaset. Ja tällä kertaa erään alakerroksen asunnon portaiden viereen. Sentään edes viereen...
Eikä mitään aikomustakaan että olisi korjannut niitä jätöksiä pois.
Tyttö oli tuollaiset 13-14 vuotias, joten ehkä kuitenkin olisi olettanut olevan jo hivenen järkeä päässä. Mutta ehkä vanhemmat ei koskaan olleet neuvoneet häntä.
Siispä hyvät vanhemmat, opettakaa lapsenne korjaamaan koirien jätökset pois. Ainakin tollaisista paikoista.!!!
Itse olen 13-vuotias, olen myös ketjun aloittaja.
Olet sitten harvinaisen fiksu nuori. Olisipa tämä tänään havaittukin ollut. Nostan hattua sinulle, hyvä ystävä.
Kiitos. Itseäni vain ärsyttää se että oma pieni koira talloo kakkojen päälle ja ne liiskaantuvat sen karvaisiin tassuihin. Tai että koirat saa toisten kakoista matoja tai pöpöjä. Sais vähä miettiä ne jotka kakat jättää.
Onpa tosi kiva katsella kakkoja kun lenkkeilee.