Jotakin vialla?

Onkohan taloyhtiömme kirjanpidossa jotakin vialla, kun jo kaksi kertaa peräkkäin ennen yhtiökokouksia tunnen olevani jotenkin painostettuna. Asun usean perheen ja useamman rakennuksen käsittävässä rivitalossa ja olen ehkä yhtiön laskutaitoisin asukas, entinen matemaattisten aineiden opettaja ja tilastotieteilijä. Ainakin yhtiölainojen päättymisajankohta on lainojen osalta viivästynyt, muuta en tiedä sillä kirjanpito ei ole kovin tarkka. Viime syksynä asioidessai asunalueeni marketissa 1-2 viikkoa ennen yhtiökokousta tilintarkastajan puoliso seurasi minua ison marketin useasta myyntipisteestä toiseen
( katselin kodin sähkölaitteita ja ostin myös ruokaa) ja lopulta työntyi perässäni kassojen lävitse ostamatta yhtään mitään. Sama toistui tänä keväänä, mutta saman alueen nyt keväällä käyttämässäni ostospaikkassa ei ollut ruokatavaraa myynnissä, vaan yksinomaan erilaisia kodin tarvikkeita ja vaatteita. Huomasin hänet vasta kun hän työntyi maksaessani taas kassan lävitse ohitseni maksamatta ja ostamatta yhtään mitään.
Muutaman oudon puhelinsoiton sain myös, jotka nykyisin jo ovat lankapuhelimissa harvinaisia.
10431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

vaan tutkimaan.

22 §
Kokousasiakirjat, niiden nähtävänä pitäminen
ja lähettäminen
Hallituksen päätösehdotukset sekä viimeinen
tilinpäätös, toimintakertomus, tilintarkastuskertomus
ja toiminnantarkastuskertomus
on vähintään kahden viikon ajan ennen kokousta
pidettävä osakkeenomistajien nähtävänä
kokouskutsussa ilmoitetussa paikassa.
Nämä asiakirjat on myös viivytyksettä lähetettävä
osakkeenomistajalle, joka niitä pyytää.
Lähettämisestä saa periä hallituksen vahvistaman
kohtuullisen maksun. Asiakirjat on
lisäksi asetettava nähtäväksi yhtiökokouksessa.

Äänestä

Siis tilintarkastajan puoliso on ollut sinun kanssasi samaan aikaan kaupassa kahdesti, ja siitä vedät johtopäätöksen, että taloyhtiönne kirjanpidossa on jotain vikaa?

No huh huh.

Pitäisiköhän sitä vikaa etsiä iha jostain muualta. Paikka löytyy, kun katsot peiliin.

Ja toisekseen, tilinpäätös ja tase on varmaan joka vuosi sinulle toimitettu. Ja jos ei, niin voit pyytää ne isännöitsijältä/hallitukselta/tilintarkastajalta.

Äänestä
  • Kyse ei kuten tekstistä käy ilmi ollut mistään "sattumalta samassa kaupassa olosta". Ko. mieshenkilö ei ole "osunut" muina ajankohtina kuin viikkoa ennen yhtiökokouksia eli ennen joulukuun kokousta ja nyt toukokuun kokousta samaan markettiin, jossa hän on mitään itselleen katselematta ja ostamatta kulkenut perässäni pisteestä toiseen ja lopulta kassalla ollessani kulkenut ohi kaikkien kassalla olevien maksamatta itse mitään ja ostamatta mitään molemmilla kerroilla. Voin laskea melkein yhden käden sormilla muut kassan lävitse maksamatta kulkeneet ihmiset viimeisen 20 vuoden aikana ja yleensä he vielä ilmoittavat kassalle, että en osta juuri nyt mitään jne. ja ko. henkilöt ovat olleet aina eri henkilöitä eikä tämä sama ihminen. En tiedä koko elämän historian aikana muuta samankaltaista tapausta, että kukaan seuraisi minua ja vielä vahtisi koska olen kassalla ja ohittaa sitten kassajonon maksamatta ja ostamatta mitään minua tönäisten. Taloyhtiö sijaitsee yli 3km päässä useista eri suunnilla sijaitsevista marketeista. Syyksi epäilen, että olen ollut muutama vuosi sitten yhtiökokouksessa huolissani siitä, että uusi laki velvoitta tilantarkastajilta tietyn koulutuksen ja meidän yhtiön monivuotisella tilintarkastajalla ei ole ko. koulutusta. Laki myönsi kyllä sittemmin epäpäteville tilintarkastajille jatkoaikaa mutta tilintarkastajamme tuntuu jatkavan vielä laillisen jatkoajan päätyttyäkin. Olen myös ihmetellyt yhden kaksivuotisen remonttilainan maksun venymistä kahdeksi vuodeksi ja 7 kuukadeksi, joka korjattiin sitten kyllä 2 vuodeksi 5 kuukaudeksi. Lainan piti kestää 2v 1kk. Lainalla remonttin maksoi noin kolmasosa osakkaista. Kokonaiskorko kun koko maassa korkotaso oli ko. ajankohtana alimmillaan mitä koskaan minään vuosina, nousi ensi ilmoituksen pohjalta yli 30%:iin ja lopullinen korko 23%:iin, taloyhtiöllä oli pari muuta lainaa samanaikaisesti, joiden korko ja maksuaika oli kohtuullisempi. En ole saanut pyynnöstä huolimatta edes tietoa mistä pankista laina on otettu ja millä korolla ja kuinka lyhennetty. Nyt taloyhtiö ei ota lainkaan lainaa seuraaviin remontteihin, vaan jokainen saa selvitä lainoista ja maksuista kuinka haluaa, vedoten juuri lainojen kalleuteen.
    Kuitenkin pankit nyt juuri ilmoittavat antavansa nimenomaan taloyhtiöille joustavilla maksuajoilla
    halpakorkoista remonttilainaa. Pitäisikö nyt sitten olle huolissaan vai ei?

    Äänestä

  • Huolia riittää kirjoitti:

    Kyse ei kuten tekstistä käy ilmi ollut mistään "sattumalta samassa kaupassa olosta". Ko. mieshenkilö ei ole "osunut" muina ajankohtina kuin viikkoa ennen yhtiökokouksia eli ennen joulukuun kokousta ja nyt toukokuun kokousta samaan markettiin, jossa hän on mitään itselleen katselematta ja ostamatta kulkenut perässäni pisteestä toiseen ja lopulta kassalla ollessani kulkenut ohi kaikkien kassalla olevien maksamatta itse mitään ja ostamatta mitään molemmilla kerroilla. Voin laskea melkein yhden käden sormilla muut kassan lävitse maksamatta kulkeneet ihmiset viimeisen 20 vuoden aikana ja yleensä he vielä ilmoittavat kassalle, että en osta juuri nyt mitään jne. ja ko. henkilöt ovat olleet aina eri henkilöitä eikä tämä sama ihminen. En tiedä koko elämän historian aikana muuta samankaltaista tapausta, että kukaan seuraisi minua ja vielä vahtisi koska olen kassalla ja ohittaa sitten kassajonon maksamatta ja ostamatta mitään minua tönäisten. Taloyhtiö sijaitsee yli 3km päässä useista eri suunnilla sijaitsevista marketeista. Syyksi epäilen, että olen ollut muutama vuosi sitten yhtiökokouksessa huolissani siitä, että uusi laki velvoitta tilantarkastajilta tietyn koulutuksen ja meidän yhtiön monivuotisella tilintarkastajalla ei ole ko. koulutusta. Laki myönsi kyllä sittemmin epäpäteville tilintarkastajille jatkoaikaa mutta tilintarkastajamme tuntuu jatkavan vielä laillisen jatkoajan päätyttyäkin. Olen myös ihmetellyt yhden kaksivuotisen remonttilainan maksun venymistä kahdeksi vuodeksi ja 7 kuukadeksi, joka korjattiin sitten kyllä 2 vuodeksi 5 kuukaudeksi. Lainan piti kestää 2v 1kk. Lainalla remonttin maksoi noin kolmasosa osakkaista. Kokonaiskorko kun koko maassa korkotaso oli ko. ajankohtana alimmillaan mitä koskaan minään vuosina, nousi ensi ilmoituksen pohjalta yli 30%:iin ja lopullinen korko 23%:iin, taloyhtiöllä oli pari muuta lainaa samanaikaisesti, joiden korko ja maksuaika oli kohtuullisempi. En ole saanut pyynnöstä huolimatta edes tietoa mistä pankista laina on otettu ja millä korolla ja kuinka lyhennetty. Nyt taloyhtiö ei ota lainkaan lainaa seuraaviin remontteihin, vaan jokainen saa selvitä lainoista ja maksuista kuinka haluaa, vedoten juuri lainojen kalleuteen.
    Kuitenkin pankit nyt juuri ilmoittavat antavansa nimenomaan taloyhtiöille joustavilla maksuajoilla
    halpakorkoista remonttilainaa. Pitäisikö nyt sitten olle huolissaan vai ei?

    yhtiöjärjestyksessä kerrotaan miten lainat otetaan.Sitä ei voi muuttaa muuttamatta yhtiöjärjestystä.

    Äänestä

  • ääääääääääääääääööö kirjoitti:

    yhtiöjärjestyksessä kerrotaan miten lainat otetaan.Sitä ei voi muuttaa muuttamatta yhtiöjärjestystä.

    on vaikka 5 markettia ja marketti auki 12 tuntia niin todennäköisyys että olette samassa paikassa
    on 1/5 12 el i 1 mahdollisuus 17 sta eli aika suuri.Se että lähtee maksamatta voi olla kyseisellä henkilöllä tapa(ei viitti maksaa koska taskut täynnä hehehehee).

    Äänestä

  • öllölp kirjoitti:

    Mainittakoon, että olen asunut ja hän taloyhtiössä kymmeniä vuosia, asioin kaupassa pari kertaa viikossa, enkä ole häntä tavannut kuin omituisissa tilanteissa ennen yhtiökokousta. Outo huvittelutapakin stressaa jo myyjiäkin, jos se on hänelle ominaista. Marketeissa on myös kameravalvonta, joten henkilö on todennäköisesti tallentunut kameroihinkin. Todennäköisyys sille, että lähden autolla parkkipaikalta ostoksille ja se huomataan tilintarkastajan kotoa ikkunasta on huomattavasti suurempi. Taloyhtiössämme on lähes 40 asuntoa ja remontteja tämän tästä, joiden summat ovat asukasta kohden vaihdelleet noin 500- 5000 euroon, ( perusparannuksia). Summat eivät ole kaikille pikkusummia kerralla maksettaviksi tai edes henkilökohtaisen lainan hakemiseksi. Taloyhtiön asukasvaihtuvuuskin on ollut viime vuosina epätavallinen luku , suorastaan tähtitieteellinen. Hoitovastikkeita on mahdollisuus valvoa ja verrata muihin taloyhtiöihin, remontteja ei. Remonttilainojen suuruus vastikkeiksi muutettuna ylittää reippaasti hoitovastikkeet. Samalla kun taloa parannetaan asuntojen arvot ovat vain laskeneet, vaikka parannuksia tehdään arvon nousun nimissä. Kyse kaikkiaan ei ole pikkusummasta eikä pikkuasiasta. Valvonnan mahdollisuuden puutteessta ja vaikutusmahdollisuudenkin.

    Äänestä

  • ääääääääääääääääööö kirjoitti:

    yhtiöjärjestyksessä kerrotaan miten lainat otetaan.Sitä ei voi muuttaa muuttamatta yhtiöjärjestystä.

    Taloyhtiössä on aiemmin otettu aina lainaa, lukuun ottamatta ihan pikkusummia, jonkun ilmanvaihto- ritilän asentamista vajoihin jne. Jos on löytynyt asukkaita, jotka haluavat maksaa lainan heti pois, siihen on myös annettu tilaisuus. Tuntuu kuin laina-asiat olisivat viime vuosina pikkuhiljaa liukuneet ihan vastakkaiseen suuntaan. Tietääkseni yhtiöjärjestystä ei ole tältä osin muutettu. On tietysti helpompaa heittää vuodessa kahdessa kolme 1000-5000 euron laskua (isompien asuntojen laskut) heti maksettaviksi, kuin muuttaa ne lainoiksi ja yhtiövastikkeiksi. Eikö yhtiölainsäädännössä (siis koko maata koskevassa) enää sanotaan mitään asiasta? Uusi on juuri astumassa voimaan. Ennen sai rahoitusvastikkeet ja yhtiövastikkeet nousta vain tietyn määrän,jota valvottiin, tämän taas voi kyllä kiertää juuri niillä kertalaskuilla. On vain hyvin epävarmaa asua taloyhtiössä, jossa laskuja voi sadella koska vaan ja minkäsuuruisina vaan postiluukuista. Asioista päättää lähinnä vain 3 hengen hallitus , joista vaan kaksi tarvitaan päätöksentekoon. Hallitus on ehdottanut jo usemman kerran että lainaa ei otettaisi. Vedotaan verovähennysoikeuteenkin ym, johon äänestäjät uskovat. Nykykoroilla jos ne ovat ne oikeat pankkien mainostamat, 1,5-3,5% korollaverovähennys on hyvätuloisillekkin melko mitätön, ainakin 2 vuoden lainoista. Eläkeläisille ja opiskelijoile yhtä kuin ei mitään.

    Äänestä

  • Laki? kirjoitti:

    Jotain mätää on taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän touhussa jos noinkin suuria lainoja lätkäistään asukkaille. Yleensä ne on muutamia kymppejä/kk vastikkeen yhteyteen.
    Isot lainat on otettava pankista ja JOS joku haluaa maksaa heti pois, niin se suotakoon. Niistä meillä tiedustellaan jo etukäteen kun suunnitellaan lainan ottoa, asukkailta saadaan lista ketkä haluaa maksaa heti pois ja loput maksaa erissä LAINAN lyhennystä.
    Uskon sinua, että jotain jäynää se seuraaja ehkä yrittää sinulle tehdä, kun olet yhtiön paras laskupää. Mutta jätä hänet omaan arvoonsa.
    Meillä saa kysyä kokouksissa jos haluaa tarkempia selvityksiä esim tilinpäätöksistä, ja isännöitsijä kertoo ihan mielellään, jos löytyy korjattavaa (virhe?) niin korjaa. Asukkaalla on oikeus kysyä, kun päätetään esim. vastuuvapaudesta hallitukselle ja isännöitsijäölle.
    Mahdollisesti teillä on uppoava laiva josta asukkaat häipyy.?

    Äänestä

  • jäsen,.,.- kirjoitti:

    Jotakin on pielessä, mutta taloyhtiö on sijaintinsa suhteen todella hyvällä paikalla. Hallituksen jäsenistä on muuttanut taloyhtiöstä pois vuoden sisällä yksi vakituinen jäsen ja 2 varajäsentä.
    Lisäksi myös isännöitsijä muutama vuosi sitten ja lähdössä on yksi varajäsen. Hallitukseen kuuluu 3 varsinaista ja 2 varajäsentä. Yhtiöjärjestyksessä ei ole mainintaa lainan ottamisesta ainoastaan vastikkeiden perusteista ja ensimmäisen taloyhtiölainan takaisinmaksusta. Siis sekä rahoitusvastikkeen että hoitovastikkeen perusteista.

    Äänestä

  • Laki? kirjoitti:

    Taloyhtiössä on aiemmin otettu aina lainaa, lukuun ottamatta ihan pikkusummia, jonkun ilmanvaihto- ritilän asentamista vajoihin jne. Jos on löytynyt asukkaita, jotka haluavat maksaa lainan heti pois, siihen on myös annettu tilaisuus. Tuntuu kuin laina-asiat olisivat viime vuosina pikkuhiljaa liukuneet ihan vastakkaiseen suuntaan. Tietääkseni yhtiöjärjestystä ei ole tältä osin muutettu. On tietysti helpompaa heittää vuodessa kahdessa kolme 1000-5000 euron laskua (isompien asuntojen laskut) heti maksettaviksi, kuin muuttaa ne lainoiksi ja yhtiövastikkeiksi. Eikö yhtiölainsäädännössä (siis koko maata koskevassa) enää sanotaan mitään asiasta? Uusi on juuri astumassa voimaan. Ennen sai rahoitusvastikkeet ja yhtiövastikkeet nousta vain tietyn määrän,jota valvottiin, tämän taas voi kyllä kiertää juuri niillä kertalaskuilla. On vain hyvin epävarmaa asua taloyhtiössä, jossa laskuja voi sadella koska vaan ja minkäsuuruisina vaan postiluukuista. Asioista päättää lähinnä vain 3 hengen hallitus , joista vaan kaksi tarvitaan päätöksentekoon. Hallitus on ehdottanut jo usemman kerran että lainaa ei otettaisi. Vedotaan verovähennysoikeuteenkin ym, johon äänestäjät uskovat. Nykykoroilla jos ne ovat ne oikeat pankkien mainostamat, 1,5-3,5% korollaverovähennys on hyvätuloisillekkin melko mitätön, ainakin 2 vuoden lainoista. Eläkeläisille ja opiskelijoile yhtä kuin ei mitään.

    Lainalaki.. Ei sellaista ole koskaan ollut olemassakaan, onneksi edunvalvalvojasi huolehtii raha-asioistasi, oten rentoudu! :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Huolia riittää kirjoitti:

Onkohan taloyhtiömme kirjanpidossa jotakin vialla, kun jo kaksi kertaa peräkkäin ennen yhtiökokouksia tunnen olevani jotenkin painostettuna. Asun usean perheen ja useamman rakennuksen käsittävässä rivitalossa ja olen ehkä yhtiön laskutaitoisin asukas, entinen matemaattisten aineiden opettaja ja tilastotieteilijä. Ainakin yhtiölainojen päättymisajankohta on lainojen osalta viivästynyt, muuta en tiedä sillä kirjanpito ei ole kovin tarkka. Viime syksynä asioidessai asunalueeni marketissa 1-2 viikkoa ennen yhtiökokousta tilintarkastajan puoliso seurasi minua ison marketin useasta myyntipisteestä toiseen
( katselin kodin sähkölaitteita ja ostin myös ruokaa) ja lopulta työntyi perässäni kassojen lävitse ostamatta yhtään mitään. Sama toistui tänä keväänä, mutta saman alueen nyt keväällä käyttämässäni ostospaikkassa ei ollut ruokatavaraa myynnissä, vaan yksinomaan erilaisia kodin tarvikkeita ja vaatteita. Huomasin hänet vasta kun hän työntyi maksaessani taas kassan lävitse ohitseni maksamatta ja ostamatta yhtään mitään.
Muutaman oudon puhelinsoiton sain myös, jotka nykyisin jo ovat lankapuhelimissa harvinaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu