Kaliper

- Mitä mieltä olet siitä, että kreikka kavalsi suomen valtion kassan? Pakottiko EU Suomen maksamaan?
8449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

nimimerkki Kaliper kuollut ja joku sukulainen sen jälkeen on poistanut hänen tekstinsä ja profiilinsa täältä.

Äänestä
  • Ilmoitan sinullekin että olen valitettavasti vielä elossa, ja olen itse poistanut kirjoitukseni
    sillä lienen ikääntyessäni viisastunut ehkä siinä, että on turha jakaa muistojani sota-ajaltani, tuntuu löytyvän sotien jälkeen syntyneitä jotaka ovat tietävinään paremmin sen
    aikaiset vaikeudet ja jopa syyttävät vielä minua sodan ihannoimisesta kun olen asioista
    paljon kirjoitellut. Ei tarvitse ulkomaille rientäneiden nuorten syyttää meitä Suomen armeijassa palvelleita sotaan syyllisiksi koska olimme Suomalaisia.
    Terveisin entinen Kaliper-nimimerkkiä käyttävä ja tämän kirjoituksen laatija
    Mikä minä nyt!

    Äänestä

Jotain on saatanut Kaliberille sattua. Häntä ei enää moneen aikaan ole palstalla näkynyt. Harmi sinällään kyllä hänen tarinointinsa ole mukavaa luettavaa.

Äänestä
  • Ei onneksi ole sattunut muuta kuin kävelyni on heikentynyt ja tarvitsen päivittäin särky-
    lääkeitä syödä. Kaikkein pahin on se asia kun olen yrittänyt tulla esiin kirjoittamalla niin
    nimimerkkiäni ei huolita, kertovat että se on jo vareattu toiselle? Se on ihmeellistä kun ei enää vanha mies kelpaa mukaan. 85 vuotiset päivät pidinm Parolannummella jossa 5.D:n perinneyhdistys muisteli syntymäpäivänäni 70 v muistoa eli v 1941 kesäkuuta.
    Saa nähdä meneekö tämä viesti eteenpäin.
    Hyvää syksyä kaikille
    Kaliper

    Äänestä

  • Mikä minä nyt kirjoitti:

    Ei onneksi ole sattunut muuta kuin kävelyni on heikentynyt ja tarvitsen päivittäin särky-
    lääkeitä syödä. Kaikkein pahin on se asia kun olen yrittänyt tulla esiin kirjoittamalla niin
    nimimerkkiäni ei huolita, kertovat että se on jo vareattu toiselle? Se on ihmeellistä kun ei enää vanha mies kelpaa mukaan. 85 vuotiset päivät pidinm Parolannummella jossa 5.D:n perinneyhdistys muisteli syntymäpäivänäni 70 v muistoa eli v 1941 kesäkuuta.
    Saa nähdä meneekö tämä viesti eteenpäin.
    Hyvää syksyä kaikille
    Kaliper

    Kiva kun ilmoitit itsestäsi. Täällä on vain arvuuteltu mihin mies on joutunut. Nyt voinet taas pistellä ajankulusi mukaan tarinaa tänne. Yritetään pitää palsta toimivana,

    Nimimerkistäsi. Kun sen seuraavan kerran kirjoitat niin laita se tämmöisenä

    kaliper *

    Olet taas túnnistettava

    m.v.

    Äänestä

  • Tradenomi kirjoitti:

    Kiva kun ilmoitit itsestäsi. Täällä on vain arvuuteltu mihin mies on joutunut. Nyt voinet taas pistellä ajankulusi mukaan tarinaa tänne. Yritetään pitää palsta toimivana,

    Nimimerkistäsi. Kun sen seuraavan kerran kirjoitat niin laita se tämmöisenä

    kaliper *

    Olet taas túnnistettava

    m.v.

    Kiitos Trademoni!
    Yritän nyt tehdä neuvosi mukaan.
    kaliper*

    Äänestä

Kun nyt olen saanut entisen nimimerkkini käyttööni ja terveyteni sekä ajatukseni vielä
pelaavat niin kerron miellyttävästä yhteydenotosta 7.03.2010 palstallani. Sain yhteydenoton vuoden 1942 esimieheni tyttären pojalta joka kysyi kiinnostaako minua
hänen ukkinsa eli silloisen esimieheni valokuva-albumi johon kyseisen esimieheni
alaiset olivat koonneet yli 70 valokuvaa! Joukossa mm. kuva jossa olimme silloisen
esikunnan kaikki 22 henkilöä. Ja mikä parhain kokemus oli se, että pystyin tunnistamaan
henkilöistä 20. Tietysti merkitsin nimet skannaamani kuvaan. Ja löysin vielä kuvan henki-
löistä kaksi joille lähetin kopiot kuvasta, joten aina sattuu ja tapahtuu. Palaan sitten vielä
myöhemmin 85 v päiviin jotka vietin Parolannummella sota-ajan divisionan 70 v perinne-
muistoisssa. Terveisin kaliper*

Äänestä

Täällä palsta siirtolaisena vaeltelen. Hetki sitten ilman varsinaista ositetta. Tämä paista kirjoituksineen tuntuu kuitenkin kuin rauham satamalta verrattuna 70 palstaan jossa etunenässä pari suulasta nais ihmistä huseeraa. Karkuun sieltä oli lähdettävä. Ei koskaan. ei pidä sanoa ei koskaan, mielihän voi muuttuua ja tilanteet korjaantua. Näinhän se menee jos on vahingossa saanut kiertolaisen verta pitää se liikkeessä vaikka ei ahteria tulilta edes nostaisi. Sormet hyppelee kymmen sormi järjestelmän tahdissa jossa kaksi työskentelee ja kahdeksan huilaa.

Tradenomi/ minä vaan / kirjoitellaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jööti... kirjoitti:

- Mitä mieltä olet siitä, että kreikka kavalsi suomen valtion kassan? Pakottiko EU Suomen maksamaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu