tosi suuri

suursuursuur perhe

sain ensimmäisen lapseni ollessani 20 vuotias.. sitten tuli vuoden päästä toinen. ei oltu suunniteltu mitään suurperhettä ja menin töihin. Vuoden kerkesin olla töissä kun iski taas vauva kuume ja tuli kolmas lapsi. Ajattelimme mieheni kanssa että nyt palaisin kunnolla työn tekoon että kyllä kolme on hyvä määrä. Olin töissä pari vuotta kun saimme päähän hankkia sijaislapsen. No sitten tuli 5 vuotias sijailapsi perheeseemme. Ja taas isku kova vauvakuume ja syntyi neljäs biologinen lapsi mutta periaatteessa lapsia oli nytten 5. Elelin siinä kotona kun halusin jakaa aikaa lasteni kanssa ja varsinkin ajttelin sijaislastamme. parin vuoden päästä meille ilmestyis taas haikara. Tässä kohtaa ajattelimme että nyt on jokin vialla kun emme ikinä olleet suunnitelleet näin suurta perhettä vaan ihan pintä mutta vauvakuume iski aina uudelleen. mutta neuvolassa meille vain naurittiin ettei se ole paha jos tykkää lapsista ja niitä tulee kun ne pystyy hoitamaan. nyt vanhimmalla lapsellamme ja nuorimmalla oli 9 vuoden ikäero. ja siihen väliin mahtui sitten muut lapsemme. Mutta päätimme että nyt tosiaan lapset saa riittää ja menin töihin jossa jopa olin 4 vuotta. Sitten meille tuli taas sijailapsi kun meiltä kysyttiin että haluammeko ottaa kun tarvisi nopesti saada paikka 7v lapselle. näin jatkoimme elämää viellä viisi vuotta. mutta vauvakuume tuli käsittämättömäksi ja meille syntyi viellä yksi lapsi.

Meillä on siis kuusi omaa lasta ja sijaislapsemme ovat meille kuin omia eli heitä on kahdeksan. Nyt olimme monta vuotta eläneet pienten lasten kanssa arkea ja kun nuorimmainen kasvoi rupesi jo tuntumaan ihanalta että vihdoikin ne kasvaa kun vanhemmat lapset jo muuttivatkin pois kotoa, vihdoikin pääsisimme elämään enemmän ns. pariskuntana, saimme olla enemmän kahdestaan. Tottakai rakastamme kaikkia lapsiamme maailmassa eniten mutta halusimme jo pois vauva arjesta. no nuorimmainen lapsemme täytti 5 vuotta ja kotona asui enään neljä lasta ja osa oli jo murkkuikäsiä kun vanhin lapsemme iloitti odottavansa lasta ja sen jälkeen niitä lapsen lapsia on putkahdellut taajaankin tahtiin, lapsemmekin tuntuavat haluavan paljon lapsia ja nyt meillä on taas täysi tohina kun kotona asuu viellä omia lapsia ja lapsen lapsia on koko ajan täällä kun omat lapset tykkäävät olla kotona usein käymässä. Eli aloitimme ns. vauva arkemme 20 ja nyt olemme kohta 50 ja elämme vielläkin sitä vauva arkea. iso perhe meillä ainakin on :D

1

502

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hmm...

      liki 50 vuotias mm. vauva kuume (se on vauvakuume) nytten (??) jne.?? Enään (se on enää). Vauva arkea (vauva-arkea).

      Eli blondimamiko palasi palstoille?!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      60
      1691
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1179
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      963
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      15
      811
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      632
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      608
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      568
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      55
      567
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      508
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      495
    Aihe