Heikki Penttinen
TARINATUOKIO HEIMO LEHMOSEN MÖKILLÄ
Tämä koti on parempi kuin metsätyömaalla, eväsnuotion vieressä ollut havumaja, ei enää niin tilapäinen kuin ennen. Tuosta ikkunasta näkyi kyläkunnan halki soljuva maantie.
Kirkolla on käytävä ruokakaupassa, voita, leipää ja makkaraa, niin ja saha bensaa kanssa ja josko hedelmiä?, ei niitä, kyllä vitamiinia saa kun seisoo puupinon vieressä ja pölökyllä istuu, siinä sitä auringonpaisteessa tulee rusketusta samalla mallilla kun naisväki laittaa keinontekosta puuteriruskeata ja saahan nuita vitamiininappia suoraan kun syö mehtämättään mustikoita.
Aika joskus käy pitkäksi, varsinkin jos ei tie mittään, eikä sillon rankakasa näytä hupenevan kun nuo traktormiehet kippaa yhtenään rankakuormia, että kyllä tuo kansan käs on karttusa. Kesä painaa peälle ja hauen kutukin on ihan kohta silleen kohillaan, mutta talavella niitä vasta tul matikoita, katiskalla ämpärillisen siivottuja ja saman verran laiton lum`hankee säilöön, siellä ne paremmin säilyy, jopa lähelle juhannusta, niin!, ihan melekeen yhtä hyvin kun Savonvoiman pakasteessa, eikä ota sivumakuja, että kyllä on särvintä ollu. Ei oo Suharin makkarata kovi paljo tarvinna.
Tässä männä viikolla, kirkolla käyvessä käväsin hautuumoalla ja olinkin ihan asiallisessa mielialassa siellä käytäviä kävellessä. Siinä sitä ihmettelin, ihmee paljo tänne on tuttuja tuotu ja hyvä ihan, kun on oikei nimetkin räntätty, joten vähemmän sillä keinon unehtuu. Kävellessä ihan höpisin iteksen, lieneekö kukkaan kuullu, ei kai ku hautuumoalla olin, mutta sen huomasin, paljon ois korjoamista, tuossakin tuo räyskä puuristi, ihan on kallellaan, voi voi!, tuonkin tunsin, kyllä ol reuhumista moneen sorttiin, ...siellä sekin sitten on, vaikka ennen niin mahtava olossaan.
TARINATUOKIO HEIMO LEHMOSEN MÖKILLÄ
Tämä koti on parempi kuin metsätyömaalla, eväsnuotion vieressä ollut havumaja, ei enää niin tilapäinen kuin ennen. Tuosta ikkunasta näkyi kyläkunnan halki soljuva maantie.
Kirkolla on käytävä ruokakaupassa, voita, leipää ja makkaraa, niin ja saha bensaa kanssa ja josko hedelmiä?, ei niitä, kyllä vitamiinia saa kun seisoo puupinon vieressä ja pölökyllä istuu, siinä sitä auringonpaisteessa tulee rusketusta samalla mallilla kun naisväki laittaa keinontekosta puuteriruskeata ja saahan nuita vitamiininappia suoraan kun syö mehtämättään mustikoita.
Aika joskus käy pitkäksi, varsinkin jos ei tie mittään, eikä sillon rankakasa näytä hupenevan kun nuo traktormiehet kippaa yhtenään rankakuormia, että kyllä tuo kansan käs on karttusa. Kesä painaa peälle ja hauen kutukin on ihan kohta silleen kohillaan, mutta talavella niitä vasta tul matikoita, katiskalla ämpärillisen siivottuja ja saman verran laiton lum`hankee säilöön, siellä ne paremmin säilyy, jopa lähelle juhannusta, niin!, ihan melekeen yhtä hyvin kun Savonvoiman pakasteessa, eikä ota sivumakuja, että kyllä on särvintä ollu. Ei oo Suharin makkarata kovi paljo tarvinna.
Tässä männä viikolla, kirkolla käyvessä käväsin hautuumoalla ja olinkin ihan asiallisessa mielialassa siellä käytäviä kävellessä. Siinä sitä ihmettelin, ihmee paljo tänne on tuttuja tuotu ja hyvä ihan, kun on oikei nimetkin räntätty, joten vähemmän sillä keinon unehtuu. Kävellessä ihan höpisin iteksen, lieneekö kukkaan kuullu, ei kai ku hautuumoalla olin, mutta sen huomasin, paljon ois korjoamista, tuossakin tuo räyskä puuristi, ihan on kallellaan, voi voi!, tuonkin tunsin, kyllä ol reuhumista moneen sorttiin, ...siellä sekin sitten on, vaikka ennen niin mahtava olossaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Heikki ja Heimo
TOINEN PÄIVÄ VANHAN KODIN PORRASPUULLA
Katoppa tuotaki muistomerkkiä, peltiä on ja tallessa on, mutta on hauvalla puhaltanna unohuksen tuulet kun ei nimmeä näy, varmaa hautaa saattajatkin on kuollu ja ovat samolla seuvun, joten tässä kohen, sanotaanko niin kun Aleksis Stenval, "Haudalleni älköön kumpua nousko".
Kerran tuossa kirkolla jossain olin huutokaupassa, jopa ostinkin jottain, enemmänkin joutavata, mutta oli yhet hyvät kynsikkäät, sahatessa ihan kohallaa kaasuvipua vejellessä. Puseroitaki möivät konstaapeli pihapiirissä aitan nurkalla, mutta niitä, nuita puseroita on tullu komeroo henkar-puihin ennestäänkin tusinan verran, niin aattelin ...olokoohan nyt.
Suharissa savusilakoita, joita kauppasivat, mutta mitäpä nuita, kun on tullut oltua kalojen suhteen kovasti omavaraine, antakoo häkäsavun kanssa kitumalla paistetut kalasa kauppias tuleville turistille, kun eihän ne etelän miehet ymmärrä miten kivuliaasti ne semmoset kalat on syötäväksi toimitettu. Ostin kyllä, tosin enemmän kauppiaan mieliks`, pieniä muikkuja, jos sattus näkymään lomalaisten hylättyjä kesäkissoja.
Joku siellä entisellä kirkolla kävellessä kysäskin, että miten siellä kyläperällä asutaan nyt kuntaliitoksen jäläkee ? ...Noo!, jokuhan tuota käy joskus lohuttamassa, kun tais velekoa rytkähteä kertaheitolla.
Että missä on nyt ne jotka kerto: Paratiisi meijän kyläkunnasta tulloo kun lähettö mukkaa suurkuntaa. Noo !, jokuhan tuota käy joskus ilimapiiriä tarkkailemassa kaupungin puolelta, ei oikeastaa muuta, semmosta hiljasta vaa, paitsi joskus etelän herroja, ne piensilimäsiä katiskoita käyvät kyselemässä, kuulema pyytävät täkykaloja, eikä tarvii kalastuslupia hankkia, kun pieniä vaa pyytävät, omavarasia semmoset kalamiehet taitaa olla.
Tuohon kerran jäin tievarteen, siihen mistä hiekkatie alakaa, siinä mietin, mihinkä suuntaan lähtisin, vielä kotvan siinä tuumailtuani, huomasin omenapuun oksan kannatinkepin ja kun kukaan ei ollut sitä ennen minua ottanut, otin sen ja tein siitä kuin Apostolin matkasauvan ja kun aurinko katseli vielä iltapäivän kajossa korkealta, päätin enempää enää miettimättä, kävellä tuolla, sanovat tuvan-nurkalla asti, tulla sitten takasin vaikka taksi kyyvillä. Kyllä oli tienvarressa Mantelismäen talo äkistää nätti, ihan kuin ensisaikane taulumaalaus, kyllä isäntä onki osanna valita maisemaa soveltuvat moiveet pytinkiinsä.
Nuita tieasioita ei näy oikein kukkaan hoitava, kun tuossa Korsunpuron tiehoarassa on iso lätäkkö että ihan kun kurkistaa, niin veinpinnasta kuvasa näkköö ja säikähtää, että täytynee partakin kohtapuoliin ajella, pian luulevat, että onko tuo ukko vasta äskön puusta alas tullu, niin kun esi-isät ainonaan ja varmaan nuo katiskan hakijatkin, varsinkin naisihmiset saattaa säikähtää, luulevat turhia, että mikä tuo tuommone ukonkuvatus, tuo jolla tukasta kovasti puolet on jo hoppeata ilima sävytystäki, onhan tuo kuontalo muuten kokolailla säilynnä alakuperräisenä ja olipahan tukka mikä oli, vain saunassa sitä olen viikottain huoltanut, muuten on saanut olla kuoltalo omissa olossaan.
En tehnyt suurta vahinkoa taloremontin aikoihin, en ollut määräilemässä montako ikkunaa pytingissäni pitäisi olla, sillä siihen aikaan kun remonttia tekivät, olin enemmän verevä toiminaan tukkisavotoilla, joten remonttimiehet sai tehä työt rauhassa kun en ollu jaloissa pyörimässä, heidän mielestä tietysti, sen ne mulle näin sanovat.
Luonnonkauneus ja monimuotoisuus on kiehtonut, erikoisesti naiskauneuvessa, mutta sitä minä ihmettelen, että mikä on voimasana "Luonnon monimuotoisuus", kun sitä sanontaa niin kirkkaasti käytetään, ihan kun sellainen sana menis meijän kaikkien kuoltalohilseen yli. Mitenkähä on, löytyykö sieltä missä turistit könyää, kovasti tulevat ja menevät, löytyyköhän siellä luonnosta enää luonnon monimuotisuus, rauha ja vapaus, luulempa vain toista, jätänpä sanomatta tässä kohden enempää, sillä turistit tulevat ja menevät, joten kaukana on silloin luonnonrauha.
Aika muokkaa ihmisen särmiä kuin taiteilijan pensseli, mutta itse kyllä olisin jättänyt maalia ja pakkelia nuihin poskissa oleviin pattipäihin, samoin kuin sellaisiin kuoppakohtiin mitä aika on tullut vuosien varrella muokanneeksi, joten niihin kiinnittäisin enemmän huomiota, etenkin ympäristötekijät ja julkisivulautakunnat huomioiden, heitä kehottaisiin enemmän käyttämään pakkelia, jopa enemmässä määrin mitä nuo marimekkolaiset.
Onkohan kuntaliitoksen seurausta, että rahamiehet on alkanut liikehtimään kulmakunnilla, etenkin siellä missä asustaa vanhempaa vuosikertaa, vai onko tulossa aika, että metsäkannokkokankaille on nousemassa kelolinnoja, sellaisia suurella aatteella rakennettuja, kuin pankkiholvia. Olkoon miten vain, onnellinen olen näin eläen, sillä mitäpä sitä muuta, kuin olkaamme kukin osaltamme, aikakauteemme tyytyväisiä.
Tässä näin korjailematta juteltu ja rahtikirjaan merkitty
Tallennus
7 päivä toukokuuta 2010 Heikki Penttinen