Ensinnäkin; oikein hyvää ja rakkaudentäyttämää äitienpäivää huomiseksi!
Vaikka tuota sanomaa joka vuosi toitotellaankin ja välillä se alkaa jo pikkuhiljaa kliseeltä vaikuttaa, niin omakohtaisesti en koskaan voi liikaa äitiäni kehua ja hänen sympatioitaan esille nostaa, olkoonkin, että hän maan povessa jo joitakin vuosia on maannutkin.
Mutta tämän päivän äidit, joita tälläkin palstalla sairaina pidetään ja heidän toimiansa kaikin mahdollisin keinoin haukutaan, jopa huoriksi verrataan, on myöskin saman kunnioituksen arvoisia. Jos nykyään lapsettomia naisia omalla tavallaan lukeneihin uranaisiksi kutsutaan ja kerrotaan heidän huippuhyvistä lahjoistaan yhteiskunnan hyväksi, äitejä he eivät siltikään ole eikä äitienpäiväjuhlaa voi aina edes ymmärtää.
Ompa myöskin niitä ihmisiä, jotka suorastaan halveksivat naisia, joiden parhaat vuodet ovat kuluneet kakaroitten imettämiseen, kävelemiseen yökaudet huoneesta toiseen lapsen huutaessa henkensä edestä ja valvomiseen yö toisen perään lapsen kanssa miehen jäädessä ilman sitä pakollista "kaivon poraamistaan".
Kaikki kunnia siis heillekin ja jos ilman äitienpäivälahjaa tai edes ymmärrystä jäättekin, muistakaa että teidän vuoksenne meillä kaikilla on ainakin mahdollisuus jatkaa sukuamme ja olkaa ylpeitä omasta vartalostanne ja äidillisistä tunteistanne.

Vastaukset 3
Vanhimmat
jatkuvasti papattaa saoista aiheista keksi nyt edes jotain uutta. On tullut jo selväksi että pidät pornahtavista kuvista gallerioissa, ihan vapaasti jätä nyt jo asia sinne maan poveen minne muutkin kuolleet haudataan!
taidat sieltä kirjoitella!!
noinko kovasti taas otti ?? ;-D
Kyllä minulla on vielä piiiiitkä matka maan poveen, on niin paljon vielä nähtävää,tehtävää ja koettavaa tässä elämässä ei ole mitään kiirettä horsmaa pukkaamaan. :-))